Tuusulan näytelmissä

Heräsin ekan kerran joskus ennen kuutta, eikä sen jälkeen uni enää kunnolla tullut silmään. Kello oli säädetty herättämään seiskalta. Väsytti. Jotenkin on viime aikoina väsyttänyt ihan mahdottomasti. Kömmin koirien kanssa ulos, sen jälkeen kahvi valumaan ja suihkuun. KePo pääsi jaloilleen ihan ite, ei tarvinnut pahemmin potkia, harvinaista herkkua koiranäyttelyaamuina, yleensä näyttelyaamuina KePon kiskominen punkasta käy ihan työstä.

Cello oli eilisestä illasta asti ihan täpinöissään, osaa jo katsoa, että pakataan näyttelykassi ja se tarkoittaa, että HÄN pääsee mukaan. Tulee ehkä vielä sekin aika, kun ei näyttelykassi tarkoita automaattisesti Celloa, mutta nyt se kyllä niin tekee, toistaiseksi. Aasa innostui vasta siinä vaiheessa kun kaivoin valjaat esiin ja vanha rouva tajusi, että hei sehän on näyttelyreissu edessä.

Matkalla sää näytti vähemmän lupaavalta ja paikoin satoi vettä. No mukana olivat sadetakit, sateenvarjo ja pikkuruinen näyttelyteltta, sellainen, johon koirat mahtuvat, mutta ihmiset eivät, joten en ollut kamalan huolestunut.

Näyttelypaikalla etittiin sopiva paikka "leiriytyä", tosin jouduttiin sitä vähän myöhemmin vaihtamaan kun "telttakansa" kyhäsi kylänsä kehän ääreen katsojia yhtään ajattelematta, tilaa kun olis ollut kauempanakin, eikä se olis kuitenkaan ollut kamalan kaukana. Oltiin sen verran aikasessa (pieni ajatusvirhe lähtöajassa), etteivät kehät olleet vielä alkaneet ja oli loistava tilaisuus mennä kysymään kehätoimitsijalta mitä Aasan väärän luokan kanssa oikein tehdään. Tuli passitus toimistoon, kuulemma asiaa ei kehässä hoideta, joten ei kun toimistoa etsimään. Asia ei ollut mitenkään yksinkertainen kakunpala, vaan ilmolomake etsittiin kansiosta ja tarkastettiin, että olin tosiaan ruksinut oikean luokan. Olin, joten sain lapun mukaani, jossa kerrottiin, että Aasa kuuluu veteraaniluokkaan. Vein sen kehäsihteerille ja asia oli järjestyksessä.

Tavattiin hurmaavat nuoret, 1-vuotissynttäreitään juhlivat länderineidot Vanda ja Venla, Cello oli erityisen ihastunut neitoseuraan. Tavattiin myös Padi-poju, joka tuli kehän reunalle kannustamaan isipappa Celloa ja isomummo Aasaa. Kiitos Minna valokuvista!! Muitakin tuttuja olis eri kehien äärellä ollut, mutta jotenkin tänään oli meikäläisestä veto veks, eikä jaksettu ylimäärästä näyttelyalueella pyöriä.

Cello suoriutui urakastaan ihan ok, astui tosin maassa askeleen sivuun kun tuomari tuli koskemaan ja pöydällä yritti peruuttaa kun hampaita kaivettiin. Tulos EH ja sijoitus toiseksi oman kasvattini Frodon jälkeen. Frodosta leivottiin VSP ja sertikin pojalle plähti plakkariin. Oikein paljon onnea Frodolle ja emännälleen!!!

Aasan vuoro aikanaan. Nostin vanhan rouvan pöydälle ja ennen kuin ehdin asettaa Aasaa seisomaan, niin tuomari jo "kävi käsiksi" sillä seurauksella, että Aasa otti askeleen taapäin ja kun seisoi niin reunalla, niin oli astua alas pöydältä. Mulla oli jo käsi Aasan takana siinä vaiheessa, mutta tuomari yllätti tempaamalla Aasan syliinsä. Siinä kohti saatoin vaan ajatella mitä Cello olis tehnyt vastaavassa tilantessa; saanut hepulin, kauhonut kaikilla neljällä tassullaan ja taatusti repinyt tuomarin puseron. Mutta Aasa, no Aasa katto, että jaa toi nainen haluaa pitää mua sylissä, mikäs siinä sitten. Kaikkea sitä voi kehässä sattuakin... Aasa oli lopulta PN2 ja ROP-veteraani.

Onnittelut Vandalle sertistä ja ROP-sijoituksesta. Aika hieno synttärilahja.

Tällä kertaa oltiin kyllä inhottavia ihmisiä, eikä jääty loppukehiin, vaikka totta kai pitäisi jäädä... Jotenkin ei vaan jaksanut, kotimatkalla väsytti ihan armottomasti ja kotona kaaduin sohvalle ja vedin päiväkuolat. Ei olo tosin vieläkään mitenkään hääppönen ole...

Herättyäni päiväunosilta järjestelin koirien kamat eilen ostamiini muovilootiin. Jokaisella on nyt oma laatikkonsa ja siellä omat vermeensä. Kumma vaan kun taluttimista on armoton pula, vaikka oon ostanut niitä jatkuvasti ja periaatteessa meillä pitäis olla taluttimia pilvin pimein. Eipä vaan ole. Käsittämättömästi taluttimia katoaa jonnekin, eivätkä ne koskaan löydy. Ei kai se taaskaan auta kun ostaa muutama uus, että on edes jokaiselle oma. Noi pari vanhaa, turhan lyhyttä, talutinta voi sitten siirtää varatarvikelootaan, jossa on ennastaan pari "ylimäärästä" pantaa... Josta juontuikin mieleeni, että pari pantaakin on hukassa, mm. Arskan hieno niittipanta.

Saatiin päivällä mukavia uutisia Ruotsista, Kampi oli siellä saanut sertin ja cacibin sekä Ruotsin muotovalion arvon. Lämpöiset onnittelu Kampille taustajoukkoineen!

Jaahas, jos ottais lopun iltaa ihan rennosti. Huomenna sitten Karjaalle, onneks herätys ei ole ihan niin aikasin kun tänään.

Wubba-kuriiri

Joku saattaa ehkä muistaa, että Totoro sai jonkin aikaa sitten itelleen oman Wubban, mutta muille sellaista ei silloin liiennyt. Sovittiin kuitenkin Kikan kanssa, että hän käy hakemassa Arskallekin oman, vähän isomman, Totorolla kun on keltainen Wubba kokoa S. Tänään, ruokatunnin jälkeen, soi puhelin ja Wubba-kuriiri ilmoitti olevansa tulossa, aika loistavaa palvelua, eikö. Kun tavattiin ulkosalla, niin kysymys kuului, että punanen vai sininen... ihan kun multa sais sellasia kysellä, otin molemmat...

