Pehmukkeella vai ilman?

Kai sitä sit tässäkin voi makoilla, pehmukkeella...


tai sit ei.


"Pentulan" uljas vahtikoira Totoro.

Univelkaa pukkaa

Vähän alkaa olla aivoton olo, jos se nyt koskaan kovin aivollinen on, tänään kuitenkin tavallista aivottomampi. Perjantaina Muru siirtyi hallitsemaan "pentuhuonetta", sinne ei enää muilla ole pääsyä. Siitäkös Tiuku riemastu kun ei enää saa olla Murun kaa ja riekku ensin perjantai-iltana tosi myöhään ja alotti aamuyöllä uudelleen kun jouduin käyttämään Murun ulkona. Ehkä nukuin kolme tuntia, ehkä en. Aamulla sit nukuttiin vähän myöhempään, muttei se oo sama kun yöuni, ei ainakaan mulle.

Seuraavaan yöhän Tiuku oli jo rauhottunut, mutta naapureilla oli bileet. Niistä oli toki infottu etukäteen, mikä oli tosi ihanasti tehty, joten naapurit saivat bilettää ihan rauhassa, paitsi, että meikä tietty valvo tai siis nukku-heräs-nukku-heräs jne. Musa ei häirinnyt, se oli tasasta jumputusta, mut se ihmisten hihkuminen havahdutti kerran jos toisenkin. KePo onneks anto mun sunnuntaiaamuna nukkua vähän pitempään, muttei se yöunia vastannut.

Sit viime yönä Muru piti omaa kivaa... Tuntu, että se kulki koko yön ees taas paikasta toiseen, huokaili, rynkytti makkarin ovea, "kolahteli" lattialle nukkumaan noustakseen taas ylös jne. Käytin Murun ulkonakin, kun aattelin, että jos sillä on hätä. Tarkastin, että kupissa oli vettä ja ruokaakin oli toisessa kupissa. Vaan se mitään auttanut, sama meno jatku oikeestaan koko yön. Kun kello sit soi kuudelta, niin meikä oli kyllä aika zombi.

Päivä meni miten kuten, ei voi kehua, kun oikeesti tuntu, ettei ole aivotoimintaa. Kotiin kerkisin käymäsiltään ja sit reiki-kurssin kakkospäivään (tai iltaan, ihan miten vaan). Siellä ei kyllä ollu ongelmia pysyä hereillä... paitsi kun oli harjotushoidettavana, siinä oli uni tulla loppua kohti.

Länderit oli oottaneet mua kotio tosillaan, erityisesti Arska. Se oli kuulemma pitänyt raahata suunnilleen väkisin portilta sisälle, oli päättänyt ootella siinä, että meikä kotiutuu. Niinpä riemu oli rajaton kun todella kotiuduin. Arska hyödynsi oitis sitä, että tulin reiki-kurssilta, viritykset oli tehty uudelleen ihan just ja energia kulki. Herra loikkas mun syliini ja reiki lähti virtaamaan. Arskan silmät lumpsuivat, välillä painuivat kiinnikin, koko kroppa oli ihan veltto ja taipuili sellasille mutkille, ettei ihan heti uskois. Suu napsu vähän kun ihmisellä, joka yrittää saada kuivaa suutaan kostumaan. Siinä Arska retkotti hyvän tovin hoidettavana ja mun kädet oli niin kuumat, että tuntu kun ne ois tulessa ja teki mieli lähtee uittamaan niitä kylmässä vedessä. Sit vaan äkkiä Arskalle riitti, se lähti ja kädet kylmeni saman tein. Se oli aika mielenkiintosta... vaikka oon ennenkin Arskaa hoitanut, niin ei se noin vahvaa oo koskaan ennen ollut.

Toivottavasti ens yönä saa nukkua...

Vähiin käy ennen kun loppuu

Kiirettä on taas ollu pitävinään... Lauantaina nukuttiin ensin pitkään ja herättyä syötiin aamupala pitkän kaavan mukaan. Sen jälkeen liikenteeseen, vielä vähän "pennutusrekvisiittaa" ja muutakin kamaa ostaen. Lopulta ruokakaupan kautta kotio ja suunnilleen sopivasti oltiinkin perillä; vanhimmainen kotiutu duunista ihan hippasen meidän jälkeen ja tovi siitä tulivat keskimmäinen ja miehensä iltaa istumaan.

Ilta venahti yli puolen yön, joten sunnuntaiaamukin vilahti kymmeneen... Yhdeltä piti olla Nlassa reiki-kurssilla kertaamassa, joten eipä sitä heräämisen ja lähtemisen välissä pal mitään järjellistä ehtinyt tehdä. Kurssilla puolestaan päivä vierähti iltaan. Kotimatkalla vielä nuorimmainen duunista hakien ja lopulta kotio.

Illalla päätin ryhtyä mittomaan Murun lämpöjä, yleensä oon siinä puuhassa kyllä tosi laiska, vaan jospa tällä kertaa jaksais ihan aktiivisti joka päivä aamulla ja illalla... Aasan ekan tiineyden aikaan mitoin tosi ahkerasti lämpöjä, muistaakseni kolme kertaa päivässä, mut kun en mitään laskuja ja nousuja onnistunut pongaamaan, niin muitten osalta se on jäänyt, oon luottanut enemmän mutu-tuntumaan, eikä sitä oo tarvinut toistaseks katua. Nyt kuitenkin uus yritys mittomisen jalossa taidossa ja sit se mutu siihen lisäks.

Mielenkiinnolla kyllä ootan, että onko Murun h-hetki vasta laskettuna aikana vai jo ennen sitä, meinaan aika levoton Muru kyllä on. Liekö vaan tukalaa oloa ja sitä, että on kuuma vai joko pennut on alkaneet liikkua kohti starttiruutuja. Mahan muoto ei ainakaan vielä oo muuttunut "synnytystä ennakoivaksi", mut eipä sitä koskaan tiedä missä tahdissa asiat tapahtuu; yksilöllisyys, yksilöllisyys, siinäpä se.

Ländereiden osalta Chilillä on ollut "paras" ajotus: synnytys tasan viikkoa ennen laskettua aikaa. Sillon kyllä vähän pelästyin, että onko pennut vielä siinä vaiheessa valmiita syntymään, oli ne. Aasakaan ei kertaakaan oottanut laskettuun päivään, ei myöskään Booli. Muru toivottavasti vielä tovin "pysyy kasassa"... Keskiviikkona on ELL, käydään röntgenissä kattomassa kuin monta murusta näyttäis syntyvän, osais vähän varautua, siis ellei Muru päätä jo sitä ennen alkaa purkautua. Vähiin käy ennen kun loppuu.

Kunnon lyylit nukkuu lattialla

Murun mielestä ei (edelleenkään) oo paljaan lattian voittanutta.

Ratkaisuja, ratkaisuja ja lupaamani kuvat

Mietittävää on viime aikoina riittänyt omiks tarpeiks ja ylikin, siitä ylimenevästä on sitten saaneet ystävät "nauttia", kiitos heille. No nyt on kaks mietintää suoritettu loppuun ja kolmas on toteutusta vaille valmis, helpottaa fiilareita kummasti.

Amandaa ei tulla pennuttamaan vaan Amanda siirtyy sijoituskotinsa omistukseen. Tässä kohti sitten ehkäs kiitän "luontoa" siitä, että Amandan tiineys meni viimeksi kesken, sillä vasta vähän aikaa sitten saamieni tietojen valossa koko astutus olis jäänyt tekemättä ja niitä tietojahan sitten ei taas ollut käytettävissä silloin kun viimeksi astutin Amandan.

