Torstain läpi, perjantain kautta lauantaihin

Meitä onkin jo kaipailtu , siis kyselty, että mitä kuuluu kun mitään ei kuulu. Ehkä pitäis kirjottaa harvemmin, ettei porukka het epäile jotain katastrofia kun mitään ei kuulu...

No siis torstaina Milkki joutu ELL:n vastaanotolle. Oli raasu kovin vaisu, eikä ruoka maittanut. Saatiin aika het samalle illalle, johonkin sopivaan väliin, sellanen "paniikkiaika" siis. Masu oli Milkillä menny sekasin, sai vitamiinipistoksen ja antibioottipistoksen ja sit lyhyen antsakuurin vielä kotona annettavaks. Maijalle voi kuulemma tuupata samaa antsaa, jos siltä näyttää, annos kuulemma riittää kahdelle noin pienelle marsulle.

Tässä Milkki-potilas.


Pistettiin torstaina Milkki-raasu erityksiin, ihan varmuuden vuoksi. Toipilasasuntolana pyykkikori.


Siinä se torstai-ilta menikin ja koitti perjantai.

Perjantaina totesin, ettei Milkille ruoka maistu edelleenkään, että ei kun pakkoruokintaan menee. Tuumasta toimeen; kauralima hellalle tekeytymään. Kauraliman joukkoon ois oikeesti kuulunut sekottaa terveen marsun papanoita, mut kun en luottanut siihen, että loput kaks on terveitä, niin piti sitten ottaa käyttöön varasuunnitelma tältä osin. Ja mullahan ei sit mitään bulgarianjogurttia tms. ollut, joten hetken asiaa harkittuani sekotin kauraliman joukkoon AB-piimää. Ja Milkki tykkää kun hullu puurosta. Outo marsu...

Sen lisäks hain marsuille vadelmanlehtiä tuolta pihalta, muuta tuoretta niille ei sitten annetukaan. Ai no porkkanaa, muttei se mitään tuoretta oo... siis tavallaan... tai jotain.

Oikeudenmukaisuuden nimissä kuvat muistakin marsuista. Ensin Maija.


Ja sit Missi.


Lauantai valkeni pilvisenä, muttei onneks sateisena, suuntana kun oli Järvenpään näyttely. Mukaan matkaan lähtivät Aasa, Viivi ja Totoro. Kehän jälkeen oli suunnitteilla pikku piknikki, joten KePon raahattavaksi kerty aika painava kantamus. Lisäks sain ylipuhuttua mukaan myös yhden KeTyn, vanhimmaisen nimittäin.

Paikalla oli kuus länderiä. Ensin kehään Timon ja Totoro. Ja nyt kyllä täytyy sanoa, että Totoro on kehittynyt ihan mielettömästi esiintymisen jalossa taidossa. Ravi nyt oli mitä oli, mutta ravia, eikä pelkkää pomppimista. Ja se pöytä, ah nautintoa, Totoro vaan könötti pöydällä ihan kaikessa rauhassa. Ihanaa.

Kehän jälkeen seurasi näyttelyn paras anti: vietettiin aikaa näyttelyalueen reunamilla, juotiin kahvia, syötiin voileipäkeksejä ja juteltiin. Totoro ois halunnut ihan kamalasti päästä leikkimään Timonin kanssa, tosi harmi, ettei tarkotukseen sopivaa tilaa missään ollut. Sit Totoro rakastui tulisesti (taas kerran), voi tuota nuorta lempeä.

Totoro JUN ERI, JUK2, PU2, varaSerti


Viivi AVO ERI, AVK1, PN2, varaSerti


Aasa VET ERI, VEK1, PN3, ROP-vet.


Myyntikojut tuli kierrettyä, vaan todettiin vanhimmaisen kanssa, että meillä on ihan liian hyvät tarvikeliikkeet kotikulmilla, niistä saadaan mitä tarvitaan ja usein vielä huomattavasti halvemmalla. No yhden lelun kuitenkin ostin; Arskalle kitaraa soittavan krokon ja siitä on sitten iloa riittänyt.





Milkkikin pääsi muuttamaan takasin Missin ja Maijan seuraan ja tuolla Milkki nyt juo ja nautiskelee mineraalikivestä, joten näyttää kuntoutuneen vallan mainiosti.

Sit jos vaikka antais koirille ruokaa, Milkille lääkkeen ja rentoutuis lauantai-illan viettoon.

Länderisiistintää

Tiistaina oli siis hammaslääkäri... ja se on sitä lajia, jota mä sitten niin älyttömästi rakastan, ihan unelmoin siitä pari yötä etuottia. Onneks toi mun oma hammaslääkäri on äärimmäisen pätevä, tehokas ja nopea; pääsin sisäänkin melkeen vartin ennen kun mun aikani oli.

Ensin otettiin kuva puolesta kalloa, siis alapuolesta. Mitään tulehduksia ei näkynyt, mutta sen sijaan yks hämärä hammas. Se ei tosin ollut se juurihoidettu malli vaan sen kaveri, siis viereinen hammas. Se uudelleenpaikattiin ja yks toinenkin hammas paikattiin. Elokuulle jäi vielä porkkanaraastehammas, se kuulemma ei enää tokene hiomalla kun korkeentaan väliaikasesti, vanha paikka on sen verta rapautunut, että ei kun uusitaan mokoma.

Kotiin pääsin puoli päätä puuduksissa, joten osa iltaa meni sitten ihan lukiessa ja ootellessa, että pääkoppaan palaa tunto.

Iltamyöhällä keksin, että haa, länderien kynnet tarttis leikata ja kun kynsisakset löyty, ilman suurta etsintäoperaatiota, niin leikkasin kanssa. Vielä tarttee, tässä lähipäivinä, tehdä sama Murulle ja Tiukulle... On se jännä miten erilailla nuo kaikki käyttäytyy kun kynsiä leikataan, vaikkei kukaan yritäkään välttää toimenpidettä, enemmänkin päinvastoin. Arskan aika menee kun vahtii, ettei nyt vaan kukaan muu tuu siihen lähelle, Aasa makaa varsin rentona, Viivi on jäykkä kun harjan varsi, Cellon ilmeestä näkee, että se on vakuuttunut, että mä leikkaan siltä vähintäinkin koko varpaan ja Totoro tulee manikyyriin joka välissä ja kun ei tuu manikyyriin niin tulee pedikyyriin tai ainakin kynsien leikkuuseen. Kuitenkin jokaisella on vähän kun kilpailu siitä, että kenen vuoro, ei haittaa jos vähän jännittää.

