Lentävä leonbergi ja muita ihmeitä

Sää on suosinut meitä tänään; aurinkoa ja lämmintä. Ollaan siis oltu ulkona ja oltu ulkona ja oltu ulkona ja välillä sitten myös sisällä. Käytiin mökilläkin kattomassa paikkoja. Tiuku ja parit länderit otin sisään ja loput länderit kera Murun jäivät pihalle (aidattu) oottamaan. Vaan kuin ollakaan kun tulin takasin pihalle, enkä todellakaan ollut kauaa sisällä, niin Muru painaltaa iloisena naapurin pihalla. Kyllähän se sieltä takasin omalle puolen aitaa saatiin, ei siinä mitään, vaan "tuhmille" ei kunnian kukko laula ja Muru joutui tarhan puolelle... Kun oltiin koko päivä laukattu sisään ja ulos, sisään ja ulos, niin lopulta sammuin sohvalle Arska jalkataipeessa ja Viivi kyljen päällä, muut koirat nukkuivat kuka missäkin, Tiuku siinä sohvan vieressä lattialla. Heräsin kun KePo soitti.

Päivän virikeannos Tiukulle seurasi sen jälkeen, lähdettiin nimittäin Nummelaan ostoksille. Käytiin sekä Musti&Mirrissä että PetPointissa, Tiuku pääsi molempiin kantapaikkoihimme esittäytymään. Sillä aikaa kun kävin ruokakaupassa Tiuku odotti KePon kanssa autossa ja istui kun tatti pelkääjän paikalla kun tulin kaupasta. Oli kai sitä mieltä, että oli mun vuoro mennä takajalkatilaan...

Oon muuten unohtanut kuin fiksuja leot on, siis jo lapsina. Tiukukin avaa sujuvasti roskiksen, se keksi het ekana päivänä miten poljinta painamalla kansi aukee. Muutekin Tiuku on hyvin kekseliäs, se on tietty hyvä, mutta on sillä huonotkin puolensa, mikään ei oo missään turvassa.

Kuinka kuvata Muru


Lällällää, etpäs nää


Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi,
naapurin maille käyväni, kylänmiehen pihalle meneväni.


Ota kuva, jos ehdit...


No ees yhdessä kuvassa melkeen onnistunut Muru...
Cello, Muru, Totoro ja Tiuku.

Tiukun seikkailuja


Nyt mä sen osaan, nimittäin sisäkumin venytyksen.


Suureen peikkometsään käy tieni, Aasa-mummon turvallisessa opastuksessa sitä uskaltaa melkeen mitä vaan.

Lentävä leonbergi ja muita ihmeitä


Lentävä, ei kuitenkaan hollantilainen, vaan leonberginkoira.


Leonkerpele on oikeestaan aika pieni koira kun se mahtuu sohvapöydän alle, mittakaavan apuna voi käyttää tossuja.


Karu jätkä, salkkumies Arska Arnold Kvartsinikkari ja Tiuku. Enpä ois tätä(kään) ihmettä ihan heti uskonut näkeväni, Arska kun ei viereensä ketä vaan huoli.

Toivomme hyviä säitä ja jatkamme lomailua!

Vuoden Kromfohrländer veteraani 2007

Tänään oli vanha rouva Aasan suuri päivä, rouva kävi pokkaamassa vuoden kromfohrländer veteraani 2007 -pokaalin kokoelmiinsa. Hieno pokaali muuten onkin. Aasa tosin ei muistanut, että ois pitänyt käyttäytyä arvokkaasti vaan hyppelehti silleen vähemmän veteraanimaisesti...


Turkki ei tässä kuvassa taida olla ihan näyttelykunnossa

Kannustusjoukkoina Aasalla oli mukanaan Tiuku, joka keräsi roppakaupalla silityksiä, mutta kuka voiskaan vastustaa tollasta nallekarhu-lookia.


Vaikkei Aasa kotona oo mitenkään kiinnostunut Tiukusta, niin vieraassa paikassa, vieraassa seurassa Aasa sitten syynäsi silmä kovana, että minne Tiuku menee ja kuka siihen koskee.