Todennäköisesti nyt on ihan sama mitä sanon tai sanomatta jätän, tai olisinko edes käsitellyt tätä asiaa missään, niin spekulaatioita syntyy. Kyse on Amandan takaa tulevasta AI eli autoimmuunisairaus -riskistä. Toki pennut ois voineet kaikki olla kauniita ja terveitä ja vahvahermosia, ei siinä mitään, ainahan pahimmassakin tapauksessa, kun jalostusyksilöt kuitenkin ilmiasultaan ovat terveitä, osa on kantajia, osa terveitä ja osa valitettavasti sairaita. En kuitenkaan halunnut tässä tapauksessa ottaa riskejä, joten nyt vältymme sitten kaikilta: sairailta onneksi, kantajilta onneksi, terveiltä valitettavasti. Joku toinen ois päätynyt toisenlaiseen ratkasuun ja se ois varmaan ollu ihan yhtä oikee ratkasu kun tääkin. Kukin tyylillään.

Nouto-ongelma pyyhkästiin taivaan tuuliin, ei riitä aika, ei resurssit, ei raha, eikä oma jaksaminen. Tasapaino-ongelman ratkaisu siirty hamaan tulevaisuuteen ja suhdeongelma pysyy entisellään kun sehän ei mua tavallaan ees koske että KePo voi sit vaikka ite hoitaa sen ongelman...

Juu ja sitä toteutusta vaille olevaa ongelmaa en ees tänne listannut, se ratkes melkeen yhtä nopsaan kun ilmestykin. Enää vaaditaan vähän naputtelua ja homma on hoidettu hamaan historiaan.

Murula on nyt niin kun valmis. Tai no pressu ostetaan vielä lattialle synnytystä varten (jos ehitään) ja jotain synnytysrekvisiittaa vielä uupuu, mut siis periaatteessa takkis on nyt viimeistelty.

Tässä olohuoneen portilta otettu kuva rouvasta ja pentutiloistaan, takka jää kuvaajan oikeelle puolelle ja makkarin ovi vasemmalle. Kuten näkyy, niin jotain outoja "romuja" on vielä tuon toisen istuimena toimivan arkun päällä. Lähinnä siellä on tyynyjä, että kai mä niille jonkun paikan tässä vielä keksin. Pöydällä sit on taas synnytykseen liittyvää tavaraa ja lisää siis tiedossa.


Rouva ja uus juoma-ruoka-telineensä.


Että siinäpä ne perjantaikuulumiset. Viettäkäähän ilonen ilta!

MmMmMmMurula

Tänään oli hammaslääkäri ja juu, siitä ei oo kauaakaan kun viimeks kävin, mut minkäs teet, kun hammasta jomottaa - meet hammaslääkäriin. Yks paikka oli irronnut, ei irronnut irronnut, mut irronnut. Hammaslääkäri taas kerran totes, että on mulla herkkä suu kun het tiedän, jos siellä ei kaikki oo ojennuksessa. Tiedän, se on totta se, mut siinä kun se on siunaus, niin se on myös kirous. Siunaus siinä mielessä, ettei mikään ehdi pahaks ennen kun se hoidetaan, mut kirous sen takia, etten kestä pienintäkään "epäkuntoa" suussa, joten hammaslääkäriin ois aina päästävä just sillä siunaaman sekunnilla. No nyt on suuvärkki kunnossa pitää pentulomaa...

Iltapäivällä suunnattiin KePon kanssa Ikeaan shoppailemaan Murulle mammatavaraa, kun eihän se raasu mihinkään länderikokoa olevaan mahdu, eikä taida ihan yks tai kaks alustaa riittää tähän projektiin. Ostettiin useempi täkki, lämpöluokka 1, hinta 2,95 / kpl, siitä ei pal täkki halpene, kyllä sen jo kehtaa tuupata mammakoiralle pehmukkeeks. Duunikaverilta sain taannoin muovikassillisen vanhoja pussilakanoita, just passeleita täkkien päälle, meinaan täkkien pintamateriaali on sen tuntusta, ettei se kovasti kulutusta kestä repeemättä. Jotain huopiakin tuli ostettua ja Murulle ruokakuppiteline ja siihen kupit.

Viimottiseks käydään aina löytöosastolla ja tällä kertaa kävi tuuri; löysin pyyhkeitä. Kaks sellasta paksua, suht isoa, 1,50 / kpl ja sit 10 kpl keittiöpyyhkeitä, ne on varmaan ihan hyödyllisiä synnytyksessä, maksovat 20 senttiä kappale, joten 2 egee meni kun haalasin kaikki jäljellä olevat pyyhkeet kärryyni.

Lähtiessä piti tietty ostaa donitseja, pihalla kun oli donitsikärry...

Nyt Murula on ihan viittä vaille valmis. Huomenna vielä ronttaan sieltä jotain kamaa ulos... tai siis jonnekin muualle olemaan, ja se on siinä sit. Seuraavaks pakkaamaan "synnytysrekvisiitta" pöydälle, eikä kai sitten siltä osin muuta enää voi kun ootella h-hetkeä. Ehkä, EHKÄ, saan huomenna otettua pari kuvaa Murulasta, tai sit en. Katotaan.

Viheltää ja vierestä viedään

Jos jollain puolueettomalla maaperällä vois tehdä kysymyksiä nimettömänä antaen vaan tietyt taustatiedot, siis omaan elämään liittyviä, ei mitään asiattomia, ja vielä saada asiallisia vastauksiakin, niin nyt ois kysymyksen paikka, vahvasti kysymyksen paikka, tosi vahvasti. Tai oikeestaan parinkin kysymyksen... mut ennen kaikkea yhden.

Joskus teinixinä sitä aatteli kaikkee aika mustavalkosesti ja se oli tavallaan helppo tapa aatella asioista; toi on hyvä juttu, toi ei oo kiva juttu. päätösten tekeminen oli tosi helppoa, vaikkei sitä toki voi sanoa, että oliko ne oikeita päätöksiä ja onko oikeita päätöksiä olemassakaan. Mut mitä enemmän tulee ikää sitä enemmän sitä tajuaa, ettei oikeestaan tajua yhtään mitään, ja mitä selkeemmin tajuaa, ettei tajua, sitä vaikeempaa on tehdä päätöksiä, vaikka taustatietoa ja näkemystä, omia mielipiteitä ja koulutusta alkaa olla pilvin pimein.

Ensinnä mulla on nouto-ongelma: haluanko, enkö sittenkään, onko rahaa, aikaa, resursseja, mielenkiintoa ja mahdollisuuksia. Periaatteessa homma on hallussa, käytännössä kaikki on levällään, aikataulut auki, asiat sopimatta...

Toisekseen mulla on painopisteongelma: homma on nyt suht tasapainossa ja siitä riippumatta mitä teen, se heilahtaa seuraavaks jompaan kumpaan suuntaan, mutta kumpaan ja onko se fiksua ja filmaattista silleen vai jotenkin muuten.

Kolmannekseen mulla on suhdeongelma (ei kuitenkaan parisuhdeongelma): KePon mielestä asiat kuuluu olla tavalla X, koska porukka X on mukavampaa sakkia kuin porukka U ja KePo viihtyy paremmin porukan X kanssa ja omalla hiljasella tavallaan yrittää vaikuttaa epätietoisuuskeskukseen aivoissani. Yhtä kaikki, suhdeongelma vaikuttaa painopisteongelmaan, joka taas vaikuttaa nouto-ongelmaan ja ne kaikki yhdessä vähän kaikkeen, ainakin lyhyellä tähtäimellä.

Neljänneks oon luonut ihan ylimääräsen ongelman: miettinyt, että pitäiskö asiat hoitaa ihan kertakaikkiaan sellasella tavalla, joka ei liity sitten lainkaan edellämainittuihin. Se ajatus tosin on vaan häivähdys, ehkä se on jonkin sortin välttelytekniikkaa, ei tartte ottaa kantaa siihen mihin tarttis kun tarttee käyttää aika miettiäkseen asiaa, jota ei tarttis miettiä ollenkaan.

