Hauskaa Wappua!

Kuvassa Viivi, joka kiittää saamastaan kannustuksesta.

Toivotamme kaikille blogimme lukijoille hauskaa Wappua!

Villi-Viivistä Väsy-Viiviksi

Aamu käynnistyi muuten normirutiinein, duunin sijaan vaan suuntasin Lohjalle ELL-asemalle. Vanhimmaisen ei myöskään tarvinut nukkua myöhään, pääsi mukana ihan siltä varalta, että Viivi rauhotetaan ja kotimatka on tuskanen. Ihan mukavasti ennen puolta ysiä oltiin perillä, ilmottautuminen ja vaa'an kautta vuoroa oottelemaan.

Viivi olikin päivän eka asiakas. Ensin tutkittiin ja kuunneltiin keuhkot. Kuulemma Viivi rahisi ihan joka paikasta... Sen jälkeen otettiin verenkuva. Rauhottamaan ei ryhdytty ainakaan vielä, Viivi kun hengitti niin huonosti, rahotuksessa sekin vähän vois jopa kokonaan lakata. Sen jälkeen mentiin röntgeniin. Siinä sitä olikin sitten vääntöä kun Viivi, sisupussi, ei halunnut sitä mitä ELL taas halusi.

Kuvia ootellessa kuului kuin joku pieni pentu kiljui kovaa ja korkeelta. Viivin äidinvaistot heräsivät ja se rykäsi ovelle (oli mulla irti huoneessa) ja tuijotti ovea ja meikäläistä vuorotellen, yritti selvästi sanoa, että siellä tarvitaan apua, etkö sä kuuro nyt kuule vai etkö tyhmä tajua. En kuitenkaan päästänyt Viiviä apuun...

Kylkikuva oli lopulta varsin ok, mut yläpuolelta otettu oli vähän tärähtänyttä mallia (selälleenhän Viiviä ei saa terveenäkään, syynä tähän nielun persoonallinen muotoilu). Tarpeeksi niistä tähän hätään kuitenkin näki. Sen jälkeen verenkuvan tulokset. Elektrolyytit vähän alhaalla ja saatiin ohjeeksi sekottaa juomaveteen Nutrisal-jauhetta. Muilta osin arvot, yhtä lukuunottamatta, ok, mutta se yks olikin sitten ihan tapissa. Kuulemma ko. arvo nousee, jos koiralla on erittäin paha ja voimakas loistartunta (no tuskin). Toinen tilanne, jossa ko. arvo kuulemma nousee on, jos koiralla on päällä allerginen reaktio (mahdollista).

Veriarvojen ja kuvien perusteella ELL tuli tulokseen, että Viivillä on jokin hengityselintulehdus JA allerginen reaktio (mahdollinen rokotusreaktio, suurin osa laumaa nimittäin rokotettiin torstaina). Hoito sitten sen mukaan eli lääkitys kohdalleen ja kotiin lepäämään. Ohjeena annettiin, että ellei tilanne huomenna ole selkeästi parempi, niin uudelleen ELL:n pakeille ja sitten rauhotetaan riskeistä huolimatta, kuvataan kunnolla, tutkitaan nielu ynnä muuta sellaista. Jos taas tilanne huomenna on parempi, niin jäädään seuraamaan toipuuko Viivi näillä eväin kokonaan vai onko jotain jatkojuttuja tiedossa myöhemmin.

Viivi oli sitten tietty ilmoitettu kolmeen näyttelyyn toukokuulla, oli ihan satsattu näytelmiin kun sitten (toivottavasti) on pentuprojektia kesän ajan, eikä näytelmiin mennä, turhan suuri riski kantaa sieltä kotiin jotain ikävää. Viivi ei nyt kuitenkaan pääse satsaamaan kuin siihen kaikkein tärkeimpään; omaan terveyteensä. Lääkitysten takia paukahti näyttelemiskieltoa tässä vaiheessa toukokuun ajan, jatko selviää kun nähdään miten Viivi toipuu.

Iltapäivällä, kun pääsin kotio, niin Viivin kuume oli laskenut ja Viivi oli jo suht pirtee... tai no pirtee ja pirtee. Häntä oli noussut jalkojen välistä kaarelle selän päälle ja ulos olis ollut muitten kanssa hinku, vaan se ei käy; Viivi on tuomittu lepoon kunnes on kunnossa (lue: pikapissatus omassa ylhäisessä yksinäisyydessään ja omalla pihalla). Hengitys kulkee nyt suht hyvin, pikkasen raskas ja hippasen normaalia nopeemmalla rytmillä, muttei työläs. Ruoka maistu oikein hyvin, se tosin ei ollut nappulaa, vaan herkkuruokaa pienissä rasioissa, kastikkeessa, hyytelössä jne. Nyt Viivi nukkua horottaa, varmasti on pari viime päivää ollut raasu lujilla. Toipumisen tasosta ja nopeudesta voi päätellä, että mitä todennäköisimmin allerginen reaktio mikä allerginen reaktio ja jotain muuta päälle.

Se on sitten saunan kautta nukkumaan ja huomenna on vappuaatto.

Yks sairasta, kaks sairasta...

Eka duunipäivä flunssan jälkeen takana. Täytyy sanoa, että aivot oli narikassa, ketteryys unohdettu kotiin ja olo kaikkineen kun jyrän alle jääneellä. Jossain välissä tuntu vähän siltä, että lämpö nousee, mut se fiilis katos sitten myöhemmin, enkä mitannut kuumetta, tarttis nyt illalla varmaan tehdä sekin. Kaikista oudoista tuntemuksista huolimatta selvisin koko duunipäivästä ja ihan kerralla. Vois ehkä pitää itteään jo melkeen terveenä, ellei Lidlissä ois oudosti huipannut.

Minkä yks toipuu sen toinen taipuu... tai jotain. Viivi alotti röhimisen lauantaina. No joka vuosihan Viivillä yleensä yks flunssa (tai joku) on, samaan aikaan kun meillä kaksjaloillakin, ei siitä sen enempää, paitsi, että yöllä Viivi röhisi ja rohisi niin että alko hirvittää. Jossain välissä sitten se hyvä asento oli löytynyt ja valkeni sunnuntai, joka meni Viivin osalta vähän röhien, mutta ruoka maistu ja elo näytti muutenkin ihan ok:lta, joten ehkä se siitä.

No ei. Eilen illalla myöhään Viiville nousi kuume, Viivi ihan paleli nukkumaan mentäessä. Peittelin potilaan peittoni alle silläkin uhalla, että jäin ite peitotta. Hengitys kuulosti aika raskaalle ja vaikealle, mutta lopulta se hyvä asento taas löyty ja valkeni maanantaiaamu. Viivi näytti aika normaalille, vähän rohisi, ruoka maitto, vettä joi. Asia jäi vieläkin hautumaan, ei ois pitänyt.

Iltapäivällä sit tulin kotio, kuulemma Viivi oli ollut ihan ok, ei tosin ollut paljoa ulkona jaksanut olla. Mua vastaan tuli kuitenkin muiden mukana. Ensin näyttikin siltä, että Viivi on varsin hyvässä kunnossa, lämpöä edelleen, mutta muuten. Tuokion kuluttua tosiasiat valkenivat: Viivi voi nukkua vain kun saa päänsä tiettyyn asentoon, sillon hengityskin on suht normaalia, muuten hengitys näyttää niin työläältä, että nousee itellekin hiki pintaan. Keuhkoista ei noin korvakuulolla kuulu mitään, eikä kaularauhaset oo mitenkään kamalan turvoksissa, toisaalta Viivillä on epä... siis persoonallisesti muodostunut nielu, polyyppi korvassa ja mitä ehkä lienee muuta, mene ja tiedä.

Soitin sit ELL-asemalle, aika huomenna aamulla, sen aikasemmin ei irronnut. Tietty oisin voinut alkaa soitella muualle, mutta kun tuolla Viivin specialiteetit tiedetään, niin ei ainakaan sen takia tule hoitovirhettä, joten mieluummin tuonne, jos vaan ikinä mahdollista. Nyt Viivi nukkuu, pää oudosti kenossa, suht normaalisti hengittäen, joten eiköhän me huomiseen aamuun asti selvitä.

Missi sentään onneksi näyttää nyt pirteemmältä; syö, juo, nukkuu kopin ulkopuolellakin heinäkasassa, huutaa kun avataan jääkaappi tai leikkuulauta, tulee kerjäämään nameja, ei pakene mökkiin mulkoilemaan meitä alta kulmain (mikä lie primitiivireaktio sekin sitten oli), että hyvältä näyttää, eikä sinne toukokuun puoleen väliin nyt niin kauaa ole... ihan mieletön ikuisuus vaan.

Elämä voittaa... Vai voittaako?