Tänään sain jonkun tilapäisen mielenhäiriön ja het kotiin tultuani nappasin taskuun muutaman koirannamin, pari erilaista kampaa ja "hiomakiven". Sit Viivi metsästäen ja pöydälle. Ensin kampasin, sit nypin, sit kampasin vastakarvaan ja nypin, sit käytin kivee ja nypin, ihan viimoseks sit vielä kamman heiluttelua. Lopputulos on varsin siisti, muttei karvaton, eiköhän tuon otuksen kehtaa lauantaina kehään viedä, vaikkei turkki kyllä vielä(KÄÄN) ole parhaimmillaan.

Sit käsittelyyn Aasa ja sama operaatio kun Viivillekin; ensin kampaus, sit nyppien, sit kampaus vastakarvaan, nyppimistä, hiontaa, nyppimistä ja lopuks vielä kampaamista. Nyt Aasankin turkki on aikasen siisti, ei kyllä myöskään mitenkään karvaton.

Popponen saa näytellä ihan siinä pehkossa kun nyt on, sitä ei kertakaikkiaan voi nyppiä pois, tulee kalju poika, ei päällikarvaa, ei pohjavillaa. Ja kun liikkeellä ollaan harjotusmielessä, ei mitään tulostavotteita, niin väliäkö sillä, jos nyt vähän on RoopeAnkkoja sun muita. Kynnet on kumminkin leikattu ja pippelikarvat.

Sit nää ei-näyttelylliset;
Arskalta on selkäkarvat ja päälaki nypitty, niska vedetty Fiskarseilla ja aika pal ois vielä tekemistä. Ai miks nypin selän, miksen leikkaa sitäkin? No kun leikkamalla karvan väri muuttuu, tai ainakin Arskan karvan, joten upea punanen katoaa. Mut kun nyppii, niin selässä näkyy sit Arskan alkuperänen upee punanen väritys. Turhamaista? Joo voi olla.
Cellolla taas ei nypittävää oo ei tuu, se on silittämättä siisti aina ja iankaikkisesti. Vähän pohjavillaa pöllytin yks päivä, mut se käy ihan viispiikkisellä vastakarvaan silittäen, ei tartte nyppiä, ei. Tarttis ehkä joku päivä miettiä, että veiskö Cellonkin taas johonkin näytelmään...

Kesti muuten vähän aikaa oppia nyppimään näillä uusilla kynsillä... Eipä sitä tuu yhtään ajatelleeks, ettei se oo sama nyppiä koiraa lyhyillä kun pitkillä kynsillä. No tosi moni asia ei oo sama pitkin tai lyhyin kynsin, sen on tässä huomannut, ellei muuta. Mut kaiken voi oppia.

Juhannusmuisteloita, pohdintaa ja PunkkiPopponen

Juhannus, keskikesän juhla. Jäätiin oikein vanhimmaisen kanssa miettimään, että mikä se on tämän juhlan anti meille ja tuntuuko se juhlalta ollenkaan, siis jotenkin speciaalilta. Tultiin siihen tulokseen, että speciaalia on vaan kolmen päivän vapaa, siis niillä kun sellanen sattuu olemaan...

Nostalgisia fiiliksiä juhannus kyllä sisältää.

Muistan kuin juhannusta valmisteltiin, kaikki paikat luututtiin ja jopa tuvan hirret ja kattoparrut ripsittiin (juu, niin se termi kuului) leppäluudilla. Tupa koristeltiin koivun ja pihlajan oksin ja lattialle laitettiin matot, ne olivatkin siellä vaan juhannuksena ja jouluna. Ulko-ovea vartioi kaks koivua. Voin melkeen tuntea koivujen ja puhtaiden mattojen tuoksun. Keskipäivän auringossa kerättiin tien pientareelta kukkia tuvan pöydälle maljakkoon, näissä muistoissa muuten paistaa aina aurinko. Illalla saunottiin ja sen jälkeen poltettiin kokko. Kokon jälkeen joskus uitiin peilityynessä järvessä, kevyt usva leijui veden päällä, aika oli pysähtynyt. Illan lopuksi kerättiin, rikkumattoman hiljaisuuden vallassa, yhdeksän yrttiä tyynyn alle ja kömmittiin aittaan nukkumaan. Koskaan en tosin muista mitään "sulhounia" nähneeni, mutta sen kesäyön usvan voin lähes tuntea iholla.

Vähän vanhempana sitten suunnattiin lavatansseihin, eikä aina paistanut aurinko, kai se oli mielessä joku komia maalaisisäntä, tosin yleensä se tanssipari oli joko "vanha kun taivas", ne tosin osas viedä niin hyvin, että tanssi oli nautinto, tai sit joku "turisti", mökkiläinen, yleensä Hesasta, ja ne ei osanneet tanssia. No oikeesti oli vielä kolmas ryhmä, jota ei juur tee mieli muistella: kaljamahaset vanhat äijät, jotka epätoivosesti yritti iskee ja / tai lääppiä nuoria likkoja, yök. Se oksetti sillon ja oksettaa edelleen.

Sit tuli juhannuksia, joihin kuulu sahti, grammari, ystävät, sukulaiset, paljon grilliruokaa, ISO juhannuskokko ja joskus kaamee krapula. Stadissa taisin viettää yhden juhannuksen, Mustikkamaalla nimittäin. Sydänsuruihin oli siinä kohti, kun kaverit tuli hakemaan, vedetty pullo lohduketta ja illan pitkin... joo, no olkoon, ehkei ko. juhannusta kannata muistella kaikilta osin, joiltain osin se oli ihan napakymppi, smack. No jos joku sillon paikalla ollut sattuu tätä lukemaan (tuskin), niin kiva ois kuulla mitä kellekin nykyään kuuluu. Tosin moniko osais enää yhdistää, kun on nimikin muuttunut, paitsi ei lempinimi, se on sama kun sillonkin. Pitäiskö sanoa, et jos jollekin Kipa ja Pajamäki sanoo jotain, niin ois kiva kuulla mitä kuuluu.