No huh! JOS nyt joku jotain tajus, joka välttämättä ei ollu ees tarkotus, niin mielipiteitä saa esittää. Asiattomat poistetaan

Jos ottais vaikka kupin sumppia aivojaan oikoakseen...

Onko fiksua jos koira on fiksu

Mielenkiintoinen dilemma
Sulla on sisävessa, käytät sitä säännöllisesti, etkä ruiki nurkkiin tai pitkin pihoja. Sitten sulla on koira. Eräänä päivänä tämä koira kokee AHAA-elämyksen; kun kaksjaloille tulee nk. hätä, ne käyttävät tuota kopperoa, sen siis täytyy olla luvallista. Seuraavan kerran kun rakko painaa ikävästi, eikä kukaan kaksjalka just sillä siunaaman sekunnilla älyä avata ulko-ovea, koira avaa vessan oven, käy seisomaan pöntön viereen ja nostaa koipea. Jeh, sehän on kuin isäntänsä konsaan, ainoo vaan, että isännän osumatarkkuus on yleensä kuitenkin huomattavasti parempi. Onko koira sisäsiisti vai onko meillä sisäsiisteysongelma? Onko koira peräti älykäs ja osaako se jopa ajatella loogisesti? Jos se fyysisesti olisi mahdollista, paranisiko osumatarkkuus harjoittelulla ja hoituisiko homma lopulta peräti omistajien huomaamatta.

Great, hyvä TOTORO!!!

Satuja tunteva otus
Lukeeko koirani päivisin salaa satuja? Minä en ainakaan enää lue niitä ääneen, lapset ovat sen iän jo ohittaneet. Koirani kuitenkin selvästi on lukenut prinsessa Ruususen, se tietää, että 100vuotta nukkunut herää kun sitä suutelee huulille. Sunnuntaina kun KePo lähti duuniin, palasivat koirat makkariin, jossa meikä edelleen veti sikeitä. Erään mielestä oli kuitenkin aika jo nousta, joten se pomppasi viereeni, suukotti varovasti kielellään huuliani, istui odottamassa tovin ja lopulta asettui huokaisten pitkälleen. Kohta taas uus yritys, sama pieni suukkonen, rauhallinen odotus ja takasin maate. Ei tainnut ymmärtää, ettei ole prinssi ollenkaan eikä emäntänsä 100vuotta nukkunut prinsessa, vaikka ehkä yö sadalta vuodelta tuntuikin vai ajatteliko kenties, ettei emäntä näytä päivääkään alle satavuotiaalta aamulookissaan...

Great, hyvä TOTORO!!!

Oon tullut siihen tulokseen, että Totoro on "liian fiksu"; osaa avata ovet, osaa keplotella maton jumittaman portin auki, osaa sitä ja osaa tätä, oppii tosi / liiankin nopeasti, osaa "järkeillä" ja tehdä johtopäätöksiä... Fiksun koiran puuhia on kiva katella, mutta fiksun koiran jälkiä ei aina ole kiva siivota eikä oikeesti fiksu koira taloudessa välttämättä ole siunaus.

Tänään oli Tiukun pentujatkon kurssikerta, vuorossa kaupunkielämää eli sekotettiin kauppakeskus Sellon rutiineja pentulauman kanssa. Kyllä näki kuka pennuista oli kaupunkilaisin, vaikka jännittävä paikka se oli kaikkien mielestä, mut stadilaisin oli toki rauhallisin ja rentokäytöksisin. Kaikkea nähtiin; ihmisiä, ostoskärryjä, junia, linjureita, portaita, humalaisia, lapsia, aikusia, nuorisoa, tupakoitsijoita, lastenrattaita, fillareita, koiria jne. jne. Sitä taas hyvin muistaa minkä takia asuu maalla, eikä perusta isoista ostoskeskuksista.

Lähinnä tapsuteltiin paikasta toiseen ja pysähdyttiin välillä tekemään tottista ja kontaktia. Sisälläkin ostoskeskuksessa käytiin ja siellä oli sopivasti meitä ajatellen joku häpening ja siis kuulutukset pauhas ja yleisö kilju. Portaitten kulkemista harjoteltiin ja junan oottelemista. Osa ihmisistä suhtautui pentulaumaan ystävällisesti, osa ei ollut huomaavinaankaan, osa oli tosi närkästyneen näkösiä ja olipa niitäkin, joista näki, että pelkäävät koiria, pentuja tai ei.

Homma meni Tiukulta suht ok, vaikka saikin kotiläksyksi harjotella enemmän ihmisten ilmoilla, jotta oleminen ois rennompaa. Paniikkia ei ollut havaittavissa, mutta selkeetä stressaantumista kyllä. Se on sit KePon lähettävä kiertämään Nummelaa...

Sunnuntaita kuvin

Mul on nykyään jotenkin sellanen raskas olo. Onks nää mun linjat jotenkin levinnyt, mitä?


No oot sä kyllä aika pönäkän näkönen, jos multa kysytään.


Hei, äläs nyt mee mihinkään. Annas nyt kun mä vähän katon.


Juu, ihan selkeesti sulla on tää vyötärönympärys levinny. Kannattasko nyt vähän varoo kun ne sanoo, että keskivartalolihavuus on silleen niin kun vaarallista.


Älä sä tosta välitä, mun silmään sä oot kyllä ihan just passeli.


Sellanen suudeltavan sulonen.


Ihan kun mä oisin kuullu jotain ääniä... Näkyyks siellä mitään?


HÄLYTYS, hälytys!!! APUA, apua, joku tulee!!! HÄLYTYS, kuuluuko!!!!


IIIIIIIIK!!!!


Trattatataa, pois tieltä, trattatataa, ratsuväki saapuu apuun...


Äh, se oli ihan vaan väärä hälytys.

Metsään haluan mennä nyt

Eilen olin "turisteilemassa" Tiukun pentukurssilla ja siis jälkimettässä. Yhtään jälkeä en tehnyt, yhtään jälkeä en ajanut, hirvikärpäsiin en törmännyt (kuulemma niitä oli), pidinpä vaan seuraa kurssilaisille, toimin koiratolppana ja juttelin koirajuttuja. Tosi kivaa oli.

Tiuku sitten kyllä ajo parit jäljet ja hyvin kuulemma oli menny, jopa niin hyvin, että KePon ois kuulemma pitänyt tehdä pitempiä jälkiä. Tosin pientä keskittymiskyvyn lyhyyttä on Tiukussa vielä havaittavissa; jälki tulee ajetuksi pätkissä ei yhtä soittoa intensiivisesti.

Tänään oli sit aamupäivästä jälkipäivä kasvateille, osanotto tosin ei päätä huimannut, mutta eikös sitä niin sanota, että väki vähenee, pidot paranee. Siikajärven pöpelikköä koluttiin ja jaettiin se hyvässä yhteisymmärryksessä parin PK-harrastajan kanssa.

Alottelijoiden ekat jäljet oli lyhyitä ja suoria, ei kovin pal vanhentuneitakaan. Ekalla jäljellä oli havaittavissa pientä epävarmuutta, että mitä ihmettä tää nyt oikein on, mut toinen jälki meni jo hyvin ja kolmanneksi tehtiinkin vähän pitempi, ei erityisen suora jälki, joka sai vanhentua puolisen tuntia. Viktorissa (vaikkei mun kasvattini olekaan ) on todella ainesta jälkikoiraksi ja tosi hyvin meni Veikkokin.

