Vähän ruokaa, pari leipää

Tänään jätettiin KePo keskenään kotiin ja lähdettiin KeTyn kanssa aamupäivästä tuulettumaan. Ajettiin ihan Nummelaan asti Mentiin hakemaan Chilille vähän evästä. Alotettiin Nlan Akvaariosta. Sieltä tuli ostettua omille koirille sellaisia kuivia mahapihvejä, joista nuo tykkäävät ihan älyttömästi, niin ja Chilille kuivattua kalaa, joka on nyt kovasti IN. Samalla ostin pennuille muutaman lelun ja nehän on jo ihan tarpeeseen...

Seuraava kohde Musti&Mirri. Sieltäkin tarttui vähän ruokapuolta matkaan, siellä nimittäin sattui olemaan samaa sapuskaa, jota sain Murulle matkaevääksi Ruotsista ja joka myös on ollut Chilille mieleen. Aikaa liikkeessä kului runsaasti kun piti ehdottomasti vaihtaa kaikki kuulumiset ja kertoa pentujen edesottamukset. Tuhannet kiitokset muuten Nlan Musti&Mirriin vinkistä, joka todennäköisesti pelasti pikkuriikkisen Fiktion hengen.

Eläintarvikeshoppailun jälkeen halusin esitellä KeTylle Nlan uuden hienon Tiimarin, on kai "turistin" nyt edes joku nähtävyys nähtävä Vähältä piti, etten ostanut sieltä pennuille sellaisia pieniä nallekarhuja, olis ollut sopivasti kaks pinkkiä ja vino pino ruskeita. Viime hetkellä tulin järkiini ja jätin nallet ostamatta. Ei ne tosin olis maksaneet kun kaks egee kappale... Pitäsköhän...

Siitä sitten ruokakauppaan hakemaan pari leipää. Pari leipää täytti koko ostoskärryn ja maksoikin yli 50 egee, että vähän tuli taas ostettua muutakin. Mutta minkä sille voi, jos muistaa kaikkea puuttuvaa kuten juuston, pyykinpesuaineen, leivinpaperin yms. tuikitarpeellista. Niin ja yks lahjakorttikin oli vanhenemassa, joten piti sitten senkin firman tavaraa lastata kärryyn sen lahjakortin verran.

Lopulta lähdettiin katsomaan miten KePo oli Chilin ja pentujen kanssa pärjännyt. No vallan mainiosti, jos nyt joku jotain muuta edes epäili. Sen jälkeen on taas elelty pentujen tahtiin. Sain sentään siinä sivussa vähän päivitettyä pentujen sivuja ja lisättyä kaikille kuvagalleriat. Mutta tänne blogiin ette nyt saa kuvan kuvaa, KeTy on jo hemmotellut teitä tälle päivälle ihan riittämiin.

Finnzymes oli tosi nopea ja pentujen DNA-testauspakkaukset tulivat jo, siis tilasin ne maanantaina. Täytyy nyt katella kuin pennut kasvaa ja missä vaiheessa tuntuu turvalliselta siruttaa naperot, sen mukaan sitten edetään tässä asiassa.

Sillä aikaa kun Chili oli ulkona annoin Aasa-mummon haistaa vähän yhtä pentua, Aasa kun on niin nätisti ja kaihoisasti jo pitempään katellut takkahuoneen ovelta, että uskaltaisko pikkuisia ees vähän kurkata. Aasa oli pentuannokseen täysin tyytyväinen. Arska sen sijaan innostui kovasti, mutta Arska onkin toiminut "ottoisänä" jo useammalle pentueelle, eikä homma ilmeisesti ole mitenkään vastenmielinen ollut.

Chili hoivailee lapsosiaan kiitettävästi. Välillä tosin tuntuu, että Chili unohtaa, että syödäkin pitäis, ja pitää ihan muistuttaa, että haloo hei tässä olis ruokaa ja tässä olis juomaa, ettei tule maitoa, jos ei välillä tankkaa jotain mistä sitä valmistaa.

Että ei meille sen kummempia.

Viime päivien tapahtumia

Jos nyt sitten yrittäisi koota vähän viime päivien tapahtumia, vaikka varmaan teistä suunnilleen joka iikka onkin lukenut ne jo KeTyn blogista. Mutta kertaus on opintojen äiti, vaikkei tästä nyt ehkä ole tarkoitus mitään oppiakaan.

Perjantaista kirjotinkin jo perjantaina, flunssa pukkas päälle uudestaan ja olo oli aika kaamea. Olisin voinut hyvin laulaa: "Lämpö nousee...". Menin illalla ajoissa nukkumaan ja aattelin, että KePo tuuratkoon mua toisenkin yön takkahuoneessa. No se ei nyt ollut ihan kamalan viisas päätös, siis se ajoissa nukkumaan kyllä oli, mutta KePo takkahuoneessa ehkä ei ja toisaalta kyllä, sillä sain nukkua syvää ja levollista unta.

Ehdin nukkua noin kolmisen tuntia ja heräsin lauantain puolella joskus vähän ennen puolta kahta. Chili kuului tapsuttelevan takkahuoneessa ees taas ja KePo taas kuului kuorsaavan kovaa ja korkeelta. Kuuntelin vähän aikaa ja päätin kurkata tilannetta verukkeella, että kävin veskissä. Chili ei näyttänyt mitenkään "synnyttävältä", joten katsoin, että sillä oli vettä ja tuuppasin KePoa silleen, että punkkaan tuli tilaa Chilillekin, KePo kun valtasi koko patjan. No olishan Chili tietty voinut olla pesässään, mutta kuka länderi nyt olis, jos kerran punkassa on tilaa. Ai no meidän Cello, mutta se onkin poikkeus. Chili kömpi järkkäämääni koloon ja jäi siihen kaikessa rauhassa, joten kömmin takasin makkariin.

Makasin punkassa ländereiden keskellä unta odottamassa kun kuulin kuin Chili alotti ravaamisensa uudelleen, eikä KePon kuorsaus hiljentynyt vaan jatkui tasaisen epätasaisesti. Odottelin vielä tovin kun aattelin, että josko se KePo siitä kumminkin... joo kumminkin se jatko uniaan. Kömmin siis ylös punkasta, etin itelleni säälliset "yövaatteet", joissa kätilöintikin tarvittaessa onnistuisi, myöhemmin huomasin valokuvista kuin onnistunut design-yhdistelmä se oli..., ja painelin takkahuoneeseen. Sytytin valot, tuupin KePon ylös ja komensin makkariin sekä rämmin ite takkahuoneen patjalle. Pesässä oli jotain märkää, rupesin miettimään, että olikohan Chilin vesiä jo tullut. Ei Chili kuitenkaan pedannut, läähätteli vaan vähän. Nousin silti uudestaan ja kaivelin kaikki synnytyskamat käden ulottuville ja sitten menin taas pitkälleen.

Puol neljän maissa aamuyöllä annoin periksi, keräsin patjan kasaan, herätin KePon, käskin herättää KeTyn ja valmistauduin tositoimiin. Siinä vaiheessa olo oli aika ok, pieni jännitys saa unohtamaan pikkuvaivat ja joskus vähän isommatkin ja joskus jopa kunnon flunssan. KeTy rämpi tuokion kuluttua ihan pirteenä paikalle, tunnusti myöhemmin, että luuli kellon olleen jotain seiskan pintaan, ei vähän vaille neljä aamuyötä. KePo keitti meille synnytyssumpit ja käytti Chilin ulkona, että Chili sai tyhjentää rakkonsa vielä ennen synnytystä. Sen jälkeen komensin KePon takasin nukkumaan, siinähän tuo kuitenkin olisi ihan seinän takana, huutamalla herätettävissä, jos tarvittaisiin. Kun ei koskaan voi tietää miten kauan avautumisvaihe yms. kestää ja vetreitä apulaisia voi tarvita myöhemminkin, niin on hyvä, että osa porukasta lepää, jos on sitä porukkaa, että lepäämäänkin riittää. Onneks myös vanhimmainen ja nuorimmainen olisivat kotona kun oli kerta viikonloppu, eivätkä hekään ihan kokemattomia näissä jutuissa, joten lisäkäsiä ja virkeitä aivoja löytyisi sitten kun tarvittaisiin.

Chilin läähättely jatkui, lopulta vähän petaamistakin, mutta aika vähän Chili petasi, kun vertaan Aasaan, jonka pravuuri oli silputa sanomalehtiä, repiä paksuja kerroksia apinan raivolla suikaleiksi, niin että lopulta silppua oli muovikassikaupalla. Chili käyttäytyi sen verta tyynesti ja rauhallisesti, että ellen olisi huomannut sitä märkää plättiä, niin olisin varmaan ajatellut, ettei synnytys ole likikään. Lopulta viiden maissa alkoi näyttää, että työntövaihe lähtee käyntiin ja ensimmäisen pennun syntymä lähenee.

