Lintuja ja ruohonleikkuuta

Tänään Cellolla oli viimeinen kurssikerta. Kenttä oli kuuma kuin pätsi ja varjo vähissä. Cello tsemppasi aluksi ihan hyvin, mutta väsähti aika sukkelaan. Loppuosuus tuntia ei mennyt enää ihan putkeen. Cello loikki ja hyppi ja hääräsi, eikä jaksanut yhtään keskittyä siihen mitä oltiin tekemässä. Tosi lohdullista huomista näyttelyä ajatellen... No menee kuin on mennäkseen.

Herra ja Rouva Linnun poikaset alkavat olla jo aika isoja. Tänään näin ensimmäistä kertaa yhden niistä olevan jo pesän ulkopuolellakin. Tämä on sitä vaarallista aikaa; ei vielä toivoakaan lentotaidosta, mutta urheiluhenkeä ja extremeintoa on riittämiin.

Koirilla oli tänään ravinnonhaku mielessä. Ensin Aasa oli löytänyt jonkun ällön näköisen niljakkeen, jota natusti tyytyväisenä, muut kärkkyivät ympärillä kateellisina. Pakko oli mennä katsomaan, että mikä mädäntynyt raato Aasalla oikein on. No se oli vaan pala kurkkutorvea, ilmeisesti Cellon jonnekin pihalle piilottama ja Aasan nyt löytämä. Annoin Aasalle ilon jatkaa nakertelua. Jossain vaiheessa saalis siirtyi Viivin omistukseen, tiedä sitten saiko Viivi sen syötyä vai vieläkö pihalle jäi jotain.

Ruoho on taas kasvanut kohisten, sadepäivät taisivat tehdä sille hyvää. Niinpä oli pakko käynnistää ruoholeikkurit:

Toisaalta kun ei kurkkutorvea riittänyt kaikille, niin elävä kasvisravinto ehkä korvasi menetyksen.

Se on sitten loma, loma, loma!!! Ihanaa! Kokonainen kuukausi ihan rauhassa työasioiden osalta, ainakin toivottavasti. Huomenna suunnataan näyttelyyn, taidan siis siirtyä pakkaamaan näyttelykassia.

Vauhtiveikko koulutuksessa

Tänään Cellolla oli taas "käsittelykoulua". Herra oli henkeä täynnä välittömästi kun näki, että otan koulurepun esiin. Cello hyppi ja loikki ulos ja sisälle ja sisällä paikasta toiseen odotellessaan, että pääsee lähtemään. Autossakaan ei malttanut rauhottua ja pahin paikka oli kun tyttäret jäivät kyydistä Cittarilla, Cello kun oli ihan varma, että nyt me ajettiin onnemme ohi.

Koulutuspaikalla Cello ei koskaan malta haistella mitään, ei edes merkkailla puskia, poika vaan puurtaa duunia. Onkohan se ollut edellisessä elämässään saksanpaimenkoira. Taisin kyllä pohtia tätä joskus aikasemminkin...

Kun päästiin takaisin kotio, niin Cello villiintyi ihan täysin ja onnistui, harvinaista kyllä, villitsemään kaikki muutkin. Juosivat suurimmaksi osaksi ulkona, onneksi, ja nuo vanhemmat on opetettukin siihen, ettei sisällä kamalasti riekuta, mutta Cello veti kunniakierroksia vielä olohuoneessakin sohvien selkänojia pitkin. Aasa puolestaan oli juossut niin, että läähätti kun pahemmankin urheilusuorituksen jälkeen.

Se on sitten enää yksi herätys lomaan, tässä alkaa jo ollakin aika lomamoodissa ja aivot narikassa.

Viimesiä viedään

Se on sitten keskiviikko, enää kaks herätystä lomaan, ihanaa!! Enpä muistakaan koska olisin edellisen kerran pitänyt lomaa heinäkuussa... ellei se sitten ollut silloin kun B-pentue syntyi, viis vuotta sitten siis. Muistan kyllä pitäneeni kesälomaa esimerkiksi loka-marras-joulukuussa (A- ja W-pentue) ja tammi-helmikuussa (C-pentue). Ensin lomat rytmittyivät lasten mukaan ja nykyään sitten koirien mukaan. Vois kai ajankohdat huonomminkin perustein valita...

Mitä me sitten on tänään tehty. Ei pal mitään. Aamu oli kuivahko, koirat heräsivät ja ulkoilivat ihan vapaaehtoisesti. Kestittiin illansuussa yhtä tuttua, höpötettiin niitä näitä, heiluttiin ulkona. Ai niin ja Aasa luopui turkistaan, tai ainakin suurimmasta osasta sitä. Vanhimmainen ja nuorimmainen tulivat kotiin reissusta, joten Astra pääsi omansa seuraan. Ei siis mitään ihmeellistä, eikä maata mullistavaa.

Operaatio aamupissa

Eilinen meni kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Taidettiin koko lauma tarvita vähän taukoa. Koirat käyttivät lepopäivän kirjaimellisesti lepäämiseen siis nukkumiseen. Minä puolestani käytin ajan lukemiseen. No kukat piti toki kastella, vaikkei olisikaan tarvinut, jos olisin tiennyt, että tänään sataa. Ja ulkona piti tietenkin koirien päästä käymään, mutta mitään extraa ei tehty.