Omista vaan Arska oli mukana ja olikin henkee täys jo kotoo asti, se kun eilen illalla äkkiä tajus, että mä teen jälkimerkkejä. Sit kun tänään sai vielä jälkivaljaat päälle, niin se oli menoa eikä meininkiä. Vähän jännäsin, että kuin menee jälki varsin pitkän tauon jälkeen, mutta Arska suorastaan loisti taidoillaan, veti ihan suoriltaan molemmat jäljet kulmineen, kaarteineen kaikkineen. Oli ilo kattoa sitä tekemisen riemua.

Hilpeyttä muuten herätti kun neuvoessani jäljen tekoa ja merkkien käyttöä aloin opastaa, että näkevien koirien kanssa pitää sitten huolehtia... Ehkä ne näkevät koirat ovat enemmistö ja ois voinut sanoa asiat toisin, mutta sokee koira on mulle luonnollinen asia, joten niin tai näin, se on aina oikeinpäin.

Sää muuten on ollut koko päivän upea, auringonpaistetta ja lämmintä. "Mettäleiri" vielä oli ihanan aurinkoisessa paikassa, joten jälkien vanhenemista ootellessa sai ottaa aurinkoa ja nauttia lämmöstä. Suoranaista ylellisyyttä.

Uupunut jäljestäjä:


Vaan nyt katoan koneelta. Tuulensuoja toivottaa kaikille lepposaa lauantai-iltaa!

Tottako uni on tää

Yöllä näin unta, että mulla oli ajossa vanha ysitonninen saabi, tai siis se oli niinkun KePon auto, mut mun piti lähteä sillä liikenteeseen, paitti, etten löytänyt autoa mistään. Kolusin koko parkkiksen, ei vaan löydy, tosin en ihan tarkkaan muistanut, että oliko se vihree vai sininen vai jonkun muun värinen, puhumattakaan, että oisin tienny rekkarin tai miltä sen kyseisen ysitonnisen piti näyttää. Lopulta soitin KePolle, että missä v*t*ssa se kaara oikein on, ei löydy. No siinä se on parkkiksella, just joo. Lähdin sit jonkun muun matkassa pois paikalta, vaikka siinä autossa olikin varsin ahdasta, ja aattelin, että ettiköön KePo omansa, ihan keskenään.

Aamulla KePo kävi sanomassa, että eka (toivottavasti myös vika ja ainoa) alien oli jäänyt loukkuun. Jatkoin uniani.

Sarastusvalon kirkastuessa havahduin hereille. Totuus muistui mieleen, sehän on lähtö ysisatasella saabilla, ei kuitenkaan ysitonnisella; KePo vei mun autoni. No kai sitä pärjää, on tullu sentään eräänkin saabin rattia pyöritettyä vuosien saatossa. Lähtiessä nappasin roskiksen, en arvannut jättää herkullista hiirtä sinne, jos vaikka se maistuis koirille. Hyvin pääsin liikkeelle, mitä nyt auto nyki... Vanhalla tiellä muistin sit tuupata ryypyn pois päältä. Radion volyyminäppylää en pimeessä kyllä löytänyt, enkä arviostaan arvannut namikoita painella, kuuroks en kuitenkaan tullu.

Siinä ajaessa muistin minkä takia en aikoinaan käyttänyt koskaan korkokenkiä ajaessa, mulla oli ajokengät erikseen; polkimet on sen verta "syvällä", että jalkaterää joutuu taivuttamaan, että saa kytkimen pohjaan; korko on tiellä. Vilkun vipu oli vähän kaukana, mulla on siinä kohti radionhallintavipu, joten piti aina ennen risteystä vähän haeskella. Juu ja pimeessä se hirmusesti kojelaudassa takova vilkun merkkivalo oli kyllä aika sokaseva... Vaan suju se ajaminen kaikesta huolimatta ja jos vaikka viikon tolla kaaralla ajelis, niin jo se sujuis kun ei ikinä ois mitään muuta ajanukkaan. Itseasiassa oon sitä mieltä, että autokouluissa pitäis olla ajossa autoja, joissa ei ois liikoja hilavitkuttimia, vois porukka vaikka vahingossa oppia ajamaankin, eikä vaan kaahaamaan päättömästi, roikkumaan takapuskurissa kiinni, vilkuttamaan valoja ja käyttämään kansainvälisiä käsimerkkejä.

Tänään oli kotihommatalkoot; ensin kolmen päivän ruoka, periaatteessa, tosin kaksia "pohjia" joutuu vähän työstämään ennen tarjoiluja. Siinä hötäkässä tempasin pakkasesta vahingossa paketin kanaa, kun luulin, että se oli äiteen kastikejauhetta. Meni sit koirille ja kanaa niille jakaessani muistelin sen jopa ite asiassa olleen nimenomaan koirille, äiteen lähettämää, se kun oli silputtu ihan pieneksi, ettei ois luita seassa... Tosin tuskin ois ollu eka kerta kun oltais syöty koirien ruuat tai koirat meitin ruuat.

Aamullisen loukusta poistetun alienien oli korvannut toinen moinen. Saa nähdä montako niitä vielä on tunkenut sisätiloihin, tai tunkee. Kuulemma ainakin veskin lattian alta oli kuulunut rapinaa. Mut alakerrassa ei voi käyttää karkotintakaan, marsut ei siitä tykkää, kokeiltiin kyllä. Jatkamme siis loukkujen voimin ja nää on onneks "vaan" hiiriä, ei niitä ällötyksiä rottia, jollaset taannoin asutti yläkerran.

Marsuhäkitkin tuli siivottua tänään ja nyt onnelliset kuikut nakertelee herkkujaan ja tekee marsuhyppyjä heinissä. Takassa on tuli ja oikeestaan tekis mieli enää vaan nauttia lämmöstä ja ottaa vaikka lasi punkkua.

Huomenna ois sit edessä Tiukun pentujatkon jäljestyspäivä. Lauantaina uudestaan jälkimettään, eri porukassa vaan. Ei käy aika pitkäks, ei.

Keskiviikon kootut

Tänään oli täydennämme varastoja -päivä. Ensin Musti&Mirriin ostamaan koirille ruokaa; Murulle oma säkki, Tiukulle oma säkki, ländereille yhteinen säkki, marsuillekin oma pussukka ja sen lisäks purupussukka, Missille hunajatankoja ja koirille aamunameja. Seuraavana vuorossa Tiimari, josta valokuville säilytysloota sekä sisääntulon kukkien tilalle kynttilälyhdyt, alkaa nimittäin näyttää kepeesti hauskalle kun (silkki)kukat niin kauniisti kukkii edelleen, vaikka säät on mitä on.

Matkalla Tiimarista kauppaan, muistin, että luontaistuotekaupassakin piti käydä, parit valmisteet nimittäin Murulle. Tosin en kyllä kysynyt, että käykö nää tiineenä olevalle vaan, että käykö nää raskaana olevalle. Sit kun olin haluamani haalinut, niin väärinkäsitysten välttämiseksi sanoin, että no oikeesti nää tulee tiineenä olevalle koiralle... Siitä plussat myyjälle, että kysyi koiran painoa ja totesi sitten, että no ihmisten annos varmaan käy tuon painoiselle.

Sit olikin jo ruokakaupan vuoro ja mulla oli, uskokaan tai älkää, kauppalista. Oon nimittäin päättänyt alkaa säästämään ruokakuluissa ja tein päivällä valmiiks viikon ruokalistan, sen mukaan sit ostoksetkin. Hinta oli kassalla ihan sama kun yleensäkin, mutta nyt kärryssä oli viikon kamat, yleensä vaan noin kolmen päivän.

Hiirenloukut oli vielä listalla kun päästiin autolle, joten ei kun S-rautaan. Sieltä taisteluvälineet alienien hyökkäyksen taltuttamiseksi ja sit kotio.

