perjantaina, elokuuta 30, 2013

Hoitolapsi osa 5

Perjantai ja Bertan viimeinen kokonainen hoitopäivä, huomenna sitten jo kotiutumisen aika. Tänäänkin sain nukkua siihen asti, että kello soi... ja tänään se tosiaan soi, yleensä herään tovin aiemmin kun kello ja ehdin sammuttaa aparaatin ennen räminää. Tänään niin onnellisesti ei käynyt vaan kello kiljui kun viimestä päivää, enkä meinannut löytää sitä pöydältä sit millään. Asiaa ei tietenkään auttanut naamalla pyörivä Totoro. Ei sekään, että huone oli yllättävän pimeä, taivas pilvessä.

Kun pääsin jalkeille, Bertta odotteli jo ovensuussa. Hyvin malttaa odottaa, että saan vaatteet päälle, pojat on pal kärsimättömämpiä (pal nuorempiakin kyllä), vaikka ihan taatusti puen joka aamu. Siihenkin Bertta on jo tottunut, että pojat koheltaa ensin ohi oottamaan ulos pääsyä, sitten on hänen kuninkaallisen korkeutensa vuoro sanoa huomenta kaikessa rauhassa, kohkatkoot vaan pojat ovella.

Muutenkin aamurutiini on näitten päivien jälkeen Bertalle hyvinkin tuttu ja tietää selkeästi mitä missäkin välissä tapahtuu. Tänä aamuna, eka aamu muuten, Bertta oli ihan yhtä tarkkana kun pojatkin, jotta mitä herkkuja ja mistä lootista kaivetaan. Ja ekaa kertaa "lomansa" aikana Bertta jäi täysin herkkujensa pariin, ihan vaan niihin keskittyen, kun lähdin. Tähän asti on seisonut takkahuoneen portilla ja katsellut lähtöäni.

Kaikkea sitä tekee koirien eteen ja ihan huomaamattaan, tosi harvoin vaan saa ittensä kiinni tekemisistään, koska suurelta osin ne tosiaan tekee asiaa sen paremmin noteeraamatta. Tänä aamuna kävi vähän naurattamaan kun ensin asettelin Bertalle makupalat sievästi esille... joo, näinpä. Bertta niitä sitten ihmettelemään ja minä sillä aikaa pöyhimään Bertan tyynyä, ettei painu linttaa ja ole ikävä maata. Kaksjalkojen tyynyjä en kyllä yleensä pal pöyhi. Pojillekin asettelen namit nätisti, on sit mukavampi siitä valita, järkkäilen tyynyt jne. ennen kun töihin lähden. Se vaan on niin automaattista, ettei huomaa, vaan nyt Bertan kohdalla äkkiä tajusin mitä teen

Päivän lauluesitykset oli kuulemma jääneet aika vähiin. Bertta oli vetässyt ensin jonkun ulvovan myllärin, josta pojat oli riemastuneet niin, että huusivat hurraata Bertalle, josta Bertta sitten innostui esittämään vielä aarian oopperasta hau-hau-hauskaa päivää.

Ai niin Bertasta on tullut viikon pitkin Petunia. Homma lähti siitä, että Bertta tunsi nimensä vähän liiankin hyvin ja vaikka nimi livahti soljuvan puheen seassa, Bertta reagoi heti. Alettiin siis puhua Petuniasta silloin kun ei haluttu Bertan noteeraavan puhetta. Ja mikäs siinä kaunishan se, Petunia, ja Berttakin.

Tämän päivän anti Bertalle on ollut KePon kaveri, jota piti vahtia tiukkaan ja tarkkaan ikkunassa roikkuen. Välillä piti vetästä kunnon haukahduksetkin, toisinaan pienet murinat, mut kun tyyppi tuli sisälle, piti olla kun sitä ei oiskaan, koska mitä ei näe, sitä ei ole.

Ja sit me otettiin pienet päikkärit, Petunia ja kasvattaja.


torstaina, elokuuta 29, 2013

Hoitolapsi osa 4

Yö sujui loistavasti, Bertta nukkui tyynyllään ja heräsi vasta kun meikäläisen kello soi. Aamurutiinitkin alkaa Bertalle olla tuttuja, samoten pojille Bertalla höystetty aamuohjelma.