Nyt jos sais vaikka muutaman päivän olla istumatta autossa, alkaa jo olla vähän sellanen fiilis, että kohta sitä juurtuu auton penkkiin kiinni.

Tässä vielä pari kuvaa eiliseltä kun aurinko paistoi:

Totoro, Aasa ja Tiuku


Tiuku ja Totoro


Aasa ja Tiuku


Kauimmaisena Cello, sitten Totoro, jalkaa nostaa Arska, vieressä Aasa, sitten Tiuku, etualalla Viivi ja vanhimmaisen Pipuliina


Vielä kun keksis, että miten saa Murun samaan kuvaan... tai ees kunnon kuvaan. Se viipottaa vaan omia menojaan pitkin metikköä ja pihaa, eikä ollenkaan halua poseerata.

Dagen efter: Tiuku has landed

Miltäs täällä näyttää? Uteliaita paikalla? Tunkua? Pitäiskö käydä kattomassa laskurin tilastoja? No ette kai te oikeesti kuvitelleet, että mä aamuyöllä blogia päivitän, eilinen päivä ja osa yöstä meni nimittäin tien päällä, eikä täällä ois ollut kukaan lukemassa kumminkaan.

Kun nyt on pitänyt hull... kaikkia jännityksessä, niin kertoisko koko tarinan!?! Joo'o ehkäpä niin. Alotetaan siis alusta.

Torstaiaamun pakattiin Amanda ja kamat autoon. Kymmenen maissa startattiin kohti Tamperestia tarkotuksena löytää Adeinan lauman koti. Ei muuten eksytty kertaakaan, vaikka suunnistetaan edelleen karttojen ja ajo-ohjeiden avulla, ei navigaattorin opastuksella. Amanda ilahtui kun pääsi kotio. Jäämme odottelemaan juoksuja, ehkä ne joskus siitä...

Tamperestista sitten kohti Jyskälää ja sitä kautta kohti Oulua. Ajosää oli hyvä, onneks ei lähdetty keskiviikkona. Joku hässäkkä oli jossain kohti, siinä seisottiin joku 20 minuuttia, mutta muuten matka kulki ongelmitta. Perillä n-elikot residenssissä oltiin joskus ennen seiskaa. Ah miten mukavalta tuntu pitkän matkan päälle rentoutua hyvässä seurassa.

Yö nukuttiin olohuoneen lattialla ja voi sitä ongelmaa mikä siitä Vipulle aiheutui. Se ei oikein osannut päättää, että oisko pitänyt nukkua omien vieressä vai nauttia kasvattajan seurasta. Lopulta se vietti suurimman osan yötä oman laumansa luona, mutta kävi säännöllisesti kurkkaamssa, että vieläkö me siinä lattialla maattiin, nukkuipa jossain välissä tovin sohvallakin untamme vahtimassa. Niin ja joka kurkkauskierroksella Vipun piti tietenkin suuteloida mua korvaan, tuntu, että kieli uppoaa aivoihin asti, Vipu kun ei tyytynyt lipasemaan korvaa vaan työnsi kielensä korvaan.

Aamulla jatkettiin taas matkaa suuntana Kemijärvi ja päästiin näkemään ihan talveakin, ei tosin poroja. Aikataulun mukaisesti oltiin perillä puoliltapäivin ja tavattiin Tiuku sekä kasvattajansa, vanhempansa ja yksi veljistään. Aikaa olisi kulunut enemmänkin kun mitä ehdittiin paikalla olla, mutta kun tarkoitus oli ajaa yhtä soittoa kotiin asti, niin ei auttanut, lähdettävä oli.

Siitä alkoi kohtuullisen rankka ajomatka Kemijärvi-Lohja. Tiuku reissasi onneksi kuin vanha tekijä. Ensimmäinen ehkä kilometri piti vähän taivastella, että mitäs tässä nyt tapahtui. Sitten alkoi paikan haku, ihan sopivaa ei löytynyt, ennen kuin tajusin siirtää Tiukun lattialle jalkoihini, siinä oli se maailman paras paikka tehdä matkaa.