Kotiin päästyäni kaivoin Wubbat kassista ja kysyin Arskalta, että kumpi. Arska valkkas punasen. Wubbasta on sitten iloa riittänyt koko rahan edestä ja vähän enemmänkin. Loisto-ostos. Wubbaa piti purra, sitä piti heitellä, sitä piti pudotella sohvalta ja taas hakea lattialta, sen päällä piti kelliä, sitä piti ravistaa raivoisasti, sitä piti kiskoa kilpaa jne.
Tässä Arska ja Wubba



Ja täällä lisää kuvasatoa Arskasta ja Wubbasta.

Käytiin vähän shoppailemassakin, tarkotus oli löytää olohuoneeseen sopiva CD-DVD-torni, mutta sen sijaan matkaan tarttu lähinnä muutama ale-DVD-leffa ja KePon kouriin jotain aletyökaluja. Turhuuden markkinoilta ostin koirille yhden punkan, se kun oli KodinYkkösessä puoleen hintaan ja kun kertakaikkiaan en saanut näppejäni siitä irti, vaikka kuin yritin. Sen lisäksi löysin vihdoin sopivia (kooltaan) muovilootia, joihin aion tunkea koirien taluttimet, pannat, valjaat yms. vermeet. Nyt ne on vaan tungettu yhdelle eteisen kaapin hyllylle, eikä sieltä koskaan tartu käteen oikeat tavarat ja pahimmoillaan sieltä saa käteensä ison mytyn ja saadakseen siitä irti edes yhden erillisen taluttimen, saa tehdä tosillaan töitä. Jospa nyt sais tonkin asian järjestykseen.

Huomenna sitten näytelmiin Tuusulaan, että pitäsköhän lähteä keräämään näyttelykamoja kasaan.

ps.
Rouva ja Herra Linnun lapset lähtivät tänään. Aamulla kun lähdin töihin, niin yksi pikkuinen istui pihalla, tarhan aidan päällä, kolme oli pesässä. Kun tulin kotiin, niin yksi istui pesän vieressä, loput olivat jo lähteneet. Nyt pesä on tyhjä ja remontti voi jatkua.

Laitoin tossa näyttelykassin kuntoon ja huomasin, että Aasan numerolapussa lukee valioluokka. Ihan varmasti ilmotin veteraaniluokkaan, yli 10-vuotiaat veteraanit ilmaiseksi. Ehkäpä asia kehän alkaessa selviää.

Nyt nukkumaan.

Arska the PK-länderi

Tää aamu, yllättävää kyllä, käynnisty lopulta vähän paremmin kuin pari edellistä. Tosin viideltä, kun satuin olemaan hereillä, siirsin kellon soimaan puoli tuntia myöhemmin kun normaalisti. Mikäs siinä siirtäessä kun tietää, ettei koirilla ole hätää; nuorimmainen kesälomalla ja vanhimmaisen kesäduunin työajat on varsin vaihtelevat, tänäänkin lähti vasta kun olin jo kotosalla, Cittarin kassa mikä Cittarin kassa Terveisiä vaan kaikille Nlan Cittarin kassoille, jotka tunnen, tosin niistä tuskin kovin moni tätä blogia lukee.

Aamu-ulkoilu koirien kanssa onnistu ihan hyvin... kun ei just sillon satanu. Maa oli kyllä märkä, mutta siihen nuo hienohelmat näyttävät jo tottuneen, sitä vikaa kun on tänä vuonna ollut aurinkoistenkin päivien aamuina, kastetta nimittäin, ettei sentään kumisaappaita tartte koko laumalle hankkia. Omat tossut kastuivat ihan märiksi, kumisaappaita kun en vapaaehtoisesti käytä, mahdanko tällä hetkellä edes omistaa, ja aamuisin en vaelluskenkiä tunnu osaavan jalkoihini laittaa, enemmän metodilla mitä helpompaa ja nopeampaa sen parempi.

Herra ja Rouva Linnun lapset kasvavat kohisten, pursuvat jo ulos pesästä, siis eivät kohta enää mahdu sinne, ovat nyt jo vähän kerroksittain. Mietinkin pikkutirppojen oloa katellessani, että ehkä lapset lähtee maailmalle sukkelammin kun ei tilaa ole ylettömästi, vaan olo käy tuota pikaa tukalan ahtaaksi Jos on liian hyvät olot, niin mikäs se on kotona ollessa... Herra ja Rouva Linnulla on kuitenkin kuiva ja suojainen koti, eikä siihen "petolinnutkaan" tule, kun on ihan ulko-oven vieressä, joten siinä on hyvä kasvatella pesue. Remontin jälkeen täytyy kattoa, että Herra ja Rouva Linnulle on ensi kesäksikin pesäpaikka, ei me tätä vuokrasopimusta aiota irtisanoa.

Kotona odotti aika iso kirjekuori. Siellä olivat Arskan uudet hienot jälkivaljaat, ihan tilaustyönä tehdyt. Vähän hirvitti, että mitenkähän ne mitat, oonko mitannut oikein ja oikeista kohti, joten heti sovittamaan ja ihka oikea on koko.

Arska oli vähän sitä mieltä, että kun kerta puetaan työvaatteet ylle, niin sitten kanssa lähdetään töihin, eikä suostunut poseeraamaan sisätiloissa vaan kuvan ottaminen meni ihan venkoiluksi. Ulos taas ei oikein viitsinyt mennä kuvaamaan kun siellä sato ihan täyttä päätä. Mutta ehkä näistä kuvista nyt jotain näkee. Kyllä kelpaa elokuussa mennä jälkijatkolle




Ai niin oon ihan unohtanut kertoa, että Arska on melkeen kuuluisuus: Koirankuje, valikosta ensin "Kurssit" ja sen jälkeen "Jäljestys alkeet" ja da-daa, siellä Arska esineruudussa, esine suussa, lähtemässä juur tuomaan esinettä meikäläiselle (joka en ole se kuvassa näkyvä tyyppi, Arska ei siis ole eksyksissä).

Tilattiin joku aika sitten nuorimmaisen kanssa hiirimatot, sellaiset, joissa on neljä USB-porttia, nuorimmainen sen takia, että tarvihee lisää USB-portteja, meikä taas sen takia, että koneen USB-portit on tuolla koneen takana jossain hyllyn uumenissa ja äärimmäisen hankalat käyttää. Sain tänään postista tekstarin, että paketin vois noutaa ja koska pakettia oli jo vähän odoteltukin, niin se piti tietty hakea het tänään.

Kun "postipoika" toi paketin hyllystä, niin ensireaktio oli, että minkä hemmetin lattiamaton mä oon tilannut, paketilla kun oli kokoa kun eteisen ovimatolla ja vähän enemmänkin. KePo tokas ääneen siinä tiskillä, että minkä ihmeen hiirimaton sä nyt tällä kertaa oikein oot tilannu , ihan kun tilailisin hiirimattoja alvariinsa... Vastasin, että no vähän laajemman, sellasen kunnon kokosen Postipojalla oli pokassa pitelemistä, mutta hienosti se sai naamansa pidettyä melkeen peruslukemilla. Niin ja oikeeta kamaa paketissa oli, nyt täytyy vaan kokeilla, että "matto ja kone ne yhteen soppii".