Tänä aamuna sitten satoi kun heräsin. Ei kovaa, mutta riittävästi kuitenkin. Sadesää, pitkien poutien jälkeen, tarkoitti käytännössä sitä, etten meinannut saada ländereitä aamulla ylös, vielä vähemmän ulos.

Vaihe yksi:
Koirat hereille. Kukaan ländereistä ei kömpinyt jalkeille vapaaehtoisesti, mutta kehotuksesta sitten lähtivät liikkeelle ja pois makkarista. Viimeistä eli Viiviä piti käydä oikein komentamassa, jotta hei se on nyt aamu ja on noustava, ei ole vaihtoehtoja.

Vaihe kaksi:
Koirat ulos. Päästyään jalkeille lauma tapsutteli perässäni ovelle, ovi auki, portaille, ääk siellähän sataa , suunta siis sisälle ja sukkelaan. Lopulta muut, Viiviä lukuunottamatta, menivät ulos omin jaloin, vaikka hetken näytti, että saan kantaa koko länderijengin.

Vaihe kolme:
Pissalle. Aasa kiireesti pyllistämään ei kovin kauas ovesta, Arska merkkaa lähimmän sireenipuskan, Cello arpoo keskellä pihaa, että ollako vai eikö olla, Astra (joka jäi hoiviini tyttären reissun ajaksi) arpoo yhdessä Cellon kanssa. Viivi ryntää sisälle. Minä ryntään perässä, koko loppukin koiralauma ryntää. Talo tuossa tuokiossa täyteen märkiä tassunjälkiä. Komennan muut ulos, Viivin 'saan' kantaa. Viivi ei halua tulla ulos, ei kannettunakaan ja yrittää käärmekiemurtelulla päästä pakoon. Siinä rytäkässä saan muutamia mukavia kynsien pistojälkiä kyynärtaipeeseeni ja näytän nyt ihan narkkarilta, jolla on tähtäys ollut vähän pielessä.

Kaikki koirat lopulta ulkona, suljen oven, viime hetkellä muistan, ettei sitä kannata pistää lukkoon, ellei halua viettää koko päivää pihalla koirien kanssa... vesisateessa... avain kun nököttää laukussani jossain päin olohuonetta... luulisin.

Viivi ehti juosta monta monituista kertaa portaille, ja minä kantaa sen takaisin pihalle, ennen kuin sain Viivin tajuamaan, että pissillä on tarkoitus käydä. Koitin sitten kovasti kehua kun arvon neiti lopulta suvaitsi pyllistää. Siinä vaiheessa muu lauma oli jo rynnistänyt portaille jonottamaan oven aukeamista. Jostain syystä ei tullut edes pieneen mieleenikään yrittää pitempää ulkoilua juuri tänä nimenomaisena aamuna... Länderit osaavat joskus, kun sille päälle sattuvat, olla vähän hankalia. Onneksi "isot" ovat tässä suhteessa pal mutkattomampia. Toisaalta en vois kuvitella kantavani Murua pihalle ja tiukkaa tekis Maltinkin kohdalla.

Aamulla sain uutisia, joita kyllä jo tiesin vähän odotellakin: Ronttilan kissavauvat ovat syntyneet. Siellä niitä nyt kölliin, ihania palleroita. Kuviakin oli jo kotisivuilla. Täytyy mennä naperoita katsomaan lähiaikoina. Saa nähdä onko siellä tyttärelle oma, hän kun uhkasi ottaa pennun, jos syntyy mustia. Syntyi, tosin vanhimmainen halusi mustan sinisin silmin, enkä tiedä miten mahtaa rexeillä olla sinisiä silmiä... Toisaalta mahtavatko siniset silmät lopulta olla se kynnyskysymys

Juhla ja juhannus

Toisinaan on päiviä kun tapahtuu paljon, korkeelta ja kovaa. Sitten on päiviä kun ei tapahdu pal mitään eikä ihan sitäkään. Juhannus sattui kuulumaan ensinnä mainittuihin.

Torstaina Cello kävi vielä "käsittelykoulussa" ennen kuin siirryttiin juhannusmoodiin. Cellon osuus sujui suorastaan loistavasti, kouluttaja jopa kehui Cellon edistymistä. Vähän meinasi meikäläiselle ahneus iskeä, että jos vaikka BH-kokeeseen... Cello selvisi harjoituksistaan onneksi ennen sadekuuroa. Toisaalta sadekuuroharjoitus olisi voinut olla mitä erinomaisin noin niin kuin näytelmiä ajatellen ja niitä ajatellenhan me koko kurssille mentiin. Itse kyllä pääsin nauttimaan kesäsateesta ja hiostavasta sadetakistakin.

Torstaina tuli sattuneesta syystä Muumi meille juhannushoitoon. Siinä mielessä hankala tilanne, että olin itse lähdössä Sysmään... mutta kun tapahtuu, niin tapahtuu, ei ajankohtia aina voi valita. Tyttäret jäivät kotiin koiria hoitamaan ja heidän urakkaansa helpottaakseni päätin ottaa Cellon mukaan matkaan. Enpä arvannutkaan millainen matka siitä Cellolle tuli.