Tänään on kaikkineen ollut suht siedettävä päivä. Nenä ei valu enää ihan solkenaan, välillä saa jo olla kaks tai kolmekin minuuttia niistämättä ja sehän tuntuu ihan juhlalta parin viime päivän jälkeen. Kuumekin on suunnilleen pois, enää vähän normaalin ylärajoilla, eikä palele. Päätä kyllä jomottaa jatkuva niistäminen ja yskiminen, että jos jossain kohti helpotti, niin helpotuskohta korvautui jatkuvalla köhimisellä...

Liikkeellä oon jaksanut olla jonkun verran, sain ihan koiranruuat haettua, KePon avustuksella tosin, joten ei tartte koirien ainakaan nälkää nähdä. Apteekissa koukkasin myös sukkelaan, vähän flunssalääkettä, yskänlääkettä, kurkkupastilleja ja nenäsumutetta. Sit sain käytyä Plantagenissa, tosin muu porukka kävi yhtäällä ja toisaalla muuallakin matkalla sinne, mä nuokuin autossa ne ajat, säästin kaikki voimat sinne, minne oli tarkotukseni päästä. Niinpä jaksoin suht sukkelan kierroksen kukkien keskellä, tosin nyt on sitten veto veks.

Sää on upea, harmi, ettei siitä kykene nauttimaan oikeestaan ollenkaan. No koirat nauttii, talossa on kaik kolme ovea apposen auki ja koirat kulkee sisään ja ulos, menevät yhdestä ovesta, ilmestyvät toisesta, katoavat taas kolmannesta jne. Siinä sitä on niille riemua riittänyt kun ei ole tarvinut sisällä kyykkiä.

Arskalle ostin pehmopallon samalla kun hain koirille ruuat. Arska kun haluaa kantaa palloa ja pureskella sitä, mitä siitä jos on kulmuri leikattu pois. No me arat kaksjalat puolestaan pelätään, että tikit repee tai jotain pöpöjä joutuu ikeneen, niin ei haluttais Arskan kantavan likasta koripalloa tai purevan ruohomättäitä. Siks siis pallo, pehmeä ja puhdas, ei tosin varmasti montaa päivää kestä, mut eipä tarttekaan.

Missi murjottaa yhdessä mökeistään ja näyttää vähemmän iloselta. Tässä on nyt vähän pelkona, että se saattaa kuolla suruun, joskus marsut tekee niin, menetettyään parinsa/laumansa ne vaan lakkaa syömästä ja juomasta ja kuolee pois. Oon nyt yrittänyt tarjota Missille herkkuja, ettei ainakaan syömättömäksi rupeaisi, ja jokainen yrittää seurustella Missin kanssa suunnilleen aina ohikulkiessaan ja ohikulkuja kyllä riittää kun Missi asuu tupakeittiön keittiön puolella, siinä mistä jokainen kulkee jääkaapille, kahvinkeittimelle, tiskarille, veskiin, eteiseen, saunaan jne. Jaksaisi nyt kolmisen viikkoa, niin saisi itelleen seuraa... Juu, eilen maksoin varausmaksun kahdesta marsun poikasesta, joten jollei mitään ihmeellistä tapahdu, niin toukokuun puolessa välissä Missi saa itelleen uuden lauman.

Niin ja tänään ois varmaan saanut upeita kuvia blogin lukioiden iloksi, eipä vaan ole tullut otettua ensimmäistäkään, ei oo jaksanut, joku toinen päivä sitten...

Tuulensuoja toivottaa aurinkoista viikonlopun jatkoa!

Arskan hammas

Monta asiaa on ollut mielessä, joista kirjottaa, mutta sattumoisin keskiviikkoiltana flunssa kaato punkan pohjalle ja siitä asti on riittänyt särkyä ja kuumetta puhumattakaan kuin joku on avannut nenähanat; tarttis suorastaan teipata jokin imukykynen juttu nenän alle pysyvästi. Ei oo ollut toivoakaan istua ees koneella mistään muusta tekemisestä puhumattakaan, lähinnä oon nukkunut aamusta iltaan ja illasta aamuun. Eilen yritin istua tovin ulkona, auringossa, tuulensuojassa, päällä paksu talvitakki, kestin noin viis minuuttia, sen jäkeen oli pakko vaipua punkkaan nukkumaan. No kai tää tästä, tai ainakin nyt vaikuttais, että kuume saattais laskea, vaan 37 ja rapiat enää ja jaksaa jo istuakin...

Keskiviikkona oli Arskan kulmurin poisto. Ajeltiin Lohjalle ja oltiin tavoillemme uskollisina ajoissa paikalla. Seisottiin oottamassa vuoroa ilmottautumiseen, eikä Arska, sokea kun on, ilmeisesti huomannut meitä ennen ollutta ihmistä, hän kun seisoi ihan hiljaa, joten kun nainen alkoi äkkiä liikkua, niin Arska herpaantui täysin ja alko haukkua. Siinä kohti ELL tuli ja nappas meidät mukaansa, oli kuulemma nähnyt (ja varmasti myös kuullut), että Arska saapui.

Arska nukahti suorastaan hämmentävän nopeasti ja tuota pikaa huomasin seisovani pelkät talutin ja valjaat kädessäni ja miettiväni, että mitä sitä tekis pari tuntia. Kotiin ei millään viittinyt ajaa. Niinpä kiertelin vähän Lohjalla. Alotin Prismasta ja jatkoin Faunattareen. Siellä tiirailin marsujakin "sillä silmällä", että jos Missille kamu, marsu kun on laumaeläin ja Missi nyt ihan ypöyksin, vähän orposena ja häkeltyneenä kun Hemppa on poissa. Ei ollut Missille kaveria ja kuulemma marsuja on nykyään vaikea saada, vaan saattaa olla, että meillä siitä huolimatta on piankin iloisia uutisia...

Siitä sitten jatkoin matkaa kukkakauppaan, sumpillakin kävin jossain välissä, jonkun vaateliikkeenkin kiersin ja vielä Tähtilemmikkiin. Saaliina reissusta pullakahvit mahassa ja pari kassillista herkkuja koirille. Lopulta en jaksanut enää ees miettiä minne menis ja menin ELL-aseman odotustilaan lukemaan.

Arska luovutettiin aikanaan ja herra heräs yhtä helposti kun nukahtikin. Kukaan, en edes minä, tosin ei muistanut varottaa pieneläinhoitajaa siitä, että Arska on sokea, joten Arska pelästyi aikalailla kun pieneläinhoitaja "tunki" heräämöhäkkiin. No puhumalla pikkusäikähdyksistä selviää, joten no hätä, ja tuota pikaa paineltiin autolle, Arska kulmuria köyhempänä ja meikäläinen kukkaro aika monta euroa kepeempänä. Nuorimmainen kera poikaystävänsä olivat kotimatkalla apuna, oltiin tehty treffit ELL-asemalle, joten Arskan matka meni turvallisesti valvottuna.

Illalla sitten kuukahdin flunssan kouriin ja luulen, että Arska oli siitä älyttömän tyytyväinen, paineltiin nimittäin kaksin nukkumaan jo ennen puolta ysiä.

Tässä Arskan kulmuri, sain sen muistoksi.



Pituutta hampaalla noin 4 cm, josta melkeen kolme ikenen sisällä piilossa. Kuva on kulmurin "sisäsivulta" ja siinä näkyy hyvin kärki, josta paistaa juurikanava, että varmasti on ollut kipeä kun mikä. Vaan nyt on kiusankappale poissa, eikä muita hampaita tarvinut poistaa. Särkylääkettä muutaman päivän ajan ja antibioottikuuri, sitten se on tämäkin episodi ohi.

Yksi on joukosta poissa

Pieni suuri persoona on poissa.
Hemppa, Herra Hemuli, nukkui tänään ikiuneen.


Herra Hemuli, Hemppa, 7.1.2003-22.4.2008

Uupunut matkaaja
rannalla himmeän maan
astui aurinkolaivaan
suureen valkeaan.

Terassikauden avaus

Ihan ensiksi onneksi olkoon Vipu ja Kuje!!!
Jyväskylä KV: Vipu PU1,sert ja ROP, Kuje PN1,sert ja VSP.
Niitä kuvia ootellessa...

Tänään korkattiin terassikausi... siis ensin siivottiin talon päädyssä oleva patio, terassi, mikä lie. Sinne oli kummasti talven pitkin kertynyt kamaa ja ihan roinaakin. Ensin ylimääränen tavara pois, sit laatat harjaten. Kun paikat oli siisteinä, niin pöytä ja tuolit paikalle, nekin piti kyllä jynssätä huolella ennen käyttöä, olivat vähän likaantuneet. Sen jälkeen sumpin keittoon. Nautittiin päiväkahvit ulkosalla auringonpaisteessa ja julistettiin terassikausi avatuksi.

Saupparissa kävin ettimässä kukkaruukkuja, mut se onkin osottautunut vaikeeks tehtäväks. Saupparista löyty kokonaista kolme ruukkua, jotka miellytti mun silmääni ja oli kooltaan sopivia. Kummasti joka paikassa oli vaan suojaruukkuja ja mä haluan sellasia perinteisiä kukkaruukkuja, istutusruukuiks niitä jossain paikoissa sanotaan, siis sisäkukille, ei ulkokäyttöön, joissa on reikä pohjassa, ovat keramiikkaa jne. No kolme on kai hyvä alku, ehkä ne loputkin jostain löytyy.