Meillä on taas vähän AkuAnkkaFiilis verannalla. Olinkin jo unohtanut minkä takia en oo verantaa kauheesti laittanut, sinne tuli... olikohan se toissavuonna... vettä sisään kun lumet suli. Sen jälkeen kattoa korjailtiin ja asia jäi unholaan, paitsi, että tänään sitä hemmetin vettä tuli taas Nyt on yks ämpäri ikkunalaudalla ja toinen lattialla siinä vieressä Vaan eipä kai se sen kummempaa kun KePo katolle, eikä oo alas tulemista ennen kun vika on löytynyt JA korjattu.

Herra ja Rouva Lintu perheineen

Ja eilen aamulla mä kuvittelin olevani väsynyt... Jos väsymyksen taso nousee tätä tahtia viikon pitkin, niin perjantaina mä en enää kertakaikkiaan kykene nousemaan punkasta, en sitten ollenkaan.

Kun olin hakannut torkkua tunnin , siis ihan oikeesti tunnin, niin pääsin jotenkuten jaloilleni, sain vaatteet päälle ja kengät jalkaan tarkoituksena mennä koirien kanssa ulos. Onneksi laitoin välioven kiinni, muuten en olis saanut mukaani varmaan yhtään koiraa, siis vapaaehtoisesti, vaan olisin joutunut hakemaan ne ja joko kantamaan ulos tai pistämään taluttimiin. Mutta koska väliovi oli jo kiinni, niin porukka pysähtyi portaille seisomaan, Viivi yritti vielä ehtiä ulko-oven raosta sisäpuolelle. Ai minkä takia? No kun ulkona sato vettä ja sehän nyt ei ole itseään kunnioittavan länderin sää, ei sitten ollenkaan.

Lopulta sain koirat houkuteltua pihalle ja luovuin ajatuksestakaan tehdä muuta kuin pissattaa porukan sukkelasti, kaikki muut suunnitelmat olisivat olleet tuhoon tuomittuja. En sitten tiedä kävivätkö Aasa ja Viivi lopulta ollenkaan pissalla, en ainakaan nähnyt arvon ladyja kuin portailla sadetta pitämässä, mutta olin kyllä keskittynyt enemmän Totoroon kuin muihin. Pojat, Arska, Cello ja Totoro, tovin asiaa selkeästi pohdittuaan, kiersivät kanssani jonkinmoisen "lenkin" ja kävivät todistettavasti asioillaan. Sisälle oli kuitenkin jokaisella kiire, joten kun a) pissi b) kakka c) joku muu asia oli toimitettu, niin juoksujalkaa portaille. Cello ainoana, kai silkkaa miellyttämisenhaluaan, kulki kanssani melkeen viimeseen asti, mutta vaan melkeen...

Herra ja Rouva Lintu asuvat, kuten viime vuonnakin, porraskatoksessa. Tämä haittaa vähän remonttia, mutta ootellaan, ei siihen enää kauaa mene kun Herra ja Rouva Linnun lapset lentävät maailmalle, eikä me haluta häiritä pesuetta remontilla, joten remonttia tehdään Herra ja Rouva Linnun ehdoilla.



Iltapäivä ja ilta menivät sadetta pidellessä, tosin koirat suostuivat paremmin ulos kun aamulla. Mitään erityisen älykästä en kylläkään saanut tehtyä, aika pino kuviakin odottaa päivittämistään kotisivuille, no ehkä joku toinen päivä.

Sisustuksellisia ideoita

Tänä aamuna sitten nukutti eilisenkin aamun edestä , miten voikin väsyttää niin mahdottomasti. Asiaa ei yhtään auttanut pieni partainen pää, joka pilkisti esiin kainalostani, kuka nyt hennoisi herättää väsynyttä pikkumiestä, vaan pakko lopulta oli.

Tänään oli koiratanssipäivä. Ryhdyin pakkaamaan kamoja vähän viime tipassa ja vielä kun piti mennä jo ovesta ulos, niin muistin, että makupalat jäi keittiön pöydälle, että ei kun takasin sisälle. Lopulta päästiin lähtemään ja olin ihan varma, että ollaan myöhässä. Kuin ollakaan kun saavuimme perille, niin parkki oli tyhjä Kyllä tänään on tiistai, koska eilen kateltiin maanantain leffa. Tsekkasin vielä kellon, etten nyt vaan ole katsonut väärin. Näytti ihan oikeaa aikaa. Ei siis oltu myöhässä, ei tosin liian aikaisinkaan paikalla, mutta muut tulivat vielä enemmän viime tipassa kuin me.

Ehdittiin sitten Cellon kanssa ihmetellä hevosta ja paria ponia. Hepasta Cello nyt ei niin perustanut, mutta se pieni ja pullea poni, joka tuli suoraan kohti ja lähestyi meitä hurjaa vauhtia, oli aika jännittävä. Positiivisena puolena täytyy sanoa, ettei Cello haukkunut, ei myöskään yrittänyt paeta, kurkusta kuului pientä jurinaa ja Cello seisoi kuin seipään niellyt ja tuijotti ponia. Lopulta Cello lähti liikkeelle, nosti koipea läheiseen männyntaimeen ja sitten asia oli Cellon osalta loppuun käsitelty.

Tunti meni rattoisasti, vaikka meiltä on Cellon kanssa jäänyt toi harjottelu tosi vähiin. Sen lisäksi alkutunnista huomasi, että ollaan taas keskitytty näyttelyseisonnan harjottelemiseen, Cello kun ei tahtonut oikein "irrota" liikkeisiin. Saa nähdä esittääkö Cello sitten ens viikonloppuna näyttelykehässä piruetteja tai kumarruksia.

Kirjahyllyprojekti on piirtoa vaille valmis. Tässä teille siis parit kuvat. Niitä oli tosin älyttömän vaikea ottaa koskei olohuoneessa pääse niin kauas hyllystä, että sen saisi näppärästi kuvaan ja mitään laajakulmaa ei vanhassa kamerassani todellakaan ole... ei kun taitaa siinä ollakin, mutten ole koskaan käyttänyt, eikä mulla ole hajuakaan miten sitä käytetään. Vastahan mä muutama päivä sitten tajusin, että ko. kamerassa on makrokuvausmahdollisuuskin. Että niin hyvin on tullut käyttöohjeet luettua näiden vuosien aikana. Vaan ehkä näistä kuvista selvän saa, tai ainakin pääsee vähän jyvälle asioista, uusia en nyt ajatellut ottaa.


Tässä siis isompi hylly melkeen koko komeudessaan. Perspektiivi tosin hukkaa hienon sisustusideani eli sen, että nuo kaksi pikkuista laatikostoa ovat vinossa, eivät suorassa, molempien toinen pää takaosassa hyllyä ja toinen etuosassa. Ja tää selvitys varmaan selvensi asiaa ihan älyttömästi.