Ensimmäinen pentu syntyi 5.28, tyttö, sille me melkeen taputettiin, siis, että saatiin ainakin yksi tyttö. Chili putsasi pennun mallikkaasti ja jopa aloitti oikeasta päästä, eli nuoli ensin naaman, mutta napanuoran jouduin katkaisemaan. Hetki ehdittiin vetää henkeä sillä aikaa kun Chili hoivaili esikoistaan, mutta jo 5.58 syntyi seuraava pentu, poika. Seuraavassa välissä ei oikeastaan ehditty edes rauhoittua, kolmas pentu, poika sekin, syntyi nimittäin jo 6.15. Aika haipakkaa ja hyvä niin.

Tämän jälkeen tilanne rauhoittui selkeästi ja Chili sai hoivailla kolmikkoaan kaikessa rauhassa. Aina pahimpien supistusten aikaan nostettiin nimittäin pennut koriin lämminvesipullon ja froteepyyhkeen kaveriksi, jotteivat olisi vahingossakaan jääneet sen enempää Chilin kuin meidän kaksjalkojenkaan jalkoihin. Muut koirat vetivät vainua olohuoneessa, KeTyn koirat keittiössä ja koko "yleisö" odotti jännittyneenä mitä tuleman pitää. Kokeneemmat, Aasa, Arska ja Viivi, kävivät tasaseen varovasti kurkkimassa ovelta takkahuoneeseen, nehän tiesivät vallan hyvin mitä oli tapahtumassa. Ne myös tietävät, ettei pienten pentujen emää saa häiritä.

Synnytys voi joskus kestää ja kestää ja kestää ja kun kolme pentua oli tullut noin liki putkeen, niin ajateltiin, että seuraavaa saadaan kenties odotella pitkäänkin, joten kun mitään ei tuntunut tapahtuvan, niin lähdin käymään veskissä, liikaa kahvia, ja heitin KeTylle sekä siinä vaiheessa jo yöuniltaan heränneelle KePolle, että kätilöikää te se neljäs sillä aikaa. Ja niinhän siinä melkeen kävikin, ainoo vaan, ettei KePon tarvinut avustaa. Nimittäin kun tulin takasin, niin neljäs oli jo tulossa, KeTy otti sitä vastaan, kun Chili synnytti seisaallaan, joten ojensin vaan sakset KeTylle, että sai napanuoran poikki. Neljännen pennun, poika sekin, syntymäajaksi kirjattiin 7.07.

Tässä kohti ehdittiin tuskin saada edellistä vähän kuivailtua kun seuraava jo tuli, kello näytti nimittäin 7.15 kun viides pentu, poika myös, syntyi. Tässä vaiheessa työnjako taisi jo olla se, että KeTy otti pentuja vastaan ja minä hieroin ne kuiviksi, mikä sopi erinomaisesti sen hetkiselle olotilalleni. Ja saipa KeTy haluamaansa harjoitusta synnytyksen avustamisesta. Napanuorat Chili ryhtyi katkomaan jossain välissä korkeimman omahampaisesti, joten saksiakaan ei enää tarvittu.

Tämän jälkeen sitten taas odoteltiin. Chili lepäili ja hoivaili pentujaan. Äkkiä Chili nousi ylös, ponnisti ja kuudes pentu kirjaimellisesti syöksyi ulos. Kello oli tässä vaiheessa 8.08. Pentu oli aivan elottoman oloinen, hieroin sitä kuitenkin hetken, mutta pentu pysyi elottomana ja totesin, että poika oli kuollut. Mitään vikaa pennussa ei näkynyt. Ojensin sen KePon hoiviin ja hän vielä tovin jatkoi hieromista, mutta lopulta luovutti. Olimme vähän apeilla mielin tästä enkelipennusta, mutta elämä jatkuu ja synnytys myös, joskin tahti hidastui vähitellen. Seitsemäs pentu näki päivänvalon klo 9.00, poika taas kerran ja vielä yksi poika 9.40 Lopulta näytti, että urakka olisi ohi, saldona Lumikki ja seitsemän kääpiötä paitsi, että uroksia oli elossa kuusi. Todettiin, että olis niitä tyttöjä nyt saanut vähän enemmänkin olla, edes kaveri ainokaiselle.

Chili rauhoittui hoitamaan ja syöttämään pentuja, joten päätettiin siis siivota paikat. KePo raahasi Chilin ulos, siis tosiaankin raahasi, ei Chili olisi halunnut lähteä ja tuli salamaakin nopeammin takaisin, oli kyllä tehnyt asiansa: piiiiiiiiiitkän pissan. Joutui vielä pikapesullekin, hui kauhistus... Chilin ulkoilun, kaiken sen kahden minuutin, aikana kerättiin pesästä likaiset tekstiilit ja sanomalehdet. Laitettiin vielä kuitenkin alimmaksi kerros sanomalehtiä, siihen sitten pehmusteet päälle. Chili ja pennut pesään. Koska pennut syntyivät vähän etuottia, laskettu aikahan olisi vasta 28.2, ja pennut eivät olleet koolla pilattuja, ainakaan verraten Aasan yli 300 grammasiin mötkäleisiin, niin tarjosin pennuille vähän vastiketta. Ne joivat, jotka halusivat ja ne eivät, joille ei maistunut.

Ihailtiin pentuja yhdessä tuumin ja oltiin kaikki tyytyväisiä. Synnytys oli helppo ja nopea ja Chili oli hyvissä voimissa kaiken jälkeen. Emonmaidonvastiketta Chili oli juonut ihan reilusti ja vähän syönytkin. Maailma siis mallillaan muuten, mutta mulla alko vähitellen kunto loppua ja nyt kun tilanne rahottui, synnytys oli ohi ja ultran näyttämä saldo 8 koossa, uskalsin viimein ottaa särkylääkkeen. Jätin KeTyn ja KePon huokailemaan pentupesän ääreen, painelin punkkaan ja nukuin tunnin. Herätessä tuntui taas melkeen ihmismäiseltä, tai ainakin pahin flunssasärky oli tiessään. Kävin pistämässä viestiä pentu-uutisia odottaville ja tietenkin myös Chilin kotijoukoille.

Vähitellen lauantai alkoi kääntyä iltaan. Chili pääsi taas ulos käymään ja palatessaan se oli kumman levoton. Ensin laskin jälkipolttojen varaan, mutta sitten alkoi näyttää, ettei ne ihan mitään jälkipolttoja olleetkaan. Ei kun etsimään saksia, jotka olivat lavuaarissa odottamassa "tiskausta", ja muita vermeitä, jotka oli jo kerätty sivumpaan, ei sentään siivousinnossa mihinkään kaappien perukoille. Tämän pennun ponnistaminen maailmaan kesti vähän kauemmin kuin edellisten, jotka syntyivätkin aina ihan lennossa kun ponnistaminen alkoi. Mutta varsin vaivattomasti pentu lopulta tulla mötkähti. Se oli melkoinen jättiläinen edellisiin verraten ja tyttö. Saatiin siis ainokaiselle kaveri kumminkin.

Tästä juontui mieleen kuin aikoinaan kiusasin yhtä tuttua: hän toivoi nartultaan harmaata narttupentua. 10 pentua pätkähti maailmaan, eikä sopivaa tullut. Sitten aika pyörähti seuraavan vuorokauden iltapäivään ja kas kummaa, sieltä se harmaa narttu pullahti. Kiusasin aina, että no tottahan se kesti kun piti vaihtaa sille pennulle väri.

Kopeloitiin vielä Chilin vatsaa, ettei siellä vaan enää ole enempiä pentuja piilotettuna. KePon siskontyttö, joka sattui soittamaan, kiusasi, että nämä olivat ne Kevin 8 ja kohta tulevat ne Cellon 8. Uhkasin mustalla silmällä. Yhden möykyn kuitenkin tunsin, joten jäätiin oottelemaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Meno näytti vähitellen rauhoittuvan, vähän silti kaihersi mielessä, että jos vaan ei poltot riitä. Chili siis ulos, liikunta lisää supistuksia. Juu'u ja liikunta hävitti myös möykyn, se oli nimittäin täysinäinen virtsarakko... Henkäisimme helpotuksesta, siivosimme jälleen kerran ja keskityimme nauttimaan Chilin ja pentujen seurasta.

Illalla nuorimmainen tuli katsomaan pentuja, mutta jämähti oviaukkoon. "Äiti hei, sä näytät ihan kamalalta!!". Lasten ja imeväisten suusta kuulee totuuden sanat ja kyllä, ihan varmasti näytinkin ihan kamalalta: tukka pystyssä, naama harmaana, silmänaluset mustina, nenä punasena ja se design-vaateyhdistelmä päälläni. Varmaan olisin sopinut johonkin kauhuleffaan...

Sitten lauantain aika on mennyt Chilin ja pentujen ehdoilla. Ainoa poikkeus oli Maltin eilinen viimeinen matka. KeTy on ollut aivan loistava, joten jätin hyvin omintunnoin pentukatraan hänen hoiviinsa kun lähdin saattamaan Malttia yhdessä KePon kanssa. Se oli murheellinen reissu, on aina hirvittävän vaikeaa tehdä viimeinen palvelus rakkaalle lemmikilleen. ELL vielä tutki vähän Malttia sen jälkeen kun Maltti oli jo sateenkaarisillalla. ELL sanoi, että paitsi lonkkavika, paha nivelrikko ja spondyloosi, Maltilla oli myös ainakin yksi isohko kasvain sisäelimissään. Oli siis todellakin aika. Tähän asti Maltti onkin ollut varsin pirteä ja reipas, mutta ihan nyt viimeisinä päivinä se tuntui jotenkin väsähtävän. Ei se silti tehnyt matkasta yhtään helpompaa, joskaan ei todellakaan tarvitse miettiä, että olimmeko liian hätäisiä. Tuntuu oudon tyhjältä kun toinen "iso" on poissa ja laumassa on enää viisi koiraa. Mutta murhe helpottaa aikanaan ja jäljelle jäävät kauniit muistot.