Iltapäivällä käytiin juhlimassa yhdet 10v-synttärit. Synttärisankarittaren lisäks käytiin ihailemassa kesäpossua, joka heillä oli pihallaan. Eikä tietenkään unohtaa voi ihanaista Taikaa, joka riemastui hirmuisesti kun tultiin paikalle ja istui suurimman osan aikaa joko sylissäni (ellei siinä kököttänyt yhtään kissaa) tai vieressäni.

Illansuussa KePo vielä naputteli verannan lattian valmiiks, joten viikolla pääsen järkkäämään kamoja paikoilleen ja saadaan ehkä vihdoin sekä olohuone, jossa nyt on verannalle kuuluvia kamoja pinossa toisen sohvan takana, ja veranta järjestykseen ja kaaos niitten osalta historiaan. Toivossa on hyvä elää..

Että ei kun saunan kautta unten maille, työviikko jo kolkuttelee nurkan takana.

Mätsäri, muna ja muita ihmeitä

Joko se on lauantai-ilta? On se, se tosiaankin on. Ja mitä me on tehty? No vaikka mitä ja kaikenlaista.

Torstai-iltana oli Arskan hammastarkastus. ELL kaiveli huolella Arskan suuta, korvia jne. ja totesi, että ukkeli on hyvässä kunnossa. Hammaskiveä ei juurikaan ole, ei Arskalla oo sitä koskaan juurikaan ollut, mut parit hampaat tarttis ottaa pois eli katkennut kulmuri lähtee samoin kuin edestä yks etuhammas. No viimoset päätökset tehdään varmaankin sitten rauhotuksessa suuta kaivettaessa. Operaatioaika on ens keskiviikkona. Tällä visiitillä Arska rokotettiin hammastarkastuksen lisäks.

Aika tasan tarkkaan viikko sitten lankesin loveen ja tein tilauksen ulkomaille kun tutut suosittelivat tiettyä firmaa ja kehuivat kuin on halpaa ja kuin tavarat tulee nopeesti. Hintatason saatoin todeta jo tilatessani: halpaa oli, ainakin ne kamat, joita tilasin. Nopeuden osalta jäin mielenkiinnolla oottelemaan. Perjantaina oli päivällä kamat kotiutuneet, vanhimmaiselta tuli viesti, kolme jättilaatikkoa, siis todella JÄTTIlaatikkoa, että mitähän oikein tilasin.

Duunista kotiin ja pakaaseja avaamaan. Yhdessä oli koiranpunkka ja kuutio tyhjää, toisessa oli koiranpunkka ja kuutio tyhjää, kolmannessa oli marsujen kamat, koirien vesipullo ja tyynyt punkkiin sekä puoli kuutiota tyhjää (tulkoon mainituksi; postimaksut nolla egee, ettei ollu multa pois se tyhjä tila). Kaik oli ehjää, vaikka lootat oli vähän kärsineen näkösiä. Kaik tuli mitä pitikin. Edullista oli. Lisäks kotimaisesta nettiputiikista samaan aikaan tilaamani kamat ei oo tulleet vieläkään ja nää tuli Saksasta asti viidessä työpäivässä. Että silleen.

Tässä meidän marsujen uusi ihmemaa. Yks mökki uupuu, se ei mahtunut häkkiin, täytyy sisustaa se muualle, kunhan nyt remontti vähän etenee. Keinukin tuolla on, sellanen kun koirilla agissa, kököttää tuolla nurkassa putken alapuolella.





Hemppa oli ihan henkee täys kun sai uusia kamoja häkkiin, se rakastaa kaikkia puuhajuttuja. Missi oli ensin vähän epäluulonen kun vanhat talot lensi pihalle saman tein ja uudet tuli tilalle, mutta nyt jo molemmat on löytäneet omat suosikkipaikkansa ja talonsa ja elo sujuu entiseen malliin.

Tänään oli sit mätsärin vuoro, ihan aamusta jo. En tosin mennyt koirien kanssa vaan koiratta, tuomaroimaan nimittäin. Eka kerta muuten ja täytyy sanoa, että jokaisen kehän laidalla natisijan pitäis ehdottomasti vähintäin kerran elämässään toimia tuomarina vähintäinkin mätsärissä, se avartaa maailmankuvaa kummasti.

Ite en oo koskaan näytelmissä digannut esim. villiksiä, ne voittaa ihan liian usein mun makuuni, siis ryhmässä, mätsärissä jne. No enää en oikeestaan ihmettele, sijotin itekin villiksen sinisten ykköseks. Pari viilistä tuolla oli ja ne liikku kauniisti, käyttäyty hyvin, rakenne oli kunnossa, ne oli ilosia, turkit oli hoidettu, joten niitä oli ilo käsitellä jne. Eli kun heitin ennakkoluulot romukoppaan, niin näin ihan toisen totuuden kun siellä ryhmäkehässä omaa sesseäni taluttimen päässä pyörittäessäni.

Eikä muuten ollut mitenkään helppoa verrata erirotusia toisiinsa, se oli itseasiassa älyttömän vaikeeta. Jännitin etukäteen jonkun verran, kosken koskaan oo tuomarin osassa toiminut, mutta yllättävästi sitä kuitenkin osas poimia koiria, jyvät erottu akanoista, ja toisaalta antaa palautetta niille, joita ei sijottanut. Yritinkin parhaani mukaan antaa rakentavaa palautetta, koskei kokemuksesta välttämättä ole mitään hyötyä, ellei tiedä mikä ois ehkä pitänyt tehdä toisin ja kun mätsärissä tuomarin ei tartte olla niin perin juurin jäykkä kun "oikeessa" näyttelyssä.

Iltapäivällä oltiin sitten koirien kanssa ulkosalla ihan urakalla, ensin vaan istuin nauttimassa auringosta ja annoin koirien riekkua keskenään. Myöhemmin mentiin uudestaan ulos ja siivoilin pihasta kaikkea lumen alta paljastunutta outoa kamaa, koirat laukkasivat mukana ihmettelemässä puuhiani.

Iltaruualla päätin vähän virikkeistää koiria ja nappasin kattilasta sinne jääneen kananmunan, keitetyn sellasen. Laitoin sen ensin Tiukun kuppiin, mut Tiuku ei ollenkaan ymmärtänyt munan päälle vaan Tiukun mielestä se oli laitettu kuppiin ihan vaan kiusaks. Tiuku siis söi huolella kaiken ruuan munan ympäriltä ja alta.

Seuraavaks muna "yleiseen jakeluun". Arskaa se vähän kiinnosti, mut ukkeli ei tiennyt mitä sille oikein tekis kun ei se vinkunutkaan vaikka sitä haukkas. Muita vanhemmasta sakista muna ei ois voinut vähempää kiinnostaa. Lopulta annettiin muna Totorolle ja siinä olikin nuorelle herralle ihmettelemistä kerrakseen. Munaa piti pyörittää (ehkä sieltä tulis ruokaa kuten puuhapallosta), munaa piti kantaa suussa, myyrähyppyjäkin munalle piti esittää. Lopulta Totoro sai munaan pienen reiän ja siitä se lähti. Nyt muna on Totoron masussa. On se vaan ihana jätkä touhutessaan ongelmien parissa.



Ja sit ei kun rentoa lauantai-iltaa kaikille!

Paluu normaaliin

Palaamme tässä taas normaaliin arkeen (jos meillä nyt mitään normaalia on), ainakin toviksi, eli Onni lähti takaisin kotiinsa tänään. Hienosti meillä meni Onnin kanssa, ekaa iltaa ja yötä lukuunottamatta. Ekana iltana Onni nimittäin laulo konserttoa ja sitä jatku oikeestaan läpi yön, kosken voinut ottaa Onnia makkariin, se on meidän koirille pyhää aluetta, jonne voidaan joskus joku oma kasvatti, narttu, huolia kun oikein vaatimalla vaadin, muttei ikinä "vääränrotusta" urosta. Onni puolestaan ei lainkaan tajunnut, että koira voi joskus joutua nukkumaan muuallakin kun punkassa tai punkan vieressä.

Aamulla meiltä lähti liikkeelle aikalailla zombijoukko... Maanantai-iltana sitten uhkailin Onnia, että ellei se oo hiljaa, niin vien sen mökille, KePo tosin väittää silmin kirkkain, että uhkasin kuristaa Onnin... en kai sentään ellen sitten ehkä sillon aamuyöllä. Tuskin Onni ymmärsi mun uhkailujani, mutta hiljaa oli kumminkin.