Tää kuva paljastaa mitä on vielä kesken elikkäs päädyn neljä palkintohyllyä... siis niitä on siinä vasta kolme, eikä nekään paikoillaan. Sitten tuo yksi hylly, jolla istuu leijona, odottaa vielä viimeistelyään. Niin eikä tuo laatikosto tuossa päädyssä kuulu koko asetelmaan, se on menossa ihan muualle, onpa vaan toiminut aputasona projektin kestäessä ja sen päällä on edelleen läjä kamaa, kuten näkyy...


Sain myös toisen sisustuksellisen inspiraation (noiden kahden lokerikon lisäksi) ja laitoin toiseen päähän hyllyä paikan koirien korille. Ensin tosin näytti siltä, ettei kukaan halua moiseen paikkaan ja koriin mennä.


Viivi sitten lopulta päätti, että kori on ihan hyvä ja hyvässä paikassa.

Nyt taidan pistää saunan lämpenemään ja mennä patistelemaan KePon porrasprojektin parista sisälle ennen kuin olen ihan yksin popsinut kaikki kaupasta ostetut irtokarkit ja juonut koko pullon colaa

Neuloja ja edustusta

Juhannuksen jälkeinen arki käynnistyi yllättävän kivuttomasti, ei ongelmia heräämisessä, oikeestaan olin hereillä melkeen tunnin ennen aikojaan ja nelijalat vaikuttivat väsyneemmiltä kuin minä. En tosin noussut heti herättyäni, vaan nautin olemisesta ja uniaan näkevistä ja tuhisevista ländereistä.

Tänään oli akutätipäivä. Melkeen jokainen neula nipisti ja osa sattui ihan kunnolla. En kuitenkaan usko akutädin taitojen ruostuneen 10 päivässä, joten jossain muualla oli "vika", ehkä siis jonkinmoinen väsymys, taisi juhannus painaa kropassa, vaikkei siltä äkkisiltään tuntunutkaan. Ekojen neulojen aikana vaivuin melkeestä uneen, kiitos Teletappi-neulan (päälaella), toinen satsi ärsytti ihan mielettömästi ja teki mieli ravistella neulat pois, erityisesti ne Frankenstein-neulat (ohimoilla). Lopulta, just vähän ennen kuin akutäti tuli vaihtamaan kolmannet neulat, olo rauhottu, eikä sitten enää ollut kiire päästä neuloista eroon. Kolmansien aikana reissasin jossain sfääreissä, että ne niskaneulat tekee hyvää. Nyt vaan sitten tarttis pärjätä kuus viikkoa akutädittä... vaan kyllä hänkin kesälomansa ansaitsee. Ai niin ja tulkoon mainituksi, että nuo "neulojen nimet" ovat ihan omia keksimiäni

Länderilaumamme pääsi tänään edustamaan rotuaan, oliko se sitten edukseen eli ei, tiedä häntä, mutta ainakin esittivät metelinpitotaitoaan ja pallonhakukykyään. Hyötykin oli molemminpuolista; vierailijat pääsivät näkemään ländereitä livenä ja toisaalta Totoro pääsi tapaamaan mukavia vieraita. Ei vieraiden tapaaminen muillekaan pahaa tee, mutta Totorolle se on juuri nyt äärimmäisen hyödyllistä. Aasa tietty vanhana konkarina veti pisteet kotiin ja olis kuulemma saanut kodin ihan heti, jos olis tarvetta ollut . Arskan sokeutta ja sen huomaamattomuutta jaksaa jokainen ihmetellä, Cello vetää katseita upealla värillään, Totoro pentumaisella olemuksellaan... jääköhän Viivi ihan paitsioon

Kirjahyllyprojekti etenee, muttei tunnu loppuvan. Ette muuten ikinä arvaa mitä tänään tein. Pakkasin ekat joululahjat... Löysin ne kirjahyllyn uumenista, juu ja ihan oikeesti ne on tarkoitettu joululahjoiksi, tosin en muista, että mille joululle ne oli tähdätty, lahjojen saajat eivät onneksi ole kasvaneet lahjojensa ohi. Ehkäpä saatte valokuvan kirjahyllystä kunhan kaikki on ojennuksessa.

Kirjahyllyn ihmeellinen maailma

Tää on sitten jo 300. kirjotelma tässä blogissa, enpä olis uskonut kun alotin. Aattelin, että vähän aikaa intoa riittää ja se on sitten siinä tai vaihtoehtosesti harvaksiltaan joskus silloin tällöin jos silloinkaan. Vaan blogin myötä olen löytänyt itestäni päiväkirjankirjottajan, ääk Uskaltaisinkohan mä tunnustaa ... teinixinä mä pidin päiväkirjan rustaajia säälittävinä tapauksina

Päivä meni kirjahyllyä siivoten. Nyt varmaan moni ihmettelee, että miten voi kirjahyllyn siivous kestää niin mahdottoman kauan, päiväkausia ja silleen. Vaan voi se. Käyn joka opuksen läpi; säästetään, pistetään pois, roskiin vai divariin / kirppikselle. Sen jälkeen jokaiselle kirjalle on löydettävä paikka, jaottelu vaihtelee sen mukaan kun sattuu huvittamaan, mutta on hyllyssä ihan (mun mielestäni) looginen järjestys. Niin ja jokainen hylly täytyy pyyhkiä huolellisesti ennen kuin se täytetään uudelleen. Hyllyjen paikkoja voi joutua siirtelemään ja välillä voi saada ihan sellaisia sisustuksellisia inspiraatioita (kuten tänään).... Sen jälkeen täytyy tietty istua sohvalle ja katella miltä hylly näyttää inspiraation jälkeen. Toisinaan muutokset täytyy purkaa (kuten tänään) ja laittaa uusiksi ja vielä uusiksi ja vielä uusiksi. Niin ja kai sekin vähän vaikuttaa, että olohuoneessa on seinät melkeestä pelkkää kirjahyllyä tai sitten ikkunaa, nyt tosin askartelen enää toisen hyllyn parissa, toinen on jo suht ok.

Sain lopulta kirjahyllyn melkeen mieleisekseni, vielä huomenna jos ehtis pari juttua laittaa, niin homma olis valmis. Tosin olohuone on sitten kaikkea muuta kun siisti, siellä lojuu kaikkea kirjahyllystä jäänyttä ylijäämää, joka on a) lähdössä b) muuttamassa c) jotain muuta. Kyllä tää ennen joulua on valmis uskokaa tai älkää

Ai niin mulla on sellanen nettikirppiskin, ainakin hetken aikaa, siihen asti kun suursiivous on ohi, jos joku on kiinnostunut. Tarkotus on lisätä mitä vielä löytyy ja poistaa mikä menee kaupaksi. Tosin postimaksut on nykyään sitä luokkaa, että ellei jossain näytelmissä tms. tapaa, niin jää suurimmalta osin kamat menemättä kaupaksi, vaan sitten ronttaan ne jonnekin yleishyödylliseen käyttöön, nyt saa riittää kaiken turhan nurkissa roikottaminen.... odotan kauhulla mitä kaikkea takkahuoneen kaapeista löytyykään, mökin eteisestä nyt puhumattakaan...