Pyykkikone jauhaa tasasta tahtia, keittiön viemäri keksi ryhtyä temppuilemaan, KePo on sairiksella, mä olen sairiksella ja ulkona sataa lunta. Mutta pennut on alkaneet nostaa painojaan ja sehän on pääasia. Oisko siinä nyt tärkeimmät viikonlopulta ja miksei näiltä parilta viikon ekalta päivältäkin. Kuvia olis tietty pitänyt olla kanssa, ei olis pelkkää tylsää tekstiä, eikä näyttäis niin masentavalta, mutta eipä nyt vaan oo, toisen kerran sitten...

Ilo ja itku kulkevat käsi kädessä

Maanantai valkeni aurinkoisena ja kauniina, mutta murheellisena. Maltti lähti tänään viimeiselle matkalleen, nukkui ikiuneen. Takapää ei enää kestänyt, paha lonkkavika ja nivelrikko yhdessä, lannerangassa sillottumaa. Pitkään auttoivat särkylääkkeet yms. kommervenkit, mutta nyt oltiin sen tien päässä.
Hyvää matkaa rakas vahtikoiramme!



Hiljaa saapui noutaja lauha, hellästi irrotti kahleet maan.
Kuljetti sinne, missä on rauha, missä ei tuskaa milloinkaan.



Minä soudan pois maailmasta uneen ja unheeseen
ja tuskasta, kuolemasta minä soudan vapauteen.

Ilonamme ovat Chili ja Chilin pennut, joita seuraillessa aika kuluu sukkelaan. Uskomatonta miten sitä jaksaa katsella pentuja tunnista toiseen, vaikkeivat ne vielä tee mitään ihmeellistä: syövät ja nukkuvat lähinnä. Toisaalta tästä ajasta täytyy nauttia, nyt on aikaa katsella pentuja, haistella pennun tuoksua ja nauttia sellaisesta seesteisestä rauhasta, joka aina tuntuu laskeutuvan synnytyshuoneeseen. Sitten myöhemmin aika menee pentujen kanssa touhuamiseen ja äkkiä huomaa, että joutuu katselmaan kuvista, että mitä kaikkea tuli touhattua.

Synnytyskertomusta en vieläkään ole saanut aikaiseksi, mutta eiköhän se jossain välissä synny. Tai ehkä, kun juttu ei enää ole ihan aktuelli, sen kirjoittamisella ei olekaan niin väliä. Kuvia sen sijaan olen saanut jonkusen laitettua kotisivuille, siellä on pentujen esittelyt ihan yksilöinä, ja työnimetkin on pennuille nyt annettuina. Seuraavaksi täytyy ryhtyä katselemaan allakkaa pentujen juttuja silmällä pitäen. On varattava aika dna-testiin, silmäpeilaukseen, eläinlääkärin tarkastukseen, pentutestaukseen jne. Ei voi jättää viime tippaan, jotta varmasti saa aikoja. Täytyy laskea mikä olisi sopiva luovutushetki jne.

Tässä nämä tältä päivältä, on ollut vähän raskasta.

Väliaikatietoja

Synnytyksestä melkeen toivuttu, flunssasta ei. Univelat melkeen kuitattu, tosin koiranunella. Ettekä vieläkään saa mun raporttiani synnytyksestä, mutta KeTyllä on ilmeisesti ollut paremmin aikaa naputella, joten KeTyn näkemyksen voi lukasta täältä.

No lopputulos kuitenkin on, Chili pyöräytti maailmaan yhdeksän pentua:
7 urosta, joista yksi oli enkelipentu, ja 2 narttua. Pesue voi hyvin. Aikanaan sitten selviää kuka pennuista on Kevin ja kuka Cellon jälkeläinen. Nyt isän rooleja hoitavat Arska konkarin kokemuksella ja Cello kuin nuori isä konsaan.

Vaan palaan asiaan myöhemmin synnytyskertomuksen kera ja ehkä niitä kuviakin... tosin ne kaikki taitavat olla KeTyn käsialaa.

Chilin pennut ovat syntyneet

Chilin pennut ovat syntyneet tänään. Synnytyskertomus yms. lisäinformaatio seuraa myöhemmin kunhan flunssanen, melkeen koko yön valvonut kätilö tästä tolpilleen tokenee. Kaikki asianosaiset apukätilöä myöten voivan hyvin.

Räkäpää

Perjantaissa mennään ja jos viikko oli parempi viime perjantain jälkeen, niin tänään on sitten aika kamala olo. Pää täynnä räkää, mikä ei välttämättä ole mitenkään uutta ja ihmeellistä, kurkkua kutisee, eikä suinkaan kuivuuttaan ja keuhkot haluavat päästä ulkoilemaan. Jo polttopuusylyksen ronttaaminen ulkoa sisälle tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä, siinä hengästyy kun 50 km maratoonilla. Vaan eiköhän se tästä leväten olo parane. Kuumettakin on pikkasen ja vähän nousujohdanteiselta tuntuu, siis kuumeen osalta. Muuten aika ok olo, yllättävää kyllä.

Sarjassamme uudet ulottuvuudet:
Chilillä on uus lempparipaikka, ilmeisesti tietsikkapöydänaluskori on käynyt ahtaaksi. Nyt Chili oleilee nojatuolin ja sohvan "kulmassa" olevassa korissa. Ekalla kerralla kun Chili lähti sieltä perääni kohti takkahuonetta, niin keksi mennä nojatuolien takaa. Ihan hieno juttu, mutta toinen tuoleista oli niin liki kirjahyllyä, että Chili jäi mahastaan kiinni. Ei eteenpäin, ei taapäin, piti avittaa vetämällä tuolia kauemmas hyllystä. Jätin sen myös kauemmas.

Pistin muuten eilen illalla KePon nukkumaan takkahuoneeseen Aattelin, että olenpa sitten ite pirteempi kun h-hetki koittaa kun olen saanut nukkua rauhassa omassa punkassani, vaan ei se ihan niin lopulta mennyt. Sain kyllä nukkua autuaan unta länderit ympärilläni, mutta aamulla kun KePo lähti duuniin ja oisin saanut vielä jatkaa unia, niin Chili oli sitä mieltä, että sähän et kuule siellä enää makoile. Vähän aikaa Chili raapi ovea. Meni sitten kyllä nukkumaan pesäänsä, mutta mä olin jo ihan pirteä, joten rämmittiin koirien kanssa -24 asteen pakkaseen.

Chili uudessa lempimestassaan

Starttivalmiina

Nyt mulla alkaa viimein olla "synnytyshuone" viimesen päälle kuosissaan ja rekvisiitta kaikki kerättynä käden ulottuville, myös Chili . Chili siis siirtyi tänään synnytyshuonemajotukseen, tähän asti on nukkunut nuorimmaisen kyljen lämmittimenä. Päivisin saa toki oleilla muiden koirien seassa, ei rouva sentään missään eristyssellissä elele.

KePo haki patjan vinniltä, mä hain peiton ja tyynyn mökiltä, joten nyt on nekin hommat pulkassa. Löysin jopa kaiteissa olleen kuumemittarin, jostain syystä se oli samassa pussissa villalankojen kanssa... Mikähän logiikka siinäkin oli.

Apukätilö saapui tänään, että miehityskin on koossa. Nyt ei kun ootellaan, että koska alkaa tapahtua. En kyllä odota mitään nyt ihan vielä alkavaksi, laskettuun aikaan on vielä päiviä, eikä Chili ole synnyttävän näkönenkään, maha on ihan väärässä kohti vielä. Chili kasvatelkoon masuaa ja me ootellaan kaikessa rauhassa.

Mulla muuten oli kuvakin otettuna, mutta se on kamerassa... Ehkä mä lisään sen huomenna.

Ja sitten se kuva. Näin ylhäältä katsoen ei masua ihan kamalasti olekaan.

Uudet ulottuvuudet

Pakkanen paukuttaa jo -18 asteen kohdalla matkalla alaspäin ja kämpässä on viilee Takassa on kyllä tuli, mutta jotenkin ei lämpö nyt tunnu leviävän minnekään. Täytyy kai kohta avittaa jollain puhallinvempeleellä, muuten tänne jäätyy aamulla. Onneks Chilin huoneessa, takkahuoneessa, sentään on kunnolla lämmin, ehkä vähän liiankin lämmin.