Muuten on mennyt ok ja Onni on ulkoillut iltapäivisin meidän lauman kanssa sulassa sovussa. Aamusin oon käyttänyt Onnia ulkona taluttimessa, meitä kun varotettiin, että se joskus voi jumittua, eikä mulla aamusin oo aikaa jumittua, enkä toisaalta halua menettää hermojani, eihän se Onnin vika oo, että on sellanen kun kunnon glennin kuuluukin olla. Iltaulkoilusta onkin huolehtinut KePo, mut sekin on suurimmalta osin hihnassa oloa, pimeessä ei oo kiva ettiä jumittunutta Onnia.

Luut on Onnille maistuneet ja possunkorvat, ruoka myös, toivottavasti oon osannut annostella ruokaa sopivasti. Aika liikkis se on. En tosin kyllä henkilökohtasesti glenniä koskaan ottais, se ei sovi mun luonteelle, mitä oon Onnia sinä aikana seuraillut kun oon sen tuntenut. Mut sympaattinen kaveri se on, sitä en kiellä, eikä mulla mitään Onnin vierailuja vastaan ole, päinvastoin.

Cello ja Totoro toipuivat sukkelaan juoksunarttujen hajuista, Totoro nopeemmin, koskei ollut nauttinut hajumolekyylejä sellasta määrää kun Cello. Cello tarkasti alkuun meidän koko akkalauman monta kertaa päivässä, oishan niille voinut jollekin juoksut alkaa, vaikka Tiuku-pennulle, ellei muille. Vaan nyt on Cellokin jo palannut arkeen ja Totoro toipunut reissuväsymyksestä. Totoro oikeesti nukku alkuviikosta pari päivää ihan yhtä soittoa, pitkin pituuttaan takkahuoneen nurkassa, eikä sinne ollut kellään mitään asiaa sitä häiritsemään. Rankkaa oli maalaispojalla ollut urbaanin sivistyksen parissa.

Totoro oli laihtunut, jos se nyt "luurangolle" on mahdollista, maailmanmatkallaan ja pohdittinkin KePon kanssa, että tarttis varmaan laittaa seuraavaks Aasa Adeinalle hoitoon, pääsis vanha rouvakin ylimääräsestä painosta missimittoihin

Aasa tuli nypityksi, tosin kaik karkee karva sit lähti ja vanha rouva on ilmotettu pariin näyttelyyn toukokuussa... ohhoijaa. No mennään pitämään kivaa, ei siinä mitään, unohdetaan tulostavotteet tossa lookissa, se on selvä se. Joskus tuntuu, ettei turkit ikinä oo kunnossa, kun keksii mennä näytelmiin. Ilmotin nimittäin Viivinkin ja se varmaan ehtii ylikasvaneeseen reuhakekarvaan just sopivasti siihen kun pitäis näyttää kauniilta ja tyylikkäältä, ei sitä ainakaan nyppiä just nyt voi kun ei karva vielä irtoo. Totoro on ainoo, jolla on turkki kuosissa, ilmotin senkin nimittäin, mennään kattomaan kyetäänkö jo johonkin muuhunkin kun naurattamaan yleisöä.

Arskalle tilasin huomiseks hammastarkastuksen. Huomasin nimittäin eilen, että herralta on kulmahammas poikki, kärjestä vaan, ei siinä mitään, mutta epäilyttävän karhee yhdeltä reunaltaan. Niin ja niistä vähistä etuhampaista, mitä Arskalla vielä on, on yks aika heikossa hapessa olevan näkönen, että pois vaan sekin. No huomenna ei vielä mitään poistella, kartotetaan vasta remontin suuruus.

Oon joskus varmaan kertonutkin minkä takia Arskalta hampaat harvenee: sillä on kammottava tapa napata vauhdissa maasta suuhunsa millon mitäkin. Joskus se on vaan heinää, joskus kivi, talvella lunta tai jäätä tai luminen kivi, joskus siinä on pehmee maa, mut joskus laattakivi. Eikä tunnu poika vahingoista oppivan, joten taas hampaat harvenee. Onneks nykypäivänä ei koira nälkään kuole, vaikkei ois yhtään hammasta suussa, ostetaan sit jotain tölkkiruokaa tai liotetaan nappulat tosi pehmeiks.

Jouduinpa muuten poistamaan ekan blogitekstinkin. Juu, en tilan takia, vaan koska ko. tekstiin alkoi tulla hakuja niin pal päivässä, että alko epäillyttää, että mitähän asiassa oli takana, se ei aina oo niin turvallinenkaan tää internetin ihmemaa. Kyse oli jutusta, jonka kirjotin siitä meidän pesuvekottimesta, jonka oikeeta nimee en tähän laita, koska sitten taas alkaa paukkua. Tahti hiipu heti kun teksti oli poissa, vaikka hakukone sen edelleen kuvittelee löytävänsä, mut ilmottaa, ettei blogia löydy. Enkä oikeestaan poistanut tekstiä, siirsin sen luonnos-kansioon, ehkä sen voi joskus palauttaa... ehkä. Kaikkee sitä näkee kun vanhaks elää.

Jos nyt vaikkas ruokkis koirat ja pistäs saunan lämmite.
Tuulensuoja toivottaa kaikille lepposaa torstai-iltaa.

Cellon seitsemän totuutta

Onni se haasto mut kertomaan totuuksia itestäni, mut mä jätin tän kertomisen siihen kun oli ne häät Amandan kanssa ensin vietetty, ettei vaan totuudet pääseet siihen asiaan vaikuttamaan.

1. Mä oon meidän lauman vähän erilainen, enkä nyt tarkota väritystä tai karvanlaatua tai edes sukupuuta, vaan käytöstä. Mä oon aina halunnut kasvaa isona isoks palveluskoiraks, just niin kun Maltti oli, mut mä en vaan kasva, oon jääny tällaseks kääpiöks. Aattelin sit jossain välissä, että ehkei koko ookaan kovin tärkeetä, jos se onkin se käytös kun tekee palveluskoiran ja varmaan sillä pääsin tavotteeseen, ainakin emäntä usein kutsuu mua palveluskoiraks. Toiset pitää mua vähän hölmönä, mutta mä tykkään totella ja kuunnella käskyjä, niin se vaan on.

2. Mä oon isä, mulla on jo lapsia. Tosin nyt ne on kasvaneet jo isoiks, joten mä pistin (toivottavasti) alulle toisen lapsilauman, ton Amandan kaa nimittäin. Enkä muuten anna Onnille mitään luita, se kuitenkin aina meillä käydessään syö kaikki löytämänsä luut, tyytyköön niihin.

3. Mä osaan tanssia, me käytiin emännän kaa ihan tanssitunneilla viime vuonna ja se oli hauskaa. Mä oon aina valmis esittelemään kaikille mun taitojani, mä oon tosi ylpee siitä, että mä oon tanssija, vähän kun joku sellanen Scandinavian Hunks -tyyppi, paitsi ehkä vähän parempi.

4. Mä nukun kaikki yöt sängyn alla, se on mun mielestä ihan kaikkein paras paikka; sopivan viileetä, ei tungosta.

5. Poika-Popponen on opettanut mulle yhden hyvän tavan, mäkin oon oppinu haukkumaan hurjasti kun me vaikkas leikitään tai juostaan pihalla. Oon mä aikasemminkin osannut kiljua kun emäntä tulee kotiin, mutta tätä taitoa en aikasemmin oo ollenkaan tajunnut. Emäntä ei kyllä oo näyttäny erityisen iloselta.

6. Mä oon valokuvamalli. Heti kun emäntä ottaa kameran, niin mä säntään paikalle ja otan jonkun tyylikkään poseerausasennon. Mä en ollenkaan halua, että musta otetaan jotain tyhmiä kuvia kun mä vaikkas nukun, kuvissa kun pitää esiintyä edukseen.

7. Mä tykkään tytöistä, iällä tai ulkomuodolla ei oo kauheesti merkitystä, se on se sisäinen kauneus, joka tekee vaikutuksen. Tykkään mä vähän pojistakin, mut vähän erilailla, niihin mä en yritä tehdä mitään vaikutusta, joko mä leikin niitten kanssa tai sit mä oon kun niitä ei oiskaan.

Sit kun mä tykkään tosta yhdestä coolista naisesta, niin mä haastan sen, jos se nyt mun haasteisiin vastaa muuten kun käsilaukkua heiluttamalla. Pipu totuudet esiin!!!

Avioliittoneuvoja

Tänään pääsemme tutustumaan avioliittoneuvoja Adeinan arkeen.

Kaikki liitot eivät aina kulje ongelmitta, joskus tarvitaan ammattilaisen apua.

- Tylsää.
- Tylsää...

Kun ammattilainen saapuu paikalle, hän tietenkin ensin tutustuu tilanteeseen ja haastattelee asianosaisia saadakseen kunnon kuvan siitä, missä ongelma piilee.

- Mikäs teillä nyt sitten on ongelmana tässä suhteessa?
- Toi on niin takakiree ja kiukkunen.
- Ei juma, tää EI oo totta...

Tosi ammattilaisella on monia eri ratkaisumalleja tarjottavaksi. Tässä Adeina lukee tulevia kahvinporoista ja Cello seuraa tulkintaa silmä kovana, onhan tässä sentään kyse hänen liitostaan Amandan kanssa.