Sit kun oltiin niin pitkällä, että omat lapset oli pieniä, niin juhannus oli edelleen yhtä juhlaa, mikä sen hauskempaa kun katella lasten riemua kun sai grillata makkaraa avotulella, mitä siitä, et makkara putos 10 kertaa notskiin ja oli lopulta täynnä hiekkaa, tuhkaa ja muuta roskaa, ihan maailman parhaan makunen kumminkin.

No nyt juhannus on sit vaan viikonloppu muiden joukossa. Kai siihen tarttis omat traditiot kehittää, mut kun ei festarit iske, eikä ryyppyjuhlatkaan, järven rannalla ei asuta, eikä hiekkanen makkarakaan enää maistu. Koivuista en raatsi oksia riipiä, eikä oo hirsiä tai kattoparruja lepillä ripsittäviks. Juhannusruuhkassa ei jaksa kököttää, eikä näillä polttoaineen hinnoilla raatsikaan, joten juhannuksena reissaaminenkaan ei pal kiinnosta. Että mitähän sitä sit kehittelis...

Ei helkatti, täähän riistäytyy käsistä, palataas taas nykyhetkeen. Juhannus meni loistavasti, aurinko paisto, kevyt tuuli viilensi mukavasti. Aika pal ajasta meni ihan arkirutiineissa. Pyykkiä tuli pestyä, sää oli sen kuivumiseen mitä parhain ja reipas kamarineitojen ja paashipoikien joukko kulki kannoilla. KePo pilkko puita klapeiks, meikäläinen raahas niitä puuvajaan, ja taas kamarineitojen ja paashipoikien lauma kantapäilläni. Kun pakkasin klapeja kottareihin, pojat makoili traktorin alla, tytöt tuomen varjoissa ja kun mätin puut kottareista vajaan, niin pojat makoili siinä kottareiden ympärillä ja tytöt, paitsi Viivi, nauttivat auringosta laattapihaosuudella. Viivi tallusteli jokaisen sylyksen mukana puuvajaan ja takasin kottareille, puuvajaan ja takasin kottareille. Kyllä muuten olikin väsyneitä koiria moisen urakan jälkeen.

Juhannuksen "juhlaosuus" koostu grillaamisesta, ei tosin enää nykyään notskissa vaan kaasugrillissä, grillaajana KePo, ja siis hyvästä ruuasta. Vähän kuohariakin maisteltiin, mut ei se oikein maistunut, vaikka hyvää olikin. Erinomaista seuraakin oli, vanhimmainen oli kotona, keskimmäinen ja miehensä tulivat iltaa istumaan, nuorimmainen tosin oli sit omilla teillään. Keskiyön melkeen valosina tunteina kömmittiin lopulta nukkumaan.

Parit devarileffatkin tuli katottua, juhannuspäivänä nimittäin, ai niin ja yks jo aattona loppuiltapäivästä, vaihtelua sekin, Jos nyt joku ei muista / oo aiemmin blogia lukenut, niin meillähän ei töllöttimessä oo ikinä digiboxia ollu, eikä näillä näkymin ihan heti tuukaan, eletään hypnoosipurkitonta elämää. Edelleenkään ei kaduta enkä töllöä kaipaa tipan tippaa. Aluks joskus ärsytti kun ei aina tiennyt mistä duunikamut puhuu, kun ne jauho jotain tv-juttua, mut nykyään sekään ei enää ärsytä, enemmän jotenkin... no ehkä säälittääkään ei oo oikee sana, mut jotenkin tuntuu, että eikö ihmisillä oikeesti oo oikeeta elämää, oikeita ystäviä, oikeita puheenaiheita jos pitää jauhaa jonkun tv-sarjan tapahtumia ihan kun ne ois osa omaa elämää. No enää ei duunikamutkaan kysy, että miten mä pärjään ilman töllöä, kai ne kyllästy vastaukseen; mulla on kato elämä, en mä tartte korvikkeita.

Meillä ei punkkeja oo juur näkyilly, ellei siis olla visiteerattu jossain, vaan tänä vuonna, juhannuksen kunniaks, löydettiin yks, vaikkei ollakaan tietääksemme vierailtu "punkkipaikoissa". Ko. otus nökötti tietty Totoron otsanahassa, kulmakarvojen seassa piilossa. Nätisti se irtos punkkipihdeillä, ei siinä mitään, mut sen jälkeen mua on kutissu öisin punkassa ihan mahdottomasti, jos vaan hereillä oon, varmaan miljoona punkkia kiipeilee mun nahassani, ainakin mielikuvituksessa. Niin siis Totorohan nukkuu edelleen mun vieressäni, oikeestaan kainalossani, jos siihen onnistuu tunkemaan, tai pää mun kaulaani vasten tai jotenkin muuten tiivisti kiinni meikäläisen nahassa. Taas kerran siis kävi mielessä, että oisko pitäny opettaa länderit nukkumaan jossain muualla kun punkassa, näin tuumii nimimerkki jo kerran koirasta punkin saanut.

Tulikohan tästä nyt jotenkin pitkä, pohtiva ja tylsä kirjotelma. Ehkä. Vaan väliäkö hälläkään, kun ei väri lähde itkemälläkään... tai siis ainahan kaiken voi jättää lukematta.

Huomenna mulla sit onkin hammaslääkäri, tosin se särkevä hammas ei enää oo vihotellu yhtään. Toisaalta en mä sitä varten alun alkaen aikaa varannutkaan, joten alkuperäset ongelmat on jäljellä kuten pari porkkanaraastetta keräävää hammasväliä, jotka vois hioa taas sileiks. Ja samalla voi sit syynätä sen särkeneen hampaankin, josko sille jotain tarttis tehdä. Että ei kun näkemään painajaisia hammaslääkäristä...

Iloista Juhannusta!

Iloista Juhannusta kaikille blogimme lukijoille!

Naks, naks pomppupoika

Tänään oli toivottavasti viimenen kauppapäivä tällä viikolla. Ensin Musti&Mirriin hakemaan Tiukun ruokasäkki, Murulle yks "pilleripaketti" ja kassalla vielä heräteostoksena länderille sopivan kokosia koulutusmakupaloja, ihan valmiiks sopivan kokosia, ah autuutta. Halvemmalla tietty pääsee kun ostaa ison pussin Frolicia ja paloo ite...

