torstaina, tammikuuta 31, 2008

Pissapojat ja liruliisa


Tänään olikin tosi upee sää, nimittäin sillon kun piti olla duunissa. Kotio kun pääsin, niin aurinkoa ei enää näkynyt, pilvet oli edessä. Tai ehkei aurinkoa näkyny täällä koko päivänä, ei voi tietää kun oli duunissa. Lähdin kuitenkin koirien kanssa ulos, lonkasta huolimatta ja tosi älykkäissä varusteissa... siis ei takkia ollenkaan, paljaissa jaloissa näppärät crocs-jäljitelmät, tosi lumikengät, ja kamera tietty kaulassa roikkumassa.

Aasa ei halunnut lähteä ulkoilemaan, joten annoin vanhan rouvan jäädä sisälle lepäilemään, lääkekuuri on edelleen päällä, eikä Aasa välitä kauheesti muutenkaan enää riekkua, paitsi frisbeen kanssa ja sitä ei nyt todellakaan lääkekuurilaiselle heitetä.

Taapertelin, ontumatta kuten on käsketty, pitkin pihaa ja kiipesinpä tonne metsärinteeseenkin, tosin en tiedä oliko se salittua puuhaa. Yritin ottaa koirista kuvia ja kertyhän niitä, sellaset melkeen 80 kpl, joista osassa ei näkynyt yhtään koiraa. Länderit veti kun heikkopäiset pitkin pihaa ja pöpelikköä. Harmi kun Muru ei välitä enää nykyään juosta ländereiden kanssa, se vaan tutkii omiaan jossain vähän loitompana. Murun mielestä länderien meno on kai aika päätöntä, vaikka nuorena rouva paineli kyllä mukana menossa... tai ainakin yritti pysyä vauhdissa.

Lopulta oli pakko tulla sisälle kun varpaat meni tunnottomiks. Arskallakin oli kyllä kylmä jo siinä vaiheessa. Kun riisuin läpökkäät, niin sieltä paljastui kirkkaanpunaset varpaat, jotka työnsin villasukkiin lämpiämään. Muuten ei kyllä ollut yhtään kylmä, eikä varpaillakaan kun olivat tunnottomat.

Vähän jälkeen vanhimmaisen kotiutumisen Popponen tempas ja pissas puuhahuoneeseensa. Vanhimmainen siivosi lätäkön puhellen ei niin kauniita ja uhaten muuttaa Pipuliinan kanssa jonnekin missä ei ole pissiviä Popposia. Eikä siinä vielä kaikki, joku tovi myöhemmin löysin toisen lätäkön, sellaisen "poikamaisen" mallin, ja yhden "tyttömallin" sen lisäksi. Taisi lumen syöminen tehdä tepposensa, se nimittäin maistui Löppöselle ja Popposelle.

Popponen on varsinainen marsufani. Oon yrittänyt ottaa kuvaa Popposesta seurustelemassa marsujen kanssa, mutta herra on omanarvontuntonen, eikä halua tulla kuvatuksi hempeilemässä. Tässä kuitenkin yksi kuva, vähän vinksallaan, mutta minkäs teet.



Ja siis Hemppa ja Missi tykkäävät koirista, kuten kuvasta näkyy. Sain lopulta tänään otettua pari toivottavasti parempaa kuvaa, mutten enää jaksa purkaa niitä kamerasta koneelle ja käsitellä julkasukuntoon, joskus myöhemmin ehkä.

Popponen rakastaa erilaisia leluja alkaen pehmoista ja päätyen näihin kehittäviin. Ja tosi näppärästi Popponen osaa leluja käsitellä. Tää malli on ollut monelle hankala, koska törppö nousee aina pystyyn kun siitä tassunsa irrottaa. No sen Popponen on tajunnut paremmin kun hyvin ja painaa tassulla tötterön ensin nurin ja pyörittää vasta sitten. Aikamoista tassunäppäryyttä, ei voi muuta sanoa.



Jos ketä kiinnostaa, niin täällä toi lelu esitellään paremmin.

maanantaina, tammikuuta 28, 2008

Epäterveellinen ateria


Eilen illalla KePo takavarikoi Popposelta jonkun omituisen näkösen jutun, esitteli sitä mullekin, muttei keksitty, että mikä ihme se vois olla tai mistä ihmeestä Popponen sen oli hampaisiinsa saanut. No juttu roskiin, eikä siitä sen enempää.

Myöhemmin illalla Popponen syödä mussutti jotain "leikkihuoneessaan" ja kun mitään syötäväksi kelpaavaa ei näkynyt mailla eikä halmeilla, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Löppösen joululahjaksi saaman öttisen sisuskalut, huomasin nimittäin öttisessä lopotomiareiän. Takavarikoin öttisen ja koska se tosiaan oli varsin "tyhjä", kävi mielessä, että ehkäpä juttukin oli öttisen sisuskaluja, vaikkapa ääniaparaatti, vinku, no mikä lie.

Tänään lueskelin sohvalla kaikessa rauhassa, koirat nukkuivat kuka missäkin, Popponen siinä liki olevassa punkassa. Jossain vaiheessa alkoi kuulua yökkäysääntä. Ehdin kun ehdinkin tuuppia Popposen pois pukasta ennen kuin se, mikä oli tulossa, pullahti puhtaaseen punkkaan. Kakominen kuulosti sellaiselta "yökkään sappinestettä" oksulta, mutta lattialle putkahti ihan kunnon möykky... jotain. Popponen jatko yökkimistä, joten kiikutin jätkän pihalle ja hain samalla talouspaperia. Möykky oli sen verta outo, että sitä piti vähän tutkia. Luulenpa, että siinä oli osa öttisen sisuskaluista, ainakin jotain kovin muovisen olosta. Toivottavasti kaikki kama nyt pullahti ulos, ettei tuu mitään pahempia ongelmia.