Iltasella oli Totoron viimonen agitunti tältä erää, tiedä sit oliko viimonen agitunti ikinä, saatto olla niinkin, kosken vieläkään ymmärrä lajin päälle, mieluummin rämmin mettässä jäljellä tms. No joka tapauksessa herra oli varsin hyvin oppinut harjottelematta istumaan esteen takana, vaikka pompin hypyn yli yms. pientä mukavaa. Positiivista kehitystä siis havaittavissa. Esteilläkin oli edistytty, että kai ne asiat viikon pitkin itää Totoron kaalissa, harjoteltu nimittäin ei kyllä olla.

Sillä aikaa kun me treenattiin Totoron kanssa niin KePo lenkkeili Murun kanssa Veikkolassa. Vähän vaihtelua ja sitä "pakkoliikuntaa" omassa tahdissa. Eilen tuli nimittäin huomattua, että kannattaa miettiä missä ja miten Murun kanssa liikkuu. Äkkiä se teki stopin, eikä suostunut siirtymään metriäkään, jos oisin ollut yksin, niin siihen oisin varmaan jäänyt ihmettelemään, että voisko arvon rouva armollisesti jatkaa matkaa ja jos niin koska, meikäläisestä ei oo pakkosiirtämään 55 kiloa (tai kai Muru jo painaa enemmänkin) kovin montaa metriä. Onneks oli KePo ja Tiuku mukana, ne kaahas siitä meitin ohi, niin Muru sit päätti lähteä kuitenkin kaksikon perään.

Yötä vasten viriteltiin hiirenloukut, oli nimittäin kuulemma hiiri pitänyt reippaita bileitä kun nuoriso oli leikkinyt kampaajaa keittiössä. Hiiri oli riehunut hellan takana ja käynyt välillä kurkkimassa nuorisoa.

Joo nuorimmaisesta tuli lyhythiuksinen vanhimmaisen avustuksella, ohjeena vaan joku kuva näytöllä. Vähän kyllä nauratti välineistö, jota kampauksen luomiseen käytettiin. Meillä on normi parturisakset, niissä ei mitään outoa, mut sen lisäks vanhimmainen haki avuksi koirien ohennussakset ja taisipa kokeilla vielä trimmausveistäkin... No yhtä kaikki leikkaus on tosi onnistunut. Minkä kampaajakyvyn maailma on vanhimmaisessa (ja keskimmäisessä ja nuorimmaisessa) menettänytkään. Tai ehkä vanhimmainen voi sit joskus valmiina vaatetusalan artesaanina markkinoida lauseella; osta puku, kampaus kaupan päälle

Nyt ei kun nukkumaan, huomenna on taas duunipäivä.

Alienien invaasio

Mistä tietää, että on syksy? Juu, voi sen tietää säästä tai kattomalla kalenteria, mut ihan kaikkein varmin merkki on alienien invaasio. Sillon tietää, ettei enää kannata laulella kesää olevan jäljellä tai tulevan kauniita päiviä, siis ainakaan lämpimiä päiviä. Alienien ilmestyessä se on syksy, kertakaikkiaan syksy. Nyt on.

Alienit ilmesty ensin yläkertaan, outo juttu, mutta niin se vaan on. Sieltä ne karkotti rummuttavien gerbiilien lauma, tai ainakin alienit toimii nyt silleen niinku sissiperiaatteella, salaa ja pimeessä... tai jotain. Nuorison on käsketty evakuoida kaikki syötävät.

No tänään tuli sitten eka havainto alienien invaasiosta alakertaan. Tai voihan se olla vaan se yks ja sama, mene ja tiedä. Tyyppi oli pistänyt apparilla ranttaliks ja syöny koirannameista vaaleen päälisen, jättäny ruskeen sisustan syömättä. Sit se oli aterioinut KePon pähkinät ja vanhimmaisen kurkusta, siis kurkku-vihanneksesta, ei pään alapuolella olevasta kurkusta, palan.

Alienien ilmestyminen sai aikaan yleisen hälytyksen ja tänään appari, se, joka koko kesän on oottanu mun saavan inspiksen, on evakuoitu tyhjäks. Inspikseen tarvittiin alienien hyökkäys. Nyt keittiössä iskee avaranpaikankammo...

Alienia ei oo näkyny sen jälkeen kun se luikahti hellan taa, mutta seurasin sen jälkiä tiskipöydän kaapin alle. Edessä on kaapinalusen imurointi ja tsekkaus, mut se on huomenna se, kaikkea ei vaan jaksa eikä ehdi yhtenä päivänä. Huomenna käydään myös ostamassa uudet alienansat, näin on. Pari työlinjasta russelia vois olla paikallaan, ländereistä ei ainakaan oo alienjahtiin, eikä kyllä leoistakaan, Maltista ja SunnyAnterosta oli, Maltti tosin teki alienjahdissa enemmän tuhoa kun alienit, SunnyAntero oli älyttömän pätevä, molemmat vaan on jo siirtyneet ajasta ikuisuuteen.

Jos nyt jollekin jäi epäselväksi mikä invaasio meillä on, niin jokasyksyinen hiirien hyökkäys. Tai siis yleensä niitä on pari kolme ja kun ne saa loukutettua, niin rauha laskeutuu taistelutantereelle. Siihen asti jatkamme sotaa apatiaa vastaan... tai jotain.

Mammajumppaa

Murusta on tullut laiska liikkuja, liikkuu just sen mitä on pakko, eikä pätkääkään enempää. Siinä kun muut juoksee ja riekkuu ja leikkii, Muru makoilee ja natusta luuta tai keppiä tai taapertaa muiden perässä niin hitaasti kun vaan mahdollista ja oikoo missä ikinä vaan voi. Koska moinen liikuntamalli on aika rassaavaa jos koiria on matkassa monta, niin tänään sitten siirryttiin mammajumppaan.

Meidän mammajumppa ei kyllä oo mitään jumppaa, vaan yksityislenkitystä, jolloin Muru-mammeli saa liikkua omaan tahtiinsa (lue: emännän hinauksessa), mutta meikäläinen pääsee vähän laskemaan, että kuin pal Muru liikkuu... vai pitäiskö sanoa kuin vähän, koska siis tarkotushan on vahtia, että liikuntaa tulee riittävästi, joten sitä on sitten tarpeen mukaan lisättävä "pikku pakolla".

Mietin jo päivällä sopivan lenkin, sellanen kolmisen kilsaa, ja illan suussa sit Murun kanssa lähettiin kaksin tapsuttelemaan. Kaukaa viisaasti valitsin ihan tienvieruslenkityksen, meinaan, että jos veto loppuu, niin KePo pääsee hakemaan autolla... Muru oli kyllä sit ihan kokonaan unohtanut miten tien vierellä kuljetaan ja alkumatka meni miettiessä, että kumpi oikee on oikee ja kummasta kattoen oikee. Paluumatkalla oltiin päästy asiasta yhteisymmärrykseen ja Muru kulki pientareen puolella.

Ensin rouvassa riitti puhtia, eka kilsa paineltiin täyttä höyryä, sit alko hyytyä, puolessa välissä näytti, että saan soittaa KePon hakemaan Murun autolla kotio, mutta jostain löyty vielä vähän lisäpuhtia, eikä sit tarvittu kuljettajaa. Kotiin tullessa tosin totesin, ettei se lenkki nyt ihan kolme kilsaa tainnutkaan olla, luulisin, että ainakin kuus, taisin muistaa nyt illalla eri mäen kun sillon päivällä, jepjep, täytyy tarkastaa huomenna kun paahtaa autolla menemään.