Piipahdin kampaajani "vastaanotolla" ja paikalla sattu olemaan neiti Kynsimaestrokin, joka tarkasti miltä mun kynnet nyt näyttää ja kyseli miten oon niitten kanssa pärjänny. Siinä sitä aikaa vierähti tovi, vaikka menin vaan hakemaan kunnon viilaa rakennekynsien muotoiluun. Mukaan tarttu viilan lisäks kunnollinen käsivoide, joka sivumennen sanoen tuoksuu ihan taivaalliselle, kynsinauhahoiteita kun ei tarjolla ollut. Kyllä nyt kelpaa viilailla kynsiään, joskin senKIN taidon joutunen opettelemaan, ei niitä omia nysiä oo koskaan tarttenu viilailla, ei oo ollu mitä viilata, ellei sormenpäitään oo halunnu viilata.

Seuraava osote oli Tiimari, pitihän nuorimmaiselle kortti käydä ostamassa, virallinen vanhenemispäivä kun on huomenna. Ja kun kerta Tiimariin meni, niin oli se PetPointissakin käytävä. Onneks menin, sinne oli tullut upee kokoelma marsun herkkutankoja, jotain uusia, kahdeksaa erilaista, ja mähän tietty ostin kaikkia plaatuja. Samalla sit jotain koirillekin, kuivaa mahaa ja keuhkoa. Sit viimein kotio.

Illalla treenattiin Totoron kanssa sitä kuuluisaa ravaamista. Alku oli tosi lupaava; Totoro loikki ja pomppi ja sinkoili ja puri talutinta. Vaati äärimmäistä kärsivällisyyttä olla kun ei oiskaan, ei huomiota, ei laisinkaan. Lopulta Totoro asettu, otti pari raviaskelta ja naks. Ensin kokeiltiin vähän pihassa, sen jälkeen mentiin Lepikontielle jatkamaan harjotuksia. Muutama hillitön pomppukohtaus vielä tuli ja aika monta haistelen maata -kohtausta, mut lopulta mentiin ravia suunnilleen koko ajan ja nenä irti maasta. Siihen oli hyvä lopettaa, näyttelykaulain pois ja vapaata menoa takasin kotia kohti. Ehkä tää tästä, ehkä.

Naks, naks juhannusostoksia

Iltapäivällä, kun kotiuduin, sato. Tuokion kuluttua ukkostikin. Majotuttiin siis sisälle koirien kanssa; meikä luki lukematta jääneitä lehtiä ja koirat makas kuka missäkin. Samalla tuli todetuks, että verannan punkat on ländereille mieleen, vaikka, tai ehkä just siks, ne on ängetty ahtaisiin koloihin nojatuolien taa ja väliin.

Tänä vuonna ei olla viime tipassa, käytiin jo tänään illansuussa ostamassa juhannusajan ruuat. Tosin pää oli ihan tyhjä kauppaan mennessä, joten toivottavasti kaik tarpeellinen tuli hankituks, aattelin nimittäin ton ruokavarannon varassa porskuttaa ihan maanantaihin asti. Ja onhan siinä, aika pal kyllä grillattavaa; makkaraa, lihavartaita, maissia, perunaa, sipulia, tomaattia, kesäkurpitsaa, mut vähän muutakin. Juu, ei me ainakaan nälkään kuolla...

Huomiseks jäi sit Tiukun ruuan haku ja marsujen herkkutangot. Liiterissä ois kyllä huomenna, tänään ei vielä ollu, jotain uunivuokia, niitä periaatteessa tekis mieli käydä kattomassa, mut toisaalta pärjään kai mä noillakin mitä kaapeista löytyy, että ehkä se ois viisainta jättää väliin Liiterin visiitti huomiselta.

Vielä loppuillan kunniaks alotin Totorolle, tai ehkä tää on peräti kertausta, naksuttelun. Varasin kourallisen pieniä namipaloja, valkkasin naksuttimista sen, joka istu mun käteeni parhaiten ja sit naksumaan. Tänään harjotus oli vaan tyyliä naks-nami-naks-nami-naks-nami. Jospa sais naksulla Totoron ravaamaan.

Siis tästähän oli Erkun kanssa juttua jo kun käytiin näyttelyharkoissa Totoron kanssa, mutta jotenkin homma on vaan jääny, vaikka jo sillon todettiin, että koska Totoro on niin älyttömän nopee, niin oon aina palkkauksessa armottomasti myöhässä ja tarttis käyttää naksua, jotta ois ees teoreettinen mahis osua oikeeseen kohtaan, eikä palkata mistä sun sattuu. No parempi myöhään kun ei ollenkaan.

Muuten ei vesisadetta kummempaa, joten viisainta lienee siirtyä höyhensaarille.

Tulipa tenkkatenkkapoo

Tänään oli suuri "vie rojut" ja osta elukoiden ruuat -päivä. Ensin vietiin lehtiä keräyspisteeseen ja jotain vaatteita UFF-lootaan. Pulloja oli kontissa useempi kassillinen ja vanhaks menneet lääkkeetkin olin haalinut matkaan mukaan.

Seisoin Musti&Mirrin kassalla kun luuri pärähti soimaan. KePon siskontyttöhän se siellä, kyseli varovasti, että kai KePo on iltavuorossa. No ei, täällä me kaupan kassalla. Ai minkä kaupan? No Musti&Mirrin ja sit on suunta Cittarille kun ois tarkotus viedä pullolasti ja ostaa pari kuoharipulloo. No hieno homma, me ollaan täällä Cittarin parkissa, eikä auto puhu mitään. Tullaan het kun oon nää ostokset tehny.

Murun safkat tuli ostettua, ländereitten safkat tuli ostettua, Tiukun safkaa sen sijaan ei ollut, pitäis tulla kyllä. Onneks neidillä on vielä nappuloita jäljellä, joudetaan ootella muutama päivä ihan keposesti. Marsuille unohin sit ostaa juhannusherkut, siis herkkutikut, no samalla kun haen Tiukun ruuan.

Säkit autoon ja kohti Cittaria. En mä tietenkään muistanu kysyä, että missä päin parkkista, onneks se on tällä hetkellä, rakennusprojektin takia, varsin pieni, joten löydettiin KePon siskontyttö ja tyttärensä suht vaivattomasti. Siinä sit haukoteltiin, tai auto haukotteli konepelti auki, eikä tultu hullua hurskaammiks, paitti KePo, joka sano, että akku. Muutama puhelu ja sit viemään tyhjät pullot ja käymään A-valinnassa.