Tänään Chili päätti, että Cellon kanssa olis mukava pistää leikiks, mutta sisätiloissa. Ihan hyvä idea muuten, mutta Chili ei yhtään muista vatsansa uusia ulottuvuuksia ja lisäksi poliisitädit (ovat ihan oikeasti Chilin tätejä ja leikkivät usein poliisia) Pipuliina ja Viivi tulivat paikalle pillit ulvoen heti kun yleinen järjestys näytti järkkyvän. Leikki jäi sikseen ja molemmat leikkijät lähtivät vihellellen omille teilleen. Hyvä niin, ellei muuten niin meikäläisen mielenrauhan kannalta.

Chili tosiaan ei tunnu ollenkaan ymmärtävän, että pienestä ja sirosta neitosesta on kasvanut tynnyrimallin rouva. Kaks ekaa päivää Chili yritti aina työntyä ovenraosta ennen kuin sain ovea riittävästi auki. Mitäs se, jos ovi olis auennut siihen suuntaan, mihin oltiin menossa, mutta kun se aukeni just päinvastaiseen ja niin siinä sitten ihmeteltiin, että kuka väistää ketä: ovi Chiliä vai Chili ovea. Toinen Chilin pravuuri on yrittää hypätä sohvan käsinojalta tietsikkapöydän alle. Rouva ei ollenkaan tajua, ettei se mahansa kanssa mahdu siitä välistä ja että ketteryyskin voi olla jo vähän hakusessa. Olenpa siis eräänkin kerran avittanut rouvan vatsoineen omimaansa koriin nukkumaan, koska siis sohvallahan ei kertakaikkiaan voi nukkua, ei välttämättä edes silloin kun siinä istuu kaksjalkoja.

Todisteellista kuvamateriaalia:
Sohvalla Chili, lattialla Viivi ja vanhimmaisen Astra Pipuliina,
taustalla sohvalla Arska ja Aasa.

Toisaalla täyttä, toisaalla tyhjää

Murun uusintaultra oli tänään ja siinä varmistui se, että pentuja ei ole tulossa. Onhan se tietty harmi, mutta sitä sattuu. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta. Täytyy nyt miettiä tovi rauhassa, miten Murun pentusuunnitelmat jatkossa, missä vaiheessa ja silleen. Just nyt saa olla, keskitytään Chiliin ihan kybällä ja katellaan sitten aikanaan Murun asioita.

Kaupassa käynti on kummaa. Tänään menin ensin eläintarvikeliikkeeseen ostamaan eläimille ruokaa ja kas kumma, siellä meni varmaan tunti... Kannattais ehkä käydä aina ruuhka-aikaan, niin olis seuraava asiakas jo jonossa selän takana, pääsis sukkelasti ovesta ulos. Nyt piti katsastaa uudet tilat ja höpöttää niitä näitä ja siinä sivussa sentään muistin ostaa kaiken. Tosin kävin kassan kautta kahteen kertaan kun olin jo menossa ovesta ulos kun muistin vielä pari juttua, jotka piti ostaa...

Ruokakaupasta menin hakemaan vähän leipää ja pari litraa maitoa. Aika sikakallista leipää ja maitoa kun lasku oli yli 90 egee No oikeesti ostin Chilille maksalaatikkoa, rustoja, raejuustoa, jauhelihaa, apukätilölle ostin vaniljakastiketta, perheelle sitten vähän muutakin kun pelkkää leipää ja maitoa.

Chili on nyt sujuvasti osa laumaa. Jo eilen illalla myöhään Cello lopulta pääsi moikkaamaan morsiantaan ja ihan ok se meni. Nyt koko poppoo surffaa sujuvasti täällä sisällä ja tuntuu, että Chilin läsnäolo on oikeastaan rauhoittanut kaikkia. Kaipa ne jo tietävät mitä tuleman pitää.

Tosin Cello kunnostautui ja hotasi osan Chilin ruuista naamariinsa. Sitä on niin vaikea muistaa, että tuo nuori otus ei ole ihan kuin nuo vanhemmat, ei se vielä jaksa aina muistaa, että ei saanut mennä. Viivikin luistaa vielä joskus, mutta se luistaa silleen hitaasti ympärilleen pälyillen, joten Viiviä ehtii yleensä kieltää. Aasa ja Arska on tosi luotettavia. Muru ja Maltti taas on ahneita, että jos niillä on jonnekin ruokamestaan pääsy, niin turha kuvitella, etteivät ne käyttäisi tilaisuutta hyväkseen ja joskus aika törkeen röyhkeestikin.


Viivi, Arska ja Chili

Chili ui porukoihin

Olipa taas tahmee aamun alku, ei olis jaksanut nousta, ei sitten millään. Chilillä puolestaan ei ollut tahmee aamun alku... pikkurouva juoksi tukka putkella ja meikäläinen tietenkin perässä taluttimen jatkona. Lupasin nimittäin nuorimmaiselle, että huolehdin Chilin aamu-ulkoilun, niin ei lomalaisen tarvihe nousta "kukonlaulun aikaan".

Iltapäivällä alotin sitten "Chili osaksi laumaa" -projektin. Alotettiin Aasasta, käytin nimittäin muut koirat ensin ulkona ja Aasa jäi jonnekin pihalle kun muut tulivat jo sisälle. Sitten kun menin Chilin kanssa ulos, niin Aasa ilmestyi paikalle. Hyvin meni Chilin ja Aasan yhteisulkoilu.

Seuraavaksi, tultuamme sisälle Chilin ja Aasan kanssa, päästettiin Arska tutustumaan tilanteeseen. Arska olikin tosi innokas haistelemaan, varmaan sitä aika viimeisillään oleva tiine narttu tuoksuu aika mielenkiintoselle, siis toisen koiran mielestä.

Arskan jälkeen oli vuorossa Viivi, Viivi the pikkupoliisi. Vähän piti toppuutella Viivin intoa, mutta lopulta Viivikin uskoi, ettei tartte koko ajan tuijottaa eikä kulkea nenä toisen takapuolessa.

Cello odottaa vielä vuoroaan. Ei sen takia, että olisi hankalin, vaan sen takia, että on innokkain ja kun Chili on HÄNEN naisensa, niin kuvittelee, että jotain romantiikkaa olis nytkin tarjolla. Jätin siis Cellon osuuden huomiseen.

Isot eli Murun ja Maltin Chili on jo tavannut monta kertaa ongelmitta. Se on niin jännä juttu, että niitten kanssa ei koskaan ole mitään ongelmia eikä tartte mitään "esityötä". No tietty varsinkin Muru on niin mahdottoman tyyni ja suvaitsevainen ja ystävällinen, ettei kai tässä pitäis mitään ihmetellä.

Mulla on nyt tällanen tietsikkapöydänalusotus:

Sunnuntaisuhinaa

Aika kaoottinen päivä ja olo on kun osuuskaupan hoitajalla inventaaripäivän ehtoona: tuntuu lähinnä, että tätä päivää on riittänyt ainakin 56 tuntia ja pari päivää päälle. Pitäiskö tässä peräti loihea lausumaan, että onneksi huomenna pääsee duuniin lepäämään...

Aamulla oli aikanen herätys ja erinäistä ohjelmaa melkeen puoleen päivään asti. Sitten ehdin kotiin ja ei kun sumppia tulemaan ja känttyjä pöytään. Hetken onneksi ehdin istahtaakin ennen kuin vieraita alkoi lappaa tupa täyteen, keskimmäinen kun täytti vuosia ja kai se on tunnustettava, että meikäläinenkin. Tai jos nyt ihan totta puhutaan, niin kummatkin synttärit on virallisesti vielä edessäpäin, mutta niin on Chilin synnytyskin, joten synttärit etuottia, synnytystä kun ei voi noin vaan siirtää, ainakaan tietääkseni.

Chili tuli kun ensimmäiset vieraat olivat jo saapuneet. Vähän tyttöä jännitti kun oli enemmänkin vierasta väkeä, mutta hyvin asettui sitten takkahuoneeseen, jossa yks ja toinen kävi pikku pullukkaa rapsuttelemassa ja jututtamassa. Lopulta paineli "pesäänsä" nukkumaan, totesi kai, ettei täällä meno ihan heti muuksi muutu. No nyt on jo rauhallista ja kaikki koirat aikasen rentoja, Chili myös. Tänään en kuitenkaan ala varsinaisesti "upottaa" Chiliä laumaan, koska päivä on kiristänyt kaikkien hermoja, vaan huomenna Chili vasta pääsee sitten liikkumaan ihan vapaasti. Tänään on oleillut takkahuoneessa, tuosta verkko-ovesta maailman menoa seuraillen, ja yöksi menee nuorimmaisen viereen nukkumaan, näin olen päättänyt

Väkeä riitti; sitä mukaan kun edelliset lähtivät uusia tuli tilalle. Toinen juhlakalu eli keskimmäinen lähti kotiinsa jossain vaiheessa flunssaan vedoten ja jatkoin yksin vieraiden vastaanottoa. Kuuden maissa alkoi uni painaa silmiä ja olis tehnyt mieli mennä nukkumaan. Kaipa viime yöstä kertyi sitten univelkaa kun nukutut tunnit jäivät tosi vähiin ja nekin vähät tuli nukuttua tosi huonosti. Lopulta viimeinenkin vieras marssi ovesta ulos. Siinä vaiheessa olin jo vähän piristynyt ja närästynyt, jälkimmäiseen auttoi Samarin. Päivän ruoka-anti ei terveellisyydellään voi hehkuttaa: voileipäkakkua, voileipäkakkua, täytekakkua, voileipäkakkua, juustopasteijoita... Uah.