Perjantaina pakattiin kamat autoon ja nokka kohti Sysmää. Tai no parin mutkan kautta kun unohdin tavaroita kotiin. Onneksi oltiin vasta läheisellä huoltoasemalla, parin kilsan päässä kotoa, kun huomasin asian, joten ei kun kodin kautta koukaten. Niin joo ja pitihän se käydä hakemassa vähän tuliaisia mopojengille, joten koukattiin sitten myös Nummelan kautta. Lankesin ostamaan Cellollekin vähän matkaevästä ja lelun... Ohhoijaa.

Pitkän matkan päätteeksi Cello sai haistella maaseudun tuoksuja, tosin ehkä erään chihuahuanartun tuoksut olivat kuitenkin pal kiinnostavampia. Cello tapasi myös pari naapuria, jotka oli kutsuttu päivälliselle. Mikä ehkä Cellon mielestä oli kamalinta: no se kun lähdin saunaan ja Cello joutui jäämään mökille odottelemaan; varsin vieras paikka ja Cellon kantilta katsoen varsin vieraita ihmisiäkin. Eikä juhannussauna koskaan ole kuulunut niihin pikasaunottaviin, vaan niihin ajan kanssa saunottaviin uimisineen kaikkineen.

Illalla poltettiin "kokko", lainausmerkeissä sen takia, että ehkä se oli enemmän iso nuotio kuin kokko. Paistettiin makkaraa ja perunoita ja lihaa ja kaikesta Cellokin taisi saada osansa. Oikea herkkuilta siis.

Yöllä Cello ei oikein tiennyt, että olisiko nukkunut sängyn alla (kuten kotona) vai sängyssä. Niinpä Cello loikki ees taas aika ison osan yötä. Ei se minua häirinnyt, mutta miten mahtoi olla Cellon levon laita.

Lauantaina paikalle tuli lauma vieraita. Aikuisista viis, niille Cello vaan tuhahteli, mutta auta armias kun "pikkuväki" taapersi paikalle. Moisia outoja ilmestyksiä piti haukkua ihan urakalla, ei tosin pitkää aikaa, mutta täydellä teholla. Kyllä huomaa, ettei meillä ole pieniä lapsia... Otin sitten Cellon varmuuden vuoksi taluttimeen, mutta alkujärkytyksestä selvittyään Cello käyttäytyi ihan moitteettomasti ja kesti hyvin pikkukansan lähentelyt, vaikka välillä tuli kerralla monet pienet kädet kohti. Yritä siinä sitten selittää taaperoikäisille, että hei mieluummin yks kerrallaan ja mieluummin ei päälaelta. Lopulta Cello makoili ihan rauhassa, vaikka koko pikkuisten kööri juoksi ympyrää Cellon ympärillä, hihkui, huusi ja huitoi. Tunnustan; olin vähän ylpeä koirastani.

No ei ne siihen Cellon koettelemukset päättyneet. Lähdettiin iltapäivällä kotia kohti, mutta poikettiin matkalla yhden kyläpaikan kautta. Celloa ei otettu sisään, siellä kun oli pikkuruisia koiranpentuja. Häkki ulos varjoon ja Cello sinne, eipä paistu paahteessa eikä keity kuumassa autossa. Oli siinä taas koettelemusta kerrakseen, varsinkin kun kyläpaikan aikuiset koirat jossain välissä luikahtivat ulos. Eivät kyllä Celloa kiusanneet, näin häkin nimittäin koko ajan tuvan ikkunasta. Siellä Cello istui tarkkana kuin porkkana, täysin rauhallisena, naama kohti talon ovea, ja odotti.

Vierailun jälkeen pakkauduttiin taas autoon ja jatkettiin matkaa kotia kohti. Cello nukkui takajalkatilassa autuaan unta suurimman osan loppumatkasta. Muutaman kerran kömpi istuvilleen ja "kysyi", että joko ollaan perillä.

Eipä malttanut Cello kotona heti rauhoittua, olihan sitä kaikkea uutta hajua varmaan tullutkin sillä aikaa kun oltiin pois. Pihaa piti tutkia tarkkaan ja hartaasti pitkälle iltaan. Toisaalta muut koirat olivat myös tohkeissaan, olivathan ne "joutuneet jäämään kotiin". Tyttäret olivat toki selvinneet koiranhoitourakastaan vuosien kokemuksella ja äärettömällä notkeudella, olipa vanhimmainen jopa nukkunut koirien kanssa alakerrassa. Tuliaisiksi reissusta koirat saivat ison määrän hajuja. Erityisen tarkkaan piti haistella pennun hajut. Niin ja Cellokin piti haistella huolella ja tarkkaan.

Tänään koirat nukkuivat pitkään ja hartaasti, ei mitään kiirettä kömpiä liikenteeseen. Päivällä oli vielä omat yllätyksensä varattuina koirille, nimittäin nuorimmaisen synttärit. Vaikkei porukka täysin vierasta ollutkaan, niin aika hässäkkä siitä syntyi kun vieraita kuitenkin jokunen tuli paikalle. Arosakin kävi meitä jälleen moikkaamassa, synttäreitä juhlimassa. Illalla tuli vielä Muumin emäntä hakemaan Muumin kotiin.