Napattiin KePon siskontyttö tyttärensä kera kyytiin, jätettiin uupunut auto parkkipaikalle ja ajettiin apteekkiin. Siellä oli tietty joku kuuden ruuhka ja väkee kun vilkkilässä kissoja, onneks homma pelitti suht nopeesti ja sain jätettyä vanhat lääkkeet samalla kun hain uusia... Matolääkkeetkin tuli koirille ostettua.

Jatkettiin sit meille sumpille ja jonkin ajan kuluttua akku kaahas pihaan, tai siis KePon siskopoika oikeestaan. Jatkettiin sumpittelua jonkun aikaa. Nyt KePo on porukan kanssa Cittarin parkkipaikalla taivastelemassa, että oliko se akku kumminkaan. Toivottavasti oli, eikä mitään vakavampaa.

Tänään ilmotin sit Tiukun ekaan näytelmäänsä, pentunäyttelyyn heinäkuussa. Pitäsköhän alkaa treenaamaan vai uskoisko, että lahjattomat ne treenaa. Ainakin Popposen kanssa pitäis kyllä treenata, se on sen verta lahjaton, että pitää ryhtyä treenaamaan, ei auta.

Ai niin ja jos tässä tekstissä on kuin pal kirjotusvirheitä, niin se johtuupi mun kynsistäni, menin nimittäin kokeilemaan rakenne sellasia kun nekin niin näppärästi siinä kampaajani tiloissa saa... Onhan nää ihan mageen näköset, muttei nää ehkä kuitenkaan oo ihan mun juttuni. Tai mistä sitä tietää miten hurahtaa pitkän päälle, ikinähän mulla ei kunnon kynsiä oo tätä ennen ollu, ei koko elämäni aikana, joten jo pelkkään käsien ulkonäköön on ollu totuttelemista, saati sitten siihen, ettei kynnet päätykään jo ennen sormenpäitä.

Toisenlaista synttärihumua

Siinä kun eilen juhlittiin Aasan synttäreitä niin tänään sitten nuorimmaisen synttäreitä. Vierasjoukko oli pääosin kaksjalkasia, mutta yks nelijalkakin oli joukossa, nimittäin Pessi-leo. Pennut joutuivat tosin telmimään tarhassa, ihan kaksjalkasten juhlatamineita ja pöydän tarjottavia aatellen.

Sää ei kuvaamista suosinut, varsinkin kun käytössä oli toi "hienompi malli", jonka ominaisuudet koirien vauhtikuvissa ei todellakaan hakkaa vanhan kameran vastaavia. Mutta ehkä näistä nyt sen kuitenkin näkee, että leojahan siinä...

Synttäribileet

Aasan synttäreitä juhlistettiin juhlaillallisella. Tässä Aasan annos.


Vanha rouva odotteli ruokaansa rauhallisesti ja arvokkaasti, kuten 11-vuotiaan kuuluukin, kamera vaan ei oikein pysynyt rouvan odotuksessa mukana.




Sitten syömään: ensin nakit, sitten toinen huttu ja viimesenä toi vaalea Cesar. Aasa sai vielä santsikierroksen, jota ei enää jaksanut syödä...


Ja mekö ei saada mitään????


Tässä oli sitten kutsuvieraitten illallinen.


Niin hyvää, ettei sanotuksi saa.


Mut tää booli on kyllä vähän laihaa...


Jälkiruokana tarjottiin keuhkonpaloja ländereille ja isoja koirankeksejä leoille.

Isi Löppönen ja Poika Popponen olivat valmistelleet synttärikemuihin ohjelmaa. Ensin välineurheilua.


No oon mä laadukkaampiakin esityksiä nähnyt, jos totta puhutaan...


Sitten koiratanssia.


Nää on ihan maailman unettavimmat synttärit, jos multa kysytään.


Että sellaset bileet. Mitähän ne keksii ens vuonna?


Aasa kiittää saamistaan onnitteluista!

Onnea Aasa, 11 vuotta!

Mummokoiramme, kantanarttumme, rakas perheenjäsenemme
Aasa
Charles's Wain Baronesse
täyttää tänään, perjantaina 13. kesäkuuta 2008
11-vuotta



Tämä on se kohta yötä.
Kukkuroillaan meistä.
Edemmäksi emme pääse.
Takaisin emme tahdo.
Tähän emme voi kauaksi jäädä.

Tämä on se kohta.
Tähän kohtaan
tahtoisin painaa pääni.
(Tommy Tabermann)


Rakkaat onnittelut Aasa-mummolle!

Et sinä vanhene, sinä vain muutut paremmaksi!

Sadetta pitäessä

Mitä me on tänään tehty? No ei oikeestaan mitään, ellei tekemiseks lasketa sitä kun pitää sadetta sisätiloissa. Mistähän tuokin sanonta "pitää sadetta" oikein on alkunsa saanut. Tosi harvoin mä ainakaan haluan sadetta pitää, mieluummin se saa mennä. No joskus, kun on oikein kuivaa, niin vois sitä sadetta pitääkin sen aikaa, että maa kastuu kunnolla ja kaivossa veden pinta nousee.

Niin joo, sain mä jonkun tilapäisen käytöshäiriön ja rupesin siivoilemaan verantaa. Nyt sinne mahtuu sitten jo istumaankin kun nojatuolit ei enää oo täynnään rojua. Valaisinkin on remontin jälkeen viimein paikoillaan, tosin pistorasiat puuttuu, että valoa siihen ei sitten tuu, ehkei kesällä tarttekaan.

Asensin samalla tapaamisessa hankkimani koiran punkat verrannan nojatuolien taa, Viivi ja Cello niitä jo testailikin. Totoro tykkää enemmän siitä Honkkarin sänkymallisesta. Aasa ei viitti mun perässäni koko aikaa laukata, miks, kun kaiken näkee sohvallakin maaten, ja Arska makaa mieluiten kapeimmassa paikassa tien tukkeena. Niin kyllä leotkin, jos ne ottaa mukaan siivousprojekteihin, mut tunnustan oitis, että kun siivoon, niin tuuppaan noi isommat apurit mieluiten pihalle tai ainakin pistän portin kii silleen, ettei ne pääse osallistumaan ihokontaktissa asti.