- Näyttää siltä, että kaikki kyllä järjestyy.
- Ai tostako sen näkee?
- Tällasta EI voi tapahtua oikeesti...

Adeina ja Cello löytävät yhdessä ratkaisun parin ongelmaan. Molemmat ovat tyytyväisiä kahvinporojen antamiin ohjeisiin. Vielä viimeiset tarkennukset toimintatapoihin ja Cello on valmis ratkaisemaan pattitilanteen Amandan ja omaksi edukseen.

- Ymmärsithän nyt varmasti mitä tarkoitin?
- Jup, jup, ihan selvää pässin lihaa.
- EI voi olla noin ääliö...

Ammattilainen on aina iloisen kannustava. Cello tarttuu toimeen.

- No niin nuori mies, anna palaa!
- Hei kaunis neito, alaks sää mun kaa??
- Voi vihne ja sanonko mikä muu...

Ammattilaisen tehtäviin kuuluu myös seuranta, joten Adeina tarkkailee miten Cello työstää saamiaan ohjeita ratkaistakseen parisuhdeongelman. Ammattilainen antaa myös palautetta ja aina positiivisessa hengessä.

- Noin, hyvä! Hienostihan se menee.
- Blink, blink, uhkea nainen.
- Mun päätä särkee...

Ei ole helppoa ammattilaisen duuni, rankkaa se on, eikä sitä piristeittä kestä.

- Ootas kun mä kostutan vähän kurkkua välillä.
- HEI!! Ei kai ne ennusporot vaan menneet sun mahaas?!?!?
- Sä ET kyllä oo ihan viisas...

Ennusporojen katoaminen Adeinan vatsalaukkuun saa Cellon epäilemään, ettei kyse olekaan ammattilaisesta vaan huijarista, joten Cello tyrmää Adeinan ja siirtyy suunnitelmaan B, jonka on kehitellyt ihan itse, omassa pikku päässään, ilman ammattiapua.

- HEI mitä sä nyt??
- Eihän tästä tuu kerrassaan mitään ton "ammattilaisen" ohjeilla.
- Alatko sä vihdoin palata maan pinnalle sieltä kahvinporojen seasta...

Ja johan alkaa lyyti kirjottaa... tai siis Cello... niin no... silleen tai jotain ja K18 tai enemmän.

- Kuules Manda, eiköhän me saada tää suhde toimimaan ihan näin kaksin vaan?
- Yes sire!

Mää sain, saiks sää??


Päätän raporttini avioliittoneuvojan työstä tähän.

Vaihtokauppa se on, joka kannattaa

Totoro rantautui kotipihan kamaralle lauantai-iltana ja luulen todellakin, että meillä oli ollut enemmän ikävä Totoroa kuin Totorolla meitä. Kaikkineen Totoro on nimittäin viettänyt äärimmäisen monipuolisen loman, puuhaillut vaikkas mitä ja hämmästyksekseni esiintynyt niin edukseen kun vaan olla ja osaa. Toivottavasti nuori herra viihtyy edelleen kotonakin...

Totoron saavuttua meillä tylsää lomaa viettäneet juoksuneiti ja juoksurouva puolestaan pääsivät lähtemään liikenteeseen ja palaamaan kotiinsa. Täytyy sanoa, että ainakin meikäläisen jalat ovat tyytyväiset tästä, en edes jaksa aatella kuin monta porttia oon tänä aikana sulkenut ja avannut ja ennen kaikkea kuin monta kertaa oon loikkinut tuon yhden portin yli. Luulen, että suurin osa koiralaumaakin on ihan tyytyväisiä "ylimäärästen" poistumiseen.

Ylimäärästen poistumiseen? Jottei elämä muuttuis äkkiä liian yksinkertaiseks niin Onni jäikin sitten meille vaihdossa juoksukaksikkoon. Herra ei riemastunut ollenkaan moisesta vaan on tänään esittänyt kovasti aariaa oopperasta "Hyljätty glenni mä oon" ja se on kyllä aika hermoja raastavaa, vaikkei Onnilla nyt niin kovin kehno lauluääni oo.

No eiköhän tässä taas kohta palata yhteen arkeen; Onni vakuuttuu, ettei kukaan tuu noutamaan, vaik kuin karjuu, juoksunarttujen hajut haihtuvat (luuttusin kyllä lattioita, penkkejä jne., mut kyllä noilta pojilta varmaan menee päivä pari vakuuttua, ettei yhtään juoksusta naista oo piilotettu minnekään), oma lauma asettuu taas arkeen jne. Niin eikä Onni täällä kauaa oo, kyyti on "tilattu" torstaille, sen jälkeen voidaan henkästä tovi ennen kesäkuuta.

Niin juu se nuoripari, Amanda ja Cello, mites niille sitten kävikään. Ensin kumpaakaan ei kiinnostanut (paitsi kielletyt huvit kuten Kuje ja Arska), sitten Amandaa kiinnosti, Celloa ei, sitten Celloa kiinnosti, Amandaa ei. No sellasta se on aina välillä, vaikee löytää yhteistä aikaa kaiken hässäkän keskellä. Ehkä ei ois pitänyt ottaa Kujetta hoitoon, se sekotti aika pahasti pakkaa, ehkä ois pitänyt järkätä itelleen enemmän aktiivista aikaa höseltää pariskunnan kanssa, piristää niitä ja yrittää innostaa, ehkä ois pitänyt tarjota jotain stimuloivaa ruokaa... Mut tyydyin tähän koiraperheen arkeen, ei ehkä ees ihan tavallisen koiraperheen, mut koiraperheen kumminkin; kaksjalat askareissaan, "Viivi-täti" tarkkailuasemissaan jne.

Ja kuten tarkkasilmäinen lukija huomasi, niin Amandasta leivottiin kun leivottiinkin kaikesta hässäkästä huolimatta rouva, siinä lauantai-illan tiimellyksessä kun laumaa oli sekotettu entisen hässäkän lisäksi Totoron paluulla sekä Onnilla ja Elmerillä kotijoukkoineen. Kaik napsahti paikalleen, aika pysähty ja maattiin mömmösellä matolla kaikkien eritteiden seassa sellaset älyttömän pitkät noin 20 minuuttia. Se on sitä koiraperheen romantiikkaa parhaimmillaan, KePot katoaa sumpille ja eukot saa hoitaa jälkipyykin.

Nyt sitten toivotaan, että tilaus myös toimitetaan. Tilauksen toimitus varmistetaan ultrauttamalla Amanda viikolla 20, ja jos Luoja suo, niin laskettu aika on viikolla 24 (63 vrk täyttyy 14.6, mutten muista meillä yhdenkään nartun niin kauan oottaneen), nautin kesän pentujen seurasta ja elokuun alussa ne ovat valmiita muuttamaan uusiin koteihinsa. No toki monta mutkaa on matkassa, mutta hyvässä alussa ollaan.

Ootellaan vaan edelleen ihan rauhassa

Laskurista päätellen saattaa olla, että täällä ootellaan jotain uutisia... tai sit kuvia... tai jotain muuta, tässä siis vähän yhteenvetoa.

Kuvia ei oo, tai on, kamerassa, eikä tuu ihan just nyt, arki vie tällä hetkellä vähän liikaa aikaa, jotta mulla riittäis intressiä kuvien ihmettelyyn. Niitä on kyllä tulossa, erilaisia ja useemmasta koirasta, että ootelkaa vaan edelleen ihan rauhassa.

Uutisia, no ei mitään uutisia. Nuoripari tapailee toisiaan aina kun mun ohjelmaani sopii, mut tällä hetkellä käytös on vähän kun toisiinsa kyllästyneen ja kyrsiintyneen avioparin; Amandaa kiinnostaa enemmän Arska kun Cello ja Celloa kiinnostaa enemmän Kuje kun Amanda. Amandalle makunsa suotakoon, varsinkin kun nartuilla on kyky haistaa uroksen genetiikan sopivuus itelleen eli jollei nartulle kelpaa, niin on syytä jättää asia ihan suosiolla. Cellon kohdalla asiaan vaikuttanee se, että Kujeen juoksu on parit päivät "pidemmälle kehittynyt". Siis ootellaan vaan edelleen ihan rauhassa, kaik käy kun on käydäkseen ja jos Luoja suo.

Jotain muuta... mitäs muuta me on tehty paitti pyöritetty arkea. Ai no kävi meillä tänään porukkaa Tiukua ihastelemassa, eikä Tiukulla ollut mitään fanijoukkoja vastaan, päinvastoin se hyödynsi heti tilanteen jyrsimällä ihmisten käsiä ja jalkoja ja vaatteita. Ois ehkä pitänyt kieltää, mut sitten ois pitänyt käskyttää myös vierailijoita.