Juhannuksesta on muistona monta monituista kutisevaa ja punottavaa paukamaa, hyttysiä kun Sysmässä oli riittämiin. Herra ja Rouva Linnun poikaset ovat myös kuoriutuneet juhannuksen kunniaksi ja pienet untuvapäät pilkistävät pesän reunoilta. Poikasia vahditaan vielä tarkkaan ja melkeen koko ajan joko Rouva tai Herra Lintu on paikalla, päivystää pesän reunalla. Niin ja juhannussää oli upea, ei voi todellakaan moittia.

Sinne meni juhla ja juhannus. Keskikesän juhla, yötön yö. Nyt on rauha maassa ja työviikko edessä.

Hauskaa Juhannusta!!!

Herra ja Rouva Lintu

Herra ja Rouva Lintu ovat asuneet monta vuotta porraskatoksessamme. Siinä he hoitavat pienet herra ja rouva Linnut maailmallelähtökuntoon. Viime vuonna pesästä lähti viisi pientä sirkuttajaa, yhden löysimme myöhemmin kuolleena pihalta. Ihan siinä tuli suru ja murhe kun oli katsellut pikkuisten kasvua ja yksi sitten menehtyi. Mutta neljä lapsosta lähti maailmalle. Nyt on Herra ja Rouva Linnulla haudonta menossa. Muistan aina tervehtiä heitä kun kuljen ohi ja nytkin, uskokaa tai älkää, pyysin luvan ottaa kuvan. No eivätpä Herra ja Rouva Lintu meistä välitäkään, mutta vieraita ihmisiä jo varovat enemmän. Ai niin, harmaasieppojan ne nämä meidän Herra ja Rouva Lintu ovat.



Kolopesijöillä on pula koloista. Meillä asuu yksi kolopesijä (kirjosieppo) tallin seinässä... Taitaa olla tikan tekemä kolo... muistelisin, mutta voin muistaa väärinkin. Niin ja kun yksi pöntöistä oli pudonnut puusta, niin ei se talitinttipariskuntaa paljoa haitannut, maassa kököttävään pönttöön olivat tehneet pesänsä ja siellä ovat poikasensa hoitaneet, nyt pesue lähti maailmalle. Eilen saimme yhden räpistelyä ihailla. Tosin hetken meinasi olla suru puserossa, tuttavamme kun oli sitä mieltä, että poikanen putosi seinän ja laudoituksen väliin. Yritettiin sitä sitten tarkkana kuunnella, että missä se olisi. Lopulta tänään piti tikapuiden kanssa kurkkia rakoseen. Siellä oli vaan hämähäkinseittiä, tuskinpa tipi siitä seitistä olisi jälkiä jättämättä pudonnut läpi. Eikä raossa mitään muuta sitten näkynytkään, vaikka fikkarilla tiirattiin.

Meni kuulkaa lintupitoiseksi.

Arosa tuli tänään meille yökylään kun tytär lähti avokkinsa kanssa Tallinnan risteilylle. Kuulemma Arosa ei nykyisessä kodissaan mene sohvalle, vaan tuossa se nyt kuorsaa onnellisena... sohvalla. No meillä koirat saavatkin mennä sohvalle, joten ei haittaa, hymyillyttää vaan.

Cello puolestaan on selvästikin nälkäinen.


Taidan lähteä iltapalan laittoon ja kaksjalkayövierasta oottelemaan. Tuulensuojasta huomiseen.

Läksyjä, läksyjä, enemmän läksyjä

Juu ei kuvia tänään, eikä pal tekstiäkään. Punkka jo houkuttelee unten maille, joten muutama sananen vain.

Helle jatkuu, duunissa alkaa olla aika sietämätöntä, eikä kotonakaan mitenkään viileä ole. Vaan ei auta valittaa, se kun on tämä Suomen suvi sen verta lyhyt ja vähäluminen, että täytyy nauttia olostaan, vaikka sitten hampaat irvessä.

Tehtiin taas Cellon kanssa kotiläksyjä, koskahan ehtisin tehdä omiani... Meinaan siinä missä Cellon läksyt on tehty tunnollisesti, omat ovat ihan vaiheessa ja kohta on kesäkuu lopussa ja kaikki pitäisi olla tehtynä kun etäkurssin suoritusaika päättyy. Niin ja on mulla vielä toisenkin koulutuksen tehtäviä, mutta niitä sentään on tullut jonkun verran tehtyä, vaikkei ehkä tarpeeksi.

Vaan siis takaisin Celloon. Meillä oli tänään vähän vieraampi "tuomari" harjotuskappaleena. Lisäksi tempasin Cellon suoriltaan sisältä kaulaimeen, en antanut etukäteen haistella "tuomaria", enkä antanut haukkua, vaikka kaikki muut koirat huusivat kurkut suorina. Keskityin pelkästään Celloon ja annoin muun maailman kulkea omaa rataansa ihan kaikessa rauhassa. Vähän Cello oli aluksi epävarma, että mitäs tässä nyt, mutta äkkiä se keksi jutun juonen ja ryhtyi töihin. Eikä sitten paljoa perustanut "tuomarin" heilumisista. Arvaiskohan huomenna päästää Cellolle kutakuinkin vieraan "tuomarin" puikkoihin... Ehkei kuitenkaan yhtä soitellen sotaan kun tänään, ettei tule takapakkia.