Tuli tyhjennettyä myös muutamat lipastonpäälliset ylimääräsestä kamasta, joten nyt niillä olevat koriste-esineet ees näkyvät, eivätkä enää huku kaiken roinan sekaan (eri asia kuin kauan tilanne on tää). Järkkäsin koirienkin kamat paikoilleen ja Viivin valjaat löyty vihdoin ja viimein, nimittäin "hallin" kenkätilasta... Totoron valjaat on edelleen hukkaantuneina, autotkin tarkastettiin, muttei vaan löytyneet. Oon taatusti sijottanut ne taas äärimmäisen fiksusti; tästä mä ne varmasti löydän -tyyliin.

Tiukun kanssa tarttis ehkä kohta lähtee pantaostoksille vai olikohan mulla vielä joku Maltin vanha jäljellä. Niin tai Murun nuoruusaikanen. Tartteekin tarkastaa ennen kun ryntää uutta ostamaan, ei nyt ostettu kuitenkaan enää aikuselle Tiukulle sovi. Ja eessä lienee toisen näyttelykaulaimen ja -taluttimen ostokin, jos molemmat, siis Murun ja Tiukun, joskus vie vaikka yhtä aikaa ja samaan näytelmään, voi joutua kehäänkin kahden kanssa yhtä aikaa. Ah, lieneekin viisainta vihjata KePolle, että ois perin fiksu teko opetella esittämään Tiukua... Mä voin kyllä esittää Murun.

Huomenna meillä taitaakin olla kekkerit: Aasa-mummo täyttää 11 vuotta.

Bär bikini idag

No sitä vesisadetta sitten riitti. Kyttäsin sopivaa taukoa kun en suin surminkaan halunnut ruokota Murua sisällä, mutta ruokkoamista se kapiselta näyttävä irtoturkki kipeästi kaipasi. Välillä ukkosti, sit taas sato ja sato kovempaa ja sato hiljempaa, sato kumminkin. Alko näyttää siltä, että siirrä päivällä tai tee sisätiloissa, kellokin kun kiisi eteenpäin.

Lopulta sateeseen tuli tauko. Keräsin kiireesti kaikki vermeet kasaan ja rykäsin Murun kanssa pihalle. Alko armoton ruokkoaminen, turkki vaan pöllysi, talloin karvoissa ja niitä oli joka puolella; vaatteissa, suussa, silmissä, kengissä... Ei me kauaa ulkona ehditty olla kun taas jo alko lappaa vettä tuutin täydeltä, mutta olipa päällimmäinen karva raastettu siihen laatoille kaivon viereen, yhden sellasen keskikokosen villakoiran verran.

Jatkettiin sisällä. Jostain syystä oikee puoli housuista oli yhtä takkua, joten pääsin kokeilemaan uusinta hankintaani leojen turkin hoidossa, nimittäin Ferplastin takunselvittäjää. Äärimmäisen näppärä vehje housujen selvittelyyn, jos siis ei haittaa, että takut tulee leikatuiksi pois ja housut harvenee kummasti. Jos näyttelykampausta aattelee, niin ei ehkä ihan paras työkalu, paitsi siinä äärimmäisessä hädässä, että takut ei muuten aukene, tällä ne kyllä aukenee, eikä jää leikatun näköseks. Muuhun osaan turkkia en ainakaan eka käytöllä saanut hyvää tuntumaa ja käytin vanhoja konsteja ja tutuks tulleita välineitä. Jonkin sortin välineurheilua tää leoturkin hoito siis on.

Kelloa en kattonut, hyvä tovi Murun ruokkoamiseen kuitenkin meni. Jos ulos sateeseen jätettiin keskikokosen villiksen verran karvaa, niin toinen moinen oli sit sisällä pakattuna muovikassiin. Lopputulos oli karvaton ja siisti Muru. Nyt kun turkin vielä pesasee, niin se voi otsikon sanoin bikinikausi alkaa. Otsikko taas on kopsittu nyt jo edesmenneen leomme näyttelyarvostelusta.

Ja lopuks tietty kuvat kaljukaarinasta, joskin täytyy sanoa, että joko sää (tihkusade) suosi tai kamerassa on jokin suodin, sillä oikeesti Muru näyttää pal kaljummalta. Näissä kuvissahan Murulla näyttää olevan melkeen turkki päällään.

Ulos uupumuksen suosta

Tänään oli jo pal pirteempi olo, vaikken eilen mitenkään ajoissa nukkumaan ehtinytkään. Täs on varmaan sama kun koirillakin: kaik uus ja kaik aivotyötä vaativa (ihan kun en tekis aivotyötä ihan leipätyöksenikin) väsyttää enemmän. Niin tai ehkä se olikin se fyysinen puoli, joka rasitti. Äh, no sama se, toivuttu on ja se lienee pääasia.

Tänään vanhimmainen toimitti nuorimmaisen vastaanottamaan synttärilahjansa, jonka siis varasin jo tovi sitten, taisin blogissakin siitä mainita. Ja synttärilahjahan oli, yllätys, yllätys, kampaajakäynti. Mun mielestä nuorimmaisen hiukset oli makeesti laitettu ja värjätty / vaalennettu / väripoistettu / jotain muuta, toivottavasti juhlakalu on itekin samaa mieltä.

Varsinaiset kekkerit sukulaisille ja isän-äidin-kummin-kaimoille on ens lauantaina ja virallinen vanhenemispäivä vasta ens viikolla. Sit se on viimonenkin vauveli täysikänen, joka kyllä tuntuu ihan mahdottomalta kun vasta tässä ite täytti 25... Eikä se voi olla ees laskuvirhe, lukion pitkä matikka sentään tuli onnistuneesti opiskeltua ja kirjotettua aikoinaan.

Tiukun pentukurssi päätty tänään. Käsittääkseni Tiukun kursseilut on menneet mallikkaasti, vaikken kyllä harmikseni oo päässyt kertaakaan edistymistä seuraamaan, oon joutunut tyytymään KePon niukkasanasiin raportteihin. Kikka, kouluttaja, tosin sen verran mulle kerto, että vähän samaan malliin se menee kun Totoron kanssa aikoinaan ja sillon olin kyllä kattomassa. Tästä vois siis vetää johtopäätöksen, että Tiukulla menee varsin hyvin, KePolla on vielä vähän opittavaa. Tosin Tiuku on toka koira meillä kautta aikojen, joka on selkeesti KePon koira, ei mun, tottelee toki meikäläistäkin, mutta jos joutuu valitsemaan meidän välillä, niin menee KePon luo / tottelee KePoa. Hyvä niin, sillä KePo onkin kaivannut koiraa, joka ois enemmän hänen kun mun ja tässä se nyt sitten on reilun 10 vuoden tauon jälkeen.