Kotimatkaan meni vähän vajaa 12 tuntia, joten pysähdeltiin välillä evästelemään, tankkaamaan, jalottelemaan ja ulkoiluttamaan Tiukua. Tiuku nukkui suurimman osan matkaa, välillä kalusi vähän evääksi otettua possunkorvaa, söi yhden pienen letun sekä pari pikkupalaa pizzan reunaa, sitten taas unten maille. Aika ajoin Tiuku nousi istumaan ja tarkastamaan, että olin vielä siinä vieressä, enkä kadonnut maailman melskeisiin.

Kiitos pomolle äkkipäätös-lomaluvasta (vaikka tuskin hän tätä blogia lukee)!
Kiitos n-elikoille majotuksesta ja seurasta!
Kiitos Einille ja Olaville naperosta! Teemme parhaamme, että hänestä kasvaa sellainen kun kunnon leonkerpeleen kuuluukin olla.

Jälkipyykkiä eli miten tähän päädyttiin:
Kun oltiin tehty päätös, ettei Murua enää pennuteta, niin alkoi kepeä kissanhänänveto siitä, että tuleeko meille enää isoa koiraa yleensä ottaen ollenkaan vai jääkö Muru lajinsa viimeiseksi. KePon mielestä koira ei oo edes kunnolla koira, ellei se ole leonkerpele. Ite taas pohdin selkääni ja lonkkaani ja jarrutin minkä kerkesin. Tätä juupas-eipäs-juupas-eipäs -vaihetta kesti aikansa, mutta koskapa omatkin juureni ovat hyvin syvällä leomullassa, ja on niitä muitakin syitä, niin lopulta tein taas itelleni ihan tyypilliset, täräytin pommin KePon naamalle: tos on nyt pentu tarjolla, ota tai jätä. Siitä se projekti lähti.

ps. Kuvia tulee kunhan ehdin käsitellä niitä julkaisukuntoon.

Taidan lisätä kuvat tänne loppuun, en omaksi aiheekseen.
Autossa alkumatkasta


Ulkoilutauolla jossain matkan varrella


Jalkatilassa, missä oli se ihan kaikkein paras paikka matkustaa... paitsi ehkä mun jalat puutu enemmän kun luvallista...


Tiuku ja Muru


Popponen ja Tiuku pihamettässä


Popponen yrittää opastaa Tiukua sisäkumin venytyksen saloihin



Popponen on päättänyt myös opettaa Tiukulle, kuin jokaisen koiran taitoihin kuuluu kolme N:ää nopeus, näppäryys ja notkeus.


Vanhimmaisen Pipuliinan mielipide Tiukusta palloilijana

Maalismyräkkää

Tälle päivälle oli luvattu kunnon lumimyräkkää, niitä ei tänä talvena, näin etelän asukkina, olekaan juur päässyt (lue: joutunut) näkemään, vähältä piti ettei jo kesärenkaita alle asenneltu... onneks kuitenkaan ei. Jossain välissä yöllä kurkkasin ulos, ihan oli poutasää, ehkei sitä myräkkää sit tuliskaan. Se oli silkkaa toiveunta, siinä vaiheessa kun KePo starttasi duuniin, lunta tuli jo tuutin täydeltä.

Heräsin vähän ennen kun kello soi. Ei tehnyt yhtään mieli nousta... Lopulta kuitekin sain itteni jalkeille, lunta pyrytti edelleen, koiratkaan ei halunneet olla tuulessa ja tuiskussa, rynnivät het ovelle kun asiat oli toimitettu, sisään kiitos ja mitä nopeemmin sen parempi. Länderit

Auton putsaaminen oli ihan mielenkiintosta hommaa, tuntu, että lunta lappo sitä mukaa lisää kun entistä sai vähän auton päältä pois ja tuuli pyöritti kaiken harjalla huitomani lumen suoraan naamani kautta takasin auton katolle ja tuulilasille, vaikka kuin yritin syynätä tuulen suuntaa. Lopulta autoa oli niin pal näkyvillä, että pääsin liikkeelle.