Tiuku osaa jo melkeen oottaa ruokaansa, se on aika pal se, tollaselta pieneltä ja ruoka-aikaan nälkäseltä otukselta. Enää ei kättäkään tartte pistää eteen, mut joskus joutuu keskeyttämään Tiukun ryntäyksen kupille, Tiuku kun on alkanut aavistaa ja lähtee helposti liikkeelle jo siinä vaiheessa kun alan muodostaa "ole hyvä" -luvan o-kirjainta. Ja enää mun ei tartte pitää outoja ääniä saadakseni Tiuku katsomaan silmiin, katse tulee ja siihen on nyt liitetty katso-käsky. Mihinkähän mä tällä pyrin. Jaa, no ainakin siihen, että ruoka syödään vasta kun lupa saadaan.

Luulen, että seuraavaksi täytyy keskittyä opettamaan Tiukulle sama taito, joka on Murulla; makuulla kerjääminen, ja ehkä jotain näyttelykoukeroitakin pitäs harjotella... no ravata Tiuku osaa mun rinnallani jo nyt, tosin kääntyy helposti jalkoihin ja oon muutaman kerran meinannut lentää rähmälleni ja pari kertaa oo sit astunut Tiukun varpaille. Seisomista ei oo treenattu yhtään, se täytyy alottaa kanssa nyt, muuten Tiuku tulee tarjoamaan aina istumista (istuu oottamassa ruokaansa) ja jalkojen koskettelu ja siirtely täytyy kytkeä seisomiseen. Onhan näitä juttuja, mitkä on opeteltava.

Tiukun yksinolot on sujuneet vallan mainiosti, ei kuulu melua lähtiessä (paitti länderien ulvontaa toisinaan), ei kuulu melua saapuessa (paitti ländereitten haukuntaa), sotkua ei kamalasti oo syntynyt (paitti tänään kun vanhimmainen oli kotona), tuhoilta on vältytty (sähköjohdot on Tiukun ihan must-juttu), Tiuku on oppinut, että talossa on monta ovea ja siitä mennään sisään mistä on menty uloskin (samaa ei voi sanoa kaikista ländereistä, Murua ei sisään kaikista ovista näin kura-aikaan otetakaan). Asiaa tietty helpottaa se, että Tiukulla on tähän mennessä ollut ehkä kaks vai kolme pitempää päivää, muuten "yksinolo" on ollut tunnin parin mittanen, jos sitä nyt edes on ollut.

Siinä kai ne tärkeimmät, että ei kun ootellaan vaan edelleen ihan rauhassa

Rutiinit hanskassa

Rutiinit alkaa olla hanskassa, ei tartte enää erikseen miettiä, että mitä ihmettä seuraavaks piti tehdä ja tuliko kaikki jo tehtyä. Tai no, kyllä niitä unohduksia sattuu... Aamulla unohdin Tiukun vesikupin sen verran hankalaan paikkaan, ettei Tiuku siihen ois millään päässyt käsiks, onneks vanhimmainen oli kotona, joten heitin tekstarilla ja Tiukun päivä pelastettiin. Mut muuten kaik meni jo rutiinilla, vaikka tuntuukin, että elämä tällä hetkellä on yhtä koirien kanssa kulkemista, yhdestä ovesta ulos, toisesta sisään jne. Vaan aikansa kutakin ja eipä käy aika pitkäks, niin ja tulee terveellistä liikuntaa ja saa raitista ilmaa.

Iltapäivällä oli akutäti. Siellä huomas, että on ehkä vähän väsynyt; nukahdin hoitopöydälle kaikkien neulojen kera... Akutäti oli tyytyväinen terveydentilani kehitykseen; selkä ei juurikaan oo vaivannut aikoihin, lonkka on melko hyvä, siis ainakin jollei tartte istua kamalan paljon ja nythän oli vasta viikon loma. Kaikkineen kuitenkin limapussi on nyt selkeesti parempi, vaikka välillä ilmotteleekin olemassaolostaan. Ai niin ja yks heräteostoskin piti taas tehdä, ostin kaulanauhan, tiikerinsilmiä, tosin käytän kaulanauhaa rannekoruna, neljä kierrosta ranteen ympäri. Akutädiltä kotio.

Amanda sai taas tavata Celloa ja enää ei käsilaukku heilunut urakalla, vaan vähän oli jo jotain vokottelun tuntua ilmassa, muttei h-hetki nyt vielä oo ajankohtanen, arvioisin, että ehkä joskus ens viikonloppuna, paitsi, jos Amanda sais vapaasti iskee Arskan... No ei saa, vaikka ehkäsy onkin kohdillaan, Celloon on tyytyminen, että ei kun ootellaan.

Ja jotenkin se ilta taas hurahti... Kuvia en ehtiny käsitellä, paitsi tuon yhden lupaamani, vaikka kameran kortilta löytyikin ihan hauskoja otoksia, suurin osa tällä kertaa kylläkin Arskasta ja kukkasesta, vaan muutama kuva Tiukusta ja Murusta ja muista ei mitään.

Tässä tämä Murun maski, josta eilen kirjottelin.

Että vois se parempikin olla, ja on ollutkin.

Liikaa muistettavaa...

Aamu käynnisty perjantaisen, suht hyväks havaitun kaavan mukaan; kotikuteet niskaan, oma lauma makkarista mukaan, verannan ovesta ulos, pihametikkö kiertäen, verannan ovesta sisään, Löppönen takkahuoneeseen, Trio töykeät olohuoneeseen, aamuruoka Tiukulle, juoksukaksikko taluttimiin, etuovesta ulos, Tiuku mukaan, tällä kertaa tosin jätin Tiukun pihaan, josta se koko ajan näki missä kävelin Amandan ja Kujeen kanssa, siis käveltiin kaksikon kanssa pelkkä pissilenkki Lepinkontiellä, etuovesta sisään, mutavellissä tarponut Tiuku halliin kuivamaan, vaatteiden vaihto kotikuteista duunivermeisiin, eväät kassiin, vesikuppien tarkastus ja täyttö, aamunamit etsien ja jakaen, juoksukaksikko lukkojen taa eteis-saunaosastoon (miten niin oon vainoharhanen, no yks vahinkopentue riittää), kengät jalkaan, takki päälle ja autolle. Turuntien risteyksessä muistin, että hemmetti, multa jäi aamupala syömättä... oisko vähän liikaa muistettavaa näin äkkisiltään.

Duunipäivä meni menojaan, koirien pitkä päivä pitkästä aikaa, joten pihaparkkiin ajaessani vähän mietin, että millasta sotkua ja jälkeä Tiuku ehkä on päivän pitkin saanut aikaan, muiden osalta en ollut huolestunut, eihän ne nyt olleet keskenään kun vajaan seittemän tuntia. Nappasin postin lootasta, kotiavain käteen ja valmistauduin rutistukseen.

Amanda tervehti haukahduksella kun avain kääntyi lukossa, mutta vaikeni het kun sanoin, että minä täällä vaan, Kuje oli hiljaa. Tungin ovesta sisään, laukku ja postit eteiseen Murun ruokatynnyrin päälle, väliovi auki, hameen vaihto housuihin, pihatakki päälle, Amanda, Kuje ja Tiuku koiraovesta ulos, kierrettiin pihamettä kaikessa rauhassa, saivat juoksusetkin olla vapaina ja meikä valppaana. Koiraovesta sisälle, Amanda ja Kuje keittiöön, oma lauma (myös Tiuku) verannan ovesta ulos, saivat mennä ihan omin nokkineen vaeltelemaan tontille, ite vaihdoin sillä aikaa loputkin duunivaatteet kotivaatteisiin, vanhimmaisen Pipuliina yläkerrasta koiraoven kautta ulos, osa omasta laumasta sisälle, ne kun jonotti verannan oven takana.

Sit sainkin ootella vähän aikaa, meinaan koirien mielestä on ihan käsittämätöntä, että talossa on nyt niin monta ovea, joista kulkea, eikä ne aina tunnu tajuavan, että siitä ovesta kun mennään ulos, ois tarkotus tulla myös sisälle. Lopulta puuttu enää Pipuliina (joka sitkeesti jonotti etuovella) ja Tiuku (joka oli aina väärän oven, siis eri oven kun meikä, takana). Lopulta Tiuku löysi tiensä verannan ovelle samaan aikaan mun kanssani ja tuli sisälle. Pipuliinan sai pitkän huutelun jälkeen sisään koiraovesta. Huhhuijaa.

Kun kaikki lopulta olivat sisällä, niin Tiukulle ruoka ja tutkimaan, että mitä sotkua Tiuku ehkä oli saanut aikaan. No ei mitään, se ei ollut ees pissinyt tai kakkinut koko päivänä, ihan uskomatonta. Tosin se korvas tämän puutteen pissimällä ainakin pari kertaa illan pitkin sisälle, vaikka vietiin sitä monta monituista kertaa ulos.