On tullut huomattua, että Popposella on tapana niellä kaikkea syötäväksi kelpaamatonta, ei kuitenkaan välttämättä kaikkea syötäväksi tarkoitettua. Muut länderit ei koskaan oo syöneet lelujaan tai mitään ulkoa löytämäänsä, eivät kyllä aina ruokaansakaan. Lelujen rikkomista harrastavat toki kaikki, rapatessa roiskuu. Enpä siis ole oikein osannut varoa ja vahtia, mutta jatkossa täytynee pitää Popposen leikkejä paremmin silmällä.

sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Sinisten nauhojen päivä


Jaa, se on sitten jo sunnuntai, kylläpä aika kiitää... tai ainakin viikonloput.

Turun näytelmät näyteltiin meidän osalta eilen. Kehä oli onneks vasta iltapäivän puolella, ei tarvinut aamulla anivarhain nousta, vaan sai nukkua oikeestaan sopivan myöhään, syödä aamupalan rauhassa ja ajella valosassa Turkuun. Sää oli hyvä, liikennettä ei kovin paljoa ja tie sula, ei kylläkään kuiva.

Parkkipaikan saamisen osalta ei ongelmia, mutta itse kehän laidalla oli kyllä mahdottoman ahdasta. Popponen heitti stressin puolelle, onneks äiteen ja sisarusten tapaaminen vähän rentoutti. Popponen ei vaan millään tajunnut, ettei paikalla ollut tarkotus riehua ja telmiä. Tylsää oli Viivilläkin, että ihmekö se, jos nuorella pojalla.

Popponen oli kehässä het ländereiden alkupaloiks, junnu-uros kun on. Popposen osalta täytyy sanoa, että tavote tuli saavutettua, pöytä meni hyvin. Vähän poika niias kun palleja puristeltiin, mutta muuten seisoa nökötti mallikkaasti, vaikka tuomari kaiveli hampaat ihan huolella. Pöydän jälkeen ois kannattanut poistua kehästä; tavote oli saavutettu ja Popposelle ois varmaan jäänyt hyvä mieli... mitähän kehätoimitsijat ja tuomari ois sanoneet, jos ois oikeesti poistuttu.

Poistuminen ois kyllä ollu ainoo viisas teko, Popponen kun lopulta selkeesti jännitti pöytää niin pal, että loppuosasto, se mikä aikasemmin on hallittu ihan ok, meni täysin keturalleen. Herra Osaan-Seisoa-Upeasti päätti, ettei seiso, vaan haluaa pois kehästä ja siis reuhtoi koko ajan, seisomisesta ei tietoakaan. Ravaamisesta ei voinut puhua, hyppy-loikka-rimpuilu -esitys on totuus. Se täytyy sanoa, että tuomarit ovat toisinaan kekseliäitä ilmaisemaan asiat myös nätisti. Popposen arvostelussa lukee "Vaikeasti arvosteltavat liikkeet"... Sininen nauha pätkähti, ite ootin ruskeeta (EVA). Että ei kun jatketaan harjotuksia ja kun ajattelee nykyisiä ilmottautumismaksuja ja nykyisiä polttoaineen hintoja, niin tuskin kovin monessa näytelmässä näytään Popposen kanssa ihan lähiaikoina.

Viivi sitten, siinä on tytär tullut äitiinsä ja esiintyi edukseen. Pöydällä tönötti upeasti, vaikka Viivinkin hampaat kaivettiin huolella ja kuten aikasemmin on tullut sanottua, niin Viivin kanssa ei ikinä olla harjoteltu mitään näyttelyihin liittyvää, kylmiltään paineltiin ekaan näyttelyyn viime kesänä. Viivi seisoi muuten ihan ok, mutta ois halunnut ehdottomasti käydä tutkimaan "ykköskylttiä", joten siinä kohti piti käyttää kättä apuna, jotta neiti pysyi paikoillaan. Ravaaminen meni hyvin, olin oikein tyytyväinen. Sininen nauha saatiin silti, niitä tuntui riittävän. Punasiakin jaettiin, mutta vaaleenpunaset oli kyllä tiukassa.

Kasvattajaryhmää, jota ajatellen Viivi oli ilmotettu, ei saatu kokoon, osallistuvilla kun tulee olla vähintäin punanen nauha (EH) saatuna ja ryhmään tarvitaan neljä koiraa, kahdella ei onnistu.

Kotiin ajeltiin hyvässä säässä. Viivi nukkui eikä Popponenkaan jaksanut koko matkaa istua katselemassa ikkunasta ulos kuten menomatkalla. Kotiin asti kun päästiin, niin kaksikko oli jo ihan latautunut, eipä se monen minuutin tirsoja vaadi. Kotona oottava lauma oli henkee täys ja meno sen mukanen, olihan se nyt huutava vääryys, että osa porukasta oli päässyt reissuun ja loput oli joutuneet olemaan kotona ihan keskenään. Tasan ei käy onnen lahjat.

Tää päivä on sitten taas ollu hiljaiseloa, mitä nyt on käyty hakemassa puita, täyttämässä lintulautoja ja muuta sellasta pientä. Muut koirat vetää sikeitä, mutta Popponen puuhailee leikkihuoneessaan jollain, äänestä päätellen pahvilaatikolla, joka tarkoittanee sitä, että on parasta mennä kattomaan mitä Popposen puuhahuoneessa tapahtuu...

torstaina, tammikuuta 24, 2008

Tää niitä aamuja on


Aamu kuului sarjaan "tää niitä aamuja on". Heräsin kun KePon kello soi, yleensä en kyllä herää, ja päätin kävästä tualetin puolella. Sillä aikaa KePo puki ja koirat tekivät... no jotain. Köpöttelin takasin makkariin ja köllähdin punkkaan, hain hyvää asentoa ja jalkani osui johonkin kylmään... johonkin märkään. Märkä plätti?? Miten punkassa voi olla märkä plätti kun koirat ei vielä oo ees tulleet sisälle aamu-ulkoilulta, ei kai lumi ja muta iteksiin sentään oo sisälle ryhtyny tulemaan.