Ai niin, siitä kuulemma huomaa, että Tiuku on ihan maalaiskoira, maalta syntysin ja maalla elelee, että se oli kaupunkiharjotuskerralla ollut ihan silmät ymmyrkäisinä kun olivat kulkeneet pitkin ostoskeskusta. Ei ollut mitenkään panikoinut tms., mutta oli katellut ympärilleen pää kenossa ja silmät suurina. Päätettiin, että Tiuku osallistuu myös pentujatkolle kun kurssit palaavat kesätauolta.

Mun oli tarkotus ruokota Murun turkki, se kun lähtee tukkoina, toivottavasti ennakoi juoksun alkamista tuota pikaa, ja Muru näyttää ihan kapiselta rakilta. Aattelin nimittäin ottaa vähän tuoreita valokuvia, joo, hyvin valittu hetki; turkki lähdössä ja silleen, mut kun en löytänyt pal mitään edustavia kuvia Murusta, kaikkia muita hökellyksiä kyllä. Miten mä en ookaan tullut ottaneeks tuoreita pönötyskuvia Murusta aikoihin, järkyttävä laiminlyönti.

Niin siis oli aikomus ruokota Murun turkki ja aikomukseks se jäi, nimittäin meillä sateli vettä, enkä ihan vapaaehtosesti tollasta pöllyten irtoavaa leoturkkia sisätiloissa ruokkoa, sitä karvaa kun on sitten joka paikka täynnään. Vesisade nyt tietty, näin jälkiviisaasti ajatellen, ois voinut olla ihan hyvä valinta, ei ainakaan ois karva pöllynnyt minnekään. No ellei sää huomiseks parane, niin se on sitten tartuttava toimeen sisätiloissa, onhan se nyt leonkin sentään näytettävä leolta, ellei muuta niin kaljulta leolta.

Tänään tein ihanan havainnon; pikkumarsut Maija ja Milkki eivät enää juokse karkuun kun menee marsuhäkin luo. Päinvastoin ne kipittävät luukulle jonoon oottamaan, että tulisko jotain herkkuja ja molempiin saa koskeakin. Niistä on tullut kesyjä, mahtavaa. Maija oli jo melkeen seurustellut Totoronkin kanssa, joka edelleen oottelee itelleen uutta marsuystävää Hempan tilalle. Kohta voidaan ryhtyä harrastamaan "ulkoiluja" ja ehkä jopa ulkoiluja. Jess!

Uupumus maximus

Tää on ollut ihan kaamee dagen efter tapaamisen. Aamulla väsytti niin, etten ollut punkasta ylös päästä ja kun lopulta pääsin, niin jouduin aamupalan jälkeen hoippumaan pitkälleni hetkeksi kun heitti mukavasti päässä. Siitä sit liikkeelle ja duuniin. Koko päivän on nukuttanut millon enemmän millon vähemmän. No jos tänään ehtis ajoissa nukkumaan... Niin ja ens vuonna taidan ottaa tapaamisen jälkeisen maanantain vapaata duunista.

Hammasta jomotti taas, mutten mä mitään hammaslääkäriaikaa minnekään, ainakaan vielä, saanut, että saattaa olla, että joutuu elämään tän hampaan kanssa sinne jälkeen juhannuksen. Jippiajei! No kunhan se ei mitään paisetta kehittele, niin mikäs tässä on ollessa: särkylääkkeitä tarpeen mukaan. Toisina päivinä menee yli vuorokausi lääkkeiden välillä, toisina täytyy tempasta vähän useempi nappi vuorokauden sisällä. Tässä tää vanha totuus; ei kun katellaan.

Onko koiraharrastus harrastus vai hulluutta? Alan kallistua jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen, tosin hulluna on hyvä olla, ei paina huolet, ei rasitu polla, antaudu sinäkin suosiolla tai anna meidän olla. No joka tapauksessa mä ilmotin Totoron ja Viivin Oulun näytelmiin... Täältä tullaan pohosen porukka, Pia & pojat, vaikken vielä vähän aikaa sit ois uskonut niin hulluks heittäytyväni.

Toinenkin juttu on nyt selvä, sovittu, suunnitteilla, tulossa... Jonkin lajin hulluutta sekin, mut ah jotenkin ihanaa hulluutta ja mulla on ihan älyttömän hyvä ja ilonen mieli, happy feelings, enemmän kun uskoinkaan. Mut hullu pitää toisia hulluja jännityksessä ja tästä jutusta enemmän kotisivuilla tässä lähipäivinä.

Nyt tää hullu lähtee tästä nukkumaan, jospa loppuviikosta jo aivotkin toimis.

Eikä dramatiikaltakaan vältytty

Aamu valkeni aurinkoisena, joskin taivaalla oli erikokosia, -paksusia ja -muotosia pilviä. Aamupala ensin, sit kamat kasaan ja mökille. Keittiöhenkilökuntaa ei vielä näkynyt, mut en jäänyt oottelemaan, starttasin keittiön ihan omakätisesti, Pian avustuksella, josta kiitos Pialle.

Kaikista muistilistoista huolimatta unohduksia ei näköjään voi välttää. Totesin, että suodatinpussit on kortilla. Toki oisin voinut värvätä vaikkas KePon hakemaan, mut hommansa kullakin, joten ei. Talouspaperi käy myös hätätapauksessa... lopulta tekstasin Teijalle, jos vaikka matkalla koukkais kaupan kautta. Kiitos Teija!!

Keittiöorjia ei kuulu, ei näy... kello käy. Tartuin luuriin ja soitin. Toisessa päässä vastas äärimmäisen uninen ääni; keittiö oli nukkunut pommiin, tosin väärinkäsityksen takia, selvis myöhemmin. Keittiöorjat luuli, että herätän kun tarttee nousta ja mä tietty luulin, että keittiöorjat nousee ihan iteksiin puol kymmeneen mennessä.

Tarvikemyynnistä huolehti Saija Mustonen.

Kiitos Saija, että pääsit tulemaan!