Dagen efter

Juhannuspäivä ehti valjeta ennen kuin edes harkittiin nukkumaan menoa. Havahduin siinä kohti kyselemään kelloa kun maailma tuntui muuttuvan hetki hetkeltä valoisammaksi, kuten muuttuikin, se ei ollut hallusinaatio, se oli nouseva aurinko. Kello muuten oli jotain neljän paikkeilla aamuyötä kun oli niin valoisaa, että se iski tajuntaan...

Aamulla heräsin joskus puol ysin aikaan. Oli hirmuinen hiki, parvella pakkaa olemaan kun kaikki lämpö nousee ylöspäin. Kampesin itteni istumaan, oli vähän hutera olo, joten piti istua tovi ennen kuin lähti liikkeelle. Nappasin Totoron kainalooni, siirsin esteen virkaa tehneen pahvilaatikon parven jyrkkien portaiden edestä, kehotin Arskaa etenemään varovasti ja kannoin täysin velton Totoron pihalle. Taapersin yöpuvussa tovin matkaa ja karvaset pojat kävivät asioillaan. "Paluumatkalla" menin veskiin, Totoro ryntäsi parvelle jatkamaan uniaan ja Arska jäi päivystämään veskin oven taa.

Tarkoitus oli mennä ylös ja pukea, mutta jotenkin punkka kutsui, joten huomasin nukkuneeni vielä noin puoltoista tuntia. Nyt puin ekana ja vasta sen jälkeen nappasin uudestaan Totoron (joka oli edelleen ihan vetelä, pikkasen oli poika väsy edellisen päivän, illan ja yön jäljiltä) kainalooni, varotin Arskaa portaista ja lähdettiin pihalle.

Aamupala maistui ihan ok, paitsi kahvi, mutta olo oli edelleen jotenkin valju. Vähän aikaa arvottuani päätin, että uiminen piristää, siis tuumasta toimeen. Vanhimmainen lähti seuraksi, siis vaan seuraksi, ei uimaan, ja piteli Arskaa, ettei ukkeli vaan joudu veden varaan, se kun on sokean kanssa vähän hankala tilanne, on tullut todettua. Totoro sai riekkua laiturilla ihan vapaasti ja pitikin pientä huutokonserttia perääni kun vähänkin uin kauemmas. Ilo oli ylimmillään kun kömmin takasin laiturille, eikä Totoro välittänyt edes siitä, että vesi valui päälle.

Uiminen tosiaan piristi ja päivä lähti vähitellen käyntiin ihan kunnolla.

Iltapäivällä pakkailtiin kamoja autoon ja neljän aikaan starttasi kuljetus takaisin kotia kohti. Tällä kertaa Totoro nukkui jaloissani etujalkatilassa ja Arska kuorsasi takana. Taisivat molemmat olla aika väsyjä. Ja niin taisi olla takapenkinporukkakin.

Kotona odotti ilahtunut vastaanotto ja jouduimme tarkkaan haistelusyyniin. Totoro koki ihmepiristymisen ja pisti ranttaliksi Cellon kanssa. Kaipa se oli kaivannut leikkiseuraa kun ei Arskan kanssa oikein osaa leikkiä. Siinä kun koirissa riitti virtaa, niin me kaksjalat vietettiin iltaa töllöä tuijottaen, tai taisin katella välillä ihan omia töllöohjelmia unikanavalta. Millähän sitä joskus vuosia sitten jakso valvoa melkeen koko viikonlopun...

A hard day's night

Aamu valkeni kuin muutkin aamut, joskin koirat, Totoroa lukuunottamatta, tajusivat heti, ettei päivä olisi kuin kaikki muutkin, edessä olisi reissu, ainakin joillekin onnellisille. Oikeassa olivat, kotiin jäi kaksjalkasista ainoastaan nuorimmainen poikaystävänsä kanssa, koirista kotiin joutui jäämään suurin osa porukasta, ainoastaan Arska ja Totoro lähtivät reissun päälle.

Het alkumatkasta haettiin keskimmäinen, jolla oli työpäivä, ja miehensä kyytiin ja siitä se alkoi yli kahden tunnin automatka kohti Sysmää. Totoro valvoi ja riekkui melkeen koko matkan ja loppupään mutkaisilla teillä kruunasi kaiken oksentamalla takapenkkiläisten syliin... Arska puolestaan, vanhana konkarina, nukkui jaloissani etujalkatilassa kaikessa rauhassa.


Arska ja Arskan ammuva lehmä.


Arska ja pallo, pallot ovat parasta mitä Arska tietää, torven jälkeen tietenkin.


Vaikka Totorolla oli omat lelut mukanaan, niin Totoro oli vähän kade Arskan leluista... Kuka nyt viitsii leikkiä narulelulla ja jollain omituisella otuksella kun toisella on ammuva lehmä ja pallo.


Käytiin laiturilla ihmettelemässä isoa vesikuppia.


Totoro olis mielellään katsastanut mitä kaikkea kivaa kasvimaalle oli istutettu ja oliko kaikki penkit hyvin kitketty...


mutta muisti aika hyvin, ettei kasvimaalle ole koirilla asiaa.


Arska ja Totoro nauttivat alkupaloiksi salaattia...


Totoro ja kokko.


Mulla olis kanssa vähän nälkä.


Kato nyt tarkkaan kuin laiha, pieni, surkea ja suloinen mä oon...


Katso syvälle silmiini, hyvin syvälle silmiini, tunnet olosi uniseksi, uniseksi, hyvin uniseksi ja kun lipasen leukaasi, niin oksennat kaiken syömäsi minulle.


Aurinko laskee, noustakseen melkeen samoin tein uudelleen...


It's been a hard day's night
And I've been working like a dog
It's been a hard day's night
I should be sleeping like a log

Hyvää Juhannusta!

Kaksi kadonnutta päivää

Kaksi päivää katosi jonnekin. Tai maanantain olin kyllä töissä, mutta iltapäivällä alkoi vatsa vaivata, eikä siitä loppua tullutkaan niin vaan. Ensin pelkäsi kuolevansa, sitten toivoi kuolevansa ja vielä kun edettiin vähän, niin pelkäsi, ettei kuolekaan. Lopulta kuitenkin maailmanlopun fiilikset väistyivät ja nyt on olo taas ihan hyvä.

Koiratanssi jäi sitten Cellolta eilen väliin, ei ollut illallakaan vielä sellainen olo, että olisi voinut ajatella itseään kumartelemassa ja tanssaamassa koiran kanssa. Viimeseen asti kyllä toivoin, että olo olis ollut tanssin kestävä, mutta luovutettava oli, ei auttanut mikään.

Tänään ilmoitin Arskan syksyn jälkijatkokurssille, joka alkaa elokuussa. Mennään ja katotaan, että mihin meillä rahkeet riittää. Ja sehän on harrastuskoiralla oltava vermeet viimosen päälle, joten heräteostin turhuuksien markkinoilta Arskalle jälkivaljaat. Nyt odotan mielenkiinnolla, että mittasinko kaikki mitat oikein, tulevat nimittäin mittatilaustyönä.