Nyt hyvää yötä ja kauniita unia itse kullekin, Tuulensuoja vaipuu yön hiljaisuuteen.

Kepeästi kesäkuun kuumassa

Hellettä on pitänyt. Tai en kyllä ole mittariin katsonut, että onko siellä ne viralliset hellelukemat eli ei, mutta lämmintä kumminkin on riittämiin. Duunissa sitä lajia oli tänään iltapäivällä +28, auton lämpötilaa en viitsi edes ajatella (ei ole ilmastointia, ei ole, ei). Töistä kotiuduttuani siirryinkin ulos, siellä oli sentään vähän inhimillisempää kuin sisällä. Puuhailin niitä näitä, koirat koko ajan mukana.

Laattapiha on ollut suosittua aluetta viime aikoina, se kun on vielä sentään aika viileä varjoisemmista kohdistaan. Aasa yrittää tässä imeä viileyttä koko kyljen leveydeltä.


Arska pitää vahtia, jotta mitä pihalla tapahtuu. No aika vähän. Pari fillaristia piti haukkua, mutta muuten oli aika vaisua. Ei leikitkään kiinnostaneet.


Cellon kanssa muistin jopa kurssin kotiläksyt ja vanhimmaisen avustuksella tehtiin parit harjoitukset. Ne meni ihan kiitettävällä arvosanalla, mutta tietty asiaa helpotti se, että avustaja oli ylenmäärin tuttu. No huomenna on vuorossa vieraampaa sorttia, katotaan kuin sitten käy.

Jossain vaiheessa alkoi ihmetyttää, että minkä takia koirat näyttävät siltä, että haloo hei, voitaisiinko mennä jo sisälle... Kelloon katsoessani ymmärsin vallan hyvin miksi: oltiin oltu ulkona yli kolme tuntia yhtä soittoa. Niin se aika kuluu, toivottavasti nahka ei palanut kovin pahasti.

Luuri, muisti, luurin muisti ja käsittelykoulu

Jos illalla valvoo myöhään, niin aamulla saattaa olla, ettei pääse ylös kovin aikaisin. Tämä päti tänä aamuna meillä neljään länderiin. Kun kömmin, en todellakaan aikaisin, ylös punkasta, niin yksikään ländereistä ei hievahtanutkaan. Normaalisti Cello herää ihan riemuissaan AINA kun vaan joku nousee, Arskakin pomppaa jalkeille melkein aina ensimmäisenä heräävän kaksjalan kanssa yhtä aikaa. Viivi taas haluaa monina aamuina nukkua "vielä vähän" ja Aasa ei vapaaehtoisesti herää ennen puolta päivää. Vaan tänä aamuna ei kukaan ländereistä siis hievahtanutkaan. Vasta joskus vähän ennen yhtätoista kömpi ensimmäinen ulos makkarista. Arkiaamuna olisi lauma tietenkin ollut pakko herättää, mutta koska tänään on sunnuntai, saivat länderit jatkaa uniaan rauhassa ja herätä ihan omaan tahtiinsa.

Puhelin pitäisi aina ehdottomasti laittaa joka kerran samaan paikkaan, muttei se niin mene, tuleeko aina edes yritettyä. Tänä aamuna... minä aamuna!?!, päivää se jo oli, aparaatti sitten ryhtyi joikamaan. Muistelin sen olevan jossain päin keittiötä... vaan missä? Koirat avustivat etsinnöissä pyörimällä tehokkaasti jaloissani. Lopulta luuri löytyi, tosin se ei enää soinut. Onneksi oli soittajan numero muistissa, niin saatoin kilauttaa takaisin päin.

Joskus muuten numero ei jää luurin muistiin syystä tai toisesta. Silloin tietenkään ei, jos olen kytkenyt puhelimesta virran pois päältä vaikkapa palaverin ajaksi tai jos akku on tyhjentynyt. Puhelu siirtyy suoraan vastaajaan. Silloinkaan numero ei aina jää muistiin, jos luuri on varattu ja puhelu ohjautuu suoraan vastaajaan. No olen kyllä joskus onnistunut ihan itse sössimään koko jutun ja painamaan jotain nappia, jolloin kaikki tieto on kadonnut. Niinpä on vastaajassani joskus ollut viesti ja soittopyyntö, vaan mihinkä siinä sitten soitat kun ei vastaajan viestissä ole numeroa mainittuna, eikä sitä löydy luurin muististakaan ja soittajan kanssa samannimisiä on Suomi pinkeenään. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, jos jollekin on jäänyt, tai joskus jää, soittamatta.