Päivällä kuoronjohtaja Bertta oli kuulemma yrittänyt kannustaa pesuhuoneen poikia jodlaamaan, mutta pojat ei olleet tänään, syystä tai viidennestä, halunneet vetää serenadia. Vaan huomenna on uus päivä, uudet kujeet ja ehkä myös uusiutuneet äänivarat...

Jonkin sortin kotiutuminen näkyy siinä, että Bertta on alkanut "vartioida reviiriään" ja myös ilmoitella, jos jotain epäilyttävää näkyy. Varsinaisen vartiohaukun Bertta kuitenkin on, ainakin toistaiseksi, jättänyt muille.





Iltapäivä ja ilta on menneet Bertan osalta, eilisen hieronnan jäljiltä, levon puolella, kuten kuvista näkyy.









Polvileikkauspotilaskin on ottanut levon kannalta ja tuntuu todella nauttivan kivuttomasta olostaan pitkän tuskien taipaleen jäljiltä. Sivuvaikutuksena kipujen päättymisestä ja lääkitysten lopetuksesta on levoton mieli ja mieletön vauhti, joten häkitystä on riittänyt melkeestä enemmän kuin koko projektin aikana tätä ennen. Vaan ens viikolla helpottaa ja Frida on taas vapaa kulkemaan, juoksemaan ja leikkimään ja koko kesän olohuonetta koristaneen häkin voi viimein haudata varastoon.



keskiviikkona, elokuuta 28, 2013

Hoitolapsi osa 3

Ilta "kaupunkikävelyn" jäljiltä oli hyvin rauhallinen, Bertta enimmäkseen kuorsasi, siis kirjaimellisesti, mun vieressä sohvalla. Kun läksin hammaspesulle Bertta marssi tyynylleen ja siihen arvon neito myös jäi nukkumaan. Ehkäpä ei poikien kanssa ehditä opettaa Bertalle sitä mahdollisuutta, että myös koira voi nukkua sängyssä...

Talvella on kiva kun on lämmittimet vieressä, mut onhan siinä toki puolensa, ellei huoli nelijalkoja viereensä yön pimeiksi tunneiksi. Esim. tänä aamuna ois jäänyt meikäläiseltä tunnin punkkikutka kokematta. Ei, ei, ei mulla punkkia ollut, mut Cellolla oli. Löysin sen rapsuttaessani Celloa ennen kun kömmittiin jalkeille. Poistin punkin toki ja ärtyneeseen "punkkijälkeen" vetäsin vähän gellyä. Sen jälkeen haroin oman hiuskuontaloni läpi ja epämääräinen "ihollani mönkii ehkä jotain" -tunne seurasi koko duunimatkan.

En jaksa kuitenkaan pahemmin stressata punkeista, ehkä pitäis, ehkä ei, fifty-sixty. Asuin koko lapsuuteni punkkiseudulla, nukuin toisinaan päiväunia koirankopissa (yhdessä koiran kanssa tietty), konttasin lehmien jaloissa, pidin kanoille kokouksia ja kuleksin hevosen kanssa pitkin metiköitä. Marjassa samoiltiin niissä punkkipöpeliköissä ja lehmät kuljetetiin usein laitumelle sen pahimman punkki-invaasioalueen läpi. Aikuisilla kyllä oli siihen aikaan aika pal päällään, ei töitä bikineissä tehty, mut meillä kersoilla saatto olla pelkät pikkarit. En muista kuin yhden ainoan kerran punkin löytyneen ihmisestä ja koska se oli "suuri tapahtuma", niin ehkä muistaisin, jos niitä ois useempiakin ollu. Tähän ikään olen kerran löytänyt punkin itestäni ja siihen aikaan koirat ei nukkuneet sängyssä. Siitä huolimatta, aina kun koirasta löytyy punkki, iskee punkkikutka. Onneks se on ohimenevä ilmiö.