Ei kun jalkeille ja valot. Joo'o märkä plätti siinä oli, ei iso, ehkä joku oli nuollut tassuaan, ainakin Arska jättää joskus samanlaisia plättejä kun unohtuu nuolemaan takatassuaan. Takasin punkkaan, peitto päälle. Siinäkin oli märkä plätti, ei iso, mutta koiran pissalta haiseva. Kumma miten senkin hajun on oppinut erottamaan monista muista, kohta varmaan osaan jo haistaa, että kenen pissa on, ominaishajunsa silläkin.

Vedin johtopäätöksen, että siinä kohti kun kaksjalat oli kömpineet pois punkasta trio töykeät makasi siellä edelleen ja joko Löppönen tai Popponen loikkasi sekaan, sai Kassi-Almalta käsilaukkua päin näköä ja tiivisteet ei ihan pitäneet täyden rakon painetta siinä kohti. En jaksanut kömpiä enää liikenteeseen, heitin oman peittoni plätteineen lakanalla olevan plätin päälle, ryöväsin KePon peitteen ja yritin jatkaa uniani. Sen verran kuitenkin oli jo adrenaliinia liikenteessä, ettei uni ihan niin vaan tullut ja ehdin miettiä, että vois kai elämä helpompaakin olla ja onko sitä ihan viisas kun on asuttanut kotiinsa kuus koiraa, ellei ois yhtään, niin eipä tarttis tänään tuupata peittoa ja lakanoita koneeseen ja ryhtyä höyryttämään petaria.

Nukahdin ei niin auvoisiin ajatuksiin. Heräsin vähän ennen herätystä, jotenkin en osaa luottaa tohon uuteen kelloon edelleenkään, ja väsytti ihan mielettömästi. Huono tuuli häälyi taka-alalla, mutta Popponen pelasti päivän. Kun avasin silmäni kunnolla, totesin, että siinä nenäni edessä sojotti kaks takajalkaa suoraan kattoa kohti. Popponen oli kömpinyt viereeni sen jälkeen kun olin nukahtanut ja nukkui siinä selällään tassut taivasta kohti. Ei voinut kun hymyillä... Ylös, ulos ja duuniin, peite ja lakanat jäivät kotiin oottelemaan pyykkäystä.

Toinen asia, joka on viime päivinä ärsyttänyt, on yletön haukkuminen. Ulosmeno on suoraa huutoa. Tavallaan ymmärrän koiria kyllä. KePolla on sormi paketissa ja siinä kai nyt joku tulehdus, tai en mä muuten ymmärrä sitä edelleen jatkuvaa särkyä, KePon unentarvetta ja uupumusta. No mennee lekuriin huomenna, ellei tilanne kohene. Ite en kykene kamalasti kävelemään, enkä tekemään pal muutakaan koirien kanssa. Niillä on siis ylettömän tylsää, vaikka jokainen yrittääkin niitä ottaa mukaansa ulos hakemaan puita, viemään roskia jne. siis nyt kun ei tarvihe uida mudassa. Silti ärsyttää kun koirat huutaa.

Yks päivä jo sanoin, että mä voisin vaihtaa kaikki länderit yhteen sellaseen "Sunny-Antero" -tyyppiin. Sunny, edesmennyt mixerimme, maailman viisain koira, joka tiesi kun piti vahtia tai ei pitänyt, tiesi ketä ei saanut päästää sisälle / tontille ja kenet sai, joka metsästi hiiret yms. jyrsijät tontilta, joka ei koskaan haastanut riitaa kenenkään kanssa, joka haki nuuskintaretkelle unohtuneen leonkerpeleen luokseni, joka oli kuin omistajan mieli ja ajatus. No onhan länderikin tietyllä tapaa kuin mieli ja ajatus, mutta erilailla kun Sunny oli. Sunny oli kuin käden jatke, suojelija ja apuri, länderit ovat kuin ympärillä häilyvät varjot, ovat mutteivat kuitenkaan ole ja sitten ovat hyvin vahvasti. Nyt joku tietty sanoo, että mixerit on aina fiksuja, vaan kokemuksesta sanon ettei se kyllä niin ole.

Päivällä alko lumipyry. Kerrankin olin tyytyväinen siitä, etten aamulla jaksanut laiskuuttani siirtää pakua parkkiruudusta A parkkiruutuun B, vaikka hetken ajattelin niin tehdä kun oisin sitten päässyt lähtemään keula edellä. Nyt paku oli kun polle takamus tuuleen ja oli pal vähemmän putsattavaa kun jos oisin parkannut jonnekin muualle. Motari kulki ihan kivaa nopeutta ongelmitta. Ja ah miten ihanaa, kun koirat ei rapaannu ulkona, rakastavat lunta ja ollaan päästy pal enemmän kulkemaan sisään ja ulos ja sisään ja ulos.

Peite ja lakanat on pesty ja kuivat sekä petari höyrytetty, joten mikä on mennessä puhtaaseen ja pölypunkittomaan punkkaan. Tuulensuoja, nimensä veroinen muuten, toivottaa hyvää yötä.

keskiviikkona, tammikuuta 23, 2008

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Kone piiputtaa, mut tukka on hyvin


Ilmottauduin sit yhdelle kurssille, taas kerran, johan tässä on taukoa pidettykin... No ei se mikään salaisuus oo: reiki 2. Vähänkö tuli jännä fiilis kun pistin ilmottautumisen menemään ja sain vastauksen, jossa kerrottiin, että just oli sieltä aiottu pistää postia mulle, mutta ehdin taas kerran ensin, kutsu oli tullut jo telepaattisesti perille... Jaa'a ehkä, ne uskoo kun haluaa, ite kyllä, en nimittäin ollut käynyt ko. sivuilla aikoihin kun äkkiä vaan tuntu, että no nytpä piipahdan.