Illansuussa oltiin Cellon kanssa Eläin Akatemian järjestämällä Koiran käsittely -kurssilla. Jotenkin olin ajatellut koulutusta "perinteisemmäksi" siinä mielessä, että kaikki tekevät samaa asiaa jne. Mutta ei, jokainen opiskelikin sitä asiaa, jonka oli etukäteen ilmoittanut itselleen tärkeäksi. Cellon kanssa siis opiskeltiin näyttelyseisontaa ja "tuomarikäsittelyä". Se meni yllättävän hyvin, täytyy sanoa. Olin positiivisesti yllättynyt. Cello itse oli ihan täpinöissään ja selkeästi se mielsi "olevansa töissä", koska työskenteli niin intensiivisesti ja täysipainoisen keskittyneesti. Tuli ihan pentukurssit mieleen. Sielläkin Cello selvästi oli töissä, se käyttäytyi täysin eri lailla kuin mitä se tekee ollessaan vapaalla. Vähän rupesi tekemään mieli opiskella kaikki perustottisasiatkin Cellon kanssa ehkä ihan kilpailut mielessä tai ainakin BH-koe. Cellossa tuntuisi olevan ainesta moneen kattona kaikelle avaruus, mutta riittääkö meikäläisessä puhtia ja potkua palata aktiivisesti osallistumaan koulutuksiin... No katotaan.

Niin ja kuvia ei tänään ole, eikä tule. Taidetaan loppuilta ottaa ihan rentoutumisen kannalta, ilman mitään ihmeempiä kommervenkkejä.

Kanoja ja kotkotuksia

Upea aurinkoinen päivä. Pestiin pyykkiä ja laitettiin pihaa. Koirat osallistuivat pihatalkoisiin tallomalla istutuksia parhaansa mukaan. Saatiin lopulta matala koiristeaita laitettua suihkulähteen ympärille, olkoon siinä kunnes istutukset ehtivät kotiutua ja alkavat levitä. Eihän se aita ketään oikeesti estä, mutta onpahan sellainen henkinen este kuitenkin. Samalla laitettiin matalaa puista koristeaitaa kaivon ympärille, ettei Cello pääse ihan niin helposti uusimaan kaivantojaan.

Cellolla riitti ihmettelemistä kanassa ja kukossa, jotka olivat äkkiä ilmestyneet pihalle. Se lähestyi niitä varovasti ja eri suunnilta. Kesti hyvän tovin ennen kuin Cello vakuuttui, ettei kumpikaan niistä liiku omin avuin kerrassaan mihinkään eikä mitenkään.



Illalla meillä oli väkeä enemmänkin, myös vieraita koiria. Istuttiin iltaan ja parannettiin maailmaa. Nyt maailma onkin taas huomattavasti parempi paikka elää



Arska otti ilon irti vieraiden syleistä, Cello taas otti ilon irti laumasta seuralaisia. Tosin Cello suhtautui aikasen kylmäkiskoiseti Jadeen, joka yritti hurjasti hurmata Cellon. Cello oli sen sijaan ylettömän ihastunut Luluun, joka ei niin Cellon seurasta perustanut. Muumin vauhti oli Cellolle vähän liikaa, Cello yritti kovasti komentaa Muumia hidastamaan sellaisille lukemille, että olisi pysynyt perässä, mutta kun ei niin ei.



Arska oli tyly isäntä ja kävi tarkistamassa jokaisen vieraan koiran peräpään kylmän viileästi, vaikka kaino Lulukin yritti istua säädyllisesti maahan. Arska vaan tunki pänsä toisen pyllyn alle ja tuuppasi Lulun seisomaan. Aasa suhtautui porukkaan tyynen rauhallisesti, yritti kyllä pari kertaa komentaa Jadea, jolla siis alkamassa juoksut, mutta jätti lopulta sikseen. Viivi sen sijaan oli sitä mieltä, että moinen juoksua tekevä otus pysyköön kotonaan ja kävi muutamaan otteeseen rähähtämässä Jadelle. Mutta Jade oli just niin upea kun yleensäkin, eikä sanonut mitään.

Aamuyön valoisina tunteina lauma uupuneita koiria kaatui punkan pohjalle, mutta se on jo huomisen tarinaa se.

Näytteitä nurmikolla

Posti oli tuonut paksun kirjekuoren, se ei onneksi ollut lasku, vaikka oli niitä laskujakin postin mukana, ei kuitenkaan pulleita laskuja. Kuoressa oli näytepussi koiranruokaa, jotain esitteitä ja alekuponkia yms. Länderit nyt ei kuitenkaan kupongeista tai esitteistä perusta, niitä kiinnostaa enemmän näytepussien sisältö, eikä aina sekään.

Pistettiin vanhan tutun 'etsi nami'-leikin kesäversio pystyyn. Siinä mennään pihalle ja heitetään namit nurmikkoon, josta koirat saavat sitten niitä etsiskellä. Yleensä me leikitään sitä kissan kuivamuonalla, se kun maistuu. Leikki lähti vähän nihkeesti käyntiin, näytepussin sisältö ei tainnut olla ihan niin hyvää kuin kissan kuivamuona...



Jaahas, koirat lähtivät grillaamaan, taidanpa lähteä osallistumaan... Rentouttavaa perjantai-iltaa vaan kaikille.