Liikenne kulki tosi hyvin, mihin rakoon lie satuin, reilusti ohi Veikkolan liittymän, mutta vähän ennen Ämmässuon liittymää siirryttiin ajamaan sellasta noin 30km tunnissa. Onneks pääsin Ämmässuolla pois motarilta. Pienemmät tiet oli auraamatta, kyllä niillä silti hyvin pääsi etenemään. No yhdessä kohti tuli joku pikkukirppuauto vastaan ja kutakuinkin mun puolellani tietä. Joskus tuntuu, että mitä pienempi auto, sitä enemmän tilaa se vaatii. Kuormureiden ja pakujen kanssa ei yleensä koskaan oo ongelmia mahtua kohtaamaan kapeellakaan tiellä, mutta kun joku kääpiöauto tulee vastaan, niin sille sitten ei riitä kakskaan kaistaa.

Kotiinlähtö oli melkeen yhtä mielenkiintosta kun töihinlähtö... Moottoritietä ajellessa mietin, että arvaako sitä mennä Nummelaan, vaikka asiaa oiskin. Ennen Nummelan liittymää päätös oli tehty ja hurruuttelin hoitamaan asiat. Aikamoista lumessa kahlaamista autolta kaupoilla meno kyllä oli, onneks on pitkät jalat. Kotona odotti yllätys; vanhimmainen oli heilutellut kolaa. Jess! Koiratkin oli nauttineet lumesta ja Aasa kiikutti mulle palloa kun raahasin kauppakasseja autosta sisälle.

Tässä sitten muistelin haikeena viime vuoden maaliskuuta, vähän oli toisenlaiset säät kuten näkyy. Tältä vuodelta ei just nyt kuvaa ole, mutta kyllä tuolla uppoo ihan komeesti puoleen sääreen, joten on meillä satanut ainakin sen parikyt senttiä. Vaan ehkä kevät sieltä vielä tulee ennen juhannusta.

Nyt pakkaamaan, yhtä ja toista matkaan tarvitaan, kaks yötä enää...

Ohi on, pääsiäinen nimittäin

Pääsiäinen on ohi, suklaamunat ja karitsapaistit muisto vaan. Arkeen palattiin tänään. Pääsiäinen oli ihanan kiireetön ja rentouttava, sellanen akkujenlatausloma, aurinkokin paistoi, piristi kummasti.

Kaikkein epätavallisinta tässä pääsiäisessä oli se, kun käytiin ostoksilla Saupparissa sunnuntaina. Uskomatonta, että joku putiikki päättää olla koko armaan pääsiäisen auki, vielä uskomattomampaa, että me päätetään lähteä kesken pääsiäisen shoppailemaan. Porukkaa ei ollut pilvin pimein, aika paljon kuitenkin. Eipä me mitään erityistä etitty, tai no sellasten säilytyslaatikoiden takia lähdin matkaan, mutta yhtä ja toista muutakin mukaan tarttu.

Olin tosi tyytyväinen kun liikkeessä sattui olemaan joku pantojen poistomyynti, hinnat alkaen 2 egee. Nyt tosin sietää toivoa, että Amandan kaikki pennut on narttuja, tai ainakin melkeen kaikki, sillä pientä kokoa, ihanilla kiiltävillä tassu- ja luukuvioilla varustettuja pantoja, oli lähinnä punaisia. Ostin kaikki "pikkupannat", jotka onnistuin löytämään, viis punasta ja kaks mustaa. No voi kai pojallekin laittaa punasen, vai voiko?? Tai ehkä miehisempiä pentupantoja tulee myöhemmin vastaan jossain muualla...