Kaks duunipäivää sairiksen jälkeen takana ja täytyy sanoa, ettei olo oo kaksinen. Oon kyllä yrittäny kävellä ja oikoo koipiani duunipäivän kestäessä, muttei se tunnu auttavan, tarttis ottaa kokoontaitettava punkka mukaan, että sais lonkan rentoutumaan ja sehän nyt tuskin onnistuu kumminkaan. Tää päivä meni särkylääkkeen voimalla, siitä huolimatta kepee jomotus on kalvanu koko päivän ja lihakset kramppaa välillä ja se kyllä sattuu särkylääkkeistä huolimatta. Joskus sitä pohtii, että alkoko vanhuus het kohta jälkeen kolmenkympin vai vasta jälkeen neljänkympin. Ainakin viime aikoina on ollu vähän sellanen fiilis, että aina joku paikka ilmottaa olemassa olostaan. On äkkiä huomannu, että se aparaatti, joka on annettu ajoon, alkaa levitä yhdestä jos toisesta paikasta.

Juu, tarttee mennä itteensä. Nuorena pidin masiinan kunnossa. Kotikotona asuessa nousin viiden jälkeen ja vetäsin kunnon maastolenkin, siis juosten, eikä ihan pienellä sykkeellä, sit suihkun kautta kouluun tai jokunen vuosi myöhemmin kaheksan kilometriä fillarilla duuniin. Viikonloppusin ja joskus arki-iltasinkin tuli biletettyä, joka meikäläisen kohdalla ei suinkaan tarkottanut ryyppäämistä ja räyhäämistä vaan tanssimista, urakalla, hiki päässä ja pulssi katossa. Kunto kesti, vaikkei kantti aina kestänytkään. Nyt kestää kantti, muttei kunto: koneisto on päässy ruostumaan, öljyt on vaihtamatta, runko ratisee ja nivelet narskuu. Kenties vanhemmastakin rakkineesta saa vielä toimivan, jos nyt vaikka ensin lakkais painamasta sitä eteenpäin pelkällä tahdonvoimalla, pelkällä ajatuksella, että kyllä mä vielä tän jaksan ja tän ja tän ja vielä tän... ja alkais pitää siitä ihan oikeesti
huolta. Niin sen on pakko olla. Vai??

Päivän fiilarit muuttu pal positiivisemmiks kampaajan käsittelyssä. Täytyy sanoo, että ehdottomasti mun elämäni paras kampaaja, ainakin tähän asti, enkä nyt ihan heti ja vapaaehtosesti aio vaihtaa. Ensin leikattiin... sit kampaajan ilme alko näyttää siltä kun ihmisen, joka on esim. siirtänyt sohvan paikasta A paikkaan B ja alkaa äkkiä miettiä, että se taitais ollakin parempi paikassa C. Sanoin, et anna mennä vaan, joten sit leikattiin uudestaan. Sen jälkeen värit ja uus look kuoriutu esiin. Jup, oon ihan mielettömän tyytyväinen tähän kampaukseeni taas kerran. Matka on käynyt sinipunasesta ruskeen sävyjen kautta oranssiin kullan värisin raidoin.

Tukka takaa. Tosin oikee väri näkyy paremmin tossa toisessa kuvassa.


Hiustaiteilija Popponen tietty tarkasti, että kampaus täyttää kriteerit, eikä oo ainakaan heikompilaatunen kun oma tassun... öö kuononjälki. Viivi tunki muuten vaan mukaan...


Ai niin hiusten leikkuusta tuli mielee, että eilen leikkasin koirien kynnet. Hyvin on oppi mennyt Popposelle kaaliin, se säntäs ekana pedikyyriin, ja toisena ja kolmantena ja joka välissä. Onnistuakseni leikkaamaan muidenkin koirien kynnet, sain nostella jätkää pois tieltä ja välillä heittelin nameja olohuoneesta keittiön puolelle, jotta arvon herra suostui siirtymään, sellasta noin kymmentä kiloa löysää räkää kun ei niin vaan siirretä. Uskomaton tyyppi, ei luulis kynsien leikkaamisen olevan sentään ihan niiiiiiiiiin ihanaa, vaan näköjään se voi jonkun mielestä olla.

Viivin turkkikin on nyt viittä vaille valmis Turun näytelmiä ajatellen. Muutama takamusvilla vielä ja poskikarva ja korvakarva ja sit saa olla. Popponen lähtee pehkona, ton jos nyt menee nyppimään, niin kaljua jälkeä tulee, joten saa olla kajoomatta kokonaan. Popposen päätavote on pöytäily, nyt ois taas miestuomarikin. Jos se menee hyvin, niin koko reissun tavote on Popposen osalta saavutettu, tulostavotteita en aseta, eikä haittaa, vaikka jätkä ois kun kengurukeppi, kunhan vaan pöydällä menee hyvin. Ellei mene, niin jatketaan harjotuksia, eikä ilmottauduta kerrassaan ensimmäiseenkään näytelmään ihan vähään aikaan. Viivin tavote oli alunalkaen mahdollistaa kasvattajaryhmä. Myöhemmin selvis, että Chilikin tulee, joten mahdollisuudet ois olleet Viivittäkin. Toisaalta kuka sanoo, että kasvattajaryhmää tulee, vaikka osallistujia onkin riittämiin ja yks yli, ehkei kaikki saa vähintäin EH:ta. Aasan tulostavotteet katos rauhotuksen ja pitkän lääkekuurin myötä, vanha rouva jää kotiin.