Bertan kolmas herätys "laumakoirana" ja aamu poikien kanssa sujui täysin ongelmitta. Kaikki kolme, Bertta, Cello ja Totoro, pyörivät aamun jaloissani sulassa sovussa, ihan kuin olisivat aina samaa laumaa olleet. No tosin pojat on aamusin rauhallisempia kun tietävät, ettei silloin mitään erityistä tapahdu ja toisaalta oottavat aamunamejaan "kuola suupielistä valuen", no ei kirjaimellisesti kumminkaan, mutta tönöttävät punkissaan tarkkoina kun porkkanat kunnes namien jako alkaa. Saa nähdä ehdinkö opettaa Bertankin aamunamirutiiniin... Tilannetta rauhottaa myös se, että lauma on aamulla jaettu kolmeen: tytöistä huolehtii vanhimmainen, kerpeleistä KePo ja mulle jää pojat ja nyt siis myös Bertta. Niin ja me kaikki herätään eri aikaan.

Vaan miten oli kuorolauluharjotusten laita. Vanhimmaisen sanoin: "Kyl ne vähän, mut alotus oli myöhemmin ja laulut lyhyempiä.". Hyvä niin. Tosin mulla puolestaan oli herätys aikasemmin, koskapa vähän jälkeen puolen kuuden Bertta oli sitä mieltä, että HEI, nyt me herätään. Ihan turha oli kehottaa Berttaa vielä toviksi maate, ja kun kellon soittoon oli aikaa enää joku parikymmentä minuuttia, niin ei kun jalkeille, turha jäädä punkkaan pyörimään, kuitenkin ois vaan nukahtanu juur ennen kellon soittoa ja ollut pal väsyneempi kun noustessaan suosiolla vähän etuottia kun kert jo hereillä kumminkin oli.

Kotiin tullessani saatoin todeta Bertan kotiutuneen aika hyvin. Jo ovelle kuulin vieraan kuulosen äänen muun kuoron seassa ja kun pääsin sisälle, niin Bertta päivysti ikkunassa ja haukahteli, tosin silleen rauhallisesti, ei samaa konekivääritahtia kun toi oma kiljukaulojen sakki. Ja kesti hetken ennen kuin Bertta tajusi, että joku oli jo tullut keittiön puolelle.

Tämän päivän ohjelmanumero oli koirahierojan käynti, kiitokset Kikka. Vähän Bertta oli ensin ihmeissään, mutta tosi hyvin sai hierottua kun ottaa huomioon, että tietääkseni oli Bertan eka hieronta ikänä, tosin en voi varma olla kun en ole tullut kysyneeksi...

Auttakaa, toi tyyppi käy käsiks!


No ehkei tää nyt niin kauheeta ollutkaan.


Oikeestaanhan tää on aika mukavaa.


Suorastaan rentouttavaa.


Kiitos, kiitos!


Hyvän hieronnan jälkeen uni maittaa.


Huominen otetaan sitten iisisti, kuten hieronnan jälkeinen vuorokausi tuleekin, joten eipä olla mitään mainittavaa ohjelmaa päivään kehitetty. Vähiin käy Bertan hoitopäivät, katotaan keksitäänkö vielä jotain uutta ja eksoottista ennen kuin lauantai koittaa.

tiistaina, elokuuta 27, 2013

Hoitolapsi osa 2

Alotetaan synttärionnitteluilla
Lämpöiset onnittelut KipazinD-pentueelle, tänään tuli 2 vuotta täyteen!

Sitten siihen osaan, jota ainakin jossain siellä ulkomailla kovasti jo ehkä odotetaan...

Kyllä vaan koirat katsoo mitä muut koirat tekee, jopa vanhemmat ladyt katsovat mitä koltiaiset puuhaa. Berttakin katsoi sunnuntai-iltana kun pojat pomppasivat viereeni punkkaan, mutta meni ite ilman muuta nukkumaan omalle tyynylleen. Eilen illalla Bertta meni tyynylleen maata ja katsoi kuin pojat TAAS pomppasivat punkkaan, nousi sitten tyynyltään ja tapsutteli hetken... liekö tuo miettinyt, että jospa hänKIN pomppaisi punkkaan. Odotan mielenkiinnolla tätä iltaa (ja kuin monta "huonoa tapaa" ehditään vajaassa viikossa Bertalle opettaa).