Koirat on saaneet haukkua joka vierasta, tosin vieras vieraalta hakkuminen taukosi nopeammin, että jos vielä muutaman tunnin olis porukkaa lappanut ees taas, niin täällä olis varmaan ollut ihan hiljasta... tai no, toiveajattelua. Kyllähän reviiriä on vartioitava, vaikka se vaatisikin valppautta 24 tuntia vuorokaudessa. Mutta uskokaa tai älkää; nyt täällä on väsyneitä nelijalkoja. Kaksjalkoja kanssa.

Pelästymäänkin ehdittiin: Viivillä oli verta kulmakarvoissaan ja muutenkin toisen silmän ympärillä. Vanhimmainen nappasi Viivin syliinsä ja menin syynäämään, että mistä veri oikein valuu. No ei mistään... Putsattiin karvat ja menin syynäämään muita: kellä on verta ja missä. No ei kellään. Lopulta "syyllinen" selvisi, siis mitä ilmeisemmin selvisi, Maltilla oli pienen pieni pistoreikä nenässä, mihin lie osunut. Siitä varmaan oli jossain välissä tullut jonkin verran verta. Ja kun kerta muita "syyllisiä" ei löytynyt, niin siitähän veri varmaan oli Viivin päähänkin pyyhkiytynyt.

Kameraa en sitten muistanut kaivaa esiin ollenkaan joten ei kuvia tällä kertaa. Huomenna vois vaikka Chilin masua kuvata.

Nyt saunaan ja oliskohan viisainta mennä myös nukkumaan saman tein, jaksais huomenna sitten töihin lepäilemään. Tuulensuoja toivottaa seesteistä sunnuntai-iltaa.

Lauantaiehtoo

Tutkimus pyykkien pakkautuvuudesta on päättynyt. Tänään pyykkikone on jauhanut urakalla ja pyykkikori on edelleen täynnä, vaikka puhdasta pyykkiä on siirtynyt kaappeihin jo useempi puhdaspyykkikorillinen. Tulkoon mainituksi, että puhdaspyykkikori on kooltaan suurempi kuin likapyykkikori. Tutkimuksessani tulin siihen tulokseen, että puhtaus moninkertaistaa vaatekappaleiden tilavuuden siitä riippumatta käyttääkö huuhteluainetta tai kuivausrumpua vai eikö käytä kumpaakaan.

Takkahuone alkaa olla "synnytyskunnossa", omat saivat sinne porttikiellon ja katselevat nyt kaihoisasti verkko-oven läpi puhtoista punkkaa, "synnytyspöytää" ym. asiaan kuuluvaa rekvisiittaa. Chili saapuu huomenna kotiutumaan, vaikka eipä Chilillä koskaan ole ollut ongelmia kotiutumisen kanssa, sen verran on Chili meillä käynyt kääntymässä ja ihan hoidossakin. Tulee kuin kotiinsa, mikä on ihan mielettömän loistava juttu. Kiitokset Chilin perheelle loistavasti sujuneesta yhteistyöstä ihan tässä näin ja julkisesti Nuorimmainen hoitaa Chiliä ens viikon, KePo ja KeTy (tervetuloa Hanna) tarttuvat puikkoihin seuraavalla viikolla ja ite alotan lomani just ja tasan synnytyksen kohdalla. Alkaisko tässä jo olla vähän muurahaisia iholla.

Muistin sitä eilen mainitsemaani unissani kummitellutta ystäväänikin lyhyellä viestillä... tosin spostiosotteen olin deletoinut, mutta vedin ulkomuistista... toivottavasti meni oikein, ettei jonkun ventovieraan tarvihe nyt ihmetellä, että

Tuulensuojassa lasissa bacardicola jäillä eikä flunssasta tietoakaan. Akutäti siis parantaa.

Akutäti parantaa, vai parantaako?

Aamulla päätin, etten siirrä raihnaisia luitani työpaikalle. Sen sijaan naputin sähköpostin, jossa kerroin potevani kolottavia jäseniäni kotona ja sen jälkeen painelin punkan pohjalle jatkamaan uniani. Niitä unia sitten kyllä riittikin peräti yhteentoista asti. Niihin uniin tuli myös vanha ystävä, jonka kanssa ei olla oltu yhteyksissä aikoihin, ja jäin miettimään, että kaipaako hän yhteydenottoa vai oonko vaan jotenkin melankolisella tuulella.

Koirat pitivät huolen lämmityksestä, joten tunsin itteni lähinnä muumioksi. Kuin moni on yrittänyt liikkua jonnekin kun peitto on tiiviisti päällä varpaista kaulaan asti ja painona makaa neljä koiraa, jokainen tiiviisti ja pitkin pituuttaan vasten painautuneena: yksi selkää vasten, yksi vatsaa vasten, yksi sääriä vasten ja yksi polvitaipeessa. Jos on kylmä suosittelen, ellei ole ahtaan paikan kammoa suosittelen, ellei saa paniikkia tunteesta, että on sidottu suosittelen. Mutta jos elävältä hautautumisen tunne ahdistaa, niin ei kannata kokeilla. Siitä on meinaan tosi vaikeaa päästä liikkeelle, elleivät punnukset ole yhteistyöhaluisia. Kun herätessään ei kykene liikahtamaankaan, niin sitä voi joskus pelästyä, varsinkin jos tunne sopivasti tukee juuri nähtyjä unia.

Selvisin tuskin aamukahvista... jos kahvia puoliltapäivin nyt voi missään olosuhteissa kutsua aamukahviksi, kun jo piti lähteä akutädin luo. Kaiken uhallakaan en perunut aikaa, varsinkin kun selkä ja niska olivat ihan yhtä puuta. Neuloja laitettiin kyllä pal vähemmän kun tavallisesti, mutta olo oli suorastaan erinomainen kun lähdin kotiin päin. Ja vielä nytkin, tunteja jälkeen akutädin, selkä ja niska ovat ihan vetreet, flunssanen olo kyllä on palannut, muttei akutäti sitä luvannutkaan poistaa, enemmänkin pelotteli, että se voi hoidon päälle hyökätä tosillaan. Kyllä vaan akutäti parantaa, jos ei ehkä kaikkea, niin aika paljon kuitenkin. Jokaisella pitäisi olla oma akutäti... tai joku muu vastaava.

Koiraraasut ovat joutuneet enemmän silleen lepomoodiin kun en ole jaksanut niitten kanssa mitään puuhailla. Ei tosin ole näyttänyt koiria haittavankaan, tyytyväisinä ovat kuorsanneet samaa tahtia kun meikäläinenkin. Itseasiassa Viivi kuulostaa ihan samalta kun meikäläinen: rohisee ja korisee. Ettei nyt vaan olis Viivin jokakeväisen flunssan aika.

Taidan syventyä töllön tuijottamiseen ja juoda jotain, kuumaako sen piti olla? Ei kyllä tee mieli mitään kuumaa, eikä edes ruokaa... josta juontuikin mieleeni, etten oo syönyt kun yhden voileivän koko päivänä. No jottei koirien tarttis siinäkin seurata esimerkkiä, niin taidankin laittaa seuraavaksi nelijalkojen sapuskat tekeytymään.

Tuulensuoja toivottaa pirteetä perjantai-iltaa!

Mikä ihme näin nukuttaa?

Enpä muista koska olisin viimeks flunssaa potenut... Selkää kyllä ja milloin mitäkin, mutta flunssasärkyä? Sellasta pientä flunssasta oloa on joskus ollut myös. Enpä siis tänään ensin tajunnut, että minkä takia joka paikkaa jomottaa ja selkä on jäykkä ja väsyttää niin, ettei hereillä tahdo pysyä. Aamupäivän litkin sumppia, joten olis nukahtanut näppäimille.

Päivän edetessä olo sen kun "parani" ja jossain välissä sain ahaa-elämyksen. Mä olen ihan kipee.

Kotona käytin vaan koirat äkkiä ulkona ja painelin soffalle ottamaan kunnon päiväkuolat.

Länderit oli tietty onnesta soikeita, tai ainakin Arska ja Viivi. Niillä on tapana auttaa mua nukkumaan. Arska menee mun jalkataipeeseen ja kuorsaa siellä onnellisena. Ja Viivi sitten, niin Viivi änkee mun päälleni ja tunkee jalkansa mun ja soffan väliin ja potkiskelee sieltä sitten itteään sopivin väliajoin parempaan asentoon. Tänään ei kyllä kenenkään potkiskelut haitanneet, tunnin kuorsasin ihan täyttä häkää välittämättä mistään maailman menosta ympärilläni.

Siis pyykkitutkimus jatkuu edelleen ja huomenna vois olla fiksua pysyä kotona vällyjen välissä, mutta katotaan nyt miltä olo aamulla tuntuu, joskin tänään taidan tosissaan päästä nukkumaan ajoissa.

Hyvää ystävänpäivää!