Totoronkin koulutuksellista tulevaisuutta olen tänään pohtinut. Touhukirjaa lukiessa jäin oikein miettimään, että mitä tuo pikkujätkä osaa vai osaako se mitään.
Totoro osaa loistavasti puhua ja lukea koiraa,
Totoro osaa istua, jos sitä sattuu huvittamaan,
Totoro osaa mennä maahan, jos nami on tarpeeksi hyvä,
Totoro osaa kaatua, kun namilla heilauttaa,
Totoro osaa ajaa leikkiautoa (varmaan äärimmäisen tärkeää),
Totoro osaa seisoa, kunhan sitä ei tartte tehdä kauaa,
Totoro antaa tutkia pallit, muttei tykkää hampaiden kaivamisesta,
Totoro osaa tulla luo, ellei jokin tärkeämpi asia kaipaa huomiota,
Osaa Totoro varmaan vielä paljon muitakin juttuja, sellaisia, joihin en tule kiinnittäneeksi huomiota, sellaisia arkisia asioita.

Ajattelin ensin, että painellaan Totoron kanssa toiselle pentukurssille, edellistä vähän laajemmalle, vaan sitten tänään keksin, että voitaisiinkin lähteä treenaamaan hakua. On mulla ajatukselleni hienot perustelutkin, mutta antaa niitten nyt olla tällä erää. Kyselin sitten Kikka-kouluttajalta, että kumpi parempi, molempiin ei aika riitä. Asia jäi hautumaan, Kikankin mielestä molemmissa puolensa, joten puhutaan asiasta enemmän juhannuksen jälkeen ja katotaan kuin käy.

Ja kun tässä kaikkia kuvioita vatvoin, niin mietinpä omiakin suunnitelmiani, liekö sairastaminen pehmittänyt aivot vai järkevöittänyt ajattelua, ja kallistunen siihen ratkaisuun, että koirahieronnan opiskelu saa jäädä myöhempään ajankohtaan.

Jottei menis vallan asioiden vatvomiseks, niin tässä pieni kevennys:

Olipa kerran länderinmentävä kori,


johon mahtui kahdeksan pientä länderiä.


Vaan kuinkas sitten kävikään...


Marsut tuolla nauttivat kesän antimista, isosta nipusta voikukanlehtiä. Taidan mennä niitten seuraksi, en tosin syömään voikukanlehtiä vaan rääkkäämään vatsaani kahvilla.

Viikonloppuviihdettä

Sinne hurahti viikonloppu ja arki odottaa jo nurkan takana normaaleine arjen rutiineineen. Tai no KePolla on poikkeuksellisesti yövuoro, joten koirien osalle ei arjen arpa osu, niillä on kokonainen hovi seuranaan alkavalla viikolla.

Lauantaiaamuna heräsin vähän ennen kuin kello pärähti soimaan, siis pikkasen ennen seiskaa. Käytin koirat ulkona ja itteni suihkussa, sitten tarkastamaan, että kaikki näyttelykamat on kasassa. Jostain syystä en löytänyt toista sadetakkia mistään, onneksi ei näyttänyt siltä, että sataisi. Yhtään tuoliakaan ei muistettu ottaa (lue: etsiä) mukaan. Juu ja eväskahvin unohdin keittää. Mutta muuten kaikki oli ihan ok...

Kasin maissa oltiin starttivalmiita joten koirat ja kamat autoon. Vielä kertatarkastus, että paperit, oikeat paperit, ovat mukana ja autossa oikeat koirat. Sitten menoksi.

Perillä oltiin aikasen sopivasti, koirat ehtivät rauhottua ja me ehdittiin jutustella leoimmeisten kanssa vähän jo ennen kehää, kehän jälkeen sitten vähän lisää. Kun arvosteluaika läheni, siirryimme leojen keskeltä oman kehämme ääreen odottamaan. Cellon osalta ei näyttänyt kovin lupaavalle, herra tarjosi istumista koko ajan tai vaihtoehtoisesti loikki melkeestä naaman korkeudelle. Keskityin kehän äärellä palkkaamaan pelkästään seisomisesta.

Neljä länderiä oli paikalla, kolme urosta, jokainen omassa luokassaan ja Aasa ainoana edustamassa vastakkaista sukupuolta. Mistähän tuo vastakkaista muuten tulee. Ei kai sukupuolet nyt mitään vastakkaisia ole...

Ensin oli junnu-uroksen vuoro, hienosti meni ja eri tuli. Sitten kehään Cello. No seisominen meni hyvin, pöytä meni myös hyvin, mutta se liikkuminen, se liikkuminen, ohhoijaa. Siinä mielessä olen tyytyväinen, että vaikein harjoiteltava eli pöytä tuntuisi nyt olevan kunnossa, jatkossa voi keskittyä muihin asioihin... ainakin toivottavasti. Erin sai Cellokin. Sitten valiouros ja eri tällekin. Urokset voitti junnu, kakkosena valio ja Cello kolmosena. Harmi kun lapset ovat jo sen verta isoja, etteivät enää odottele ruusukkeita kotiintuomisina kuten pienempinä, nyt olis ollut koossa kaks: varaSERT ja varaCACIB. Onnittelut muuten Gabrielille ROP:sta ja SERTistä sekä Aickolle CACIBista.

Sitten oli Aasan vuoro. Vanha rouva on ilmeisesti kaunistunut vuosien saatossa, koskapa nyt monet tuomarit Aasaa vuolaasti kiittelevät. Hyvässä kunnossahan tuo, varsinkin 10 vuoden ikä huomioiden, ikä kun ei vielä Aasaa paina, joten otamme kehut kiitollisina vastaan. Aasan saalis oli eri, ROP-veteraani ja vielä VSP. Loistavaa Aasa-mummo.

Jäätiin odottelemaan loppukehiäkin, KePosta tosin ei pal seuraa ollut, kuorsasi melkeen koko ajan rankan työviikon päätteeksi, tuli nimittäin duunista perjantai-lauantaiyönä johonkin aikaan, taisi olla aamuyötä.

Rotu sai varmasti lisää tunnettuutta kun loppukehiin tulevia rotuja kuulutettiin. Ensin ryhmässä 9 "Kromfohrländer" ja sitten veteraaneissa "Kromfohrländer". Tuntui se vaan aika hienolta, että rotu mainittiin kahteen kertaan.

Tässä meidän kaksikon arvostelut:

Cello:
Very nice type. Pleasing head and expression. Lovely neck. Very nice body. Nice angulated. Good topline and back end. Lovely coat. I prefer more positive movement in the rear.

Aasa:
Very nice type all over. Beautiful head and expression. Lovely neck. Beautiful topline and croup. Beautifully angulated in front. Lovely body. In super condition. Moves well. So sweet character.

Erityisen ylpeä olen Aasan arvostelussa kohdista "In super condition" ja "So sweet character".

Oltiin illalla vasta joskus seiskan aikaan kotona. Vanhimmainen oli huolehtinut kotona olleista koirista ja laittanut ruokaa meillekin. Mihinkähän sitten joudun kun ei kukaan tytöistä enää asu kotona... Nyt on niin näppärää kun on koiravahdit omasta takaa, ei tartte olla huolissaan, vaikka päivä venyy pitkäksikin.