Jaahas koirien ruoka-aika.

sunnuntaina, tammikuuta 20, 2008

Poika Popposen puuhailuja


Herra Popposella on ihan omat kuviot ja järjestykset maailmalle. Popposen mielestä käytävä ja eteinen ovat leikkihuoneita, erityisesti käytävän matolla Popponen viihtyy touhuamassa. Kaikki Popposen lelut muuttavat leikkihuoneisiin joka armas päivä ja joka ikinen ilta joku meistä lapioi koko leluvaraston takaisin takkahuoneeseen. Sen lisäksi Popponen inventoi saunaosaston päivittäin ja löytää monille pyykkikorin tuotteille erinomaista uusiokäyttöä...

Popponen puuhailee paljon ihan iteksiin tai sitten isipappansa Löppösen kanssa. Niihin leikkeihin kelpaa muutkin paikat, mutta tietty käytävä on siinäkin puuhassa paras paikka. Toinen ihan must-paikka on niin liki Arskaa kuin mahdollista ja sehän vanhaa herraa ärsyttää, taitaa nuoriso tehdä kiusaa ihan tahallaan, tai ehkä Popponen haluaisi Arskan mukaan leikkeihin.

Popposella nimittäin on ihan käsittämätön tarve tehdä itseään tykö Arskalle, Arska taas ei yhtään kaipaa levottoman nuoren seuraa. Tavallinen näky onkin muriseva Arska, jonka eteen Popponen väkisin tunkee kieppumaan, kieppuminen tapahtuu selällään maaten ja erilaisin ryömintäliikkein iholle pyrkien. Yöllä Popposen lempparipaikka (nykyään) punkassa on meikäläisen jaloissa, mieluiten iholla, ja nenä vasten Arskaa. Aika usein Popponen kärsivällisesti hiipien siihen pääseekin. Toisaalta Popponen nukkuu paljon myös lattialla, erityisesti iltapuolesta yötä.

Sitten Popposella on oma päivävaltakuntansa, täytyyhän nuoren saada rauhassa puuhailla leluillaan, syödä luitaan yms., takkahuone. Popposella on siellä makuupaikkana kori. Vaan mitä on Popponen mieltä punkastaan?

Kas tässä



Punkan pehmusteet heitellään aina pitkin lattioita ja punkkaan kannetaan kaikki sellainen, jota ei haluta jakaa muiden kanssa, punkkaan haudataan kaikki mikä ei pyri karkuun ja kaikki sellainenkin, joka ehkä pyrkii karkuun, punkassa voi, siis voi ehkä, syödä jotain ja punkassa voi repiä erilaisia asioita rikki, mutta nukkumiseen Popponen ei moista hökötystä käytä, sitä varten on lattia eteisen portin edessä tai vaihtoehtoisesti korituoli. Niin ja jos takassa on tuli, niin mikään ei voita lämmössä löhöilyä.

Sellaisia puuhailee pikkupoika Popponen.

perjantaina, tammikuuta 18, 2008

Villi-Viivi



Et uskallakaan!


Ai en vai??


Näin...


ja näin...


ja hopsansaa.


Ei, mä en kestä.

torstaina, tammikuuta 17, 2008

Mutakylpyjä ja savijalkoja


Tammikuu ja vettä sataa, tai ellei ihan sada, niin ainakin tuntuu, että pilvet makaavat maassa asti. Piha on muuttunut kuravelliksi ja muta vyöryy ovesta sisään 28 karvaisen tassun avustuksella, jotkin tassut tuntuvat olevan oikeat savi-imurit, toisissa tassuissa lienee jokin kaikkea kosteutta hylkivä mekanismi. Yhtä kaikki moppi heiluu taajaan, tassuja pesemään kun ei oikein tahdo taipua, ja vaaleita sukkia ei kannata edes kotiasuun valita. Jotenkin sellanen pikkupakkanen tuntuis houkuttelevalta ajatukselta... tai ois ees vähän kuivempaa.

Muuten elellään hiljaiseloa. Toisinaan tosin tuntuu, että pääkoppa hajoaa jatkuvasta makailusta, vaikka lukienkin, ja istumisen välttelystä, joskin arvoisa limapussi voi silloin paremmin. Jos joutuu jotain tekemään, kuten vaikka ajamaan autolla kauppaan, niin arvoisa limapussi suuttuu. Akutätikään ei luvannut helpotusta tuskaan. Täytynee hommata "seisova pöytä" ja juoksumatto, siinä sitten tasasella kävellen vois naputella niin duuni- kun kotijututkin.

Aasa jakselee kohtuullisesti. On jotenkin väsynyt, mutta kaipa se antibioottikuuri väsyttää, luulisin, ettei ois mitään pahempaa. Löppönen ja Popponen tylsistyvät kun meikä vaan löhöilee, onneks niistä on ees seuraa toisilleen. Muruakin jatkuva märkyys tuntuu vähän tylsistyttävän. Ainoat oloonsa selkeesti tyytyväiset ovat Arska ja Viivi, erityisesti Viivi. Viivin lempipaikka on löhöillä jonkun kaksjalan päällä ja nythän sitä huvia on riittänyt.

Pari kuvaa torstai-illan piristeeksi.


Pienestä Popposelle ilo irtoaa, ei siihen kalliita leluja tarvita.


Het kun takkaan laittaa tulet, niin siinä on lämmönpalvojia nautiskelemassa erilaisissa kokoonpanoissa kuten vaikka Viipula, Popponen ja Löppönen.


Aasalla lääkitys kohdallaan??


Karut jätkät ei mallin duunia arvosta,


mutta guineanpossut haluaa makupaloja.

sunnuntaina, tammikuuta 13, 2008

Sunnuntai-illan kuulumisia


Sunnuntai-illan kunniaks pikainen päivitys, se istuminen nääs, ei se vieläkään oon kovin suositeltavaa, eikä kovin mukavaakaan, siis jos pitempään istuu, aika kuluu pääasiassa kävellen tai löhöten. Vaan sainpa organiseerattua olohuoneen kirjahyllyjä, se täytti kriteerit; ei kyykkimistä, ei istumista, rauhallista liikettä tasasella pinnalla.