Karvoja ja kaivauksia

Tänään innostuin pistämään Arskaa kesäkuntoon kun päästiin puuhaan ulkona ja auringossa. Alotettiin saksilla kun Arskalta ei sitten kastraation ole oikein turkki irronnut nyppimällä. Päätin kuitenkin lopulta nyppiä osan turkkia, kun se saksilla leikattuna näytti niin räävittömältä ja Arska tänään oikein viihtyi siistittävänä. Tosin loikkasi pöydältä alas kun en tajunnut varoa, taas näitä "ei se koskaan ennen" -juttuja, kun ei Arska koskaan ennen ole niin tehnyt. Tuli kuitenkin aika pahan näkösesti alas, sokea kun on, joten sen jälkeen vaihdettiin tyyliä: Arska istui sylissä nauttimassa auringosta ja turkin käsittelystä, vähän hieroinkin aina välillä. Aika pitkälle jo päästiin, mutta vielä riittää viimeistelemistä...


Arska ennen ja Arska jälkeen.

Sisällä istuessani seurailin Cellon puuhia. Cello meni ulos, Cello tuli sisään, Cello meni ulos, Cello tuli sisään. Duoda, duoda... Ulos mennessään Cellolla oli mukanaan ruokanappula (sitä jättimallia), sisään Cello tuli tyhjin suin. Juu'u Cellolla on tapana raahata tavaroita ulos ja minä kannan niitä sitten sisälle, mutta, mutta... tilanteeseen on nyt kyllä käytävä tutustumassa ihan paikan päällä, siis ulkona, koskapa Arosa löysi eilen haudattuja nappuloita.

Cellon aarrekätkö lienee tässä:


ja meikäläisen uusimmat istutukset myös ja koristekivistäkin osa hautautui, ei sentään hankeen, mutta multaan. Ohhoijaa. Ei kun multa takaisin paikoilleen ja vähän estettä eteen. Täytyy muistaa vahtia tai sitten pistää luukut kiinni, eikä päästää koiria kulkemaan vapaasti ulos ja sisään. Niin ja voishan tietty hakea vähän sitä matalaa koristeaitaa, josta on ollut puhetta...

Että ei kun hyvää yötä tältä päivältä, Tuulensuoja vaikenee yöunille.

Kas kuka tuli käymään, Arosa

Huh hellettä, sano jänis pakkasella ja tänään niin sanoivat länderitkin, Murusta nyt puhumattakaan. Palloa ei näkynyt, eikä sitä tuotu. Köysilelulla länderit jaksoivat vähän leikkiä... aika vähän kuitenkin. Enimmäkseen elo oli hyvin, hyvin rauhallista.

Iltasella tuli väkeä: keskimmäinen kera avokkinsa sekä Arosa. Siinä oli laumalla haistelemista, parissa viikossa kun on Arosa ehtinyt saada uusia hajuja kummasti. Oli siinä Arosallakin haistelemista, parissa viikossa kun on piha ehtinyt saada uusia hajuja kummasti. Ilta meni kaksjaloilta ulkosalla sumppia juoden, nelijaloiltakin ulkona, mutta sumpitta.

Arosa halusi välttämättä tutkia kaikki sellaiset paikat, joihin ei niin olisi ollut väliksi tunkea; kukkaistutukset, kukkaruukut jne. Muistipa neitonen lempikaivuupaikkansakin. Talon seinustalta kun puuttuu muutama laatta, sieltä Arosa on ennenkin kaivellut, niin nytkin. Lisäksi Cello oli sinne kätkenyt muutaman jättiruokanappulan (Cellon kanniskelee usein tavaroita ulos, minä sitten sisään) ja sellaiset maassa hyvin maustuneet ovat aina olleet Arosan herkkua.

Nyt ilta alkaa kääntyä vähitellen yöksi, Arosa lähti jo kotiin, taivas on pilvessä, helle muisto vaan ja voisi melkein odottaa sadetta, siltä tuo maailma näyttää.

Aasa 9 vuotta

Meillä oli tänään oikein kakkukekkerit, kunnon juhlat: Aasa täytti 9 vuotta. Ei kyllä uskoisi, Aasa tuntuu niin nuorekkaalta ja vastahan me käytiin Aasa-pentu hakemassa. Toisaalta kyllä rouvan naamasta jo vähän näkee, ettei tässä ihan teinityttö enää olla.

Aasa sai synttäreidensä kunniaksi kakun. Siinä oli Cesaria (kausiherkkua, jotain hanhea muistaakseni), maksalaatikkoa, raejuustoa ja kaksi nakkia, ei siis kuitenkaan yhdeksää. Muillekin juhlijoille oli herkut varattuina: ländereille maksalaatikkoa ja raejuustoa, Maltille ja Murulle hirvenrustot. Tarjoilut maittoivat kiitettävästi ja näytti siltä, että juhlijoihin olisi mahtunut vähän enemmänkin tarjottavia. Jälkiruuaksi oli mahapullia, mutta ne tekivät kauppansa vähän vaihtelevasti, osasyy linee, että olivat tarjottaessa jäisiä.

Siinä missä juhlijoiden vatsat olisivat vielä vetäneet, niin Aasan vatsa oli lopulta niin täynnä kakkua, että Aasa jätti loput elikkä raejuuston jämät (jotka mieheni sitten oli syödä kun tuli kotiin). Cesar oli nuoltu viimeiseen pisaraan, nakit syöty ja maksalaatikollekin oli mahasta tila löytynyt. Vielä Aasa tarkasti, että muiden juhlijoiden kupit olivat tyhjät, ettei vaan kukaan ollut jättänyt mitään herkkuja.