Tänäänkin oon luuhannut kaupoilla, siis ensin hakemassa nappuloita Musti&Mirristä ja tarttu sieltä yks lelukin mukaan ja matkaan. Sen jälkeen ruokaostoksilla ja lähtiäisiks kävin ostamassa koirille kassillisen herkkuja PetPointista. Sieltä pääsin ulos leluitta, niin lelufriikki kun oonkin... tosin yks ihq vaaleenpunanen kongi melkeen tarttu tassuun, pääsin kuitenkin pakoon.

Hankintoja tehtynä, ettei jäis viime tippaan, nääs kolme yötä enää...

Valokuvauksen aatelia ja muita kuvatuksia

Pääsiäissäät on olleet ihan parasta A-ryhmää; aurinkoa ja pikkupakkasta. Se tosin on kovin outoa, että kun on sisällä, niin aurinko helottaa, ja kun menee ulos niin jostain siunaantuu joku iso pilvi auringon eteen...

Tässä ensin vähän valokuvauksen aatelia, oikeita mestariotoksia.








Sit jokunen ehkä hippasen onnistuneempi kuva.

Amanda ja Cello.


Amanda ja Totoro.


Kuus länderiä vauhdissa...


ja todistettavasti myös seitsemäs. Aasa-mummelikin jaksaa vielä juosta.


Amanda on sopeutunut sakkiin ihan uskomattoman hyvin, kuten kuvistakin näkyy (etsi monestako tämänpäiväisestä Aman löydät), ihan kun ei ois koskaan poissa ollutkaan, mikä on loistava juttu mahdollista tulevaa mammalomaa ajatellen. Juoksua ei tosin näy, ei kuulu, ehkä se ennen juhannusta alkaa, toivottavasti jo pal ennen sitä, mutta näillä näkymin Amanda kuitenkin palaa oikeaan kotiinsa torstaina (paitsi jos juoksu alkaa sitä ennen) ja tulee meille takasin siinä kohti kun voi viettää häitään Cellon kanssa.

Tää oli muuten tän blogin viidessadas kirjotelma. Aika uskomatonta! Ehkä meissä jokaisessa sitten lopulta asuu pieni päiväkirjan kirjottaja, ei tätä oikein muuten voi käsittää.

Vielä neljä yötä, ei kuitenkaan jouluun, se on aika vähän se ja toisaalta uskomattoman paljon...

Pessi-tyttö vieraisilla

Illansuussa meillä kävi pieni vieras Pessi-tyttönen, joka vasta vähän aikaa sitten muutti KePon siskontytön luo Leonpesästä. Muru oli tietenkin itseoikeutettu tapaamaan Pessin ihan ekana ja täytyy oikein ihailla miten iso koira osaakaan varoa pientä pentua. Toinen leikittäjä sai olla Popponen, joka itekin on vielä vähän pentunen. Sisällä sitten tavattiin muitakin, mutta siitä ei kuvasaalista ole.

Valo oli jo vähän vähissä, joten kuvista tuli hippasen rakeisia, mutta kyllä niistä selvän saa.

Iloista pääsiäistä!

Melkeen julkkis... NOT

Sain tänään ison valkoisen kuoren, jota tosin osasinkin odottaa. Kuori auki ja lukemaan... olihan se katottava millanen teksti kaikesta keskustelusta oli syntynyt. Olin kyllä lukenut ja kommentoinut oikovedoksen, joka oli aika raaka lyhennelmä vastauksistani, mutta siitäkin tekstiä oli vielä lyhennetty lisää. Toisaalta, luettuani jutun, jäin miettimään, että puhuinko mä oikeesti noin viisaita.

No nyt on sitten ihan tuhti tietopaketti pennusta haaveilevalle tarjolla kaupan lehtihyllyillä, enkä suinkaan tarkota omaa osuuttani, vaan siis koko Koirat-lehteä. Lehdessä on juttua mm. koiran kanssa leikkimisestä, kasvattajan valinnasta, pentutesteistä, pentumyyteistä ja monesta muustakin asiasta. Pentumyytit on se osio, jonka tekemiseen itse osallistuin. Suosittelen Koirat-lehden tätä numeroa heille, joille pennun hankkiminen on ajankohtaista joko nyt heti tai jonkin ajan kuluttua.