Näitä kuulumisia on sitten ilmeisesti kaivattu, ainakin kysytty. Aasan kanssa oltiin torstaina eläinlääkärin pakeilla kun vanha rouva on ollu niin perin juurin flegmaattinen ja syönyt tosi huonosti. Varmaan toki putos vähän painoa, muttei se näin oo tarkotus painoa hallita. Alkututkimuksessa todettiin, että sydän ok eikä mitään muutakaan päälle päin näkyvää havaittavissa, joten ei kun unten maille. Tai no vanha rouva oli päättänyt, ettei se unten maille hälle niin vaan sovikaan, joten rauhotetta piti lisätäkin ennen kun Aasan lopulta antoi periks ja nukahti.

Suu ja nielu tutkittiin rauhotuksessa ja verinäytteet otettiin. Alustavassa suun tutkimuksessa todettiin, että takana on poskissa taas pientä punotusta. Aasa jäi siis tarkempaan syyniin ja hammaskivikin poistettiin samalla.KePon kanssa seikkailtiin Lohjalla sen aikaa kun Aasa oli toimenpiteessä. Kun mentiin Aasaa hakemaan, niin rouva oli jo hereillä ja mulkoili meitä joltisenkin närkästyneesti.

Tulehdusta oli poskissa takana ja antibioottikuurin Aasa sai, eikä mitään ihan pientä vaan 24 vrk ja jos vähänkin tuntuu siltä, niin jälkitarkastukseen. Nyt vanha rouva on jo ihan pirtee ja nälkänen. Siitä voi päätellä, että kipuja kuitenkin vielä on, että Aasa popsii hetken aikaa ruokaansa innolla ja sitten lopettaa. Mutta parempaan päin mennään ja sehän tässä on tärkeintä.

Tänään koirilla oli omasta mielestään kai kamalan jännää, ainakin ne nyt nukkuvat kun uppotukit, vaikka ruoka-aika on käsillä. Ensin tuli yks naapuri, ihan yllättäen, sen enempiä koputtelematta kun mitään muutakaan, suoraan ovesta sisään ja peläytti paitsi meikäläisen, niin myös koirat. Ko. henkilö ei koiria pelkää, ei koirista perusta, eikä meidän koirat hänestä erityisemmin pidä juur käytöksen takia; hän huitoo koiria kauemma sillä mitä sattuu kädessä olemaan, joten sai koko lauman ihan tolaltaan huiskiessaan niitä pois tieltä. Arska erityisesti oli suunnattoman närkästynyt tapahtuneesta.

Kävi mielessä, että tosi lupaava episodi ajatellen sitä, että myöhemmin oli tulossa "länderinkatsojia". Tein siis päätöksen työntää osan laumasta ulos patiolle siinä kohti kun vieraat tulisivat, ja ottaa sitten sisälle yks kerrallaan. Ja näin myös tein; Aasa ja Cello saivat kunnian jäädä sisälle vastaanottamaan vieraita, loput joutuivat odottamaan vuoroaan patiolla. Sieltä sitten yks kerrallaan sisään ja niin oli lauma taas kasassa, eikä edellisen vierailijan "kaikuja" ollut kovin pal jäljellä.

Aasa edusti koko karismallaan, lääkekuurilla vähennettynä kuis muutenkaan, mutta Arskan mielestä näissä vieraissa oli "sitä jotain" ja herra tunki syliin ihan väen väkisin. Siinä tovin nökötettyään alkoi tietty komennella kuten aina; silitä siitä, ei siitä, silitä, rapsuta, kädet ei jouda olla toimettomina, hop, hop. Lopulta oli pakko komentaa äijä pysymään lattialla, ei se nyt sentään ole tarkotus, että vieraat ovat Arskan henkilökohtainen rapsutusautomaatti. Cello ja Totoro riekkuivat keskenään ja Viivi kävi milloin kenenkin luona, kaikkien luona kumminkin, selkeää emäntäainesta.

Johan tässä on taas tullutkin istuttua, vaikka kymmensormijärjestelmä on hallussa ja konekirjotuskokeessa tuli aikonaan naputeltua kiitettävä lyöntimäärä, joten ei kauaa nokka tuhise kun naputtaa, että ei kun liikkeelle, vois liikkua vaikka syöttämään koirat ja antamaan Aasalle lääkkeen.

torstaina, tammikuuta 10, 2008

Kieli poskella


keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008

Pikakäynti koneella


Pikasesti koneella käymässä, kiellettyä kun tämänkin, siis ei koneella olo, mutta istuminen, seisominen, oikeella kyljellä makaaminen jne. Joten siis luvatta tässä roikun, kauaa en kyllä kykenekään. Kävellä saa, jos onnistuu kävelemään ontumatta ja täysin normaalisti molemmilla jaloilla. NOT, joten siis käveleminenkin on kiellettyjen listalla. Ajankuluksi jää huikea makoilu... vasemmalla kyljellä, selällään tai mahallaan. Mahallaan inhoon olla, selällään en kykene olemaan, että vasemman kyljen puutumista tiedossa. Eikä muuten oo selkä, joka temppuilee, vaan oikeessa lonkassa on limapussitulehdus, siihen kortisonipiikki, tainnutuslääkkeet ja lepoa. Hyvin alkaa vuosi. Onneks akutäti palaa lomiltaan ja pääsen ens viikolla hoitoon. Jos akutäti hoitaa selkäkivut sun muut tuskalliset vaivat, niin eiköhän yks tulehdus oo hälle ihan kakunpala. Toivossa on hyvä elää.