Jännä miten nopeesti tollanen "tiineysväsymys" voi iskee. Ensin ollaan ihan puhdikkaita ja puuhaillaan muiden matkassa kun ennenkin ja sit yht'äkkiä vips vaan ollaan niin tiineenä, niin tiineenä että. No toisaalta eipä tässä nyt enää ole kun rapiat kolme viikkoa laskettuun aikaan, että kai sitä jo saa vähän ollakin tiineen olonen

KeTyilyä kerrakseen

Viikonloppu vilahti, vähän tuntuu kun ei sitä ois ollutkaan... Toisaalta aika on kulunut rattosasti ja hyvässä seurassa, aamuherätykset ei oo olleet ihan kamalan varahin, silleen puol kasilta ja kasilta, ei valittamista. Lämpimämpi ois voinut olla, molempina päivinä, mut vettä ei oo satanut. Kokonaissaldo komeesti plussalla.

Eilen oltiin Tuomarinkartanossa ryhmiksessä. Tiuku oli ilmotettu pentuluokkaan ja KePo siis kehässä, meikä KeTy:nä kehän laidalla, ronttaamassa romuja autolta kehälle ja kehältä autolle yms. pientä, mitä nyt KeTyt ja KePot tekeekin. Kuvia ehdin siis myös jonkusen ottaa. Sen verran kylmä oli, ja flunssan jälkimaininkeja havaittavissa, että ei jääty kattomaan aikusia leoja, pentuluokkien jälkeen käytiin parit tutut moikkaamassa ja sit kotio.


Me ollaan melkeen samanikäsiä (19.1. ja 16.1.), usko tai älä. Juu, ei tuomarikaan meinannut uskoa.


Hampaiden laskentaa


Liikkeet takaa


Onks tukka hyvin?

Tiukun sijotus PEK2. Ja että Tiuku näytti kakaralta Liisaan ja Launoon verraten, vaikkei ikäeroa pennuilla ole kuin muutama päivä. No Tiuku kasvaa hitaan tasasesti omaa tahtiaan, valmis aikanaan, oottelemma rauhassa. Liisalle (ROP-pentu) ja Launolle (VSP-pentu) onnittelut hienosta päivästä.

Tänään oltiin sit Riihimäellä pentunäyttelyssä, KePo Tiukun kanssa kehässä ja meikä taas KeTy:nä kehän laidalla. Ja jos eilen oli kylmä, niin Riihimäellä vasta kylmä olikin. Mulla oli varpaat lähtiessä ihan tunnottomat, oli muuten tosi hankala kävellä siihen asti kun veri lähti varpaissa kiertämään. Autossa heitin paljaille varpaille, lämpenivät nopeemmin...

Muuten oli kivaa, iso lauma (14 kpl) leopentuja ympärillä pyörimässä, juttua riitti omistajien kanssa ja kävipä muutama ihminen leoista kyselemässäkin. Leojen voiton vei aivan suloisen hurmaava Armi (olikohan se Armi, toivottavasti), viiskuinen upeasti kulmautunut ja erinomaisesti liikkuva reipas napero. Jos oisin ollut tuomari, niin tän koiran oisin itekin valinnut voittajaksi. Toivottavasti kasvaa yhtä kauniin tasapainoisesti aikuiseksi asti.

Launo oli tänäänkin VSP-pentu.
Onnittelut kaikille osallistuneille tasapuolisesti!


Hammastarkastus


Osaan mä seisoa hyvinkin, JOS haluan. Ainakin sillon mä seison hyvin kun tuomari ei kato.


Toisinaan tää ravaaminenkin onnistuu ihan mallikkaasti.



Tiuku tänään PEK3 aikavampien viedessä ansaitusti voiton. Tiuku ois paremmin sopinut sinne 5-7kk ikästen sekaan sekä ulkomuodoltaan että käytökseltään. Vaan nytpä tuo näyttelykausi päättyykin, joten jäädään kaikessa rauhassa harjottelemaan kehäkäytöstä ja oottamaan ens vuotta sekä aikavampaa ulkomuotoa.

Päätän raporttini KeTyilystä tähän.

Silmäpeiliä ja pallonpeluuta

Että tänä aamuna väsytti, väsytti ihan kybällä. Sarastusvalo autto heräämään, mutta pirteysaste oli ihan miinuksella. Muistin sentään ottaa kaikki kamat mukaan, alkaen Cellon ja Totoron papereista, ja jopa syödä aamupalan.

Iltapäivällä oli edessä eläinlääkärireissu, virallinen silmäpeili nimittäin. KePo lähti mukaan eli ajo duunistaan kotio, otti Cellon ja Totoron kyytiin, ajo mun duuniin, otti meikäläisen kyytiin ja sit suunta kohti ELLasema Tikkiä.

Ensin piti laittaa tipat kaksikon silmiin. Cellolle se sentään onnistu ongelmitta, mut yhden silmätulehduksen potenut ja siis yhdestä tippakuurista nauttinut Totoro yritti pistää kampoihin tosillaan. Vaan eipä venkoilu auttanut. Tovin oottelun jälkeen Jerker Mårtenson pyysi meidät sisään tutkimushuoneeseen. Lopputulos: molemmilla terveet silmät. JESS!!!

Tänään oli edessä kauppareissu, ei nyt muuten ehkä ois mikään kiire ollut, mut kun kahvi oli melkeen loppu... Kävin samalla hakemassa ärrältä pari palloa, isä oli nimittäin kerännyt mulle roppakaupalla jotain merkkejä, joilla sai ilmatteeks palloja ärrältä. Otin pari palloa, parin verran jäi vielä merkkejä lompakkoon. Toiseksi otin koripallon, sellaisen, jossa ei vielä oo ilmaa sisällä, pistän sen talteen ens kesää varten. ja toinen pallo... no jos meillä joku pallojen pelmutusta rakastaa, niin se on Arska se, eli saanko esitellä Arska ja the pallo















Ja kuten kuvista näkyy, vaikkei Arska-äijällä montaa etuhammasta olekaan ja yks kulmurikin jo uupuu, niin kyllä silläkin hammaskalustolla hyvin yhdelle pallolle pärjää.

Siinähän ne tän päivän tärkeimmät, nyt iltapuhteelle ja sit unten maille.

Nuhanenä, kaatosade ja aavistelija

Nuha syö jaksamista. Kun jo syödessään tai 10 metriä käveltyään hengästyy, eikä tahdo hapetus riittää, niin eipä se rohkase tekemään kerrassaan mitään. Siispä tiistai-ilta meni lähinnä koneella istuen.

Ei sillä, että siihen kaatosateeseen ois mieli tehnytkään, länderit sai suorastaan pakolla työntää ovesta ulos. Varmaan ainakin Viivi, jos sillä ois käytössään sisäveski, kävis siellä, eikä menis märällä tai kylmällä ulos ollenkaan. Poikia ei niin huono sää haittaa, aina voi mennä ulos, jos vaan pääsee äkkiä sisälle. Huonolla säällä ei lenkkeilykään onnistu, mihin siinä kävelee jos monta etutassuparia nojaa reisiin; mennään jo kotiin...

Eipä sitä tällanenkaan "ongelma" tullut ennen aikaan ees mieleen, ne noi kerpeleet, kuten myös edesmenneet sakumaanikkomme ja mikserimme, on aina painaltaneet kyllä ulos säästä riippumatta ja viipyneet siellä ihan just niin kauan kun emäntäkin ja usein kauemminkin... Murusta on kyllä iän myötä tullu mukavuudenhalusempi, ei enää niin mielellään jää pihalle makoilemaan, jos sää on huono, ulkoilut hoituu kyllä, niitä ei haittaa, vaikka taivaalta tulis ämmiä äkeet selässään.

Tänään oli sit Totoron agikurssikerta, toka vika muuten, kun ilmottauduin vaan viiden viikon pituselle jaksolle, aattelin, että sit vietetään Murun mammalomaa ja katotaan keväällä mitä tehdään kenenkin kanssa.