Arvatkaas kuka unohti tänään taas kaikki pyykit... Äkkiä vaan huomasin, että kello on taas sen verran, ettei enää kannata ryhtyä pyykkejä setvimään, varsinkaan kun en varmaan sais niitä loppuja, jotka siis ei mahtuis koneeseen, mahtumaan enää takasin pyykkikoriin ja pitäis siis periaatteessa pestä enemmän kun yks koneellinen.

Mutta sain mä leivottua leipää. Tosin hiiva kieltäyty toimimasta ja niinpä leipä on aika lätty. Mutta se maistuu kyllä hyvälle, vaikka onkin aika improvisoitu malli fetajuustoineen ja yrttimausteineen. Koiratkin tykkäis, mutten mä sitä niille anna.

Ja kun ei me tänään olla saatu aikaan mitään ihmeellistä, josta kertoa, niin taidan mennä hämmentämään takkaa ja ottamaan loput leipomukset ulos uunista.

Tuulensuoja toivottaa hyvää ystävänpäivää!

Tekninen tutkimus

Arvatkaa vaan pääsinkö eilen ihmisten ajoissa nukkumaan... no en. Tosin en valvonut ihan niin myöhään kun tavallisesti, olin ehkäs puolisen tuntia normaalia aikasemmin punkassa. Pitää varmaan olla tyytyväinen, ettei mennyt normaalia pitempään kuitenkaan.

Mulla on ollut meneillään tekninen tutkimus, jossa tutkitaan kuin paljon likapyykkiä mahtuu yhteen pyykkikoriin ja kuin taitavaa porukka on pakkaamaan likaset vaatteet pal pienempään tilaan kun puhtaat, jotka ei koskaan tunnu mahtuvan kaappeihin. Tästä vois varmaan tehdä vaikka väitöskirjan, että likanen pyykki on pal tiiviimpää kuin puhdas.

Tänään muistin viimein käynnistää pyykkikoneen tosin tungin sinne ensin pari 'sohvamattoa' ja sen jälkeen unohdin koko jutun. Tuntien päästä, kun laittelin koirien ruokia, huomasin, että hemmetti koneessa on virrat päällä, ai niin koneessa on pyykkit sisällä. Onneksi pyykkien väritys vielä tuntienkin jälkeen näytti edes suunnilleen samalta kuin ennen koneen käynnistämistä. Ripustin matot kuivamaan ja totesin, etten enää ehdi pestä uutta koneellista, ellen halua valvoa aamuyöhön, joten tutkimus likapyykin pakkautuvuudesta jatkuu...

Maltti alkaa olla huonossa kunnossa Ylösnouseminen alkaa olla tosi vaikeen näköstä ja liikkuminenkaan ei näytä erityisen juhlavalta. Tosi nopeesti kunto on huonontunut. Kyllähän tähän vähän osasi varautua kun nähtiin Maltin röntgenkuvat marraskuussa, mutta ihan näin nopeaa huononemista ei kyllä kuitenkaan ootettu. Mitään ei oikeestaan ole enää tehtävissä, kaikki konstit on jo kokeiltu, mutta kun lonkat on sököt, niin ne on sököt (E) ja nivelrikko on edennyt nyt vauhdilla. Lannerangassa on myös sillottumaa. Särkylääkettä oon antanut, ei vaan enää tunnu tehoavan, ja nivelaineita Maltti on syönyt jo iät ja ajat. Enää ei taida olla kuin yksi suunta

Ens viikonlopun Maltti saa kuitenkin rauhassa juhlia synttäreitä, ei tosin omiaan, mutta kuitenkin, ja ens viikolla jutellaan eläinlääkärin kanssa samalla kun käytetään Muru uusintaultrassa.

Tyhjää täynnä

Kun on ollut koko viikonlopun liesussa, niin maanantai on uskomattoman väsyttävä päivä. Aamulla ei jaksais kömpiä jaloilleen ollenkaan ja aamupäivä työpaikalla menee herätessä, iltapäivä ruokailun väsytyksestä toipuessa ja sitten onkin jo aika lähteä kotiin. Täytynee tänään yrittää ajoissa nukkumaan, toiveita ainakin olis, kun ei kello oo vielä pal mitään, mutta tunnen itteni sen verta hyvin, että on tosi epätodennäköstä, että olisin nukkumassa kovinkaan hyvissä ajoin.

Ja olikos täällä uteliaita?? Tänään oli siis Murun ultra. Eläinlääkärissä oli melkeestä ruuhkaa ja Muru vielä täytti puoli odotushuonetta. Onneks eläinlääkäri ei ollut myöhässä, istumapaikkojakaan kun ei juur ollut. Murun saaminen ultrausasentoon olikin sitten oma ohjelmanumeronsa, Muru kun oli päättänyt, että homma tulisi hoitaa siten, että hän istuu. Lopulta ELL pääsi alottamaan varsinaisen työn ja toimen.

Lopputulos oli vähän masentava: mitään ei näkynyt eli mitä todennäköisimmin ei pentuja tällä kertaa. Tietty sitä olis toivonut, että pentuja olis tullut kun Ruotsiin asti lähti, mutta tää nyt kertakaikkiaan vaan on näitä kasvattamisen iloja tämäkin.

ELL tosin oli sitä mieltä, että kannattaisi ehkä ultrata viikon päästä vielä uudestaan, ihan varmuuden vuoksi, ettei ole pentuja piilossa jossain kun kuitenkin on iso koira ja just vasta se neljä viikkoa astutuksesta. Tässä tapauksessa taidamme tehdä kuten ELL neuvoi. Muuten vois vaan ootella, luottaa siihen, ettei ELL erehtynyt ja kattoa kuin käy, mutta kun on ne länderipennut tulossa, joten mikään yllärisynnytys ei sovi kuvioon. Meinaan jos pentuja tulis, niin olis katottava, että on apujoukkoja, jotta riittää hoitajat Chilille ja pennuilleen sekä kätilöt Murulle. Ei siis ylläreitä vaan varmuuden maksimointia.

Siinäpä ne tän päivän tärkeimmät. Nyt mä yritän ihan aikuisten oikeesti päästä nukkumaan vähän normaalia aikasemmin, joten Tuulensuoja toivottaa kaikille hyvää yötä.

Varattu viikonloppu

Huomaan olleeni laiska kirjottaja loppuviikosta, mihin lie aika mennyt, varmaan kaikkeen ylen hyödylliseen

Viikonloppu oli antoisa mutta rankka, olin kaks päivää Tunne koirasi -kurssilla assaroimassa ja siinä sivussa pääsi tietty nauttimaan kurssin tietoannista. Tosin tämän viikonlopun luennot pistää kasvattajan meikäläisessä miettimään, että pitäiskö sitä oikeastaan ollenkaan kasvattaa ja miten me ihmiset kuvitellaan olevamme parempia kasvattajia kuin luonto ja onko se luontokaan aina niin ylettömän viisas valinnoissaan, siis tässä kohti mietin vaan tuota vahinkopentuettani.

Toisaalta taas huomasin tekeväni monia asioita oikeaoppisesti, vaikka juur niitten asioitten osalta saankin usein kuulla olevani omituinen tai erikoinen tai kummallinen tai jotain. Siinä luentoja kuunnellessa ajattelin, että aiheesta pitäis oikeestaan kirjottaa artikkeli, eikä kai aiheesta luennoiminenkaan olis pahasta, mutta luulen, ettei siihen just nyt meikäläisen aika riitä... Pistän kuitenkin asiat mietintämyssyyn työstymään, uskoisin nimittäin kasvatuspuolellakin olevan hyväksi, jos toisinaan nostettaisiin uusia ajatuksia tuuleen, vaikka siinä sitten joutuukin altistamaan itsensä tuleen.

Pal muuta ei viikonloppuna ehtinytkään kun kursseilla. Lauantaina olin kotona vasta jälkeen kuuden, tänään vähän aikaisemmin, mutta sitten toisaalta tapasin yhden leonkerpeleestä haaveilevan perheen ja illalla vielä kävin keskimmäisen luona sumpilla. Kun lopulta ehdin rauhoittua kotiin, niin kello oli jo aika paljon. Onneks KePo on hoitanut koiria ja kotia ja erityisesti koiria, mutta sen lisäksi kämppä oli lämmin, lattiat oli pesty, tiskit tiskattu, Chilin pentuhuone kalustettu, Murun pentuhuonetta vähän alotettu... Taidankin ryhtyä kursseilemaan urakalla vaikka taitaa kyllä tulla halvemmaks palkata siivooja.

Chilin pentuhuoneen osalta keräilen kamat ja etsin tarpeelliset asiat esiin tällä viikolla, koska Chili muuttaa meille jo ens viikonloppuna. Tosi nopeesti aika on mennyt. Murun osalta koko totuus paljastuu vasta huomenna ultrassa ja kunnon taikauskosena ihmisenä en tietenkään kalusta pentuhuonetta ennen kuin olen ihan satavarma, että pentuja on tulossa.