Tänä aamuna Bertta heräsi ongelmitta ennen kuutta ja painalsi aamunlenkillä tukka hulmuten, yhtään ei ollut unissakävelijän olonen kuten eilen. Toinenkin "edistysaskel": Bertta surffasi jo hyvin luontevasti poikien kanssa kämpässä sillä aikaa kun valmistauduin lähtemään duuniin. Pistin kyllä aamulla lähtiessäni pojat pesuhuoneeseen oottamaan vanhimmaisen heräämistä, jotteivat ole Bertan korvanjuuressa huutamassa ja hillumassa. Pojat on tottuneet pesuhuonekausiin, ovat siellä aina kun tytöillä on juoksut (tai no Heddallahan niitä nyt ei enää ole, mut oli kumminkin), ihan varmuuden maksimoimiseksi, välissä on paksu lukollinen ovi estämässä vahinkoja, eivät siis olleet hommasta moineskaan.

Eikä Berttakaan näyttänyt kovasti järkyttyvän kun lähdin, jäi sinne ihmettelemään herkkuvarastoa, jonka jätin päivän iloksi. Niin siis, Bertta ei päässyt / joutunut tänään mukaan duuniin, koska vanhimmainen oli kotona vahtimassa mitä päivän pitkin tapahtuu. Ja tapahtuihan siellä; kuulemma noin tunti lähtöni jälkeen Bertta ansiokkaasti johti kuoroa ja pesuhuoneen pojat peesas. Mä ehkä tikahdun

Niin joo, ruoka ei (vielä ainakaan) Bertalle maistu, siis nappulat, vaikka eilen syyllistyin laittamaan sekaan vähän herkkuruokaakin (kotiväelle tiedoksi: siinä ei ole viljaa, eikä Bertta ees syönyt sitä), jauheliha menee kyllä, tosin ei mitenkään ahmien, joten oon sit toooosi oikeeoppisesti antanut vähän nakerreltavia... Mut hei, eikö se ollut silleen, että mummolassa lapsia saa hemmotella ja jopa ihan piloille asti, kotona ne sit taas pistetään ruotuun...



Bertta jaksaa edelleen hymyillä ja hyppiä mennen tullen ja siinä välissä. Välillä villiintyy ihan täysin, eilenkin tuli naama pestyä monta monituista kertaa iloisten hymyjen kera ja jossain kohti, sohvalla istuessani, olin hätää kärsimässä kun Bertta teki itteään niin tykö ja samalla pojat pyöri jaloissa. Saa nähdä hyytyykö Bertan hymy loppuviikkoon mennessä





On muuten jännä miten meillä syntyneet koirat asioita myöhemmin muistavat. Kun ajattelee vaikka Berttaa, niin onhan Bertta toki käynyt meillä monta monituista kertaa, kasvattitapaamisissa, vaan ne pidetään möksällä. En muista onko Bertta käynyt kertaakaan talossa sisällä sitten luovutusiän ja jos onkin, niin joskus aivan nuorena. Mutta niin vaan, kun nyt tuli hoitoon, niin marssi muina tyttöinä takkahuoneen portille ja siellähän meillä on aina (no A-pentuetta lukuun ottamatta) pentula, josta pennut tekevät tutkimusmatkojaan ulos ja talon muihin huoneisiin. Yritin pari kertaa houkutella Berttaa tulemaan suoraan keittiöön, mutta ei, takkahuoneeseen on päästävä. Vaan mitä tuosta, Bertta saa toki kulkea keittiöön ja olohuoneeseen takkahuoneen kautta, jos kerran näin haluaa. Uloskin kuljetaan takkahuoneen kautta, että jos on keittiössä, niin siitä sitten olohuoneen kautta takkahuoneeseen ja sit eteiseen, vaikka vois tulla suoraan keittiöstä eteiseen.