Sunnuntai meni "uhmaa painovoimaa" -arkistointijärjestelmää purkaen. Yllättäen olen saanut kirjahyllyihin tilaa. Nyt kun jaksaa vielä päivän pari järjestellä arkistojaan uuteen uskoon, niin kaikki paperit ovat varmaan taas (ainakin jonkin aikaa) just siellä missä pitääkin. Sitten tarttee vielä järjestellä kirjahylly tietty, mutta se nyt on ihan mukavaa puuhaa.

Valokuvia ei ole, kamera oli kyllä Kotkassa mukana, mutta akut sippas het kättelyssä. Täytyy kaiketi ostaa vielä yhdet uudet ja pistää KAIKKI vanhat pois, ettei mene sekasin puurot ja vellit ja käy kuten nyt. Harmittaa.

Hyvä suoritus, parempi mieli

Tää päivä on ollut aika haipakkaa. Ensin tietty duuniin ihastelemaan uutta päätepöytää. Toimii hyvin ja saa säädettyä suunnilleen niin korkeaksi, että voi tehdä duunia seisten, mutta huonona puolena sitten se, ettei näytölle ole syvennystä. Uuden tuolin säätämiseen meni varmaan 15 minuuttia ja lopulta sisustin työpisteeni uuteen uskoon.

Duunista ajoin Nummelaan, poikkesin postin kautta kun matkaan ei mennytkään ihan niin kauan kun olin ajatellut. Hain sukkelasti vielä ruokasäkin koirille ja sitten akutädin käsittelyyn. Tällä kertaa torkuin oikeastaan koko hoidon ajan jossain valveen ja unen rajamailla.

Sitten kotiin pakkaamaan treenireppu. Samalla sain kuningasajatuksen etsiä huomisen näyttelyn paperit ja tietty Aasan ja Cellon paperit. Yllättäen koirien paperit löytyivät ongelmitta, mutta näyttelykirjettä etsin hyvän tovin. Ellen kohta saa tätä "uhmaa painovoimaa" -arkistointiohjelmaani purettua, niin saattaa olla, että menee hermo paitsi iteltä niin myös kaikilta tässä taloudessa asuvilta.

Kello oli tuota pikaa puoli kuusi ja lähdettiin Arskan kanssa jälkialkeiden viimeiselle kurssikerralle. Menomatkalla ihailtiin Turuntien matelevaan liikennettä, onneksi matelivat Turun suuntaan, me paahdettiin ihan hyvää vauhtia kohti Espoota ja Nuuksion metsiä.

Arska oli niin innoissaan kun päästiin paikalle, ettei malttanut edes pissalla käydä vaan etsi tarmokkaasti jäljen alkua tien reunasta. Eipä hyödyttänyt pissattaa jälkeä etsivää koiraa, joten mentiin "leiriin" odottelemaan jäljen vanhenemista.

Tänään ajettiin yksi jälki ja otettiin sen jälkeen esineruutua. Arskan jälki oli aika pitkä ja sen varrella oli kaksi esinettä (keppiä). Aluksi Arska meni taluttimessa, sitten talutin putosi kädestäni ja havaitsimme, että Arska jäljestää pal paremmin kun on irti ja koska vauhti tai omille teilleen lähtö eivät ole ongelma, niin irrotettiin talutin kokonaan ja Arska ajoi jäljen irti ollen. Se meni loistavasti, siis niin upeasti, ettei tottakaan. Kepitkin löytyivät jäljen varrelta. Ihan uskomaton suoritus.

Tämän jälkeen jätin Arskan autoon ja lähdin katsomaan Hugon jälkityötä. Siinä on vauhtia miljoona kertaa enemmän kun Arskan suorituksessa, joten yleisö joutuu vetämään juoksumarssia koirakon perässä. Ihan kiva katsoa välillä miten toiset koirat jäljen ajavat, vaikken joka kerran raatsikaan jättää Arskaa yksin, vaan odottelen autolla, enkä seuraa jokaista jälkisuoritusta.

Lopuksi esineruutua ja koska takana oli vain yksi jälki, niin Arska ei ollut väsynyt kuten edellisellä kerralla vaan jaksoi sitkeästi etsiä esineen. On ollut jännä huomata, että Arska pysyy tarkasti tallatussa ruudussa, eikä lähde hahuilemaan maailmalle. Aluksi olikin ihan varma, etteivät tallatut rajat Arskaa "pitele", mutta niinpä vaan pitelevät.

Sinne hurahti jälkikurssi ja hauskaa oli, vaikka pikkasen skeptisesti aluksi mukaan lähdin: sokea länderi PK-koirien seassa kuulosti aika mahdottomalta yhtälöltä. Muttei ollut, ei ollenkaan, suosittelen lämpimästi kaikille. Itseasiassa tein huolestuttavan huomion: kurssin kestäessä olen alkanut vähän muistuttaa PK-harrastajaa. Aluksi nimittän taapersin paikalle missä sun sattuu vermeissä ja varustein, mutta vikalla kerralla oli jo useemman värisiä jälkimerkkejä, naru, johon merkit ripustaa, lippis päässä jne. Ja seuraavaksi taidan tehdä jälkiesineet (kepit). Eikä Arskakaan ole kurssia muutoksitta käynyt...

Kiitos Kikka loistavasta kurssista, syynäämme allakan ja ellei mitään maata mullistavaa tapahdu, niin taidamme näkyillä jatkokurssillakin katsomassa kuin pitkälle Arskan rahkeet riittävät.

Ja nyt pakkaamaan näyttelykamat kassiin...

Ei koiraohjelmaa...

Ehkei päänsärky eilen ollutkaan pelkästään väsymyksen ja huonosti nukutun yön syytä, päätä nimittäin särkee tänäänkin. Ei sentään ihan aamusta asti, pääsin yli kymmeneen kun jysäri iski. Tai oli se taka-alalla koko ajan, mutta siedettävässä mittakaavassa, kympiltä oli pakko ottaa pilleri. Toisaalta väsymystä ei ehkäs nukkunut pois yhdessä yössä ja Totoro nukku suurimman osan yötä mun kaulani päällä tavalla tai toisella, ettei se uni ehkä kaikin osin kovin rentouttavaakaan ollut. Mutta aattelin vaan, että kun nenä vuotaa ja palelee, niin ehkä tässä voi olla jotain muutakin mukana, tai sitten ei.

Duunipäivä meni vähän tahmien, kiitos päässä olleen taustajyskytyksen, muttei sentään niin tahmasta ollut kun eilen. Ruokkiksella tein tosin sen erheen, että söin liikaa ja se kostautui noin tunti ruokailun jälkeen iskeneellä väsymyksellä. Olis pitänyt ihan välttämättä päästä pitkälleen...

