perjantaina, elokuuta 30, 2013

Hoitolapsi osa 5

Perjantai ja Bertan viimeinen kokonainen hoitopäivä, huomenna sitten jo kotiutumisen aika. Tänäänkin sain nukkua siihen asti, että kello soi... ja tänään se tosiaan soi, yleensä herään tovin aiemmin kun kello ja ehdin sammuttaa aparaatin ennen räminää. Tänään niin onnellisesti ei käynyt vaan kello kiljui kun viimestä päivää, enkä meinannut löytää sitä pöydältä sit millään. Asiaa ei tietenkään auttanut naamalla pyörivä Totoro. Ei sekään, että huone oli yllättävän pimeä, taivas pilvessä.

Kun pääsin jalkeille, Bertta odotteli jo ovensuussa. Hyvin malttaa odottaa, että saan vaatteet päälle, pojat on pal kärsimättömämpiä (pal nuorempiakin kyllä), vaikka ihan taatusti puen joka aamu. Siihenkin Bertta on jo tottunut, että pojat koheltaa ensin ohi oottamaan ulos pääsyä, sitten on hänen kuninkaallisen korkeutensa vuoro sanoa huomenta kaikessa rauhassa, kohkatkoot vaan pojat ovella.

Muutenkin aamurutiini on näitten päivien jälkeen Bertalle hyvinkin tuttu ja tietää selkeästi mitä missäkin välissä tapahtuu. Tänä aamuna, eka aamu muuten, Bertta oli ihan yhtä tarkkana kun pojatkin, jotta mitä herkkuja ja mistä lootista kaivetaan. Ja ekaa kertaa "lomansa" aikana Bertta jäi täysin herkkujensa pariin, ihan vaan niihin keskittyen, kun lähdin. Tähän asti on seisonut takkahuoneen portilla ja katsellut lähtöäni.

Kaikkea sitä tekee koirien eteen ja ihan huomaamattaan, tosi harvoin vaan saa ittensä kiinni tekemisistään, koska suurelta osin ne tosiaan tekee asiaa sen paremmin noteeraamatta. Tänä aamuna kävi vähän naurattamaan kun ensin asettelin Bertalle makupalat sievästi esille... joo, näinpä. Bertta niitä sitten ihmettelemään ja minä sillä aikaa pöyhimään Bertan tyynyä, ettei painu linttaa ja ole ikävä maata. Kaksjalkojen tyynyjä en kyllä yleensä pal pöyhi. Pojillekin asettelen namit nätisti, on sit mukavampi siitä valita, järkkäilen tyynyt jne. ennen kun töihin lähden. Se vaan on niin automaattista, ettei huomaa, vaan nyt Bertan kohdalla äkkiä tajusin mitä teen

Päivän lauluesitykset oli kuulemma jääneet aika vähiin. Bertta oli vetässyt ensin jonkun ulvovan myllärin, josta pojat oli riemastuneet niin, että huusivat hurraata Bertalle, josta Bertta sitten innostui esittämään vielä aarian oopperasta hau-hau-hauskaa päivää.

Ai niin Bertasta on tullut viikon pitkin Petunia. Homma lähti siitä, että Bertta tunsi nimensä vähän liiankin hyvin ja vaikka nimi livahti soljuvan puheen seassa, Bertta reagoi heti. Alettiin siis puhua Petuniasta silloin kun ei haluttu Bertan noteeraavan puhetta. Ja mikäs siinä kaunishan se, Petunia, ja Berttakin.

Tämän päivän anti Bertalle on ollut KePon kaveri, jota piti vahtia tiukkaan ja tarkkaan ikkunassa roikkuen. Välillä piti vetästä kunnon haukahduksetkin, toisinaan pienet murinat, mut kun tyyppi tuli sisälle, piti olla kun sitä ei oiskaan, koska mitä ei näe, sitä ei ole.

Ja sit me otettiin pienet päikkärit, Petunia ja kasvattaja.


1 kommentti:

essay writing kirjoitti...

Very much thanks again and best of luck!