Harjottelut meiltä on Totoron kanssa jääneet tosi vähiin, joten edistys on hidasta. Hypyt Totorolta sujuu loistavasti, on sujunu koko ajan, kepitkin kulkee, ellen ite sekoa käsiini, eilen kyllä lopulta keksin hyvän tavan viedä Totoroa kepeillä, kunnes oppii homman kunnolla, tietynlaisesta kakskätisyydestä on joskus hyötyäkin.

Paikallapysymisessä on edelleen harjottelemista, Totoro tekee omia johtopäätöksiään sen osalta, koska pitää lähteä, varmaan se lukee mun ajatuksiani, koska kun aattelen, että nyt huudan, niin Totoro lähtee tulemaan jo siinä vaiheessa kun käsky on ajatus, eikä ääni tai käsi mukana asiassa ollenkaan. Olikohan sillä eläinkommunikaatiokurssituksella jotain sivuvaikutuksia, haittapuolia... Kotiläksyksi saatiin siis paikallapysymisen harjottelua, yllättävää.

Oon tässä arponut, että ilmottaako Totoro länderien päänäyttelyyn ja vähän kai puoliksi joillekin jo lupasinkin... No nyt näyttää siltä, että ei onnistu. Jos kaik hyvin käy, niin oon ihan muissa maisemissa sen viikonlopun ja KePo on pentuvahtina. Tai ellei niin hyvin käy, niin KePo on reissussa ja sit meikä taas on pentujen kanssa kotona. Toki jos onnettoman huonosti käy, niin ollaan molemmat kotona, mutta mahtaako se asia olla selvillä siinä kohti kun on päänäyttelyn viimonen ilmopäivä... jaa'a. Totoroa ei siis näillä näkymin päänäyttelyssä nähdä, Messarissa ehkä, jos rahavarat vyörtää sinne koiria ilmotella.

Jaa, jos sit vaikka unten maille, huomenna on aika jännittävä päivä.

Lämpöhakuiset länderit

Tää on ollu taas näitä takkusia maanantaipäiviä. Aamuherätys oli nihkee, vaikka sarastusvalo helpottikin heräämistä. Eväät muistin aamulla pakata kapsäkkiini, marsuille muistin antaa salaattia, koirien vesikupit ja marsujen vesipullot muistin täyttää, aamunamit muistin antaa koirille, mut duunia kohti ajellessani muistin äkkiä, että aamupala unohtu syödä. Jippii!!! Loistava startti uuteen viikkoon. Miten ihmeessä voi unohtaa syödä aamupalan? Kysyn vaan.

Duunin parkissa auto kävi omiaan, siis jotenkin oudosti, ihan mun suosikkia... tulee aina vähän sellanen olo, että pääseekö tällä ees takasin kotio. Unohtuneen aamupalan korvikkeeks kävin ostamassa kuppilasta itelleni sämpylän, ihan mun suosikkia nekin, aivan liian pal rasvaa ja vihannekset puuttuu kokonaan, hinta selkäpiitä karmiva.

Duunipäivä meni nenää niistäen, aivotkin oli kai unohtuneet kotio tai ainakaan pääkopassa ei liikahtanut lehtikään. Iltapäivällä auto taas kävi ihan omiaan ja hetken näytti, että tyhjäkäynti katoaa kokonaan. Jostain selkärangasta se ajotapa sillekin vialle löyty, aikoinaan kun tuli ajettua yhtä jos toistakin vanhaa toimivaa ja vähemmän toimivaa merkkiä ja mallia, onneks kuitenkin auton käynti tasaantu. Saas nähdä oliko autolla vaan maanantaimasennusta vai jatkuuko sama meno myös huomenna.

Kotiin tullessa särki päätä ja koirat tietty riehu kun heikkopäiset, miten ne aina osaakin suhteuttaa hillumisensa mun mielentilaani silleen käänteisesti, tai no, varmaan mä käytökselläni jotenkin vaikutan asiaan. Painelin soffalle pitkälleen ja yritin vetästä pikku tirsat. Heräsin siihen kun Totoro täräytti mua tassulla naamaan, ihme kyllä jälkiä ei jäänyt.

Loppupäivä on sit mennyt suht normisti, ellei tätä jatkuvaa nenän niistelyä oteta huomioon. Sain jopa kuvia laitettua kotisivujen kuvagalleriaan, tervemenoa kattomaan kuin Tiuku ja Jätkä jytää, että tanner tömisee. Tässä vähän esimakua.



Kämpässä oli sen verta viileetä ja kosteeta, että tuikkasin takkaan tulen. Ja mikäs se on takan lämmöstä nauttiessa, kas näin.



Ja nyt mä lähden nauttimaan saunan lämmöstä, ehkä sinne jää päivän pölyjen lisäks nuhakin. Toivossa on hyvä elää...

Vauhtiviikko on ohi

Vauhtiviikosta selvitty, tosin olo on kun osuuskaupan hoitajalla inventaariyön jälkeen ja kuin ollakaan maanantai oottaa kieli pitkällään, että sais tyrmätä meikäläisen ketarat ojoon.

Torstaina huristelin suoraan duunista kampaajalle, se kun oli kesätukka kasvanut ja look alko olla kun Rölli-peikolla konsaan... tai no ehkei ihan niin kuohkee. Siinä torstai-ilta aika pitkälle menikin, se kun ei kampaus värjäyksineen synny ihan tunnissa, eikä aina ees kahessa, mut kyllä tällä taas kelpaa hyvän tovin, seuraavan kerran ehkä ennen joulua, veronpalautuksilla nääs.

Perjantaina kaahotettiin Nlassa ettimässä viimosta palaa (osa oli jo kotona valmiina oottamassa) äiteen synttärilahjaan, ettei jäis viime tippaan. Löydettiin onneks sopiva, sellanen saskatoon-pensas ja sit pari rentoakankaalia. Samalla reissulla vähän koirille ruokaa. Sit kotio pakkaamaan osa kamoista nuorisolle mukaan, kahdella autolla kun nimittäin lähdettiin ja nuoriso lähti jo perjantai-iltana, ketään ei houkutellut herätä lauantaina aikasin, ihme homma.

Lauantaiaamuna kello soi 4.30, jee, ihan mun suosikkia. KePo herättäen, koirat ulos, KePo herättäen, sumppi valumaan, KePo herättäen, sämpylät uuniin, KePo herättäen, marsuille "yön yli" -varustus, KePo herättäen, aamupala ja baanalle. Tarkotus oli lähtee liikenteeseen 5.30, muttei se ihan niin sitten käynyt, aikataulutus pissi kintuille ja kello oli kuus kun lopulta oltiin 25:lla keula kohti Sysmää.

Länderit lähti mukaan ja leot jäi yhden naapurin valvovan silmän alle tarhaan seuranaan isot luut. Ländereille reissu ei välttämättä ollut mikään ilo; vaikka toisaalta pääsi uusiin maisemiin, niin toisaalta joutu elämään myös häkkielämää osan ajasta kun synttärikekkeriohjelma ei ihan ollut koiria varten rakennettu.

Vähän jälkeen kasin oltiin Sysmässä. Jäin kyydistä koirien kanssa vähän aikasemmin ja kävelin loppumatkan, KePo ajo perille asti. Länderit siis pääsivät ensin lenkille ja sit aittaan (jossa KePon kanssa nukuttiin) häkitykseen.

Synttäriohjelma alko Hartolan markkinoilla. Sää oli onneks mitä parhain markkinoilla hengaamiseen; ei liian kylmää, ei liian kuumaa, ei vesisadetta. Jotain ostoksia tuli tehtyä, ei kuitenkaan kovin pal. Markkinoilta mentiin sysmäläiseen ruokamestaan syömään. Ruoka oli tosi hyvää, täytekakusta puhumattakaan.