Ai niin noista muutoksista vielä... näyttää siltä, että paku vaihtuu farkkuun. Lopullinen päätös tehdään huomisen kuluessa, mutta KePolla on nyt uus aparaatti koeajossa ja mun tarttis se koeajaa huomenissa. Pääsiäisen starttaan sitten ehkäs pakua köyhempänä ja farkkua rikkaampana.

Jos kauppoihin päästään, vai pitäisikö jättää toi jos pois, niin jotain asioita jään kyllä pakusta kaipaamaan:
pakussa istuu sen verran korkeella, että on helppoa seurata liikenettä, näkee kauas eteen ja kauas taa, peilit on henkilöautoja paremmat, ehdottomasti niistä näkee loistavasti, koskaan ei tartte miettiä mitä tarttee mukaansa pakata, varmasti mahtuu, kauppakassit on helppo heittää konttiin, pakuun voi kulkee kummasta etuovesta vaan, että jos joku on nalkittanut kuskin oven ja on niitä asioita varmaan muitakin... Toisaalta vaikka kamelit vaihtuu, niin karavaani kulkee.

Elämme jännittäviä aikoja

Luin taannoin parikin FengShui-opusta, joissa kerrottiin, että pistämällä kämpän uuteen uskoon, saattaa pistää samalla elämänsä uuteen uskoon tai ainakin käynnistää jotain peruuttamatonta. Vaikka periaatteessa olen sitä mieltä, että se on ihan mahdollista, niin en silti tiedä olenko ottanut kovin tosissani. Joudun ehkä muuttamaan mielipiteitäni...

Meinaan sitten tämän kämpän pyörityksen aloituksen on tapahtunut aika paljon. Osa sellasta näkymättömämpää, huomaamattomampaa, jota ei ehkä koskaan huomaa edes ite, ulkopuolisista puhumattakaan. Mutta jotain näkyvämpääkin on alkanut tapahtua.

Ensinnäkin elämäntavat on menneet remonttiin, niistä olen jotain ihan julkisestikin naputellut. Toisekseen duunikuviot alkaa hahmottua mun päässäni ja tulevaisuus tuo muutoksia, tervetulleita sellaisia. Se blogin lukijoita ehkä eniten kiinnostava asia on, että myös koirarintamalla on alkanut tapahtua... ei, Amanda ei ole alottanut juoksuaan, kyse on ihan muista jutuista, niistä lisää kunhan aika vähän rientää eteenpäin.

Ja jos tää rajottus vaan itteen, mutta kun ei.

Kyllä, elämme ehdottomasti jännittäviä aikoja.

Amanda ui laumaan

Amanda tuli meille torstai-iltana ja vietti ensimmäisen yön turvallisesti tuttujen kanssa. Perjantai-iltana totuus sitten valkeni Amandalle, se ei pääsekään mukaan lomamatkalle. Syy? Syy on se, että tässä on ooteltu Amandan juoksua alkavaksi jo iät ja ajat, eikä haluttu ottaa riskiä, että Amandan kotijoukkojen loma tyrehtyy tyngäksi sen takia, että Amanda aloittaa juoksunsa. Todennäkösesti siinä kuitenkin käy niin, ettei niitä juoksuja kuulu eikä näy, että ehkä Amandan ois pitänyt kuitenkin lähteä mukaan, niin juoksut ois alkaneet het ekana lomapäivänä...

Amanda on sopeutunut meidän laumaamme ongelmitta, vaan asuihan Amanda meillä ensimmäisen vuotensa, joten ihmekö tuo. Myös lauma otti Amandan hyvin vastaan, ei ongelmia, ihan ovat kuin olisivat aina yhtä laumaa olleetkin.


Tämän päivän päiväunet, Amanda ja Arska. Viivikin kiipesi joukkoon vähän myöhemmin, mutta valokuvaaja oli jo lähtenyt, joten siitä ei kuvaa saatu.


No mihin sä nyt menit, ihan kesken kaiken?


Vaan ei hätää, uni tulee ilman unitelinettäkin.