Ruuan jälkeen päätin, että Tiuku saa mennä ulos puuhailemaan Murun kanssa, nappasin siis kameran mukaan ja jätin kaik länderit sisälle. Missä sitten vois puuhailla kuraantumatta älyttömästi, no tarhassa tietty, se on tällä hetkellä varmaan varsinaisen pihamaan ainoo kuiva paikka, sen verran hyvin se tuli aikoinaan perustettua. Toinen kuiva paikka on pihamettä, loppu on savivelliä. Tiukun mielestä vaan ei ollut yhtään hauskaa olla tarhassa, vaikka mä seisoksin seurana, eikä sekään tehnyt vaikutusta Tiukuun, kun Muru yritti saada Tiukua leikkimään. No onhan se Murun leikkiinpyyntö toki aika rajun näkönen toimitus; Muru paiskautuu hirmu vauhdilla etupää maata vasten leikkiinkutsuasentoon ja sitten säntää älytöntä höökää tarhan ympäri ja sama uudestaan. Päätin siis, että tätä asiaa me sitten harjotellaan Tiukun kanssa jatkossa päivittäin eli kökötetään tarhassa niin kauan, että Tiuku rentoutuu. Ei se eilenkään kovin kauaa vienyt, sen aikaa vaan, että Muru lakkas haastamasta Tiukua leikkiin...

Positiivista kuitenkin, että Muru oli eka kertaa kiinnostunut Tiukusta, tähän astihan se on ollut tyyliä EVVK ja siinä se asian huonous lienee onkin; nyt Tiuku on tottunut leikkimään ländereiden kanssa ja kuvittelee kai kohta olevansa sellanen. No se menee ohi, meni se Murultakin.

Otin muutaman kuvankin, mut ne on vielä kamerassa, illalla kun meillä oli porukkaa käymässä, niin en konetta ees avannut kun yömyöhällä maksaakseni parit laskut. Sen totesin, että Murun maski alkaa olla kadonnut ihan täysin. Ainahan se on ollut sellanen tulee ja menee -maski, siis vaihtelu vuodenaikojen mukaan, ja siitä on tuomaritkin joskus sanoneet, että hajamaski, mut nyt kyllä näyttää, ettei sitä enää oikeestaan pal ookaan, mihin lie kadonnut. No laitan maskista kuvan, otin eilen, kunhan jossain välissä ehdin...

Nyt kuitenkin nukkumaan, se on taas huomenna menoa eikä meininkiä.

Vauhtia riittää

Se on sit taas kerran sunnuntai ja työviikko kolkuttelee ovella, plääh! Koirillekin on tylsä päivä huomenna tiedossa kun koko kaksjalkaporukka on duunissa "pitkän päivän" ja kun viimonen lähtee joskus puol kasin jälkeen, niin eka (se on minä) palaa kotiin vasta siinä puol kolmen maissa (ellen päätä livistää vähän aikasemmin tai ellei jonkun muun työ/koulupäivään tule muutoksia, joka on ihan täysin mahdollista). No aikuset pärjää kyllä, ne on kuitenkin tottuneet, että päivä voi olla joskus pitkäkin...aika harvoin kyllä, vaan Tiukulle huominen on eka pitempi "yksinolo", lyhyitä sen kanssa on kyllä harjoteltu.

Viikonlopun säät ei oo olleet hääppöset, harmaata, ankeeta, märkää ja välillä vähän vesisadettakin. Piha alkaa olla siinä kunnossa, että kohta on syytä hankkia vene, siis ainakin jos kulkee pääovesta. Oonkin kuskannut koiria mm. verannan ovesta tai sitten juur käyttöön otetusta "koiraovesta". Koiraovesta ulos mentäessä mennään ensin laattapihalle ja sisään tultaessa pääsee suoraan suihkuun. Uskomaton parannus elämään. Ja sit täytyy varmaan kattoo, että on rahaa sen verran jossain vaiheessa kesää käytössä, että saa hommattua jonkun kivi-sepeli-whatever-kuorman pihaan, niin ens keväänä (ja syksynä) ei tartte uida kurassa.

Muilta osin viikonloppu meni kotiaskareissa ja koirien kanssa. Tää tänhetkinen koirakokoonpano on aika työllistävä kun koirat on aina ulkoilutettava useemmassa erässä, vähintäin kahdessa ja sen lisäks on Tiuku, joka pitää ulkoiluttaa monta monituista kertaa. Sen verran ahkera oon Tiukun kanssa ollut, että oisko se meillä ollessaan ehkä neljä kertaa pissinyt sisälle ja yhden kerran kakannut.

KePo on viime aikoina ollut niin pal duunissa, että Tiukun kanssa kävi sellanen efekti, jolla joskus, lasten ollessa pieniä, uhkailin KePoa, tosin sillon se ei ollu duunissa vaan harrasteissaan. Sanoin, että joku päivä lapset kysyy, että äiti kuka toi mies on, joka meille tuli. Tiukulle kävi vähän niin, ei se tosin sisään tulemisesta välittänyt, mutta KePon kanssa kaksin Lepikontielle lähteminen oli jo ihan järkyttävän kamalaa... No ei nyt ehkä järkyttävän kamalaa, mutta epäilyttävää. Niinpä KePo on sitten viikonloppuna kuskaillut Tiukua mukanaan piha-askareissa, jotta sai toisen käsittämään, että kuuluu kalustoon.

Kujeen ilme ois pitänyt päästä ikuistamaan viikonloppuna. Kuje ja Tiuku siinä tekivät tuttavuutta ja vähän yrittivät vetää narupalloa, mutta sitten Kuje keksi, että täähän on mun pallo ja sulla ei oo mitään asiaa siihen koskea, hyytävä murina säesti tätä mielipidettä. No Tiuku ei ollut moineskaan, käänsi takamuksensa Kujeen pääpuolta päin ja lässähti maate, nimittäin sen pallon päälle. Ja kun ei leonjärkäle ole niin kovin pieni tuossa(kaan) iässä, niin pallo peittyi ihan tyyten, naruineen kaikkineen, Tiukun alle. Tiuku makas siinä ihan muina koirina ja pureskeli jotain toista lelua kaikessa rauhassa. Kuje puolestaan äimistyi tyyten ja yritti kurkkia, että missä se pallo oikein on, eipä vaan näkynyt. Vois melkeen sanoa, että Kujeelta putos leuka rinnuksille.

Kuje ja Tiuku ovat nyt löytäneet yhteiset leikit. Alottivat vetoleikeillä, Tiuku vaan makas paikallaan ja piti narusta kiinni, Kuje veti ja tempo ja liuku pitkin lattiaa. Vähitellen myös painileikit on alkaneet sujua, niitä vaan on kaksjalan syytä vähän valvoa, kun jos Tiuku menee kierroksille, yliväsyy tms. niin se alkaa riehua siihen malliin, ettei Kuje sille oikein tahdo pärjätä ja kun Kuje ei toisaalta tunnu oikein osaavan / haluavan sanoa Tiukulle, että nyt riittää, niin sitten on jonkun ulkopuolisen tehtävä se Kujeen puolesta.

Tällä hetkellä ei ainakaan aika käy pitkäks, se täytyy sanoa.

Kuvakimara tältä päivältä ja eiliseltä

Täällä iteksiin puuhailen, vaikkei oo ees kovin aikanen aamu, KePo on duunissa, tyttäret nukkuu ja uskokaa tai älkää; koiratkin nukkuu, niin päätin käsitellä parit kuvat. Tosin Tiukun galleriakin pitäis laittaa ja oikeestaan kai kaikista meidän koirista ois uusia kuvia päivitettäviks, mut jotenkin nyt vaan oon enemmän koukussa tähän blogiin. Joku toinen päivä sit niitä muita...

Tässä pieni kuvakimara, lähinnä eiliseltä, tää päivä ei valokuvaamista suosi: sumusta ja harmaata.

Arvaa kuka on kolmas pyörä tässä kuviossa


Sinitiaisen takapuoli...


Hortonomi keväisessä pensaiden leikkaustyössään.


Tiuku vauhdissa




Kuva tältä aamulta; Kuje ja Tiuku harjottelemassa yhteisleikkiä. Tietty se piti tehdä multa salaa pöydän takana, joten kuvan laatu ei hääppönen, tulipa kuitenkin ikuistettua.

Vaihtokoiria, juoksuja ja mutavelliä

Totoro oli yöllä, käyttäytymällä mallikkaasti, lunastanut paikkansa Adeinan lauman täytteenä korvaamassa Amandaa ja Kujetta. Nuori herra lähti siis maailmalle seikkailemaan ja voi olla, että meikäläisellä on enemmän ikävä Totoroa kun Totorolla meikäläistä. Niin ja Tiuku kaipaa leikkikaveriaan... tosin se on jo vähän "kosiskellut" Kujetta Totoron tilalle, mutta Kuje ei oo erityisen innostunut Tiukun seurasta, leikkimisestä nyt puhumattakaan.

Aamu oli aika takkunen, sitä kun nukku lomalla sinne kasin ysin pintaan ja tänään kello soi jo kukonlaulun aikaan. Enkä muuten ollu ainoo takkunen, Tiuku ei voinut ollenkaan käsittää, että me noustaan, sekin on tottunu nukkumaan ysiin, käy vaan KePon kanssa aamupisulla sillon viiden aikoihin... Lisäks rutiinit oli hakusessa, kaks juoksusta narttua, suurin osa omaa laumaa ja pieni pentu.