Laitetaan nyt kumminkin yks kuva, ei tosin tänään kuvattu,



sit kone kiinni ja takas lepäämään.

maanantaina, tammikuuta 07, 2008

Talvi tulla tupruttaa


Taas talvi yllätti autoilijat ja moottoritiellä madeltiin neljääkymppiä. Jotenkin sen ymmärtäis, jos puol metriä lunta tulla hurahtais vaikka kesäkuun puolessa välissä tai elokuun alkupäivinä, mutta että tammikuussa. Yllättävää: tammikuussa saattaa olla ihan talvi ja sataa lunta. Liukastahan tuolla, mutta kun muistaa turvavälit, järkevän tilannenopeuden, ennakoi, keskittyy puhelimen sijaan ajamiseen, ei juo aamukahviaan autossa eikä lue aamun lehtiä ajaessaan, niin eipä hätiä mitiä, turha sitä on väittää, että tammikuussa talvi YLLÄTTÄÄ.

Sain sunnuntaina suuren sisustuksellisen idean, jonka toteutus on jo tullut aloitettua. Olohuoneen kuosi muuttuu aikalailla, jos kaikki suunnitelmien mukaan kulkee. Jatkuvalla kämpän veivaamisella säästää muuttamisen vaivan; eikös sitä sanota, että jokaisen pitäis muuttaa viiden vuoden välein, ei kertyis ollenkaan niin pal turhaa kamaa nurkkiin.

Aasa ei oo ihan kondiksessa, tosi väsy, vaisu ja iloton. Ruoka ei maistu, herkut toistaseks kyllä, tosin vähän pitkin hampain. Mitään ihmeellistä ei vanhasta rouvasta keksitty, voisko olla flunssaa, ehkä, ehkä ei, tilattiin siis eläinlääkäri, mutta saatiin aika vasta torstaille. Tietty jos kunto tuosta huononee, niin sitten on soitettava uudestaan ja otettava keskipäiväaika tai ihan mikä vaan aika sattuu vapaana olemaan, nyt tähtäin on sen verta iltapäivän puolella, ettei tarttis duunista olla pois...

Tässä Aasa hienossa palmikkoneule ponchossa, joka tosin on lainassa Pipuliinalta. Oma taidetaan ostaa TÄÄLTÄ ihan tuota pikaa, kun on vielä alennuksessakin

Siis kuvat:





Ja vielä parit marsut, nyt kun kameran ominaisuudet riittävät marsujenkin kuvaamiseen ilman kommervenkkejä:

Missi


Ai mitä??


Namia??


No tuleeko sitä??

Herra Hemuli eli Hemppa


En muuten kato kameraan.


En kato!! Lopeta jo.


Ai namia. No oisit heti sanonu.

Tossa viimesessä kuvassa on kyllä jotain länderimäistä, oisko se toi piirto?

lauantaina, tammikuuta 05, 2008

Muutama kokeilukuva


Kameraa on nyt tullut vähän jo testattua. Varmaan menee muutama aika, että saa homman haltuun, meinaan KePokin sano, että näkee, etten oo tolla kameralla kuvannu. Joo näkihän sen, tavallista enemmän kuvia, joissa ei oo päätä ei häntää. Zoomi on sukkelampi kun vanhassa kamerassa, joten paljon tuli kuvia, joissa kohde ehti joko liian lähelle tai liian kauas. Tässä pari kokeilukuvaa.









Eipä tässä sen ihmeempiä paitsi onnittelut Vipulle, Kajaanissa PU1, VSP ja Serti.

torstaina, tammikuuta 03, 2008

Langaton, langallinen, langaton...

Elämä on pientä hienosäätöä nettiyhteyksien kanssa... Pahinta on, että vika ei oo palveluntarjoajan päässä vaan ihan meitin omissa purkeissa. On siis vaihdettu kaapelia ja purkkia, palautettu niitä takasin, yritetty asentaa langaton uusiks jne. jne. jne. Tänään lopulta palattiin takasin "kiinteisiin linjoihin" ja homma toimi taas. Mutta niinpä se teki eilenkin langattomalla yhteydellä, muttei enää tänään, joten odotan mielenkiinnolla mikä on huomisen saldo. Tässä kohti toivois, että vika on langattoman purkissa, se ois niin helppo ratkasu...

Joulunpyhien aikana kertyneen pyykkivuoren raivaus etenee hyvää vauhtia , vaikka Totoro yrittää parhaansa mukaan auttaa... noutaa pyykkejä pyykkikorista ja kuskaa omiin piiloihinsa. Välillä kuivamassa olevat puhtaatkin pyykit saavat osansa Totoron pyykki-innostuksesta. Tänään viimeks sain kantaa just pyykistä tulleet, vielä kosteet, pitkäthousut takasin pyykkikoriin. On se ihanaa kun taloudessa on vaatehuollosta kiinnostunut mies... mies??? - mikä mies toi kakara muka on, vielä pelkkä poika, pyykkipoika

Vois luulla, että koiratkin on syöneet liikaa koko jouluajan ja niitä nyt närästäis, oli meinaan harvinaisen halpa ruokintakierros; Aasa söi ehkä noin neljänneksen annoksestaan, Arska ja Viivi kävivät haistamassa ruokakuppejaan Totoro juoksi kuppiaan karkuun ja Cello jemmaili osan kuppinsa sisällöstä pitkin keittiön nurkkia, roskiksen taa, punkkaansa jne. Muru oli ainoa, jolle ruoka maitto kuten ennenkin. No paastopäivä ei kelleen noista pahaa tee, eiköhän ruoka taas huomenna maistu, ovatkin syöneet harvinaisen hyvin viime aikoina.