Aasalle olisi oikeastaan vielä lahjaksi frisbee, mutta sitä ei kyllä anneta tänään. Vähän rennompaa oloa vielä palloepisodin päälle, katsotaan vaikka huomenna tai ylihuomenna, meinaan eihän se ole frisbee eikä mikään, ellei sitä oitis heitetä ainakin 10 kertaa.

Aamujäykkyyttä ja vieraita

Aamulla meillä oli kokonainen lauma jäykkiä ländereitä. Kömpivät erinomaisen vastentahtoisesti ylös punkasta. Ensin oli tulla suru puseroon, mutta lopulta kääntyi kyllä naurun puolelle, kaikesta huolimatta, kun katselin miten jäykkäjalkaiset pallofanit könysivät pihalle, ihan piti käskeä, että lähtivät liikkeelle. Täytyy katsoa ja seurata; ellei jäykkyys katoa sukkelaan, niin sitten hierontaa ja särkylääkettä. Nyt toistaiseksi vaan kevyttä liikuntaa, eikä palloleikkejä.

Illalla kun tulin kotio, oli koko remmi jo aika vetreitä. Toivat taas kovasti palloa, mutta nyt ei heitetty, vaikka osaavat ne keskenäänkin pallon kanssa puuhailla. Illan jännitysmomentti oli bokseriuros, joka tuli kylään emäntänsä kanssa. Muru pääsi ihan lenkillekin vieraan kanssa, mutta länderit saivat tyytyä siihen, että ilmestys kökötti heidän kanssaan pihassa. Aasa kyllä yritti ensin sanoa portin verkon läpi, että sua ei täällä kaivata, mutta uskoi kerrasta kun huomautin, ettei vieraita noin tervetulleiksi toivoteta. Maltti puolestaan oli sitä mieltä, että moinen vieras joutaisi painua oitis ja vähän sukkelamminkin sinne mistä tulikin. Arskaa, Viiviä ja tyttären Astraa ei moinen otus kiinnostanut sen enempää kuin patsas kannon nokassa, mutta Cello kävi aika ajoin haistelemassa, että mikäs tyyppi tää sitten oikein on.




Muru kesäturkissaan... turkissaan? ai missä turkissaan? No siinä pentujen jälkeisessään :o)

Ländereiden onnenpäivä

Ländereillä oli onnenpäivä, nimittäin pallopäivä. Koko poppoo rakastaa leikkiä pallolla ja nuoriso oli päivällä innostunut heittämään ländereille palloa. En tiedä montako tuntia hupia oli kestänyt, olin itse reissussa muutaman tunnin, mutta varmasti iloa oli ollut riittämiin. Illansuussa sitten vielä itse lankesin heittelemään palloa kun sitä niin kauniisti minulle tuotiin, enkä tietenkään tiennyt, enkä tullut kysyneeksi, että mitähän länderit olivat koko päivän puuhailleet. Totuus valkeni illlalla kun annoin koirille ruokaa. Aasa ei olisi millään noussut korista ja kun lopulta nousi, niin käveli kuin puuhevonen; jäykin jaloin. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että ehkä sitä palloa on tosiaan heitetty tuntikausia...

Aasa ja Cello mätsärissä

Oltiin iltasella Aasan ja Cellon kanssa mätsärissä Nummelassa. Cello tosin ei osallistunut kuin kehän laidalta, enemmän oltiin vaan harjoittelemassa "näyttelytunnelmaa" vastaisen varalle. Cello harjoitteli myös ruohonkorsien merkkaamista ja onnistuipa se merkkaamaan parit housunlahkeetkin. Siinä Cellolla on pieni opinkappale edessä: kaikkea ei, eikä jokaista ruohonkortta, tarvitse merkata.

Aasa osallistui itse kisaankin ja oli sinisten veteraanien nelonen. Palkinnoksi Aasa sai pussillisen ruokaa, tosin giant-laatua. Aasa ihastui jo kilpailupaikalla voittopussiin ja vahti sitä koko kotimatkan todella tarkasti. Kotona Aasa kävi huomattelemassa pussista, kunnes tajusin antaa sieltä Aasalle maistiaiset.

Kunnon kokoisia jytkyjä olivatkin ko. nappulat, siinä jää Saarioisen lihapulla kakkoseksi. Vaan kuin ollakaan, ländereille olivat nämä nappulat todella mieleen. Niitä haettiin onnellisina kupista ja kuljetettiin suurina aarteina sopivaan paikkaan, jossa ne sitten hartaudella nakerrettiin. Tiedän, että moni joutuu miettimään, että mistä löytäisi niin pieniä nappuloita, että ne koiralle kelpaisivat... meillä ehkä kohta syötetään jalkapallon kokoisia möhkäleitä.

Tästä se alkaa

No niin, tästä se sitten alkaa Kipazin-blogi. En kyllä edes lupaa kirjoittaa joka päivä... tai eihän sitä tiedä kuin tässä vanha innostuu päiväkirjaa pitämään, mutta vähän epäilen kun en sellaista koko ikänäni ole kovin kauaa kerrallaan jaksanut.