Bertta takkahuoneen portilla


Iltapäivällä kun kotiuduin töistä odotti normi shown lisäksi Bertta-show, josta ei ollut loppua tulla. Lopulta piti ihan komentaa vaan "ei" oli täysin tehoton sana, vaikka silloin kun Bertta oli nuori ko. sana kuului kyllä jokaisen koiraansa kouluttavan perussanavaratoon, nykyään kuulemma saattaa olla toisin, meillä kyllä moista sanaa käytetään surutta. Istu-käsky sentään meni perille ja päästiin jonkinmoiseen yhteisymmärrykseen naarmujen määrästä.

Bertta hilluu


Ja kun kuulemma Bertta oli kovasti tarkkaan vahtinut kaikkia ovia (muisti jopa verannan oven) ja ikkunoita, niin jopa väsytti kun viimein oli saatu tervetuliaisrituaalit hoidettua ja istahdin soffalle kahvikupin kera. Tietty se on näppärä tapa vahtia, etten katoa, kun nukkuu pää reiden päällä...



Ja olihan tällekin päivälle jotain ohjelmaa sentään varattu ja vielä molemmille "taluttimeen sidotulle". Nlan postissa odotti paketti noutajaansa, joten mepä lähdettiin "kaupunkikävelylle". Matkaan pääsivät Frida, jonka pitäisi vielä jaksaa jokunen päivä kulkea rauhallista tahtia (hah!) ja Bertta.

Poppoo kasassa, ei kun menoks... takkahuoneen portista, kuis muutenkaan.


Bertta viihtyy onneks hyvin autossa ja menee sinne mielikseen, vaikka meillä joutuukin häkkimatkailemaan kun ei ole koiraverkkoa


Polttaa kesäkatu miestä, kosteaa höyryä nousee tiestä...


Kirjeenvaihtoa


Pannaan pensselit santaan ja rukkaset naulaan... tai tässä taitaa kyllä olla käsine sannassa eikä pensseleitä ees näy.




Yhdessätuumin Frida ja Bertta


Ja sit takas autoon, on siellä Fridakin kun oikein tarkasti kattoo... Meidän länderit on tottuneet matkaamaan valjaissa ja vöissä takapenkillä, harvemmin reissaavat häkissä takaosastossa.


kas näin


Niin siis siellä postissakin piti käydä, ihan pikasesti vaan, aika kuuma toi sää, auton sain varjoon ja ilmastointi ehti sen viilentää ja vanhimmainen jäi vahtimaan, ettei kukaan paistu. "Kylläpä sä viivyit kauan" taitaa Bertta kaikesta huolimatta miettiä.


Päätän raporttini tältä päivää näihin pariin kuvaan.

Bertta ja Cello


Frida ja Bertta-täti
(Berttahan siis on oikeasti Fridan täti, Fridan isänä Bertan veli)


Ja huomiselle on oma ohjelmansa jo suunniteltuna

Ihanaa iltaa kaikille!


maanantaina, elokuuta 26, 2013

Hoitolapsi osa 1

Kesä kohisten ohi soutavi, syksy ovella kolkuttavi ja vähissä on kirjotukset olleet, enkä ees selittele, elämä kulkee latuaan ja tavallaan. Nyt kuitenkin aattelin naputella kun meillä on täällä mukava hoitolainen. Kas tässä



Niin no, vähän tuota oli aluksi vaikea kuvata: aina kun käänsi kameran linssin kohti, niin naamalle tuli tuollainen kun tuossa yllä olevassa kuvassa. Kyllähän hoitolapsi lopulta rauhottui soffalle vähän huokasemaan ja sain muitakin kuvia kun kitalaen, hammaskaluston, kielen, kirsun jne. Kas näin.



Eilen tosiaan lomahoitoon tuli kasvattini Bertta, ikää jo yli 12 vuotta. Siinä pihalla haikein mielin hyvästelivät, perhe ja Bertta, ja siitä alkoi Bertan seikkailu kasvattajan ihmemaassa.

Iltapäivä Bertalta kului ikkunoita ja ovia vahtien, varmaan odotti, että koska tullaan noutamaan kotiin. Lopulta iltasella asettui nukkumaan sohvalle, pää reiteni päällä, enkä raatsinut väsynyttä ladya siirrellä, jonka tänään olen huomannut niskassani. Sitä kun tönöttää yhden leffan verran pää kenossa, niin niskat on kummasti jumissa.