Iltapäivällä tuli mun uus tietsikkapöytä, tosin liukenin ite paikalta ja jätin liikkeen miehet kasaamaan pöytää. Odotan todella mielenkiinnolla, että miltä se komeus kasattuna näyttää ja kuin helppo sitä on säätää haluamalleen korkeudella (satulatuolille / tavantuolille tarpeen mukaan) jne. Niin ja kone lisälaitteineen on nipussa sivupöydällä, joten onpa aamuksi askaretta kun tökkii piuhoja paikoilleen ja kattoo, että lähteekö kaikki pelittämään niin kun pitää. Ai niin ja uus puhelinkin tuli tänään, vielä kun oppii sitä käyttämään.

Tänään ei ollut mitään koiraohjelmaa, mutta muuta ohjelmaa kyllä. Ajoin duunista Nummelaan ja ensin kävin postissa, jossa meni ikä ja terveys kun molemmilla kassoilla oli aikaaviepiä asioita. Sinä aikana kun odotin vuoroani kertyi taakseni varmaan ainakin 10 hengen jono. Onneksi mun asiani oli nopeaa sorttia.

Postilta ajoin Instruun, hain uuden verenpainemittarin Cellon tuhoaman tilalle... tai no ei Cello sitä tavallaan tuhonnut, pudotti vahingossa ja kun mittari oli kivikautista mallia, niin siitä katkesi sellainen hammastikkua ohuempi liitin. Instrun myyjätär oli ilmeisesti valmistautunut esittelemään mittareita huolella...
- Päivää, haluaisin ostaa verenpainemittarin.
Myyjätär siirtyy esittelylaitteiden viereen ja ottaa tukevan asennon:
- Täällähän niitä, millaista olette ajatelleet.
- No mä netistä katoin, että otan ton Omron M7:n.
Myyjätär hieman hämmentynyt ilme kasvoillaan:
- Ahaa, no siinähän se sitten...
Hintakaan ei ollut sen kummempi kun muuallakaan mistä katsoin.

Instrusta huristin Pierre Cavallon konkurssiloppuunmyyntiin katsomaan mitä siellä ehkä vielä oli. No ei ollut paljoa ei, tänään oli viimeinen päivä jos nyt oikein käsitin. Sattui kuitenkin silmään hihaton kesäpusero, just mun väriä, joten sen ostin ja sitten kipitin autolle kattomaan kuin pal aikaa vielä pitäis odotella keskimmäistä, joka oli luvannut olla noudettavissa 15.10.

Auton kello näytti 15.07, joten kiiruusti Cittarin parkkiin ja tekstari keskimmäiselle, että missä päin auto seisoo. Keskimmäisen kodin kautta meille.

Niin se on taas yksi päivä melkeestä takanapäin. Vielä kun saunoo, niin se on sitten siinä. Huomenna onkin ensin akutäti ja sitten Arskan jälkimettä, joten kiirettä pitää. Lauantain jälkeen pitäis vauhdin vähän hiipua, ellen sitä ennen keksi jotain uutta...

Nyt kuitenkin hyvää yötä ja kauniita unia!

Ihana aamu, synttärisankari ja pentukurssi

Yö oli viimesen päälle rentouttava. Olin aavalla ulapalla uimassa vesi oli jääkylmää, maisema harmaa ja oli pimeää. Meitä uimareita oli useampia ja yritimme pitää toistemme mielialaa korkealla, ettei kukaan uupuisi kesken kaiken, tähtäimessä oli päästä kiinteälle maalle, vaikkei maata missään näkynytkään ja jokainen oli ihan jäässä. Lopulta kalliokamara oli jalkojen alla, mutta menetyksittä emme rantautuneet... tässä kohti totesin, että ikkuna oli auki ja peitto tiessään.

Myöhemmin... vai pitäisikö sanoa aikaisemmin... heräsin siihen kun KePo riekkui paikasta toiseen. Migreenissä kyllä, mutta olisko voinut mennä riekkumaan vaikka sohvalle tai vierashuoneeseen. Käytin Totoron ulkona aamuyön hämärässä ja kömmin takasin punkkaan, joskin meni pari tuntia, ennenkuin KePon migreenimylläkkä oli siinä vaiheessa, että päästiin koirien kanssa uneen.

Kello soi tuota pikaa

Päätä särki, niska oli yhtä puuta, korvat soi ja olo oli kun zombilla Sain itteni ylös punkasta neljännellä torkulla, käytin koirat ulkona, nappasin särkylääkkeen ja totesin, että mulla on päälläni ihan väärät vaatteet. Kuteet vaihtoon, tossut jalkaan.... hetkinen, hetkinen... tossut?? Vaihto kenkiin, kamat kainaloon, ovesta ulos ja autoon. Päädyin ajamaan motaria muutaman kuorma-auton perässä, kosken halunnut ottaa mitään zombiolosta aiheutuvia riskejä.

Duunissa, parin kahvikupillisen jälkeen, särkylääkkeen vaikutuksen alaisena, olin sen verran tajuisessa tilassa, että kävin hakemassa sämpylän, jonka syöminen paransi kummasti oloa. Parin lisäkahvikupillisen jälkeen uskalsin jo kurkata peiliin huomatakseni, että muistutin ilmielävästi Rölli Peikkoa Haroin kutrit kuten miten järjestykseen ja join seuraavan kupilisen kahvia. Vähän ennen ruokatuntia peilistä kurkki taas joku Rölli Peikon näkönen tyyppi, joten pestyäni kädet kuivasin ne kampaukseeni ja sain Rölli Peikon katoamaan, ainakin melkein. Ruuan päälle join kupin kahvia.

Huolimatta kaikista päivän kuluessa nautituista kahvikupillisista ei olo ratkasevasti piristynyt, joten jokainen minuutti tuntu pitkältä kun nälkävuosi. Sain kuitenkin kahlattua duunipäivän läpi. Vähän ennen kotiin lähtöä peilistä kurkki joku liimaletti

Iltapäivällä Aasa sai synttärilahjansa, frisbeen. Aasa rakastaa frisbejä, mutta yleensä ko. lelut kokevat karun kohtalon tuota pikaa. Tällä kertaa ostin Kong-frisbeen, jossa luvataan, että se kestää pureskeluakin. Lento-ominaisuudet ainakin ovat loistavat moneen muuhun koirille tarkoitettuun vastaavaan verraten.

Iltasella oli Totoron pentukurssin vika kurssikerta. Tällä kertaa kurssilla ei kyllä Totorolle ollut mitään uutta, Totoro kun jo periaatteessa tietää käskyt istu ja maahan, joita tänään opeteltiin. Totoro toki harjoitteli niitä kuten muutkin ja sen lisäksi otettiin omia juttuja, jottei olisi mennyt ihan saman kyllästykseen asti tahkoamiseksi. Kurssilla ajettiin myös makkarajälki, sellaisenkin Totoro on jo ajanut kun oli Arskan seurapoikana jälkikurssilla. Mun mielestäni jäljen tekeminen olis voitu opettaa silleen kun makkarajälki kuuluu tehdä... tai no ehkä seurakoirille opetetaan eri lailla, mehän Arskan kanssa ollaan PK-koirien kanssa samalla kurssilla.

Julkaisua odottavien kuvien jono alkaa olla pitkä, mutta siitä huolimatta, ohi jonon, synttärisankari Aasa.