Ajan Pyörä on edistynyt osaan 11 Se tosin tarkottaa, etten yhtenäkään iltana oo "ehtinyt" ajoissa nukkumaan, katon kelloo ja päätän lukea "vielä tän luvun" ja vielä-tän ja sitten vielä-tän ja lopulta ollaan puolessa yössä. Töllötintä ei siis oo ollu ikävä, ei tipan tippaa, ei ees joululomalla, oli varmaan yks elämän parhaita päätöksiä jättää digivempeleet hankkimatta hypnoosipurkkiin.

Tänään laitoin uuden kameran kuvauskuntoon. Se on onneks älyttömän paljon samanlainen kun vanhakin, joten sellaisen peruskäytön oppimiseen ei juur aikaa tarvita. Mahdollisuuksia toki on enemmän kun entisessä ja zoomia myös. Ja uusia ihania ominaisuuksia huomasin het enskäytöllä. Kokeilukuvat on nyt vielä kamerassa, ihmettelen vaikka huomenna, että miten kortti sopii läppäriin vai tarvitaanko piuhoja ja miten saan kameran muistiin napatut kuvat koneelle (varmaan niillä piuhoilla vai saisko ne jotenkin siirrettyä kameran muistista kortille). Toivottavasti viikonloppuna on sellasta säätä, että pääsen testaamaan kameran ulkokuvaus- ja liikekuvausominaisuuksia.

Niin ja vielä tätäkin kautta:
Oikein paljon onnea Kipazin C:t, 3.1.2008 tuli 4 vuotta täyteen.

Ai kamala, miten siitä(kin) voi jo olla niin kauan

keskiviikkona, tammikuuta 02, 2008

Nettipimennosta päivänvaloon... toivottavasti


Ollaan vietetty jokunen tovi nettipimennossa. Ensin kului yks ilta siihen kun väännettiin langaton yhteys toimintaan, mutta nyt se on jonkinmoisessa kunnossa ja ainoastaan yks kone neljästä jäi langan päähän, muut pelittävät nyt langattomasti. Saatiin nauttia homman toimivuudesta pari päivää kun äkkiä yhteydet katosivat tyystin. Ei sitten jaksettu asiaa sen enempää ihmetellä, annettiin olla ja nautittiin vuodenvaihtumisesta ilman nettiyhteyttä.

KePo, iltavuorolainen, testasi aamun kunniaksi toimiiko yhteydet. No ei toimi. Vikailmotus on nyt tehty, muttei meille luvattu yhteyksiä ihan heti just nyt, vaan kuulemma yleensä homma vaatii pari työpäivää. Eli siis nettipimento voi jatkua vielä tovin, joten saatte odottaa eilen käsittelemiäni kuviakin vielä tovin, ehkä toisenkin.

Uudenvuoden aatto alko siihen malliin, että ois se paremminkin voinut alkaa. Tuli huomattua, että omatkin koirat voivat purra. Tai ehkä toi nyt oli vähän vahva ilmaus, ehkä pitäis mieluumin sanoa, että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa ja siis nimenomaan meikäläisen tyhmästä päästä. Olin vielä punkan pohjalla, Arska änki tyynyni viereen, siihen, missä Tototo, the hiustaiteilija, tapaa löhöillä. Totoro puolestaan ei tullut katsoneeksi minne loikkasi ja loikkasi Arskan naamarille, jolloin hammas heilahti. Siihen se ois jäänytkin, Totoro pakeni paikalta huomattuaan erheensä, jollen tyhmyyttäni ois saman tein kääntynyt ja pyöräyttänyt kyynärpäätäni väliin; sain kyynärpäähän ihan komeet hampaanjäljet Arskan yläkulmureista. Jos oisin pysynyt paikoillaan, niin kelleen ei ois käynyt kuinkaan, nytkin tosin vaan mulle, joten syyttömät ei joutuneet kärsimään.

Käsi on aika upeen näkönen ja seuraan tässä nyt mielenkiinnolla, että joudunko lähtemään sen kanssa lekuriin vai en. Ei käsi kipee ole ja lakkas vihdoin vuotamastakin, vaikka vuotaminen toisaalta on vaan hyvästä, tulee pöpöt ulos haavasta, mutta se on aika hankalaa pitkän päälle. Eilen sitten sitkeesti jätin siteen pois ja pidin käsivarren paljaana, ehti rupi muodostua. Meinaan kun pisti siteen, niin tulihan siihen toki rupi, mutta kun nyppäs siteen pois, niin kappas vaan, rupikin lähti.

Uudenvuoden aattona, aamupäivällä, tuli soitto, että uuden kameran saa käydä hakemassa. Sain sen siis, JEE!!! Vielä en tosin ole muuta tehnyt kun lukenut ohjekirjan... Uudenvuoden kuvat, ne vähät, joita otettiin, on otettu vanhalla kameralla.

Itse vuodenvaihde meni rauhallisesti. Istuttiin iltaa KePon ja vanhimmaisen kanssa komistaan, nuorisoakin oli tovin aikaa keittiö pulollaan, mutta porukka paineli siitä sitten mökille "jatkoille" ja me jatkettiin melkeen aamuun kolmen voimin ja koirien kanssa. Yllättävän vähällä päästiin; Arska ei reagoinut yhtä vahvasti kun muutamana vuonna tätä ennen, liekö ikä heikentänyt kuuloa tai jotain. Arskan reaktioihin on syynsä, niistä lienen jossain välissä kertonut... vai oonkohan sittenkään koko stooria. No ehkä joku päivä sitten.

Aasakin on parina vuonna reagoinut aika vahvasti, vaikkei nuorempana koskaan pelännyt pauketta. Tänä vuonnakin oli aavistuksen levoton, mutta pystyi jopa syömään, joten tilanne ei ollut mahdoton. Murua, Viiviä, Celloa ja Totoroa ei ois voinut pauke vähempää kiinnostaa.

Nyt ollaan sitten jo vuodessa 2008, olkoon se itse kullekin onnellinen!