Ollako vai eikö olla

Eilen ehdin jo elätellä toiveita, että Muru olis edes vähän huonovointinen, mutta tänään ruokakuppi kyllä tyhjeni ihan entiseen malliin, reipasta tahtia... Tai siis en nyt tietenkään toivo, että Muru olis huonovointinen, mutta kun se olis niin selkee merkki tiineydestä. Parempi kuitenkin, että ruoka maistuu, saavat mahdolliset muruset ainakin riittävästi rakennusaineita, me vaan joudumme elämään epävarmuudessa edelleen. Ei siis auta kun odotella maanantaita, sittenhän sen kuulee kuin tässä käy.

Pakkanen jatkaa paukkumistaan. Tänään taas vesijärjestelmä nikotteli, mutta KePo sai sen elvytettyä toimintaan ennen kuin se edes kunnolla lakkasi toimimasta. Takka on nyt lämmitetty +300 asteeseen, mutta lattiat on edelleen kylmät. Täytyy ostaa lisää "folioverhoja", ne on mökilläkin tosi tehokkaat, vois laittaa aina yöksi ikkunoiden eteen kun meillä on tossa verannalla aika pal ikkunapinta-alaa ja kun veranta on samaa tilaa olohuoneen kanssa, eikä näillä pakkasilla voi välttyä vedon tunteelta. Oikeestaan verhoprojektilla taitaa ollakin jo kiire, JOS tuo Muru nyt niitä murusia pyöräyttäisi.

Ai niin kehuin maanantaina, ettei jäykkäkouristusrokotuksesta tullut käsi yhtään kipeäksi. Nuolasin ennen kun tipahti. Eilen illalla saunassa, ehkei olis pitänyt mennä saunaan ollenkaan, käsivarsi suuttui tosillaan: muuttui punaiseksi rokotuspaikan ympäriltä, turposi ja tuli tosi kosketusaraksi. Helpotti kyllä vähän kun suihkutin kylmällä vedellä. Illalla nukkumaan käydessä piti oikein hakea kädelle hyvä asento. Yöllä sitten heräsin siihen, että käsivartta tykytti. Käsi oli lämpimässä peittojen ja vällyjen alla, joten hain kädelle paikan peiton päältä ja jatkoin unia. Aamulla käsivarsi oli jääkylmä, mutta eipä enää ollut kipeäkään, kylmä tosiaan auttoi, kuten terveydenhoitaja sanoi.

Vaan nyt täytynee vielä käyttää koirapoppoo tuolla pakkasessa ja sitten siirtyä katselemaan yön uniohjelmistoa.

Pakkanen paukkuu

Jos oli alkutalvi lämmin, niin nyt on ainakin riittävän kylmää, suorastaan liian kylmää mun makuuni ja auton makuun. Kyllä se kulkupeli käyntiin lähtee, tosin ensin saa istua tovin painamassa vähän kaasua, kun ei hoppa halua käydä tyhjäkäyntiä tossa pakkasessa, raasulla kun ei ole lohkolämmitintä, etelän lämmöstä Suomen säihin aikoinaan muuttanut, mihin sitä siellä etelässä olis tarvinut ja jotenkin jälkiasennus on aina vaan jäänyt ja jäänyt ja jäänyt... Ja KePo nyysi mun pakuni, jossa on lohkot ja sisätilalämmittimet sun muut vermeet ihan pohosen oloja aatellen. Toisaalta ei sekään dieselinä tällasia pakkasia rakasta, että ehkä onkin parempi kun KePo sillä kaahaa, hällä kun on mahdollisuus tuupata auto lämpiämään myös duunin päässä.

Autosta tulikin mieleeni perjantaiaamu... olikohan se perjantaiaamu vai torstai? No sillä ei liene merkitystä. Ajelin duuniin päin kaikessa rauhassa. Veikkolassa poliisit pystyttivät just puhallusratsiaansa kun lähestyin kiertoliittymää. Tossa autossa on ihan kivat soundit, katsastuskelposet kyllä, se nyt tulkoon sanotuksi, ja siinä kun jonottelin kiertoliittymään jouduin tietty kaasuttamaan ja sitten taas jarruttamaan jne. Poliisisetä ryntäsi liikenteen sekaan ja viuhtoi vimmatusti edelläni menevän auton jatkamaan matkaa, kuljettaja kun yritti pysähtyä, ja yhtä vimmatusti viittoi mua pysähtymään. Avasin ikkunan ja olisin voinut vaikka vannoa, että poliisin kasvoille levisi pettynyt ilme ja hänen teki mieli viittoa mut jatkamaan matkaa samantein, mutta pisti sitten kuitenkin puhaltamaan. Näinköhän hällä oli mielessä, että sieltä tulee joku "nuorisogansteri" viritetyn kaaransa kanssa kuuden kupin kumarassa, vaan kuin kävikään: autossa istuukin joku eukko tukka pystyssä.

Pakkanen tosiaan kirjaimellisesti paukkuu, puissa nimittäin. Niinpä tänä iltana Arska tuli hippulat vinkuen sisälle, Arska kun ei paukkeesta ole tykännyt enää erään mökkiepisodin jälkeen, oonkohan mahtanut kirjottaa asiasta, luultavasti, mutten nyt kuitenkaan aio tarkastaa asiaa just nyt.

Muru muuten jätti tänään ekan kerran ruokaa sitten astutuksen. Ihan jonkun kokonen kökkönen oli kupissa ruokailun jälkeen. Oliskohan toi hyvä merkki tiineyttä ajatellen. Toisaalta Muru kyllä söi sen kökkösenkin vähän myöhemmin, mutta yleensä Muru tarkastaa, jos tilaisuuden saa, muidenkin kupit kunhan on ensin huolella tyhjentänyt omansa, että siinä mielessä tää ei ollut ihan normaalia, varsinkaan kun annos ei ollut yhtään normaalia suurempi.

Varmuuden vuoksi

Aamu alkoi lekurista, siis ihmissellaisesta vaihteeksi. Työterveys huolestui mun terveydentilastani, eikä nyt ihan syyttä myönnettäköön, ja mulle olis välttämättä haluttu pukata lääkitystä, mutta ei tutkia ennen hutkimista. Tästä suivaantuneena painelin omalääkärille, olen nimittäin sitä mieltä, että ENSIN tutkitaan, sitten mietitään riittääkö esim. elintapojen muutos ja vasta sitten lääkitään, jos tarvetta on, siis tässä mun tapauksessani, toki on sairauksia, joissa lääkitys on alotettava heti.

Omalääkäri määräsi läjäpäin labrakokeita yms. tutkimuksia. Nyt oli tulosten kuulemisen vuoro. Lopputulos: ei lääkitystä. Jess!!!! Tosin oon kyllä tehnyt pienen elämäntaparemontin ja siis jättänyt suklaan melkeen kokonaan pois. Sen seurauksena kolesterolit on pudonneet kaks yksikköä ja ovat nyt melkeen normaalissa. Pienestä se voi joskus olla kiinni. Tai ehkä se mun suklaansyömisenmääräni ei nyt niin kovin pieni ollut...

Siinä lekuriin pääsyä odotellessani muistin, että on muuten jäykkäkouristusrokotuskin jo ikivanha, otin sen samalla kun nuorin kävi vikaa kertaa neuvolassa eli vuonna 1996. Kysäsin vastaanotosta, että onnistuuko rokotus ihan tosta noin vaan (lääkäri ei rokotusta anna vaan terveydenhoitaja) ja mulla kävi tuuri: sain uusittua jäykkiksen. Normaalisti sitä varten on tilattava aika, mutta nyt terveydenhoitajalla sattui olemaan sopiva rako yhtä piikitystä varten.

Huomasin jännittäväni pistosta kun pikkukakara, piti ihan muistuttaa itteään, että haloo hei, sä käyt akupunktiossakin, et sä mikään pikkikammonen ole, relaa vähän. Ei muuten sattunut se rokotus yhtään, eikä käsikään ole tullut kipeäksi, vaikka siitä varoteltiinkin.

Iltasella sain itteni viimein raahattua Honkkariin, KePon patistuksesta tosin, muuten olis varmaan reissu jäänyt. Ostin nipun CD-levykkeitä ja illan pitkin alottelin sitten valokuvien arkistoinnin levykkeille. On mulla kaikista kuvista "käyttö-CD:t", mutta kun kovon tila alkoi huveta uhkaavasti, niin piti ryhtyä sitten tähän äärimmäiseen projektiin: kuvat "arkisto CD:lle" ja sitten deleteä kovolla. Tossa sitä sitten onkin projektia taas muutamaksi päiväksi.

Samalla reissulla kävin M&M:ssä kysymässä, josko Leonberginkoira-kirja olis jo tullut. No ei ollut, mutta lupasivat laittaa mulle sellasen sivuun, ettei joku sitä taas myy. Ja eihän sitä nyt M&M:stä ulos pääse ostoksitta, joten raahattiin nuorimmaisen kanssa kaupasta kissanruokaa, neuta ja Hill's säilykkeitä. KePo ootteli autossa kun tietty luuli, että me kysytään vaan sitä kirjaa... Lopulta unohdin kuitenkin marsujen aluset, joten marsuille koitti onnenpäivä: saivat heinää häkkinsä pohjalle. KePolle ei koittanut onnenpäivä: sai heinänuhaa (sen takia meillä on normaalisti jotain mörttiröpötyyppisä alusmateriaalia ja mä huolehdin heinän annostelusta).