Reissusta palattuamme vein koirat lenkille, voitte arvata, että nelikossa riitti höyryä vaikka muille jakaa ja varmaan ekat puol kilsaa hurtat hyppi ja loikki ja repi mua hihoista. Lopulta porukka rauhottu.

Synttärivieraitakin kävi ja koirat joutu häkitetyiks siks aikaa. Illalla saunottiin ja grillattiin ja yömyöhällä ratkottiin erilaisia pulmapähkinöitä. Lopulta aamuyöllä mentiin nukkumaankin. Koirat oli sen verta epätoivosia, että ne kaikki änki KePon ja meikäläisen seuraks punkkaan, vaikka yleensä Cello nukkuu sängyn alla ja Totoro viettää osan yöstä lattialla.

Sunnuntaina lähdettiin ajoissa kotia kohti. Nuoriso tuli myöhemmin perässä. Koirat lisis yhdellä kun vanhimmaisen Pipuliina reissas kotio meitin matkassa, nuorisolla oli omia kotimatkasuunnitelmiaan, joihin ei koira sopinut.

Iltapäivällä Tiukun kasvattaja tuli meitä "etelänmatkallaan" moikkaamaan ja Tiukua katsomaan. Siinä vierähti mukavasti aikaa ensin ulkona katsellen kun sisko ja sen veli eli Tiuku ja Jätkä juoksivat ja painivat, sit sumpilla sisätiloissa. Kiitos Einille vierailusta! Kuvia on tulossa, aika moni lopulta onnistui, kunhan vaan ehdin vähän niitä käydä läpi, viikonlopun kuvasaldo kun on useempi sata kuvaa...

Iloisia uutisiakin oli tullut postilootaan; Padi tänään Helsingin näyttelyssä ROP ja serti tuli vielä kaupan päälle, Frodo PU2 ja varaSerti. Onnea molemmille hienoista tuloksista!!!

Ja tosiaan valokuvia on kasapäin. Äitini synttärikuvia en aio julkasta, yllättävää eikö, mut koirakuvia on tulossa kun vaan jaksan niitä käydä läpi. On ländereitä Sysmän maisemissa ja leonkerpeleitä riehumassa pihalla. Omista koiristakin pitäis laittaa uusia kuvia. No joku päivä, joku päivä, ehkä jo alkavalla viikolla.

Nyt on sit veto veks ja pää kun Haminan kaupunki. Nenäkin valuu solkenaan. Että flunssa se riemastu kovasti kiireisestä menosta ja meiningistä. Ilmeisesti sille on samantekevää onko tekemiset mukavia vai ikäviä... Vaan ei kun troppia huuleen ja peitteiden alle nukkumaan ja vähän luulen, että väsyneitä on tässä taloudessa enemmänkin kun minä.

Ehtiikö tässä ees hengittää?

Tää viikko on pikkasen sellasta matalalentoa, välillä tuntuu, ettei ehdi kunnolla ees hengittää. No osin oma vika, osin on vaan asiat kertyneet yhteen läjään ja työ niin kovin haittaa harrastamista, siis ajan puolesta, muilta osin se taas mahdollistaa harrastamisen.

Maanantai taitaa olla se ainoa vähän kepeempi päivä, sillon ehdin jopa lukee vähän kirjaa, oli sen verta flunssanen olo nimittäin, etten lähtenyt Tiukun pentujatkolle mukaan vaan KePo sai mennä keskenään. Mua kuulemma kyllä kaivattiin, pennuilla oli hakua, ihmisten hakua mettästä ja maalinaisia (miksei miehiäkin) ois tarvittu, mut KePo sit kuulemma lainas jotain vierasta...

Eilen paahdoin suoraan duunista Nummelaan. Ensin postiin lähettämään yks kirja, toivottavasti ostaja tai joku läheisensä, harrastaa postimerkkeilyä, nimittäin "postin täti" pisti vanhoja euromääräsiä merkkejä kuoreen koko rahan eestä ja leimas kaikki merkit käsin.

Postista akutädille hoitoon. Oli taas äärimmäisen rentouttava kokemus, päässäkin alko veri kiertää. Akutädiltä kipin kapin M&M:n ostamaan marsuille puruja ja makupaloja. Noi pikku guinean possut kiljuu nykyään ihan koko ajan, ne yrittää selittää kaikille, etteivät oo saaneet mitään ainakaan viikkoon. Ja jokainen ohikulkeva, häkki on tosi vilkkaassa paikassa, antaa niille mokomille jotain, palkkaa niitä huutamisesta. Nyt sitä huutoa alkaa jo olla vähän liikaakin... ja mä itekin palkkaan siitä kurkulla tai porkkanoilla tai voikukan lehdillä tai nameilla... No minkäs teet, pakkohan se, kun nälkäset pikku pullerot huutaa kurkut suorina.

Kerkesin kotiin ja juoda kupin sumppia kun pitikin jo kiitää KePon kanssa oppimisluennolle... mitähän mä sielläkin tein, tuttua kauraa nimittäin. No ainakin esitin kaikkia "hienoja" kommentteja, että ehkä siitäkin jollekin jotain irtos, toivottavasti, erityisesti ehdollistumisketjusta ja koirien fyysisten vajavaisuuksien mieltämisestä. Se olikin sit jo kello vaikka mitä kun kotiin ehdittiin.

Tänään porhalsin duunista kotio ja ehdin taas ryystellä sumppia, vähän syödäkin jotain, lukee pari sivua kirjaa (kirja on raivostuttavasti jonkun kaks kolme sivua kesken, mutten tunnu pääsevän loppuun, en sit millään) ja sit mentiin, oli Murun ultra Lohjalla. Ihme kyllä mua ei todellakaan jännittänyt, oon onnistunut psyykkaamaan itteni sen verta hyvin ilmeisesti. Eikä itse tutkimuksessa ehtinyt jännittää, sen verran oon jo ultranäyttöjä nähnyt, että tunnistin het yhden möllykän; leonkerpeleen pentuja siis tulossa. JESS!!! Oisko se nyt viimeinkin totta, 16 vuoden haave, kerpelepentue. Toivottavasti, oi, toivottavasti.

Kotimatkan roikuin luurissa, lähetin tekstareita ja höpötin. KePo kävi kaupassa hakemassa aurajuustopatonkia juhlan kunniaks. Kotona lähetin muutamat sähköpostit ja roikuin luurissa vähän lisää. Lopulta tuli melkeen kiire pakata Totoron agikamat ja kaasutella Veikkolaan. Ehdittiin kuitenkin ihan ajoissa.

Totoro muisti yllättävän hyvin asiat (meiltä jäi viime viikon tunti väliin sen mun operaation takia), mut keskittyminen oli melkeestä nolla, joku juoksua tekevä narttu kun oli ollut hallilla... Se mistä jäi hyvä maku oli se, että Totoro oikeesti on oppinut oottamaan, saan kiertää esteen yms. juttuja ja Totoro istuu, tosin takamus saattaa pyöriä maata vasten ja naama näyttää millon itään, millon länteen, mut Totoro istuu.

Kotio päästyä saunaan. Saunassa käytiin sit KePon kanssa keskustelua mun koiraprojektistani, kun sen lajin projektit nyt kuitenkin koskee koko täällä asuvaa perhettä, ei sille mitään voi. Jonkinlaiseen päätökseen päästiin, tai niin annoin itteni ymmärtää, jos sit vaikka huomenna yrittäis puhua kieliä.

Ja nyt ollaan sit tässä, melkeen yössä. Eikä tahti tästä ainakaan hidastu ennen ens viikkoa... Huh, ehtiiköhän tässä ees hengittää? No ehkä ens viikolla