Vaan siitä se lähti, kotikuteet niskaan, Tiuku olkapäälle, loppu oma lauma käskyttäen verannan ovelle, sieltä ulos (siellä on muuten kuivempaa kun etupihalla, joten hyvä valinta näin kurasäällä), mettään koko konkkaronkan kanssa, aamukierros, sisälle verannan ovesta, Cello takkahuoneeseen, trio Töykeät olohuoneeseen, Tiuku keittiöön. Juoksunartut taluttimiin, Tiuku taluttimeen, etuovesta ulos, lyhyt aamulenkki, takasin sisälle. Tiuku "halliin" kuivamaan, juoksunartut keittiöön. Eväät pakaten, aamupala vauhdissa syöden, vaatteet vaihtaen, koirille vettä. Cellolle aamunami, trio Töykeille aamunamit, Tiukulle leluja, luita sun muita. Juoksunartut omaan osastoonsa eteiseen, aamunamit niillekin, väliovi lukkoon, ulko-ovi lukkoon ja duuniin. Juu, kyllä tää näin sujuu ihan näppärästi.

Vanhimmaisella oli tänään onneks "iltavuoro", duuniin kahdeks, joten koirat ei kauaa joutuneet olemaan keskenään, aamulla tovin ja iltapäivällä toisen moisen. Yritettiin sit iltapäivällä olla ulkona kun aurinko paisto upeesti, mut kun piha on ihan velliä, niin ei siellä oikein viihtyneet muut kun Tiuku, sen eloa ei mutavelli haitannut.

Amanda ja Cellokin saivat tänään tavata, vaikkei h-hetki oo taatusti lähimainkaan. Cello oli tietty intona, Amanda puolestaan heilutti käsilaukkua sen verran, että sai taottua tippasen järkeä Cellon kaaliin. Cello on joutunut asumaan takkahuoneessa, yksin tai Amandan kanssa, Kuje puolestaan on saanut kulkea loppuporukan kanssa ihan vapaasti nyt kun Totoro ei oo paikalla. Arska ei niin kamalasti nuorelle neidolle lämmennyt, eikä Kujettakaan Arska kiinnostanut, joten siltäkin osin rauha maassa.

Vaan onneks edessä on viikonloppu...

Torstaipohdintoja

Nyt kun oon totuttanut kaikki siihen, että kuvia tulee solkenaan, joudun toteamaan, että se ilo loppu nyt. Koskei KePo vieläkään oo ryhtynyt tienaamaan riittävästi, että voisin jäädä kotio harrastamaan, niin on lähteminen leipätyön pariin ja se "ilo" alkaa huomenna.

Ai miks tänään sitten ei oo kuvia. No kun ei nyt oo, meni vähän kiireeks tää päivä ja illan kunniaks meille saapui kaks juoksusta narttua... Amanda sulhonsa Cellon hoiviin ja Kuje muuten vaan. Totoro, jos osaa ens yön käyttäytyä hyvin, lähtee sitten vaihdossa maailmalle.

Oon tässä ihastellut kuin Tiuku osaa jo melkeen, siis kun anna ruuan, oottaa lupaa. Vähän täytyy vielä pistää kättä eteen, mutta katsekontakti tulee kyllä het sen jälkeen kun Tiuku huomaa, ettei kupille pääse säntäämään. Eikä se enää edes yrittä sellasella höökällä hyökätä kun aluks.

Jännä on ollut myös katsoa, siis ennen kuin varsinainen juttu Tiukulle valkeni, miten se kokeili erilaisia asioita. Yhdessä välissä tällä viikolla se oli sitä mieltä, että saadakseen ruokaa sen pitää huitoa molemmilla etutassuilla villisti joka suuntaan ja sitten vilkasta mua salamannopeesti kulmien alta... Vähitellen tassut on lakanneet heilumasta ja katsekontaktista on tullut selkeä, mun ei tartte enää arpoa, että kattoko se nyt jo vai eikö.

Hauska havainto on myös se, että kun matka kasvukodista meille oli pitkä ja kaipa Tiuku jo kuvitteli, että me asutaan sellasessa hurisevassa laatikossa, niin nyt aina kun poistutaan pihasta Tiuku ryntää autolle. Saman se tekee jos laitan sille taluttimen. Ja osaa muuten valita ihan "oikean" auton, meikäläisen menopelin nimittäin.

Matkustamisenkin suhteen Tiukulla on tiukka mielipide, se tapahtuu mun jaloissani, etu- tai takajalkatilassa, mutta mun jaloissani. Yhden Nummelan reissun Tiuku on tehnyt "yksin" takajalkatilassa ja kova oli yritys etupuolelle autoa. Yhden pätkän Tiuku matkasi vanhimmaisen jaloissa etujalkatilassa ja kova oli yritys kuskin puolelle, mun jalkoihini. Vaan oppia ikä kaikki ja seuraavaks onkin sit opeteltava "takakonttimatkailua", kunhan saan ensin autoon koiraverkon...

Vaikkei ruoka ookaan Tiukulle maistunut ihan kamalan hyvin, tai siis aamuruoka ei oo maistunut läheskään joka aamu, niin painoa on silti tullut viikossa kilo, että eiköhän se liene ihan hyvä kasvuvauhti.

Sitten ei kun suhaamaan koiria iltaulkoilulle... se voikin olla numero, ennen kun rutiini löytyy, ensin omat, sit juoksuset ja sen jälkeen kaikki tarttis majottaa jonnekin yöks.

Tilannekuvia

Hahaa, kiinni jäit!


Hei mä haluun mukaan leikkiin.


Kuulitteko, oottakaa!


Onks tää niin kun pallo vai??


Rodo? Mikä rodo, missä??


Tää niin kun voittais sen.


Ei kun tää niin kun voittais sen.


Älä yhtään yritä, kun tää niin kun voittaa sen, kun sä oot vaan likka ja tää on niin kun supermies.

Oon pieni länderi mä vaan...

Riehakkeiden yhteiset leikit

Totoro ja Tiuku ovat löytäneet yhteisen sävelen, tai siis tavan leikkiä, se sisältää painimista yhtenä mylläkkänä lattialla. Siinä ei tiedä kuka puree ketä ja miten sellasiin asentoihin kumpikaan vääntyy, mut hauskaa näyttää olevan. Otin tänään kuviakin, en oo vielä kattonu miten ne onnistu, joten ei kuvia tänään.

Siinä kun kaks nuorinta painia temuaa, niin meikä saa huomautella erityisesti Cellolle ja Viiville, ettei leo-länderi-mylläkässä tarvita enempiä ländereitä, yks riittää. Ellei kieltäis, niin Viivi seisois koko ajan siinä välissä, eikä antais nuorison leikkiä sisällä ollenkaan, ulkona riekkuminen vapaa. Cellon logiikkaa en oo vielä keksinyt, että koska pitää mennä ja koska ei tartte, ei se ainakaan painimatsin kiihkeydestä riipu.

Ulkona ollaan oltu tänäänkin, tosin ei ihan niin pal kun eilen, mut aika pal kuitenkin. Mikä se on puuhaillessa kun on lomalla ja automotissa, KePon autosta kun hajos pakoputki, joten KePo kaasuttelee nyt mun uudella vanhalla autolla ja meikä kököttää kotona. Toisaalta tietty harmittaa, mut toisaalta on ihana vaan keskittyä koiriin, kun ei kertakaikkiaan voi muutakaan tehdä. Töihinkin tarttis jossain välissä kyllä päästä, mut meneehän täältä kaikki ne kaks linjuria aamuseiskan molemmin puoli, varttia vaille ja varttia yli, että ehkä niillä sitten. Ja kotiinpäin tais tulla kanssa kaks, ehkä, ajasta ei harmainta haisuakaan, mut matkahuollon sivuiltahan se selviää.

Itellä alkaa tänään vasta oikeestaan Kemijärven reissu jotenkin painaa, väsyttää ja on sellanen nuutunut olo. Vai liekö jotain flunssan alkua kun tulee painettua pihalle aika kepeissä varusteissa ja paljaat jalat tossuissa. Mut kun ulkona on niin ihanan lämmitä, ei tee enää mieli pistää talvipalttoota päälle.

Ai niin Amandan juoksu on alkanut, vihdoin ja viimein, kyllä sitä on ootettukin... tammikuusta lähtien. Käsittämätöntä kuin nartut osaa sotkea suht säännöllisen rytminsä just kun ois kiva, että säännöllisyys jatkuis. No tää on tätä, ei se kukkokaan käskien laula. Huhtikuun puolen välin paikkeilla sitten katotaan miten Amanda ja Cello yhteen soppii.

Ja koskei ajatus nyt kertakaikkiaan pysy kasassa, niin paree jättää tähän ja jatkaa vaikkas huomenna... niillä kuvillakin.