Sarjassamme uskomattomia muutoksia: Murusta on tullut oikea sisänyynä, ei menis millään ulos ja kun Murun saa kammettua pihamaalle, niin olis heti menossa sisälle takaisin. Ja kun ovi avataan, niin Muru on se, joka ryntää ekana sisälle ovenkarmit kolisten, vaikka vois kuvitella, että viluset länderit olis jonossa ekoina.

Ai niin mä ostin taas yhden lintulaudan, toimiskohan tää kappale, ainakin näytti lupaavalta.

Tapaamisia kerrakseen

Viikonloppu alkaa olla loppupuolellaan, uskomattoman äkkiä tää onkin taas mennyt. Vähän on sellanen flunssanen olo, sitä oli ilmassa jo viime viikolla, muttei sitten sen pahemmin iskenyt, vaan eipä tunnu menneen ohikaan. Kunhan nyt ei kuumetta nostaisi... tai toisaalta mulla on huomenna joka tapauksessa lääkäri, että siinähän se menis samalla flunssankin diagnosointi, että jos sitä kuumetta on nyt tullakseen, niin oikeestaan saiskin tulla ihan just nyt oitis.

Tänään meillä oli sitten "tapaa potentiaalisen pentusi vanhemmat" -päivä ja paikalla siis Chili, jonka masu onkin jo hienosti pyöristynyt, Kevi, Cello ja Chilin isoäiti Aasa. Chili oli päivän kuningatar, elkeet oli kuin aatelisella konsaan. Aasa otti tapaamisesta ilon irti ja tunki ihmisten syliin rapsuteltavaksi. Kevi käyttäytyi kuin herrasmies, vaikkei ainoa uros paikalla ollutkaan. Cellossa oli virtaa ihan liikaa, oli kuin elohopeaa, ei hetkeäkään paikoillaan. Kaikkineen mielestäni mukava tapaaminen, toivottavasti myös kaikkien muiden paikalla olleiden mielestä.

Näin lyhyesti ja ytimekkäästi tällä kertaa, kotihommat näes odottavat ja ihan ekana pyykkikone tyhjennystään ja kohta varmaan koiratkin ruokaansa.

Lauantaitreffit

Aamulla anivarhain heräsin, kuten muutamana viime viikonloppuna, kunnon painajaiseen: on maanantaiaamu. Oli siis älyttömän ihanaa huomata, että olikin lauantaiaamu, kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Tosin sillä seurauksella, että yritimme pitää puoliamme linnanraunioilla ritareja vastaan. Oltiin aika surkea ryysyläisjoukko vähine aseinemme ja varutettuna vain kahdella hevosella ja tuota pikaa ritarit ratsuineen veivät voiton. Sillä aikaa linnakin oli korjaantunut ehjäksi ja upeaksi ja olimmekin itseasiassa yrittäneet estää ritareja pääsemästä omaan linnaansa... Ihmeellinen on unien maailma.

Kellon kulkiessa kohti puoltapäivää aloin odotella lauantaipäiväkahviseuraa ja sieltähän se ajoikin jo pihaan, nimittäin poppoo Beduar's, tai no Lucasta en tällä kertaa päässyt näkemään, mutta Bellan ja Duon kyllä. Tosin kaksikko sai odotella autossa sen aikaa kun emäntänsä kävi tarkastamassa meidän hurttalauman, joka syöksyikin ovelle sitä tahtia, että heikkohermosempi olis jo pakoon juossut. Sen jälkeen kyllä kohtelu oli ihan toista luokkaa: naaman pesua yms. ylen ystävällistä touhotusta.

Jotta saatiin jutella rauhassa ja sain rauhassa myös tehdä tuttavuutta Bellan ja Duon kanssa, niin paineltiin tuohon meidän mökille. Siellä sitten ryystettiin sumppia, parannettiin maailmaa ja puhuttiin ihan niistäkin asioista, joista oli tarkoituskin. Aika kului kiitäen, vaan miksei olisi kulunut, kun oli hyvää seuraa ja yhteisiä puheenaiheita.

Kun poppoo Beduar's lähti, niin päästin meidän lauman pihalle ihmettelemään kirjeitä, joita Bella ja Duo olivat jättäneet luettaviksi. Kyllä siinä riittikin tohinaa hyväksi toviksi. Oli ihana seurata ikkunasta touhukasta porukkaa tutkimassa joka ainoaa tassunpainaumaa ja pissitippaa, jotka vieraat olivat lumeen jättäneet. Ihanaa aivotyötä koirille, vaikkei nyt aina niin herkullisen ihana ajatus meille kaksjaloille.

Meillä on ollut tosi mukava päivä, KIITOS poppoo Beduar's. Nyt Tuulensuoja siirtyy Bondin pariin ja toivottaa nautinnollista lauantain jatkoa kaikille!

ps. Ansku: Muru muuten ei ole mikään iso leonkerpele, urokset on PALJON suurempia ja kurkkasitkohan jo sähköpostiin, siellä on vähän lisää tavaraa koskien Bellan aivoituksia

Akutätipäivä

Kappas mokomaa, se on sitten jo perjantai ja edessä on (melkeen) VAPAA viikonloppu. Ihanaa ylellisyyttä. Tosin kotona taitaa riittää tekemistä ihan kiitettävästi, joten tuskin sitä tulee vallan laakereillaan lepäiltyä. Mutta jos tänään alottas viikonlopun vieton vaikka kattomalla jonkun DVD-leffan.

Tänään oli "akutätipäivä", kävin akutätin luona leikkimässä neulatyynyä eli siis akupunktiohoidossa. Ihanaa kun aku oli perjantaina, saa sitten koko viikonlopun nauttia hoidon vaikutuksista, ah. Tänään tulikin jotenkin ihan mielettömän hyvä fiilis jo siinä pöydällä, neulat nahassa. Melkeen olis voinut kuvitella lähtevänsä leijumaan.

Ennen akua menin käväsemään M&M:ssä. Ajattelin, että tutustun uuteen Leonberginkoira-rotukirjaan, se kun on ihan selvällä suomenkielellä kirjotettu ja olis hyvä tietää uskaltaako sitä suositella kelleen. Kaikilla kun ei kielitaito taivu noihin englannin- ja ruotsinkielisiin, joita kyllä löytyy, niin olis tosi upeeta, jos olis jotain suomenkielistäkin suositeltavaa.

Putiikissa olikin suihketta ja vilskettä, väkeä yllättävän paljon. Tuttu paikka, joten suunnistin kirjahyllylle. Hyllyn luona oli muutakin porukkaa. Myyjätär tuli paikalle tuota pikaa ja kysyi voiko auttaa. Muut kieltäytyivät avusta, mutta minä kysyin kirjaa, kun ei se vielä siihen mennessä ollut silmiin sattunut. Myyjätär sanoi, että myi jo ko. kirjan. Täysin spontaani vastaukseni, jossa ei äänensävyjä säästelty, volyymi kyllä oli hillitty: "Ääk, miks sä sen myit? Mä olisin halunnut sen just nyt heti." Myyjätär ensin vähän häkeltyi spontaanireaktiostani. Muut siinä vieressä olleet sen sijaan yrittivät pitää pokkaansa parhaansa mukaan. Sekunnin epäröinnin jälkeen myyjätär purskahti nauramaan ja lupasi tilata lisää ko. opuksia.

Mulla on kirjoittamani, mielestäni varsin onnistunut, luonnekuvaus länderistä, siis sellainen pitempi oppimäärä kuin se rotuyhdistyksen sivuilla oleva. Päätin sitten vähän muokata ko. tekstiä ja jakaa sen aikanaan Chilin pentujen tuleville perheille, vaan kuinkas kävikään... Joo, teksti on tallessa koneella ja varmistuksetkin on otettu, joten no hätä. Oonpa vaan mennyt suojaamaan asiakirjan ja jos joku nyt vielä ei arvannut, niin enpä muista salasanaa, enkä ole sitä minnekään kirjoittanutkaan, että varmaan saan naputella ko. tekstin uudelleen, jos mielin sitä muokkailla. Onni onnettomuudessa on se, että mulla on ko. tekstin raakaversio tallessa, siihen kun muutaman muutoksen tekee, niin eiköhän se ole sitten sillä selvä. Mitä opimme tästä? Tuskin yhtään mitään

Ai niin, Murulle maistuu ruoka yhä edelleen, eikä maha turkin alla näytä kasvaneen yhtään, turkki kyllä on kasvanut. Tulis jo 12.2. Mutta olipa upea fiilis, yli 10 vuoden odotuksen jälkeen, nähdä oma kennelnimensä LeoNetin astutetut-sivulla. Vähästä sitä ihmispolo onnelliseksi tulee

Chilin tapaan sunnuntaina ja pääsen näkemään pyöristyneen pikkurouvan ihan livenä, kun meillä on "tapaa potentiaalisen pentusi vanhemmat" -päivä. Myös huomisella on omat treffinsä, niistä voi ehkä lukea paristakin blogista sitten myöhemmin