Iltasella sitten mielenkiinnolla odotin nukkuuko Bertta yönsä omalla tyynyllään (kuten luvattu oli) vai millaisin kuvioin tanssahtelemme NukkuMattilaan. Vaan niin meni kun luvattiin ja Bertta nukkui omalla tyynyllään, jonka sijoitin makkarin oven pieleen. Siinä kohti kun "aloin näyttää nukkumaan menevältä" Bertta siirtyi tyynylleen ja kävi maate, eikä siitä liikkeelle lähtenyt, vaikka makkarin ovi oli auki. Yö meni siis rauhallisesti, koskei kenenkään oman nelijalan tarvinut luopua eduistaan.



En tiedä moneltako Bertalla on tapana aamuisin nousta, mutta varttia vaille kuusi näytti lady kyllä vähemmän innokkaalta paarustamaan ulos. Ruokahalukin oli aikalailla unessa ja olisittepa... tai siis näettehän te tuossa alla, miltä Bertta näytti kun vähän ennen puolta seiskaa pakkasin kamat JA Bertan autoon. Tai no, oikeastaan tämä ilme on siellä työpaikan päässä kun piti tulla autosta ulos.



Parkkipaikalta olikin Bertalla hirmu kiire sisälle... vähän luulen, ettei nyt ihan arvannut vanha neito minne joutuu ja millainen päivästä tulee, taisi vähän kuvitella, että oma perhe on siellä tai ainakin tulee nopeasti noutamaan tuosta oudosta paikasta, koskapa jaksoi koko aamupäivän päivystää toiveikkaana huoneen ovea.



Rapsuttajia kävi päivän pitkin useempi, niitäkin ihailijoita kävi, kun ei rapsuttaneet. Itekin piti tietty käydä välillä siellä sun täällä, vaan hyvin Bertta niistä hetkistä selvis. Lopulta, vaikkei sitä omaa tyynyä mukana ollutkaan, Bertta väsähti, katsasti punkan ja kävi lepäämään. Vähän ennen työpäivän päättymistä Bertta jo kuorsasi hartaasti.





Jottei elämä liian helppoa ois, Bertalle siis, niin kotimatkalla poikettiin Nummelan Musti&Mirrissä herkkuostoksilla. Pitäähän "mummolassa" kunnon herkut olla, nelijalkasillakin "ipanoilla". Bertta ei kyllä paljoo päässyt valintaan vaikuttamaan, vaikka vakuuttavasti tutkikin kaupan antimia.


Ottaisko tällasia...


vai tällasia??

Shoppailun jälkeen siirryttiin taas autoon ja väittäisin, että Bertta oli aika onnellinen kun lopulta oltiin taas siellä, mistä aamulla oli lähdetty. Heitettiin pieni pissilenkki ja sitten sisälle tutkimaan mitä kaikkea tulikaan ostettua.



Bertta kun on perheensä ainokainen nelijalka, niin vähän hälle on haastetta tässä laumaelämässä. Kun on tottunut, että
  • kaik koirakomennot on aina itelle, täällä ne voikin olla kelle vaan,
  • ite saa haukkua kaik tulijat ja muut epäilyttävät jutut, täällä mölyä piisaa, eikä kukaan kysy oliko tää nyt SUN mielestä haukkumisen arvosta,
  • kun käy maate, saa maata rauhassa, täällä on aina uteliaita neniä hyödyntämässä hetkeä (nytkin tuossa Totoro haistelee kuorsaavaa Bertta-rullaa),
    niin onhan tämä ihan toisenmoista kun kotiolot. Vaan näin (kuva alla) sujuvasti kuitenkin ollaan nyt liki (kun sain pojat ensin vaan tajuamaan, että heille ei todellakaan nyt tuotu sellasta NAISTA).



    Luulenpa silti, että Bertta kotiuduttuaan nukkuu ainakin kuukauden yhtä soittoa...

  •