Eikä dramatiikaltakaan vältytty. Vanhimmainen tuli Pipuliinan kanssa köökkiin ja pyysi kattomaan, että onko Pipulla haava vai mikä kun verta tulee peräpäästä. Meikä tekee työtä käskettyä, vaan eipä sitä nähnyt mistä veri tuli, sen verran sitä tuli. Kehotin vanhimmaista soittamaan ELL-asemalle ja menemään KePon kanssa sinne, ite jatkoin nuorimmaisen kanssa keittiöpuuhia. Liikenteenohjaus hävisi KePon mukana kohti Lohjaa, KePo kun oli se liikenteenohjaaja. Onneks kaikille, luennoitsijaa lukuunottamatta, homma oli vanhastaan tuttua, joten jokainen osas pistää autonsa parkkiin ja suffata mökin pihalle.

Vähän jäi huoli painamaan Pipun osalta, ettei vaan oo mistään saanut vaikka rotanmyrkkyä... Vaan eipä siinä mitään muuta voinut kun ootella, Pipu oli menossa sinne missä homma hallitaan, jos missä, joten me jatkettiin sitä mitä me osattiin; tapaamisen organisointia.

Vähitellen porukka alko olla koossa, keittiö pelitti yhden keittiöorjan voimalla, enää uupui luennoitsija, jolle tekstasin kiireesti vähän "kävelyohjeita", jottei turhaan painele ovikelloa väärällä talolla, kun siis ei sitä liikenteenohjausta nyt ollut, eikä meitin porttihälytin (Muru) oikein tuulensuunnan tai jonkun takia kuulunut mökille. Tässä kohti siis vähän relasin ja läksin vaihtamaan kuulumisia porukan kanssa eli osallistumaan aamun "vapaata keskustelua" osioon.



Aamusumpin jälkeen vuorossa oli luento koiran oppimisesta. Luennoitsijana Kikka Pitkänen Tmi Koirankuje. Kiitos Kikka! Ite en paljoa ehtinyt luentoa kuunnella, keittiö vaati osansa ja moni muukin järjestelyasia.



Luennon aikana saapui myös Pipu; diagnoosi anaalirauhasfisteli. Vaiva on kivulias ja kiusallinen, muttei vaarallinen. Anaalit oli tyhjennetty, puhjennut fisteli putsattu, lääkitys määrätty ja hoito-ohjeet annettu. Pipuliisa jäi osallistumaan keittiön toimintaan kevythäkissä nukkuen.

Luennon jälkeen vuorossa oli ruokatunti. Siinä vaiheessa aurinko paistoi jo täyttä häkää. Pilvet olivat melkeestä kadonneet. Nauttittiin siis toistemme seurasta, ruuasta ja kesästä.

Vaan kaik loppuu aikanaan ja oli oma vuoroni olla äänessä. Ensin ihan minimaalisen lyhyesti koiratanssista, demokoirana Cello. No ei me mitään ohjelmia osata, irrallisia temppuja vaan, ketjutus on ihan vaiheessa. Mut tärkeintä ei ookaan osaaminen vaan tekemisen ilo.

Lopuksi vielä oli osio "kysy - Kipa vastaa", johon porukka oli lähettänyt kysymyksiä etukäteen, joten olin päässyt alustamaan vastaukseni ja hankkimaan mahdolliset lisätiedot valmiiksi. Tätä osiota pidettiin palautteissa hyvänä, joten ehkäpä tälle voi ajatella jatkoakin tulevina vuosina.

Ja kun virallinen ohjelma päättyi, oli vapaan seurustelun vuoro.


Veikko, Kuje ja Padi.

Grilli oli kuumana ja koirilla makkaranhajua haisteltavana. Aasa emännöi vuosien kokemuksella ja äärettömällä notkeudella kuten niin monena vuonna aikaisemminkin, surffaili vieraitten seassa ja kävi tervehtimässä kaikkia. Viivi oli emäntäharjottelijana, muttei kyllä ole siinä ollenkaan niin pätevä kuin Aasa.

Tais Viivillä mennä aika enemmän nuorten miesten korvaan kuiskutellessa kun emännöidessä...

Oli ihana nähdä monia kasvattejaan. Se on ehdottomasti kaiken vaivan väärti. Nuorten kasvattien perheiden aktiivinen osallistuminen ilahdutti todella paljon, silloinhan kaikki tieto on eniten hyödyksi, jotta pennustaan saa kasvatettua "kunnon koiran". Kesän kohokohta on myös tavata Bertta, joka on vuosi vuoden jälkeen ihan yhtä ilahtunut kasvattajansa näkemisestä. Bertasta on kertakaikkiaan mahdoton saada "kunnon" kuvia, se kun kipittää aina kovaa vauhtia luokseni kun vaan kumarrun, ja nuolee tarmokkaasti kasvoni tullakseen taas kohta hymyillen pussailemaan lisää.

Yksi ihana yllätys oli tavata vuosien tauon jälkeen Arskan veli Arttu perheineen. Arttukin muisti meidät, vaikkei tosiaan olla muutamaan vuoteen tavattu. Ja mikä ihana herrasmies Arttu onkaan, tuli juttuun kaikkien kanssa ihan ongelmitta. Pisti mm. pompputanssiksi Hugon kanssa ja valssiksi Lucan kanssa.


Frodo ja Arttu, hyvä kuva katella rauhottavia eleitä...


Artun ja Hugon pompputanssi, oisko tää sitä koiratanssia parhaimmillaan.


Vai oisko valssi parempi? Luca ja Arttu.

Omat koirani kulkivat tapaamiseen ja tapaamisesta pois vaihtelevasti, kosken koko aikaa voinut järjestelyhommien takia niitä pitää paikalla. Kun virallinen osio oli ohi, toin koko viisikon paikalle. Aasa ja Viivi kulkivat ihan vapaasti, pojat pidin taluttimissa. Totoro surffaili välillä Hannan ohjauksessa pitkin poikin ja Cello riekkui keskimmäisen ja miehensä kanssa.


Poika Popponen ja isi Löppönen yrittivät pysyä varjossa.

Ja kun ilta ehtii tarpeeks pitkälle, voi saada vaikka raitisilmamyrkytyksen.


KIITOS KAIKILLE PAIKALLA OLLEILLE!!!

Ja ens vuosihan on sitten juhlavuosi, itse asiassa kahdella tapaa:
Ensimmäinen kasvattamani länderipentue syntyi 1999, joten ensi vuonna tulee täyteen 10 vuotta länderikasvatusta. Ensimmäinen kasvattitapaaminen pidettiin vuonna 2000 ja ensin vuoden, vuoden 2009, tapaaminen on kennel Kipazin 10. kasvattitapaaminen.

Mitähän kivaa keksis juhlavuoden kunniaks...